Dylan ja Warhol Helsingissä 2021! – osa 3

Dylanin ja Kirchnerin tavassa kuvata alastonmalleja on havaittavissa selviä yhtäläisyyyksiä.

Kävin viikko sitten (30.6.21) katsomassa Messukeskuksen Dylan+Warhol -näyttelyn. Olin iloisesti yllättynyt!  Minullahan on alkuperäinen vuonna 1994 julkaistu Drawn Blank -taidekirja, jossa nämä teokset on katsottavissa alkuperäisinä lyijykynä ja hiilikynä -versioina ja kun nyt ne näki suurennettuina vesiväri- ja guassi-versioina niin ne heräsivät aivan uuteen elämään. Olin vaikuttunut! Toinen iloinen yllätys oli, että näyttelyssä sai vapaasti kuvata.  Otin valokuvat 19 taulusta sekä kaikista tekstitauluista, joissa valotettiin eri sarjojen sisältöä.  Teksteissä mainittiin että Dylan on saanut tauluihinsa vaikutteita saksalaiselta Ernst Ludwig Kirchneriltä (1880-1938) sekä ranskalaiselta Henri Matisselta (1869-1954).  Molemmat olivat alkuvaiheessa ekspressionisteja ja huonommin kävi Kirchnerin, jonka taidetta natsit pitivät rappiotaiteena ja hän joutui siksi pakenemaan fasistien haltuunsa kaappaamasta kotimaastaan puolueettomaan Sveitsiin, jossa hän sitten kuolikin vuonna 1938. Matisse oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olin joissain Keski-Eurooppalaisissa taidemuseoissa nähnyt hänen töitään ja lisäksi Suomen TV on lähettänyt joitain vuosia sitten dokumentin Matissesta. Tarkistin hänen töitään vielä netistä, jotten luottaisi vääriin muistikuviin. Ja kyllä; aivan oikein muistin: yhteys Dylanin taulujen ja Matissen töiden välillä on hyvin löyhä, ehkä sitä löytyy jonkin verran värisommitelmien valinnassa.  Sen sijaan Kirchnerin taulut, joita en ollut aikaisemmin nähnyt, olivat yllättävän samanlaisia kuin Dylanin.  Selvästikin Dylan on saanut melko paljon vaikutteita Kirchnerin tyylistä. Eli tämän vuoksi Dylania ei voi pitää kuvataiteen uudistajana, mutta pidin kovasti myös netissä näkemistäni kymmenistä Kirchnerin töistä eli sanotaanko niin että jos Dylan “kopioi” Kirchneriä niin on hän ainakin valinnut mainion taitelijan jolta ammentaa!                     

Harri Huhtanen 2021

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s