The Doorsien historia, osa 2

The Doorsien synty

UCLA:sta valmistuttuaan Ray Manzarek asusteli Venicen rannalla Kaliforniassa. Heinäkuussa 1965 hän tapasi  rannalla Jim Morrisonin ja kysyi mitä  tämä oli tehnyt valmistumisensa jälkeen. Jim kertoi asustelleensa läheisen  talon katolla, polttaneensa melkoisesti  (silloin vielä laillista) LSD:tä ja kir-  joittaneensa lauluja. Ray pyysi Jimiä  laulamaan hänelle jonkun näistä uusista lauluista. Jim esitti Moonlight Driven ja Ray oli ällistynyt! Hän ihaili  Jimin sanoitustyyliä ja ehdotti heti yhteistyötä. Tuolloin Jim kertoi jo pitkään harkinneensa The Doors-nimisen  bändin perustamista. Nimen Jim oli ilmeisesti lainannut Aldous Huxley’n  kirjasta The Doors Of Perception. Kirjassa Huxley kertoi kokeiluistaan hallusinogeenisilla lääkkeillä. Huxley oli  saanut idean kokeisiinsa William  Blaken säkeistä: ”Jos mielen ovet  avattaisiin/ihminen näkisi kaiken sellaisena kuin se todellisuudessa on/äärettömänä”

Syyskuussa 1965 uusi bändi kokoontui ensimmäiseen sessioonsa World  Pacific Jazz– studiolle. Jim lauloi, Ray  soitti pianoa ja rumpaliksi oli kutsuttu  John Densmore (synt. 1.12.1945).  Rayn veljet Rick ja Jim olivat myös  mukana sessiossa. Lisäksi paikalla oli  naispuolinen bassonsoittaja, jonka  henkilöllisyys on edelleen arvoitus.  Bändi käytti äänitykseen Rick And  The Ravensille aikaisemmin myönnettyä studioaikaa. Kolmessa tunnissa he  nauhoittivat kuusi laulua: Moonlight  Drive, Hello I Love You, Summer’s  Almost Gone, My Eyes Have Seen  You, The End Of The Night sekä  Go Insane. Sessiossa äänitetyistä kappaleista tehtiin myös muutama asetaattilevy, lähinnä mainosmielessä. 

Rayn veljet, Rick ja Jim eivät pitäneet  Morrisonin lyriikoísta ja olivat huolestuneita suunnasta johon bändi oli kehittymässä. Niinpä he melko pian  syyskuun 1965 Pacific-Session jälkeen erosivat bändistä. Veljiensä lähdettyä  Ray Manzarek tarvitsi bändiinsä uuden kitaristin. Ray otti yhteyttä Robby  Kriegeriin (synt. 8.1.1946), joka oli  opiskellut UCLA:ssa samoihin aikoihin kuin hän. Robby oli myös osallistunut Rayn kanssa Ravi Shankarin  meditaatiokursseille. Ennen Doorsia  hän oli soittanut Clouds-nimisessä kokoonpanossa. Hän oli myös rumpali  John Densmoren kanssa perustanut  Psychedelic Rangers -bändin. Sekä  Manzarek että Morrison pitivät Kriegerin soittotyylistä. Krieger puolestaan  oli hyvin innostunut bändin intensiivisestä soundista. Niinpä syyskuussa  1965 The Doors oli syntynyt. 

Harri Huhtanen 1998

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s