Eric Claptonin erottua John Mayallin Bluesbreakerseista heinäkuussa 1966 siirtyi Green bändin tähtikitaristiksi. Eric Claptonin maine oli jo tuossa vaiheessa niin kova, että jotkut epäilivät miten 19-vuotias, silloin vielä melko tuntematon kitaristi selviäisi vaativasta pestistään. Yllättävän nopeasti Green otti kuitenkin haltuun paikkansa bändin vakiojäsenenä.
Mick Fleetwood kommentoi tapahtumia jälkeenpäin: “Hän sai välittömästi kosketuksen ihmisiin ja sitähän Peterin soitto on myöhemmin merkinnyt miljoonille ihmisille. Hänen soittonsa ei ollut lähtöisin pelkästä supertähteydestä vaan sillä oli inhimillinen kosketuspinta.”
Lokakuussa 1966 John Mayall äänitti Lontoon Deccan studioilla bändinsä kanssa uutta albumia A Hard Road.
Tuottaja Mike Vernon muisteli myöhemmin levytyssessioita seuraavasti: ”Olen melko varma, etten ollut tavannut Peteriä aikaisemmin. Minä ja äänitysinsinööri Gus Dudgeon katselimme häntä ja ihmettelimme kuka hän on ja missä on Eric. John sitten kertoi että Peter oli tullut Ericin tilalle…John väitti että Peter on yhtä hyvä kuin Eric mitä oli kyllä vähän vaikea uskoa ennen kuin hän alkoi soittaa…kun kuulin Peterin laulavan The Same Wayn ensimmäistä kertaa ajattelin, että vau, onpa siinä mahtava blues-laulaja!”
John Mayall: “Peter oli studiossa yhtä hyvä kuin keikoilla. Hän osui aina maaliinsa, ei häntä tarvinnut neuvoa. Olin valinnut Peterin hänen yksilöllisen soittotapansa vuoksi, joten miksi olisin yrittänyt ohjailla häntä? Hän kirjoitti albumille kappaleen The Supernatural, joka oli aivan timantti. ”
Mike Vernon: “The Supernatural poikkesi soundeiltaan ja tunnelmaltaan kaikesta siitä mitä olimme tehneet Ericin kanssa. Peterin soiton sujuvuus oli hämmästyttävää. Hänellä tuntui olevan luontainen kyky liittää nuotit ja säkeet toisiinsa siten että homma toimi välittömästi.
John Mayall: “Ei ollut paljon aikaa miettiä mitä hän soittaisi, joko siksi että hän oli jo mielessään päättänyt mitä soittaisi tai sitten vaan kaikki syntyi hetken huumassa! Arvioini mukaan Peter Green oli paras Englannin tuottamista blues kitaristeista… En arvioi kitaristeja sen mukaan miten monia sointuja he soittavat, vaan sen mukaan osaavatko he soittaa jotain omaperäistä, sellaista joka saa kuulijan liikuttumaan…Henkilönä Peterin kanssa oli helpompi työskennellä kuin Ericin. Peter oli mutkaton ja hauska, viihdyin hänen seurassaan ja hänestä tuli hyvä ystäväni.”
Harri Huhtanen 2020