Kotimaiset artistit TOP10 -listallani -osa 1

Kuten kaikille Winterluden lukijoille on tähän mennessä jo varmaan käynyt selväksi on TOP10-listoillani pääasiassa angloamerikkalaisia artisteja ja taitaa olla myös niin, että tuo anglo-artistien edustus on suurempi kuin amerikkalaisten artistien.  Tämä johtuu varmaan siitä, että nuoruudessani altistuin enemmän englantilaiselle rokille kuin amerikkalaiselle. 1970-luvulta lähtien tosin Suomessakin oli hienoja rockbändejä ja -artisteja, joten vähitellen nekin ovat päässeet listoilleni.  

Esitän listoilleni päässeet artistit tässä listalle nousun mukaisessa aikajärjestyksessä joka on siis eri asia kuin paremmuusjärjestys. Kuten tämän sarjan alussa totesin ei se ettei joku artisti ole vielä päässyt listalleni tarkoita sitä etteikö hän joskus vielä pääsisi. Ainoa mistä pidän kiinni on se, että näkemykseni mukaan kaikki TOP10 listalleni päässeet kotimaiset artistit ovat sellaisia, joihin kannattaa tutustua, jos on rockmusiikin ystävä. Jos sitten ei kolahda niin ei voi mitään. Osittain nämä ovat makuasioita ja musiikissa paremmusjärjestykset ovat joskus vähän kuin myrkkyä, mutta johonkin on rima asetettava ja valikointia joutuu tekemään kun miettii ketä suosittelee.      

Marraskuu 2009 –  TUOMARI NURMIO

Ensimmäinen kotimainen artisti, jonka otin TOP10 listalleni oli Tuomari Nurmio, jolta ilmestyi vuonna 2009 komea 7CD:n Dumari -boksi. Se on kattava läpileikkaus koko Tuomarin urasta, mutta koska itse olen kronologian ystävä vierastin aluksi sitä, että boksille valitut ääniteet olikin järjestetetty aiheen eikä julkaisuvuoden mukaan. No, tämä on sitä Tuomarin artistiutta ja pitänee hyväksyä. Tuomarin uran alkuvaiheen levyt ovat kuitenkin niin komeita että oli ihan pakko ottaa hänet Top10 listalle. Myöhemmin nostin mukaan myös Punaisen Planeetan (1982), joka on yksi hienoimpia Suomessa tehtyjä rocklevyjä.

Huhtikuu 2010 -KALEVALA   

Kalevala on nykyään vaipunut enemmän tai vähemmän unholaan Suomen progepiirien ulkopuolella. Sen verran hieno bändi kuitenkin on kyseessä että oli pakko nostaa vuonna 2008 julkaistu kahden albumin CD People With No Names (1972) ja Boogie Jungle (1975) hetkeksi listalleni.

Elokuu 2010 -KASEVA     

1970-luvun hetkellinen Suomi-suosikki Kaseva  on esiintynyt satunnaisesti vielä 2000-luvullakin ja siksi minullakin on ollut onni nähdä bändi kahdesti ihan livenäkin (Porissa ja Raumalla).  Aikanaan Kasevaa soitettiin ahkerasti radiossa. Nykyään bändi lienee vaipunut aika hyvin unholaan ja sitä muistelevat lähinnä vain bändin fanit. Annan kuitenkin vahvan kuuntelusuositukseni tämän bändin kohdalla. Ei ole räppiä vaan jotain paljon sofistikoidumpaa.  Ensimmäisenä listalleni nostin Kun maailma elää (1976) -albumin.

Lokakuu 2010 -HASSISEN KONE  

1970-luvun lopussa Suomessa tapahtui suomalainen “punk -vallankumous”, jonka kärkinimiä olivat Ismo Alankon johtama Hassisen Kone sekä Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja tavallaan myös Tuomari Nurmio, vaikkei hän punkkia esittänytkään. Hassisen Kone jäi lyhytikäisesksi mutta sai kaikki mahdolliset palkinnot ja voitti kaikki yleisöäänestykset.  Vuonna 2009 julkaistiin Hassisen Koneen tuotannosta upea kuuden CD:n boksi Jurot nuorisojulkkikset , joka oli pakko nostaa TOP10 listalleni, sen verran merkittävä julkaisu oli kyseessä. Nyt jännitetään onnistuuko Hassisen Koneen moneen kertaa siirretty paluukeikka edes kesällä 2022.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022     

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s