Bob Dylan: Shadow Kingdom 19.7.2021 ! -osa 4

Täsmälleen puoli tuntia ennen keikan alkua aukesi VEEPS– striimipalvelun live-chatti. En ole kovin moneen striimikeikkaan vielä osallistunut mutta täytyy sanoa, että tämä Dylanin keikan chatti oli aivan jostain muusta maailmasta! Viestejä sinne tuli sellaisella vauhdilla että niitä oli lähes mahdoton lukea. En pystynyt laskemaan miten monta viestiä sinne tuli puolen tunnin aikana, mutta jos sanon yli 5 000 niin voi olla että sekin on alakanttiin.  Varmistui myös että kyseessä oli todella GLOBAALI konsertti!  Suurin osa viestin lähettäjistä sanoi vain HELLO ja kirjoitti perään mistä maasta viesti tulee. Viestejä tuli USA:n lisäksi Kanadasta, Brasiliasta, Argentiinasta, Etelä-Afrikasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Japanista, Koreasta sekä lukuisista Euroopan maista. Ehkä tähän olisi helpompi listata ne Euroopan maat, joista viestejä EI tullut.  

Alun HELLO-vaiheen jälkeen viesteissä pohdittiin mm. sitä keitä olivat Dylanin kanssa esiintyneet soitajat, missä keikka on kuvattu, miksi kaikki tupakoivat, lauloiko Dylan oikeasti vain tuliko ääni nauhalta?  Erityisesti tämä viimeinen epäily sai aikaan “some-raivon”, sillä epäilevä Tuomas kivitettiin välittömästi todeten, ettei Dylan koskaan huulisynkkaa. Tämä väite nyt ei oikeastaan pidä paikkaansa, sillä onhan Dylan esimerkiksi 1980-luvun videoillaan huulisynkannut, mutta sen verran huonosti se on yleensä häneltä mennyt, että kun tarkkailin Dylanin huulia 19.7.21 keikalla niin kyllä minä sanoisin että hän lauloi oikeasti ne biisit tapahtumahetkellä (siis silloin kuin video on tehty, sehän on tehty jo ennen 19.7.21, eräässä lehdessä epäiltiin että video olisi kuvattu jo toukokuussa).  Mielenkiintoisempi ja vaikeammin ratkaistava on keikan jälkeen eräissä lehdissä esitetty väite siitä, että todellisuudessa keikan musiikista vastasivat eri soittajat kuin ne, jotka nähtiin videolla. Tätäkin on vaikea uskoa siinä mielessä että kun heidän nimensä on lopputeksteissä niin sehän olisi tavallaan tekijänoikeusrikkomus, jos todelliset soittajat olisivatkin muita henkilöitä. Sen sijaan mahdollista on että nämä soittajat ovat äänittäneet omat osuutensa ennen varsinaista studiokeikkaa ja että Dylan sitten vain lauloi valmiin säestysnauhan päälle ja soittajat vain näyttelivät soittavansa. Ehkäpä näihin kysymyksiin myöhemmin saadaan vastaus. Yksi asia on kuitenkin jo varmistunut. Joku lehdistön edustaja oli selvittänyt onko Ranskan Marselleissa Bon Bon -nimistä klubia ja odotusten mukaisesti sitä ei sieltä löytynyt. Samassa artikkelissa epäiltiin että todellisuudessa keikka olisi nauhoitettu Santa Monicassa, Kaliforniassa eli Dylanin kotikulmilla. Tämä saattaa hyvinkin pitää paikkansa.        

Harri Huhtanen 2021

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s