Ex-Beatle, Ringo Starr, 77v, julkaisee syksyllä 2017 jälleen uuden soololevyn. Tosin on ehkä väärin puhua soololevystä kun vierailijakaari levyllä on niin laaja ja nimekäs!
20170709hh
TOP10 Huhtikuu 2010
Alla Huhtikuun 2010 TOP10 albumilistani:
ALBUMILISTA 28
01. (- ) BOB DYLAN: Blood On The Tracks (SACD) (1974,2003) (RE from 03/08) (1+1kk)
02. (01) BOB DYLAN: Oh Mercy (SACD) (1989,2003) (RE, from 04/08) (1+2kk)
03. (04) LOVE: Forever Changes (CD) (1967, 1987, 2001) (2kk)
04. (- ) JIMI HENDRIX: Valleys Of Neptune (CD) (1969-70, 2010) (UUSI)
05. (- ) KENT: Hagnesta Hill (CD) (1999) (RE from 01/09) (1+1kk)
06. (- ) CARAVAN: Caravan (CD) (1968, 2002) (UUSI)
07. (- ) THE ZOMBIES: Odessey & Oracle (2CD) (1967, 2008) (UUSI)
08. (- ) KING CRIMSON: Islands (CD) (1971,1999,2004) (UUSI)
09. (- ) KALEVALA: People No Names / Boogie Jungle (CD) (1972, 1975, 2008) (UUSI)
10. (- ) URIAH HEEP: Look At Yourself (LP) (1971) (UUSI)
Uriah Heep on aina Suomessa ollut paljon suositumpi kuin muualla maailmassa. Omilta teiniajoiltani muistan, miten Uriah Heepin uutta levyä aina odotettiin kuin kuuta nousevaa ja kyllähän nämä Heepin alkuaikojen levyt myös koulun diskoilloissa ahkerasti soivat! En ole kuunnellut Heepin levyjä enää vuosikausiin /vuosikymmeniin, joten päätin tässä yhtenä maaliskuisena iltana testata onko bändin vanhasta tenhovoimasta 2010-luvun korvin kuunneltuna enää mitään jäljellä ja kyllä oli! Look At Yourselfin parhaat kappaleet svengaavat hienosti!
Neil Young: Peace Trail 2016 – official video
Ja laitetaan tämäkin nyt vielä tänne, koska kappale on niin hieno ja video kerrassaan upea!
Neil Young: Children Of Destiny 2017 -osa 2
ja tässä vielä se orkesteriversio samasta kappaleesta:
20170707hh
Neil Young: Children Of Destiny 2017
Neil peruutti hiljattain Australian kiertueensa ja huhuttiin että hän olisi vakavasti sairas. Sen jälkeen asiaa ei ole uutisoitu, mutta ilmeisesti hän ei kuitenkaan ole niin sairas etteikö pystyisi jatkamaan työntekoa. Tässä todisteena Neil julkaisi Facebook-sivullaan 4.heinäkuuta 2017, Amerikan itsenäisyyspäivänä, kaksi uutta videota. Toisessa hän esitti suuren jousiorkestetin kanssa live-version uudesta kappaleestaan Children Of Destiny. Toisessa videossa sama kappale kuultiin visualisoituna versiona, jossa kamera kiersi ympäri maailmaa näyttäen luontoa, sotaa, väkijoukkoja, lapsia jne. Vaikka Trumpia ei videossa manittu nimeltä lienee selvää, että kappaleessa vihanlietsojalla tarkoitettiin Trumpia ja hänen hallintoaan.
Tämä on tyypillistä Youngia. Hän ottaa kantaa politiikkaan ja siksi myös Facebookissa hän saa osakseen ihailua ja halveksintaa. Pitää muistaa että Trump voitti vaalit ja siksi Amerikassa miljoonat hyväksyvät hänen politiikkansa. Mutta Young on aina ollut oman tiensä kulkija ja hyvä niin. Ja hienoa, jos huhuttu sairaus ei ollutkaan niin vakava kuin aluksi oletettiin. Lainaan tähän vielä sen mitä Young kirjoitti Facebookissa 4.7.2017:
Friends:
Thanks so much for your response to Children of Destiny! This is a heartfelt message to people all around the world, our home. We hope this song resonates with you and gives you strength to know that you are not alone. Resist those who lash out against our positive message with name calling and negativity. We are concerned for our Democracy, Environment and Freedom. Nothing will ever stop us from standing up. We gathered together on the full moon to record our song. Here is a new video of that moment!
