Caravanin tunnetuin levy lienee edelleen heidän kolmas studioalbuminsa, In the Land of Grey and Pink, joka ilmestyi huhtikuussa1971. Se on myös heidän parhaiten myynyt albuminsa. Alkuperäisen vinyylilevyn B-puolen täyttää yli 22 minuuttinen Nine Feet Underground  (NFU) josta on vuosien varrella tullut vakiokappale heidän live-settiinsä.  Caravan on soittanut NFU:ia ahkerasti myös 2000-luvulla, vaikka bändin miehistö ei ole enää sama kuin vuonna 1971. Tällä viime vuonna hankkimallani Caravanin megaboksilla on useita aikaisemmin julkaisemattomia bändin keikkoja aina 1970-luvulta 2010-luvulle saakka, viimeisen boksin keikoista on äänitetty Englannissa vuonna 2018.  Vaikka NFU kuullaan näillä levyillä moneen kertaan ei siihen voi kyllästyä, koska eri vuosien live-versiot ovat kaikki aina joltain osin erilaisia. Varmaankin tähän on vaikuttanut  soittajien vaihtuminen, mutta myös aika tekee tehtävänsä eli Caravan on edelleen keikoillaan aito progebändi, vaikka bändin 2000-luvulla julkaisemat levyt vähän viittaavat siihen että softimpaan suuntaan bändin ilmaisu olisi kehittymässä. No, ei pelkoa, NFU on aina taattua progea ja kun taas pienen tauon jälkeen kuuntelin Caravania ja erityisesti tätä boksin viimeistä live-julkaisua Trading Boundaries, Fletching, East Sussex, UK (11.11.2018) niin vaikka keikka ei kokonaisuutena ollut näistä live-levyistä paras, niin vuoden 2018 NFU yllätti iloisesti sillä se oli jotenkin modernisti erilainen kuin aikaisemmat  versiot.  Erityisen hienolta kuulostivat bändin pitkäaikaisen viulustin Geoffrey Richardsonin  viuluosuudet. Vaikka bändi on menettänyt jo alkuperäinen rumpalin, basistin ja kosketinsoittajan, niin Pye Hastings  on löytänyt tilalle taitavia soittajia, jotka ovat selvästi Caravaninsa “lukeneet ja sisäistäneet”, sen verran hienolta soitto jopa tällä 2018 keikalla paikoitellen kuulosti, erityisesti NFU:ssa.              

Harri Huhtanen 2022