CARAVAN: Who Do You Think We Are? ( Deluxe box 2021) – osa 8

Ilmeisesti Caravan on ollut vain kerran keikalla Suomessa?  Tämä tapahtui kesällä 1976 niinkin eksoottisessa paikassa kuin Saarijärvellä. Tietooni ei ole tullut että kukaan olisi tätä keikkaa äänittänyt enkä myöskään ole löytänyt mistään kyseisen keikan settilistaa. Niinpä olin kovin iloinen kun loppuvuodesta 2020 ilmoitettiin ,että Caravan tulee keikalle Suomeen syyskuussa 2021. Kyseessä olisi ollut Progefeast-tapahtuma, joka oli alunperin buukattu Helsingin Jäähalliin ja Caravanin lisäksi siellä oli määrä kuulla ja nähdä kolme muutakin legendaarista progebändiä eli Man, Soft Machine ja Colosseum.  No, sitten alkoi tuttu tarina eli korona-rajoitusten vuoksi keikka siirrettiin maaliskuulle 2022 ja ikävä kyllä tuossa vaiheessa minulle tuntemattomasta syystä Caravan putosi pois esiintyjäluettelosta ja paikkakin vaihtui pienemmäksi eli 10 000 hengen Jäähallista keikka siirrettiin alle 2000 -paikkaiselle Kulttuuritalolle. Tämäkään päivämäärä ei toteutunut ja nyt kolmas keikkapäivämäärä on 2.marraskuuta 2022 ja edelleen paikkana on Kulttuuritalo.  Katsoin mitä konsertteja Caravanille on sovittu loppuvuoteeen 2022 ja siellä ei vielä ollut yhtään varausta, joten edelleen elän toivossa että he tulevat mukaan tuolle Helsingin Progefeast-keikalle!

Tarkempia tietoja tulevasta konsertista täällä:

https://www.facebook.com/events/kulttuuritalo-helsinki/huom-uusi-p%C3%A4iv%C3%A4-progfeast-i-2112022-i-helsingin-kulttuuritalo/814809945755787/

Harri Huhtanen 2022    

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s