Tuomari Nurmio täyttää 70 vuotta !

Lauantaina 21.marraskuuta 2020 Tuomari Nurmio,  eräs Suomen tunnetuimmista ja merkittävimmistä rockartisteista täyttää komeat 70 vuotta. Juhlapäivänsä kunniaksi hän soittaa Helsingin legendaarisella Tavastia Klubilla . Lisäksi YLE on juuri julkaissut joukon ennen kuulemattomia Nurmio -äänitteitä vuosilta 1977-78 eli ajalta ennen Tuomari -hahmon syntyä. Sitten vielä Nurmion elämänkerrasta on julkaistu päivitetty painos nimeltään Dumari -Vanha ja Uusi Testamentti (Like 2020, 850 sivua).

Nurmion ura on merkittävä. Nurmio on julkaissut nyt jo lähes 30 albumia, useita dokumentti- ja konsertti -DVD:eitä.  Hän on esiintynyt TV:ssä ja muutamissa elokuvissa. Hän on saanut lukuisia kulttuurialan palkintoja. Lisäksi hän sai joitain vuosia sitten paljon julkisuutta kieltäytymällä koko kansan suosikkiohjelmasta Vain Elämää . Lehtitietojen mukaan Nurmiolle tarjottiin ohjelmaan osallistumisesta 40 000 euroa ja lisäksi todennäköisesti bonuksena olisi tullut kasvanut levymyynti, kuten muillakin ohjelmaan osallistuneilla artisteilla. Mutta Nurmio sanoi, ettei ”halunnut mukaan siihen systeemiin”. Nurmio onkin koko uransa ajan ollut tinkimätön oman tiensä kulkija. Tapasin hänet vuonna 2010 Porin konsertin jälkeen ja tuolloin hän signeerasi kaikki omistamani alkuperäiset Tuomari Nurmio LP:t. Hän oli vaikuttunut siitä että löytyi edelleen ihmisiä jotka keräilivät LP:eitä ja totesikin hymyssä suin minulle: ”hienoa että joku vielä kerää näitä”. Vuonna 2010 CD oli edelleen kuningas ja LP henkitoreissaan, mutta nyt, 10 vuotta myöhemmin, tilanne on muuttunut melkein päinvastaiseksi. Jopa hipsterit keräilevät taas LP:eitä koska se on nykyään trendikästä.

Nurmiosta voisi kirjoittaa vaikka miten pitkään, onhan hänen elämänkertansakin jo 850-sivuinen ”Raamattu”, mutta voitte lukea sieltä hänen savutuksistaan tarkemmin tai jos olette laiskoja niin nopeammin tiedot löytyvät Wikipediasta. Kolme tärkeää linkkiä on tähän kuitenkin syytä vielä liittää.

Päivitetystä elämänkerrasta tarkemmat tiedot täällä:

Harvinaisista vuosien 1977-78 äänitteistä taas enemmän juttua täällä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/11/18/ennenkuulemattomia-liveloytoja-tuomari-nurmion-esihistoriasta-ma-oon-ruvennut

Tavastian keikan tiedot täällä:

https://www.meteli.net/tapahtuma/339193

Onnea  ja pitkää uran jatkoa Hande ja kiitos vuoden 2010 tapaamisesta, se oli miellyttävä kokemus!

Harri Huhtanen 2020

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s