David Bowien TOY (2022) nousi suoraan Suomen fyysisen albumilistan ykköseksi!

Bowien postuumisti ilmestynyt Toy julkaistiin maailmalla nostalgisesti myös C-kasettiversiona! Albumin kansikuva on Bowien itsensä suunnittelema ja kuvastaa aika hyvin Bowien erikoista huumorintajua. Albumi äänitettiin jo vuonna 2001, mutta Virgin ei suostunut silloin julkaisemaan albumia. Ehkäpä yhtenä syynä oli juuri tuo hieman karmaiseva kansikuva.

Olipa melkoinen yllätys nähdä että Suomen virallisen myyntilistan 2022 viikolla kaksi David Bowien ikivanhoista kappaleista (1964-71)  koottu Toy -boksi nousi suoraan fyysisen albumilistan ykköseksi! Toy on tähän mennessä menestynyt hienosti myös suurimmassa osassa Euroopan maita. En luettele nyt muita sijoituksia tässä, toteanpa vain että yli kymmenessä maassa albumin sijoitus on ollut yllättävän hyvä.  Vuosina 1990-2015 Bowie jäi jotenkin pimentoon mutta nyt tuntuu että Bowien kuolema (2016) oli  lähtölaukaus jonkinlaiselle Bowie-renesanssille. Suuri yleisö sai silloin todellista ”sokkihoitoa”, koska Bowien kuolema tammikuussa 2016 tuli lähes kaikille suurena yllätyksenä. Bowie oli pystynyt taitavasti salaamaan sairastavansa parantumatonta syöpää ja viimeiset, hieman karmaisevat videot sekä  viimenen albumi julkaistiin vasta aivan Bowien kuoleman kynnyksellä.           

Toyn menestys on sikälikin suuri yllätys, ettei albumista julkaistu ainakaan Suomessa ollenkaan halpaa 1CD:n ”karvalakkipainosta”, vaan saatavilla on ainoastaan 3CD:n versio, joka tosin on yllättävän maltillisesti hinnoiteltu eli maksaa vain vähän yli 30e. Vinyylin ystävät sen sijaan joutuvat sijoittamaan tähän tuotteeseen noin 130e, sillä jostain kumman syystä Toy-vinyyliboksi julkaistiin epätavallisina  10 tuuman EP-levyinä, joita vinyyliboksissa on kuusi kappaletta. Vinyyliboksin sisältö on sama kuin 3CD:n eli jos on kiinnostunut vain musiikista, kannattaa hankkia tuo 3CD:n versio.         

Harri Huhtanen 2022

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s