Love and Respect, celebrate Interdependence!
Neil
Long May You Run, Mr. Young! Alla olevan linkin avulla voitte katsoa uuden videon:
20170707hh
Neil Young: Silver & Gold 2000
Vuoden 2017 päivitys. Yleensä Neil Young julkaisee uusia levyjä joka vuosi, mutta 1990-luvun jälkipuoliskolla hän piti toistaiseksi tuntemattomasta syystä peräti neljän vuoden tauon uusien studioalbumien julkaisussa. Silver & Gold ilmestyi siis vasta Youngille epätavallisen pitkään tauon jälkeen…
Silver & Gold (2000) on jäänyt Youngin laajassa katalogissa aivan liian vähälle huomiolle. Kuuntelin levyä varsin intensiivisesti noin vuosi sitten ja tarkoitukseni oli jo tuolloin kirjoittaa arvostelu, mutta sitten aloin epäillä olinko erehtynyt arviossani: oliko levy todella yhtä hyvä kuin Youngin muutamat 1970-luvun klassiset albumit. Tällä levyllä ei ole yhtään todella suurta biisiä, samaan tapaan kuin Youngin parhailla 1970-luvun levyillä, mutta sen sijaan Silver& Gold koukuttaa kuulijan upealla kokonaisuudella! Vaikka levyn vanhin kappale, Silver & Gold on sävelletty jo 1982 ja muutamat muutkin albumin kappaleista ovat vanhempaa tuotantoa, on kokonaisuus tällä kertaa erittäin onnistunut. Kuulijaa hämätään taitavasti, sillä kappaleet kuulostavat siltä kuin ne kaikki olisi tehty samana vuonna. Vuoden 2008 aikana olen kuunnellut Silver & Goldia kerran pari kuukaudessa ja niin se vaan on, ettei tämä levy menetä tenhovoimaansa edes ajan myötä. Kyseessä on siis ilmiselvä klassikko!
Crazy Horsen kanssa Young yleensä rokkaa tulisesti , mutta alunperin 1970-luvulla ihastuin Youngiin nimenomaa omaperäisenä, ajoittain maagisena balladien esittäjänä. Silver & Goldilla Young tavoittaa hienosti vanhan magian toistamatta kuitenkaan itseään. Silver & Gold on kaihoisa ja surumielinen levy, jonka lauluissa on kuitenkin positiivinen ja vapauttava pohjavire.
Levyn avauskappale, Good To See You saa heti kuulijan hyvälle tuulelle. Tätä on akustinen Young parhaimmillaan! Youngin taustabändi on koottu Dylaninkin kanssa usein levyttäneistä huippumuusikoista: Jim Keltner (rummut), Spooner Oldham (piano, urut), Duck Dunn (basso). Taustoja tällä levyllä laulavat Emmylou Harris sekä Linda Ronstadt.
Kakkoskappaleena kuultava Silver & Gold on siis sävelletty jo vuonbna 1982. Itse asiassa se kuulostaa siltä kuin Young olisi kirjoittanut sen jo 1970-luvun alussa, niin voimakkaita flashbackejä tätä kappaletta kuunnellessa ainakin minulle tulee After The Goldrushin ja Stars’n’Barsin ajoilta.
Kolmantena kuultava, Daddy Went Walkin’ on aiheeltaan levyn ehkä surullisin kappale, mutta Young on keventänyt tunnelmaa tekemällä kappaleesta humoristisen. Todellisuudessa kappale kertoo Youngin myöhemmin dementiaan kuolleesta isästä, joka oli eräänä päivänä lähtenyt omille teilleen ja suuntavaiston puuttuessa eksynyt matkalla.
Neljäs kappale, Buffalo Springfield Again on kunnianosoitus Youngin nuoruudenbändille.
In The Great Divide, Red Sun ja erityisesti kerrassaan upealla pianosäestyksellä esitetty Horseshoe Man jatkavat tyylikkäästi albumin nostalgia -teemaa.
