26.9.2018 Bordeaux (edellinen osa)
Myös Bordeaux on jäänyt suomalaisille vähän tuntemattomaksi, koska sinne ei tehdä suoria lentoja Helsingistä eikä se suomalaisten näkökulmasta ole mikään lomakohde. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa, sillä nykyään netistä löytää jo useampia suomeksi kirjoitettuja artikkeleita, joissa kaupunkia kehutaan vuolaasti. Eräässäkin jutussa kirjoittaja piti Bordeauxia Ranskan toiseksi hienoimpana kaupunkina heti Pariisin jälkeen. Myös Ranskan hallinto on luottanut Bordeauxiin, sillä aina kriisien hetkellä (1870, 1914 ja 1940) Pariisin ministeriöt henkilökuntineen on siirretty turvaan eteläiseen ja lähellä Englannin rannikkoa sijaitsevan kulttuurikaupungin mahtaviin 1700-luvulla rakennettuihin palatseihin. Ja kun sanon ”mahtava” tarkoitan todella sitä, sillä kun matkaaja tulee ensimmäistä kertaa Place de la Boursen aukiolle niin kyllä siinä suu loksahtaa auki kun katsoo aukion vasemmalle ja oikealle puolelle: molempiin suuntiin rantakadulla näkyy loputon rivi toinen toistaan isompia ja hienoimpia beigen värisiä palatsirakennuksia. Yksi tuollainen rakennus saattaa olla koko korttelin kokoinen! Palatsien edessä on viheralue ja Garonne -joen rannassa leveä, uutuuttaan kiiltelevä rantabulevardi, joka kruunaa kokonaisuuden. Ranta-alueen viihtyisyys ja palatsien puhtaina keskipäivän auringonvalossa hohtavien julkisivujen rivistö ei ole kovin vanha asia, sillä 1980-luvulla kaikki tämä näytti täysin toisenlaiselta. Palatsit olivat liikenteen saasteista mustuneita, koko ranta-alue oli rähjäinen ja hoitamaton. Onneksi kaupungin johto aloitti systemaattisen työn alueen kaunistamiseksi ja palauttamiseksi alkuperäiseen loistoonsa.
Olin varannut vain yhden päivän Bordeauxiin tutustumista varten, koska olin lukenut että kaupungissa on 250 000 asukasta. Ajattelin että kyseessä on saman mittakaavan kaupunki kuin Tampere, mutta siinä minulle tuli paha arviointivirhe, kuten varsin nopeasti paikan päällä sain huomata. Suomesta en ollut löytänyt Bordeaux -oppaita, mutta paikan päältä sellainen tietenkin löytyi ja kun lounaalla kävi läpi kohteita huomasi varsin nopeasti että peli oli menetetty, ei niitä kaikkia voisi mitenkään käydä läpi yhdessä päivässä. Nyt jälkiviisaana sanoisin että Bordeauxille kannattaa omistaa vähintään kolme päivää, jos aikomuksena on nähdä edes tärkeimmät kaupungin lukuisista upeista nähtävyyksistä. Kaupungin virallinen asukasluku on täysin harhaanjohtava, sillä Bordeauxin metrolipolialueelle asuu yli miljoona ihmistä ja paikan päällä kaupunki vaikutti heti alusta lähtien olevan mittakaavaltaan Helsingin kokoluokkaa. (jatkuu…)
Harri Huhtanen 2018