Torstai 19.4.2018 (jatkoa…)
Hyvän käsityksen Kallion nykyisestä ruokapaikkatarjonnasta saa kun pyytää Tripadviseria listaamaan Kallion ruokapaikat: hakukone löytää peräti 200 eri ruokapaikkaa Kalliosta! Eli valinnanvaraa on todella paljon. Suuri osa esitellyistä paikoista on nimenomaa pieniä Street Food-ruokapaikkoja ja niinpä valitsemme Hämeentien alkupäässä sijaitsevan Metro Fast Foodin. Kamalasta nimestään huolimatta paikka on tarjoaa aitolibanonilaista, herkullista ruokaa jota ei kovin monesta paikkaa Suomessa saa. Erityisesti voin suositella 12 ruokalajin Mezea kahdelle, joka maksaa vain 32e. Se on todella herkullinen, mutta sen verran runsas ettei sitä ihan pikkunälkään kannata tilata!
Perjantai 20.4.2018
Yleensä Helsingin hotellien aamiashuoneet ovat nykyään tupaten täynnä (vrt. aikaisemmat raporttini). Cumulus Hakaniemen aamiashuoneessa on kuitenkin vain kourallinen ruokailijoita eli kiva pitkästä aikaa tulla aamiaishuoneeseen, jossa ei ole Ruotsinlaivan buffee -pöydistä tuttua tungosta. Liiketoiminnan kannalta tämä ei kuitenkaan ole hyvä asia ja ehkäpä juuri siksi ruotsalainen Scandic on hiljattain pystynyt ostamaan KAIKKI Suomen Cumulus -hotellit eli Scandicilla on kohta lähes monopoliasema Helsingin hotellitarjonnassa.
Myös perjantaina on mukavan lämmintä ja aurinkoista. Lopultakin kevättä ilmassa! Perjantaipäivä on pyhitetty levydivarikierrokselle ja sen tuloksista tarkemmin Vinyl record shops in Finland -artikkelisarjassani. Sen verran kuitenkin totean jo nyt että viime vuosina Kalliosta on tullut melkoinen vinyylidivarien ”Mekka”, sillä sinne on siirtynyt useita ydinkeskutan liikkeitä ja lisäksi Kallioon on syntynyt aivan uusiakin vinyylidivareja, mikä on aika yllättävää aikana, jolloin fyysisten levyjen myynti on vuosikausia ollut laskussa.
Street Food-kulttuuriin tutustuminen jatkui perjantaina vierailulla indonesialaiseen Bali Brunch pikaruokapaikkaan Vaasankadulla. Bali Brunch on todella pieni, istumapaikkoja on alle 20 ja pöytiäkin vain kolme! Onneksi ruokapaikan ainoa neljän hengen pöytä oli sattumalta vapaa sinne saapuessamme. Kun pyysin tiskin takana seisovalta noin 35-vuotiaalta ”tarjoilijalta” ruokalistaa, ilmeni että hän olikin paikan kokki ja mahdollisesti myös omistaja! Mies naurahti ja sanoi että HÄN on se ruokalista! Vaihtoehtoja oli neljä: vege-annos, kana-annos, nauta-annos ja keittoannos. Tilasimme kanaa ja nautaa. Molemmat annokset olivat erittäin herkullisia, sisälsivät hienoja mausteita ja vaikka annos näytti suurelta ei se ollut raskas ja siitä jäi todella hyvä olo! Sitä on vaikea sanallisesti kuvailla, sanon vain että kokeilkaa ihmeessä jos joskus noilla nurkilla liikutte. Annokset ovat myös Helsingin hintatasoon nähden erittäin halpoja eli vain 11e / annos.
Illalla oli vuorossa Kaupunginteatterin Isolla näyttämöllä Rakastunut Shakespeare. Se oli todellista epookkiteatteria, mahtavat lavasteet ja pyörivä näyttämö. Puitteet olivat komeat ja pääosan esittäjä Miila Virtanen (s. 1990) oli hyvin vakuuttava Viola De Lessepsinä. Ongelma oli vain näytelmän käsikirjoitus, joka oli vähän lepsu. Suuren yleisön keskuudessa tämä Marc Normanin ja Tom Stoppardin 1990-luvulla Rakastunut Shakespeare -elokuvaan tekemä käsikirjoitus on kuitenkin toiminut, sillä elokuva oli aikanaan melkoinen hitti ja sai peräti seitsemän Oscaria.
Harri Huhtanen 2018