Ratina 30.7.2022! -osa 6

Pelko -kappaleen jälkeen miehistö vaihdettiin lennosta 1. ja 2. levyjen kokoonpanoon eli lavalta poistuivat Orma, Safka, Porkka ja Antti Seppo. Lavalle jäivät Ismon kanssa tietenkin Kinnusen veljekset ja ”uutena” lavalle asteli alkuperäinen kitaristi Heiskanen. Setin toinen osuus alkoi räjähtävästi Jurot nuorisojulkkikset -kappaleella. Tässä vaiheessa koko 30 000 päinen yleisömerikin oli täysillä menossa mukana! Lähes putkeen bändi esitti kymmenen Rumat Sävelet – albumin kappaleista, ainoastaan Uhrisavua jätettiin jostain syystä soittamatta. Kakkosalbumin kolmen viimeisen kappaleen ”rakkaustrilogian” Ismo paljasti liittyvän tapahtumiin Joensuussa , mutta ei sitten kuitenkaan kertonut tarkemmin mistä lauluissa lopulta oli kysymys. Trilogian avasi upea Tällä tiellä -kappale, joka on yksi Ismon hienoimpia sävellyksiä ja sanoituksia.
Kun kakkosalbumi oli ”paketoitu” alkoi vielä hurjempi vääntö kohti finaalia: bändi soitti jälleen lähes putkeen viisi ykkösalbumin kappaleista. Tämän jälkeen tuli ehkä pieni yllätys, sillä kolme seuraavaa ykkösalbumin kappaletta oli uudelleensovitettu isolle kokoonpanolle eli kaikki jo lavalta poistuneet kolmosalbumin soittajat astelivat uudestaan lavalle, mukaan lukien kitaristi Orma. Nyt lavalla olivat siis kaikki Harsoisen Teräksen muusikot plus kitaristi Heiskanen. Perussetin päätti odotetusti Rappiolla, kappale jolla bändi nousi kertaheitolla koko Suomen tietoisuuteen loppukesällä 1980 kun Täältä tullaan Venäjä -albumi ilmestyi kauppoihin. Kaikille lieni selvää, ettei tämä historiallinen keikka jäisi ilman encorea eli lisää musiikkia oli tulossa, mutta mitkä kappaleet vielä kuultaisiin sitä ei tiedetty.
(jatkuu…)
Harri Huhtanen 2022