Berliini 25.-27.5.2018 (osa 2)

berlinrivertour

Lauantai 26.5.2018

Loistosää jatkui lauantainakin, jo aamulla oli yli 20 astetta lämmintä. Melia -hotellin läheisyydestä, Spree -joen rantalaitureista, lähti useita jokilaivoja. Valitsimme Stern Und Kreis -yhtiön laivan joka teki peräti neljä tuntia kestävän jokiristeilyn koko Berliinin ympäri. Siinä ehti nähdä kaikki Berliinin keskustan ranta-alueet. Laivalla oli sekä avokansi että sisätilaravintolat. Keittiössä hääri kolme ihmistä kirjaimellisesti ”hiki hatussa”, koska mukaan tuli parikin seuruetta jotka tilasivat kumpikin 10-20 ruoka-annosta.

Nykyään Checkpoint Charlie on turistirysä, jossa nuoret miehet ja tytöt kuvauttavat itseään kolmella eurolla kopin edessä poseeraavien amerikkalaissotilaiden kanssa, mutta toisin olikvat asiat kylmän sodan aikaan, 1950-luvun alussa, kuten allaolevassa kuvassa nähdään.

berlincheckpoint-charlie

Risteilyn jälkeen seurueemme matkasi metrolla katsomaan kuuluisaa Checkpoint Charlieta ja samalla tutustuimme Mauermuseoon, jossa oli seikkaperäisesti selostettu muurin rakentamisen eri vaiheita sekä miten innovatiivisia jotkut itä-saksalaiset olivat ylittäessään muurialueen, joka lopulta oli suunniteltu sellaiseksi ettei sen ylittämisen olisi pitänyt olla mahdollista. Muuri -järjestelmä koostui itse asiassa kahdesta erillisestä muurista, joiden päällä oli vielä piikkilanka-aita. Muurien välissä oli leveä ei kenenkään -maa-alue ja muurilla oli vartiotorneja ja valonheittimiä, joista vartijat tarkkailivat tätä aluetta yötä päivää. Jos joku onnistuikin pääsemään ensimmäisen muurin yli, ammuttiin hänet todennäköisesti tällä muurien välisellä alueella. Niinpä loppuvaiheessa ainoa keino ylittää muuri oli tehdä se lentämällä ja siksi muutamat itä-saksalaiset nuoret miehet kyhäsivät omatekoisia lentolaitteita, joiden avulla heidän onnistuikin päästä länteen. Ennen muurin rakentamisista Itä-Berliinistä loikkasi länteen vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä ja siksi muuri oli lopulta pakko rakentaa. Muutoin Itä-Berliinin hallinto oli romahtanut kokonaan ja alue kuihtunut.

berlinglashausrestaurant

Illallisen nautimme Checkpoint Charlien lähistöllä sijaitsevassa kroatialaisessa Glashaus -ravintolassa (Lindenstrasse 29). Ruoka ja juomat olivat edullisia ja hyviä. Yhdeksän hengen illallinen, joka käsitti alku-, pää- ja jälkiruoat, viiniä, olutta, konjakkia ja Irish Coffeeta maksoi vain 320 euroa!  Sillä tarjoilulla ja sillä hinnalla ei kovin moni henkilö olisi pystynyt illastamaan Helsingissä!

Hauskan ja antoisan päivän kruunasi käynti hotellimme lähellä sijaitsevassa irlantilaisessa Murphy’s Pubissa, jossa meno tuntui vain kovenevan sitä mukaan kun kello läheni puoltayötä.

Harri Huhtanen 2018   

         

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s