Distant Camerassa kulminoituu ja tiivistyy tämän upean levyn perimmäinen teema:
Life is changin’
Everywhere you go
New things and old both disappear
Young laulaa tapahtumista ja ihmisistä, jotka ovat jo hävinneet tai häviämässä. Elämä on vain haalistuva valokuva. Rakkaus kuitenkin jää: rakkaus ihmisiin ja musiikkiin. Taide voittaa. Siitä tulee näiden surumielisten laulujen voima ja viehätys.
Erityisesti Razor Lovea kuunnellessa ymmärtää, miten ovelasti Young saavuttaa taiteellisen tavoitteensa. Näennäisesti Young laulaa arkipäiväisistä pienistä tapahtumista, mutta maagisilla tulkinnoillaan hän pääsee syvemmälle elämän perimmäisiin kysymyksiin kuin artistit, jotka suoraan laulavat niistä. Moderni angsti puuttuu kokonaan tältä levyltä. Elämän lopputulos on onneton, mutta arkipäivä pelastaa. Harva vain näkee ja ymmärtää arkipäivän kauneuden. Ehkä Young tarkoittaa juuri tätä laulaessaan päätöskappaleella:
Angel without wings
Owner without things
Kyllä tämä on hieno levy! Joka kerta kun olen kunnellut levyn alusta loppuun ilman häiriöitä tai keskeytyksiä, tulee tästä ylevä olo. Levyn koukku ja voima on nimenomaa kokonaisuudessa, joka on paljon enemmän kuin osiensa summa. Suuret hitit loistavat poissaolollaan, mutta nostalgia -teema kulkee koko levyn läpi hallitusti ja kurinalaisesti. Äänitys ja siirto CD:lle on erittäin korkeatasoinen, koska Young on tällä levyllä käyttänyt hyväkseen uutta HDCD -tekniikkaa, jonka ansiosta digitaalinen äänite kuulostaa yhtä hyvältä kuin korkeatasoinen analoginen äänite. Myös Youngin taustabändi tekee hienoa työtä tällä levyllä.
Melkein klassikko ! ♠ ♠ ♠ ♠ ½
Harri Huhtanen 2008
TOP10 Maaliskuu 2010
Alla Maaliskuun 2010 TOP10 albumilistani:
ALBUMILISTA 27
01 (- ) BOB DYLAN: Oh Mercy (SACD) (1989,2003) (RE, from 04/08) (1+1kk)
02. (01) PINK FLOYD: Wish You Were Here (LP) (1975) (RE, from 10/08 )(3+2kk)
03. (- ) ROGER WATERS: The Wall, Live In Berlin 1990 (2CD +DVD) (2004) (UUSI)
04. (- ) LOVE: Forever Changes (CD) (1967, 1987, 2001) (UUSI)
05. (- ) DEEP PURPLE: Machine Head (2CD) (1972, 1997) (UUSI)
06. (06 ) DIRE STRAITS: Communique (LP) (1979) (2kk)
07. (07 ) DIRE STRAITS: Dire Straits (LP) (1978) (2kk)
08. (08) THE DOORS: Live In New York Felt Forum 1970 (6CD) (2009) (4kk)
09. (- ) THE ALAN PARSONS PROJECT: I Robot (LP) (1977) (UUSI)
10. (10 ) DIRE STRAITS: On Every Street (LP) (1991) (2kk)
1980-luvun jälkipuolella olin todella huolissani Dylanin nerouden hitaasta, mutta kovin varman tuntuisesta hiipumisesta. Knocked Out Loaded (1986) ja Down In The Groove (1988) olivat suuria pettymyksiä ja alkoi vaikuttaa siltä, että Dylanin aika oli jo ohi, valoa ei näkynyt tunnelin päässä. Mutta sitten… ikään kuin tyhjästä syntyi Oh Mercy (1989), täysin uudenlainen mestariteos! Dylan oli taas voimissaan ja musiikillinen sankarini! 1980-luvulla opin myös sen ,että Dylanista ei tiedä varmaksi muuta kuin sen, että hänen kohdallaan mikään ei koskaan ole varmaa tai selkeää, tilanne elää koko ajan. Tämä juuri on Dylanin kiehtovin piirre TAITEILIJANA. Oh Mercystä tarkemmin Winterluden kategoriassa ”Dylanin levyt (page 4)”:
https://winterlude.fi/category/03-dylanin-levyt/page/4/
Neil Young: Mirror Ball 1995
1990-luvun alkupuolella Young innostui grunge-musiikista. Hän diggaili Nirvanaa ja ilmeisesti jossain määrin ystävystyi Kurt Cobainin kanssa. Tiettävästi Neil yritti toistuvasti ottaa yhteyttä Kurtiin siinä vaiheessa kun muusikkopiireissä alettiin ymmärtää, miten syvästi depressoitunut Kurt oli. Ystävien tuki ei kuitenkaan riittänyt piristämään Kurtia ja niinpä hänen toinen itsemurhayrityksensä onnistui. Neil purki suruaan ja ahdistustaan hienolla levyllään Sleeps With Angels (1994). Seuraavana vuonna hän hengaili toisen kuuluisan grunge -bändin, Pearl Jamin poikien kanssa. Neil päätti äänittää heidän kanssaan uuden levynsä. Tammikuun lopusta helmikuun alkupuolelle, neljänä sessiopäivänä Young äänitti ja melko pitkälle myös kirjoitti Mirror Ball (1995) levynsä 11 kappaletta.
