Bob Dylan: The 1966 Live Recordings – Take 13

Dylan ja The Hawks konsertoivat siis seitsemänä iltana Australiassa keväällä 1966. Kyseessä oli Dylanin ensimmäinen Australian kiertue. Hänellä oli tukku tuliteriä klassikkobiisejä setissään eli siinä mielessä kiertueen olisi pitänyt olla suuri menestys. Australiassa kävi kuitenkin samoin kuin vähän myöhemmin Eurooppassakin eli yleisö ja erityisesti lehdistö vierasti sähköistä settiä ja siksi konsertit saivat lehdistössä ristiriitaisia arvioita. 1966 live -boksilla (2016) on ensimmäinen Sydneyn ja molemmat Melbournen (19.-20.4.66) konsertit.  Brisbanen (15.4.66),  toisen Sydneyn konsertin (16.4.66) sekä Adelaiden (22.4.66) ja Perthin (23.4.66) konserteista äänitteitä ei ole toistaiseksi löytynyt. Alla arvio Sydneyn ensimmäisestä konsertista.

13.4.1966 Sydney   CD#1  45:30  ja CD#2 41:26, Mono
Setti
Lähes kaikki on saatu nauhalla, ainoastaan avauskappale She Belongs To Me on hieman vajaa. Muutoin nauhoite on kokonainen eli sisältää perussetin 7 akustista ja 8 sähköistä kappaletta (kts. Take 9).  CD#2:lla sähköisen setin viimeinen kappale on poikkeuksellisesti Positively 4th Street. Yhteensä musiikkia näillä kahdella CD:llä on lähes 90 minuuttia, joka ilmeisesti on ollut täyden perussetin kesto vuoden 1966 kiertueella.
Äänite 4/5
USA:n masentavan huonojen yleisöäänitteiden jälkeen Sydneyn ensimmäisen keikan äänite on lähes mannaa korville!  Kyseessä on TCN 9 televisiokanavan ammattiäänite, tosin tämäkin on monofoninen.  Akustinen osuus on taltioitu lähes täydellisesti: laulussa on hyvä preesens, kitara toistuu luontevana ja balanssi on hyvä. Ainoastaan huuliharpussa on jonkin verran ylimääräistä digitaalista kireyttä, joka saattaa olla syntynyt kun nauhaa on muutettu digitaaliseksi. dylansydney1966Sähköisessä setissä äänite on edelleen hyvä, mutta muutamassa kohdassa Dylanin mikrofonista tulee häiriöääniä ja saattaa olla että nämä eivät ole äänittäjän vastuulla, vaan mikrofonit on vain lavalla sijoitettu  tai säädetty huonosti. Sähköisessä setissä Dylanin laulu on etualalla ja bändi jää ajoittain vähän taustalle. Täydellisen akustisen setin jälkeen nämä pienet puutteet häiritsevät jonkin verran. Kokonaisuutena äänite on kuitenkin varsin hyvä ja tätä uskaltaa kuunnella suuremmallakin volyymillä.
Esitys 4/5
Akustinen setti on upea! Myös sähköinen setti svengaa kohtalaisen hyvin, mutta sellainen viimeinen “rutistus” tästä jää puuttumaan eli siksi tämä ehkä kuitenkin jää esityksenä luokkaan “oikein hyvä”.

Harri Huhtanen 2018

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s