
Caravan on vuonna1968 perustettu Canteburylainen proge-bändi, joka on muutamat tauot poislukien toiminut nyt jo peräti 53 vuoden ajan! Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä eli ainoastaan yksi alkuperäisen bändin soittajista on enää mukana. Hän on laulaja & kitaristi Pye Hastings .
Englantilainen firma MADFISH on viime vuosina tehnyt hienoa työtä julkaisemalla todella upeita bokseja näiden 1970-luvun bändien tuotoksista. Loppuvuodesta 2019 he julkaisivat upean Gentle Giant -boksin, jonka 1000 kappaleen painos myytiin välittömästi loppuun. Firman kannalta on tietenkin tärkeää että myyntiä on mahdollisimman paljon, mutta suostuuko bändi jatkamaan myyntiä rajoitetun painoksen loputtua? Periaatteessa ostajat ovat silloin saaneet väärää tietoa eli rajoitettu painos ei olekaan ollut rajoitettu. Neuvottelujen jälkeen Gentle Giant suostui siihen että boksista otettiin vielä toinen 1000 kappaleen painos ja sekin myytiin loppuun.
Niinpä nyt 2021 Caravanin kohdalla Madfish on valinnut rohkeamman linjan eli tällä kertaa rajoitettu painos onkin heti kättelyssä 2500 kappaletta. Boksi ilmestyy vasta elokuun loppupuolella 2021, mutta koska en ehtinyt mukaan Gentle Giantin boksin 1.painoksen jakeluun tein tässä tapauksessa jo nyt tilaukseni. Tämäkin boksi on ennakotietojen mukaan aivan upea! Mukana on kaikki alkuperäiset albumit bonuskappaleilla ryyditettynä sekä 11 aikaisemmin julkaisematonta live-levyä ja 1 DVD, jossa on videoita bändin esiintymisistä eri tilanteissa. Lisäksi mukana tulee yli 140-sivuinen komea kirja sekä paljon erilaisia “fani”-tuotteita.
Harri Huhtanen 2021