Mirror Ball on arvostelijalle kova pala purtavaksi. Kun lähtökohta on spontaniteetti ja nopea levytekoprosessi voiko levyä kritisoida siitä, että se on raakile? Vastaan: kyllä ja ei. Joissain kohdin tämä levy on viehättävän tuore juuri siksi, että kaikki on tehty niin nopeasti. Toiset kohdat kuulostavat siltä, että ne ovat yksinkertaisesti mokia. Bändi on tylsä, kappale on huonosti sävelletty ja sanoitukset ovat banaaleja. Aika alas Neil Young on vajonnut kirjoittaessaan näin naiveja säkeitä:
You know I’ll always help you baby
But I just can’t do that
I know I said I’d help you baby
Here’s my wallet
Call me sometime
Neil Youngin säestäjinä Pearl Jamin miehet jäävät valovuosien päähän siitä, mihin Crazy Horse pystyy. Pearl Jam tosiaan vain säestää Youngia, bändin ja Youngin musiikillinen vuoropuhelu ja komminkaatio jää useilla kappaleilla vajaaksi. Young ei bändeineen kohoa lentoon, kuten Ragged Glorylla(1990) ja Sleeps With Angelsilla (1994).
Useammat levyn kappaleista ovat musiikillisesti monotoonisia, paikallaan junnavia. Kuulijalle tulee houkutus hypätä seuraavaan kappaleeseen. Toisaalta monotoonisuuden ja huonon, suttuisen äänitteen sekaan on pujahtanut muutamia hienoja melodioita, jotka kuulostavat komeilta ilman Crazy Horseakin. I’m The Oceanin melodia ja sovitus ovat melko hyvin onnistuneita, sillä kappaletta kuunnellessa jalka alkaa vipattamaan ja soittimen sammuttamisen jälkeenkin melodia jää päähän soimaan.
Albumin harvalukuisiin helmiin kuuluu myös Throw Your Hatred Down, jossa Youngin soitto pääsee viimeinkin lentoon. Crazy Horsen kanssa käy yleensä niin, että he piiskaavat Youngin huippusuorituksiin, mutta Pearl Jamin kanssa piiskaa heiluttaa Young, joka tällä kappaleella kitaroi niin vakuuttavasti ,että saa lopultakin vähän eloa rumpaliin ja basistiin.
Albumin teema jää ainakin minulta suurelta osin hämärän peittoon. Ehkäpä tällä levyllä on jotain salattuja ajatuksia ja merkityksiä, joita en ole vielä vaan tajunnut. Sanoitukset vaikuttavat paikoitellen hyvin epä-youngmaisilta. Ainoastaan Peace And Lovella selvästi ilmoitetaan, että lyriikat on kirjoitettu yhdessä Eddie Vedderin kanssa. Melkein olisin valmis lyömään vetoa, että Eddie on ollut co-writerina muutamalla muullakin biisillä.
Mirror Ballilla on kuitenkin kaksi suurta vahvuutta, ne samat jotka löytyvät niin monilta Young-levyiltä: rehellisyys ja spontaniteetti. Mirror Ball ei ole mitään hissimusiikkia, vaan aitoa konstailematonta rokkia. Young sanoikin jossain haastattelussa, että hän tahtoi tehdä Mirror Ballista ajankuvan. Liika tuottaminen olisi ollut grunge-hengen vastaista. Toisessa vaakakupissa on painolastina kuitenkin ongelmakohdat, joita on vaikea puolustella edes grunge -hengellä: huonot biisit ja bändin korkeintaan keskinkertainen soitanta.
