Kedainiain matka 12.8.2019 – osa 2

Luulenpa, että neuvostoaikana (1940-90) Kedainiai on ollut aika tylsä paikka. Toisin ovat asiat nykyään. Torin liepeillä olevassa turistikeskuksessa on toinen toistaan hienompia matkailuesitteitä englanniksi. Esitteistä selvisi että Kedainiaissa järjestetään heinäkuussa perinteinen ”Kurkku”(cucumber) -festivaali. Sen perinne juontaa juurensa 1800-luvulle ja esitteen mukaan nimenomaa juutalaiset aikanaan ylläpitivät tätä kaupungin kannalta tuottoisaa bisnestä. Festivaali oli ilmeisesti koko neuvostoajan tauolla, mutta elvytettiin taas Liettuan itsenäistyttyä vuonna 1991. Elokuussa kaupungissa järjestetään Broma Jazz Festival ja kuvista päätellen tapahtuma levittäytyy koko vanhan keskustan alueelle. Ja sitten vielä syyskuun alussa järjestetään Kaupunkifestivaali, joka kestää neljä päivää.
Koska oli maanantai emme valitettavasti päässeet vierailemaan Kedainiain jo 1922 perustetussa Maakuntamuseossa. Myös Kedainiain 1600-luvulla rakennetun komean Reformoidun evankelisen kirkon suurin nähtävyys eli Radvilien sukuhaudan ainutlaatuiset sarkofagit jäivät näkemättä, koska jostain syystä myös kirkko oli suljettu.
Kiertelimme kuitenkin useamman tunnin Kedainiain keskustan alueella vanhoja rakennuksia ja idyllistä kaupunkiarkitehtuuria ihaillen. Bussiasemalle päätimme siirtyä taksilla ja kun olimme jo sisällä taksissa ilmeni ettei kuljettaja osannut sanaakaan englantia! Hän olisi vienyt meidät mielellään Kaunasiin saakka eikä hänellä ollut edes taksamittaria. Näytimme kartasta ja kuvista että haluamme kuljetuksen vain bussiasemalle. Silti jäi epäselväksi ymmärsikö hän ja mitä hän tulisi laskuttamaan matkasta. Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin eli hän ajoi meidät bussiasemalle ja pyysi yli 2 kilometrin matkasta vain 2 euroa! Sama matka olisi Suomessa maksanut 15-20 euroa. Niinpä annoin miehelle 5 euron setelin ja näytin että hän voi pitää sen. Mies oli todella täpinöissään sen jälkeen. Ilmeisesti pelastimme hänen muutoin kovin hiljaisen ja epätuottoisan työpäivänsä. Kedainiaissahan ei ollut missään taksiasemaa ja tämänkin taksin löysimme vain sattumalta kaupungin keskustan ainoan supermarketin edestä.
Harri Huhtanen 2021