Kaunasin matka 10.-13.8.2019 -osa 3

Näiden neljän vanhan talon ikkunoihin on kuvattu 1600-luvun kedainilaisia.

Kedainiain matka 12.8.2019 – osa 1

Syväturismiksi nimitän sitä että käy paikoissa, joista muut eivät ole kiinnostuneita. Vaikka Liettuaan on saanut vapaasti matkustaa jo 30 vuoden ajan on suuri osa maan kaupunkeista jäänyt valtaosalle suomalaisista aika tuntemattomaksi. Monet toki jo tietävät pääkaupunki Vilnan ja ovat ehkä käyneetkin siellä. Lisäksi erityisesti turkulaisille on viime aikoina (siis tarkoitan nyt ennen tätä Korona-aikaa) tullut tutuksi Kaunas, koska Wizzairilla on suora lentoyhteys Turusta Kaunasiin. Muut Liettuan kaupungit ovatkin sitten jo huonommin tunnettuja. Kolmantena matkapäivänä valitsimme tutustumiskohteeksi noin 50 kilometrin päässä Kaunasista sijaitsevan pikkukaupungin nimeltä Kedainiai. Sinne kun on hyvä ja edullinen bussiyhteys ja matkakin kestää alle tunnin.

Syväturismiin kuuluu olennaisena osana myös virheiden teko.  Kun saavuimme puolenpäivän aikaan Kedainiain bussiasemalle teimme sen virheen että päätimme kävellä keskustaan. Käveleminen on erinomainen tapa tutustua uusiin kaupunkikohteisiin, mutta tällä kertaa olisi kyllä pitänyt ottaa taxi, sillä bussiasemalta oli yli 2 kilometrin matka keskustaan ja valitettavasti matkan varrella ei ollut mitään mielenkiintoista, lähinnä tietä reunustivat vain 1960- ja 1970-luvun tylsät neuvostoaikaiset betonikolossit sekä muutamat yhtä tylsän näköiset pientalot.

Onneksi vanha keskusta olikin sitten jo moniverroin mielenkiintoisempi. Kedainiai on tänä päivänäkin hyvin pieni kaupunki, asukkaita siellä on nykyäänkin vain vähän yli 20 000. Kaupunki on kuitenkin yksi maan vanhimpia, koska siitä löytyy maininta jo 1300-luvun kirjoituksissa ja kaupungin oikeudetkin Kedainiai sai jo 1500-luvulla.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on kedainiaijanus_radzivil.jpgKuvassa oikealla Prinssi Janusz Radziwiłł (1612-55) joka oli ehkä vaikutusvaltaisin hallitsija Radvilien satojen vuosien dynastiassa. 

Kedainiain historia on hyvin merkillinen. Perustamisestaan lähtien kaupungin tavallaan omisti yksi suku. Kyseessä oli Radvilien ylimyssuku, joka oli myös Liettuan suuriruhtinaskunnan johdossa pitkään. Tekstien mukaan Radvilit pitivät valtaa Kedainiaissa lähes 300 vuoden ajan. Suku omisti valtavasti maata ja linnoja muuallakin.

1600-luku oli Kedainiain suuruuden aikaa, sillä silloin sinne muutti skottiyhteisö. He rakensivat kaupungin täyteen sen ajan mittapuulla toinen toistaan komeampia matalia tiliirakennuksia, joista aika monet ovat kuin ihmeen kaupalla säilyneet meidän päiviimme saakka. Sotien tuhovimmalta Kedainiai onkin vuosisatojen saatossa säästynyt yllättävän hyvin.

Kaupungissa oli myös huomattavat juutalais- ja saksalaisyhteisöt. Kedainiain vauraus perustui Radvilien rikkauden lisäksi juuri näiden ulkomaalaisten kauppiasyhteisöjen toimintaan. Juutalaisten, Skottien ja Saksalaisten kaupankäynti toi kaupungille tai lähinnä Radvileille valtavat verotulot joiden turvin kaupunkiin voitiin rakentaa hienoja kirkkoja ja sen ajan mittapuulla ultramoderneja kivitaloja.         

Harri Huhtanen 2020      

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s