Hieman keskinkertaista parempi levy * * * ½
Harri Huhtanen 2008
Mitä Brian Wilson soittaa Pori Jazzissa 2017?
SPOILERIVAROITUS! JOS ET HALUA TIETÄÄ MITÄ BRIAN WILSON ESITTÄÄ PORISSA SULJE TÄMÄ ARTIKKELI-IKKUNA NYT HETI!
Kaikissa lehtiartikkeleissa on mainostettu että Brian Wilson ”esittää Pet Soundsin Porissa”. Tuo albumi on kuitenkin vain runsaan 30 minuutin pituinen, ei siitä saa kokonaista konserttia aikaiseksi. Varsinkin kun Brian Wilson on illan päätähti, tuskin yleisö hyväksyisi että hän esittäisi vain 30+ minuuttia noita biisejä ja poistuisi sitten lavalta. Mitä siis kuulemme Porissa oikeasti? Sitähän ei voi varmaksi tietää, mutta toisaalta Brian on niin isolla kokoonpanolla liikkeellä, ettei improvisointiin ole oikein varaa ja siksi aikaisemmat setit antavat varmaan aika luotettavan kuvan siitä mitä on tulossa. Alla settilista, jonka hän esitti Kööpenhaminan konsertissa joitain päiviä sitten:
BRIAN WILSON and his band
COPENHAGEN 30.6.2017
California Girls
Dance, Dance, Dance
I Get Around
Help Me, Rhonda
Surfer Girl
California Saga: California
Darlin’
Don’t Worry Baby
Wild Honey
Sail On, Sailor
Pet Sounds
Wouldn’t It Be Nice
You Still Believe in Me
That’s Not Me
Don’t Talk (Put Your Head on My Shoulder)
I’m Waiting for the Day
Let’s Go Away for Awhile
Sloop John B
God Only Knows
I Know There’s an Answer
Here Today
I Just Wasn’t Made for These Times
Pet Sounds
Caroline, No
Encore:
Good Vibrations
Barbara Ann
Surfin’ U.S.A.
Fun, Fun, Fun
Love and Mercy
20170704hh
Bob Dylan: Time Out of Mind 1997
PÄIVITYS 28.1.2023. Tämä hieno TOOM -levy on nyt uudestaan ajankohtainen, koska sen ilmestymisestä on kulunut jo 25 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi Dylan julkaisi eilen ”uuden” version albumistaan. Lisäksi laajemmassa boksissa (5CD:tä) on mukana paljon aikaisemmin julkaisematonta materiaalia vuosilta 1996-97. Näihin kaikkiin perehtymiseen menee oma aikansa, joten tyydyn tässä vaiheessa vain nostamaan Winterluden etusivulle alla olevan jo 15 vuotta sitten kirjoittamani levyarvostelun, jonka takana edelleen seison. Vai pitäisikö sanoa edessä? Kyseessä on Dylanin 1990-luvulla julkaisemista albumeista paras ja myös Dylanin laajassa kokonaistuotannossa TOOM sijoittuu varsin korkealle. Muissa yhteyksissä olen kirjoittanut siitä, että tämä levy on minulle myös henkilökohtaisesti läheinen siksi, että ennen levyn ilmestymistä Dylan sai harvinaisen keuhkoinfektion, jonka vuoksi koko laaja vuoden 1997 Euroopankiertue jouduttiin perumaan. Se kompensoitiin vain kourallisella Iso Britannian keikkoja syksyllä 1997. Onnistuin UK -kontaktini (John Baldwin) avulla saamaan hyvät liput neljälle keikalle (Bournemouth x2, Cardiff ja Lontoo). Uskomattominta oli että TOOM ilmestyi Bournemouthin keikkaa edeltävänä päivänä ja ostin sen Lontoon Tower Records -kaupasta jossa sitä mainostettiin varsin näyttävästi. Siihen aikaan kun ei ollut netin sosiaalisen median palveluita (Youtube yms.), joten kuuntelin CD:n uunituoreena junassa Sonyn kannettavalla soittimella matkalla Bournemouthiin. Paikan päällä sitten kuulin edellisenä päivänä ilmestyneen TOOM:in kappaleita debyyttiesityksinä ! Oi niitä aikoja!
* Kappaleet: Love Sick (5:21) / Dirt Road Blues (3:36) / Standing in the Doorway (7:43) / Million Miles (5:52) / Tryin’ to Get to Heaven (5:21) / ’Til I Fell in Love with You (5:17) / Not Dark Yet (6:29) / Cold Irons Bound (7:15) / Make You Feel My Love (3:32) / Can’t Wait (5:47) / Highlands (16:31)
* TOOM:lla esiintyvät soittajat: Bob Dylan – kitara, huuliharppu, piano, laulu ja tuotanto / Daniel Lanois – kitara, mando-kitara, Firebird, Martin 0018, Gretsch rytmikitara, tuotanto ja valokuvat / Tony Garnier – basso ja pystybasso / Bucky Baxter – akustinen kitara, pedal steel -kitara Standing in the Doorway, Tryin’ to Get to Heaven, Not Dark Yet ja Cold Irons Bound / Brian Blade – rummut Love Sick, Standing in the Doorway, Million Miles, ‘Til I Fell in Love with You, Not Dark Yet, Can’t Wait / Robert Britt – Martinin akustinen kitara, Fender Stratocaster Standing in the Doorway, ’Til I Fell in Love with You, Not Dark Yet, Cold Irons Bound / Cindy Cashdollar – slide kitara Standing in the Doorway, Tryin’ to Get to Heaven, Not Dark Yet / Jim Dickinson – kosketinsoittimet, Wurlitzerin sähköpiano, urut Love Sick, Dirt Road Blues, Million Miles, Tryin’ to Get to Heaven, ‘Til I Fell in Love with You, Not Dark Yet, Can’t Wait, Highlands / Jim Keltner – rummut Love Sick, Standing in the Doorway, Million Miles, Tryin’ to Get to Heaven, ’Til I Fell in Love with You, Not Dark Yet, Can’t Wait / David Kemper – rummut Cold Irons Bound / Tony Mangurian – lyömäsoittimet Standing in the Doorway, Million Miles, Can’t Wait, Highlands / Augie Meyers – Vox- ja Hammond B3 urut, haitari / Duke Robillard – kitara, Gibson L-5 Million Miles, Tryin’ to Get to Heaven, Can’t Wait / Winston Watson – rummut Dirt Road Blues
Dylan on tehnyt levyjä jo yli 45 vuotta** . Dylanin studiolevyjen laajaan katraaseen mahtuu floppeja ja keskinkertaisia levyjä (onneksi aika vähän) sekä erittäin hyviä ja jopa mestarillisia levyjä (onneksi aika paljon!). Mestariteoksia on noin tusina, joista Time Out Of Mind 1997 (TOOM) on yksi.
TOOM on kuitenkin arvostelijan painajainen koska sillä on runsaasti sekä heikkouksia että vahvuuksia. Olen kuluneen 10 vuoden aikana kuunnellut levyn alusta loppuun korkeintaan 30 kertaa, sen sijaan CD-soittimen ohjelmointitoiminnolla olen soittanut levyn varmaan yli 100 kertaa! Tämä on vähän samanlainen levy kuin The Freewheelin’ Bob Dylan (1963) eli levyn huippukappaleet ovat todella upeita, mutta valitettavasti mukana on myös keskinkertaisuuksia. Kokonaiskuuntelussa TOOM toimii vähän huonosti, sillä yli 72 minuuttia pitkällä levyllä tylsät /keskinkertaiset kappaleet tekevät kuuntelusta hieman puuduttavaa. Modern Times (2006) on musiikillisena kokonaisuutena parempi koska sen kuuntelee innostuneena alusta loppuun saakka. Puutteistaan huolimatta TOOM on kuitenkin Dylan-klassikko, sillä levyn parhaat kappaleet edustavat jotain sellaista mitä populaarimusiikissa varsin harvoin kuulee! Omalla sarallaan ne ovat painoarvoltaan samaa luokkaa kuin Mozartin ja Beethovenin parhaat teokset klassisen musiikin alueella.
Aloitan arvosteluni levyn heikkouksista. Tosin nekin ovat vähän kinkkisiä siinä mielessä, että tällä levyllä osa heikkouksista kääntyy lopussa levyn vahvuuksiksi. TOOMilla Dylanin ääni on monessa kohtaa riekaleina. Olisi kiva testata tämä levy henkilöllä, joka ei ole koskaan kuullut Dylania! Lisäksi eräissä kappaleissa levyn soundi vähän puuroutuu / sameutuu. Muutamilla kappaleilla taas kaikua on käytetty aivan liikaa, niin paljon että se alkaa häiritsemään lauluesitystä. Osa kappaleista on musiikillisesti varsin tylsiä. Kun ylipitkästä Highlandista poistaa sanoituksen ja kuuntelee vain musiikkia, on se aika puuduttavaa.
Mutta sitten TOOMin vahvuuksiin. Dylan kertoo tällä levyllä vanhuudesta, kuolemasta ja epäonnistuneista rakkaussuhteista. Parhaiden kappaleiden melodiat ja sanoitukset ovat todella kauniita, jotain sellaista mitä erittäin harvoin populaarimusiikissa kuulee. Minulla on monta suosikkikappaletta tällä levyllä, mutta tänään suurimman vaikutuksen teki Standing In The Doorway, jossa on niin korkean potenssin epätoivoa, että se paradoksaalisesti alkaa lämmittää mieltä.
Yesterday everything was going too fast
Today, it’s moving too slow
I got no place left to turn
I got nothing left to burn
Tryin’ To Get To Heaven on myös ”sydänverellä” kirjoitettu kappale, jolla on synkkyydestään huolimatta katharistinen vaikutus kuulijaan:
When you think that you lost everything
You find out you can always lose a little more
I’m just going down the road feeling bad
Trying to get to heaven before they close the door
Erittäin kaunis melodia ja nerokas sanoitus on myös kappaleessa Not Dark Yet:
Well, my sense of humanity has gone down the drain
Behind every beautiful thing there’s been some kind of pain
….
I was born here and I’ll die here against my will
I know it looks like I’m moving, but I’m standing still
Every nerve in my body is so vacant and numb
I can’t even remember what it was I came here to get away from
TOOMin suurimpia vahvuuksia ovat sanoitukset. Ne eivät ole pelkästään mestarillisia sanoituksia, vaan todellista laulettua runoutta. TOOMin parhailla kappaleilla melodiarakenne ja lyriikka muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Rähjäisestä äänestään huolimatta Dylan on tällä levyllä parhaimillaan rock-laulujen kiistaton mestari. Laulujen tulkinnoissa on syvyyttä, inhimillistä lämpöä ja aitoa tunnetta. Tekstien fraseeraukset ovat omaperäisiä, hyvin dylanmaisia ja erittäin vaikuttavia. Soundi on yllättävä ja innovatiivinen. Blues-numerot vuorottelevat raskaammin rokkaavien, jotenkin funk-henkisten rock-kappaleiden kanssa, joista hyvä esimerkki on hidastempoinen, mutta jännästi svengaava Can’t Wait.
Ennen levyn ilmestymistä Dylan-piireissä kohistiin pitkästä Highlands-kappaleesta. Laulun alkuperäinen versio oli tiettävästi yli 20 minuuttia pitkä, mutta onneksi Dylan karsi kappaleesta joitain säkeistöjä. Highlands -tarina on mielenkiintoinen, mutta musiikillisesti kappale on minusta vähän tylsä, eikä siinä ole samaa dramatiikkaa kuin Modern Timesin loistavassa päätöskappaleessa Ain’t Talkin’.
Standing In The Doorway, Tryin’ To Get To Heaven ja Not Dark Yet ovat kuitenkin aivan omassa sarjassaan ja jo nämä kolme klassikkoa nostavat tämän levyn korkealle ja kauas! Myös Love Sick sekä Make You Feel My Love*** ja ovat erittäin hienoja kappaleita. Ristiriitaisuuksista ja puutteista huolimatta tämä on selkeä Dylan -klassikko, levy josta kirjoitetaan vielä 100 vuoden kuluttua!
KLASSIKKO ! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Harri Huhtanen 2007
***vuoden 2017 päivitys: Make You Feel My Love on nykyään erilaisten laulukilpailujen vakiokamaa ja kun kilpailijalta kysytään minkä biisin hän aikoo esittää, on tavallinen vastaus: ”esitän Adelen kappaleen Make You Feel My Love” !
**vuoden 2020 päivitys: 58 vuotta, koska Dylanilta ilmestyi vuonna 2020 uusi studioalbumi!
* tekijätiedot lisätty 21.4.2021
