Päivitys 27.10.2020. Vaikka Dylan äännitti koko albumin yhdessä sessiossa jäi siitäkin out-takeja eli kappaleita, joita ei otettu mukaan julkaistulle levylle. Näitä olivat seuraavat: Denise, Mr. Tambourine Man, Mama, You Been on My Mind
Dylanin neljäs studioalbumi, Another Side Of Bob Dylan (1964) äänitettiin ja julkaistiin todella nopeasti. Dylan purkitti koko levyn yhdessä sessiossa (9.6.64) ja jo pari kuukautta myöhemmin levy oli kauppojen hyllyillä! 2000-luvun megatähtien hitaisiin high tech-levytyksiin ja ennätyspitkiin markkinointiprosesseihin tottuneista musiikinharrastajista tällainen levytystahti kuulostaa ennenkuulumattomalta. Pitää muistaa, että jo kesällä 1964 Dylan oli Pohjois-Amerikassa hyvin kuuluisa artisti ja myös eurooppalaiset lehdet olivat noteeranneet hänen edellisenä vuonna julkaistut sodanvastaiset laulunsa (Blowing In Wind ja Masters Of War). Dylaniin kohdistui siis melkoisia paineita ja odotuksia ja siksi päätös purkittaa nelosalbumi yhdessä illassa vaikuttaa uhkarohkealta yritykseltä. Dylan oli kuitenkin Kreikan matkallaan (maaliskuussa 1964) säveltänyt joukon lauluja, joita hän ilmeisesti piti niin hyvinä, että uskalsi yrittää ennätysnopeaa levytysprosessia. Strategiaan kuului myös tietynlainen irtiotto folk-piireistä ja folk-leimasta, joka ilmenee kappaleiden rakenteissa ja sanoituksissa. Tosin siinä mielessä Another Sidekin voidaan laskea vielä folk -kauden tuotoksiin, että Dylan päätti soittaa kaikki kappaleet yksin. Tällä levyllä kitaraa, 
huuliharppua ja pianoa soittaa ainoastaan Bob Dylan. Tämä ratkaisu toimi hyvin kolmoslevyllä, mutta monet Another Siden kappaleet olisivat kaivanneet taakseen oikean bändin. Tällä levyllä riisuttu esitystyyli kääntyy osittain maestroa vastaan, koska kappaleiden ydin ei enää ole niin puhtaan folkpohjainen kuin edellisellä levyllä. Esimerkiksi avauskappale All I Really Want To Do sekä Spanish Harlem Incident olisivat varmaankin kuulostaneet paljon kiinnostavimmilta bändin säestäminä. Nopea äänitysprosessi on myös laskenut sekä tuottajan että Dylanin itsekritiikin tasoa, koska mukaan on kelpuutettu varsin keskinkertainen irroittelukappale I Shall Be Free – No.10. Samaten Motorpsycho Nitemare on junnaava, mutta toisaalta vallankumouksellinen, koska se on selvää räppiä ja siinä mielessä kymmeniä vuosia aikaansa edellä!
Another Side on kuin valokuvamallin esittelykansio: minä osaan tätä ja tätä ja tätä. Levyllä Dylan soittaa folkkia, balladeita ja räppiä ja riimittelee välillä nerokkaan mahtipontisesti, välillä löysän leikkisästi ja välillä kauniin surumielisesti. Levyn huippukappaleiden, kuten Chimes Of Freedom, My Back Pages ja It Ain’t Me Babe kohdalla tuomioni on selvä: niissä äänessä on rockmusiikin kiistaton nero! Huippukappaleista huolimatta en kuitenkaan voi luokitella Another Sidea mestariteokseksi, koska kokonaisuus on niin hajanainen. Tyylien ja tunnelmien sekamelska on korostunut. Levy hahmottuu minulla paljon enemmän huippulahjakkaan muusikon ja runoilijan satunnaisena laulukokoelmana kuin harkittuna kokonaisuutena, jossa olisi jokin langat yhteen solmiva teema.
(Mutta noiden huippukappaleiden siivittämänä tämä on kuitenkin…)
HYVÄ LEVY * * * * !
Harri Huhtanen 2007
Katen Bushin neljättä levyä, The Dreamingia (1982) kuunnellessa voi vain hämmästellä, miten valtavasti hän studioartistina kehittyi neljässä vuodessa! ”Tyttötähdestä” Kate muuttui neljässä vuodessa itsenäiseksi taitelijaksi, joka tuotti, sovitti, sävelsi ja sanoitti kaikki kappaleensa. The Dreaming on ensimmäinen levy, jonka Kate tuotti yksinään. EMI ei ollut kovin innostunut levystä, koska piti sitä omituisena ja hämäräperäisenä. Paljon olikin muuttunut The Kick Insiden(1978) jälkeen.
Minusta on selvää ,että Kate yritti jo The Dreamingilla luoda persoonallisen, uraauurtavan ja kestävän taideteoksen. Ei liene myöskään epäilystä siitä, että Kate oli asettanut tavoitteekseen nimenomaa kestävän albumikonaisuuden, sillä tällä levyllä ei ole yhtään kappaletta, jonka voisi kuvitella menestyvän radiosoitossa tai singlemarkkinoilla. Uskon, että tämä on ollut Katelta tietoinen taiteellinen valinta jo The Dreamingin tekovaiheessa. Tämä oli yksi syy siihen, ettei EMI ollut halukas panostamaan levyn markkinointiin. Levy nousi Englannin albumilistalla kolmanneksi, mutta brittikriitikot eivät olleet The Dreamingista yhtä innostuneita kuin Never For Everistä(1980). Onneksi Kate ei kuitenkaan masentunut tästä, vaan jatkoi valitsemallaan tiellä, joka antoi hänelle kolme vuotta myöhemmin kestävän mestariteoksen, jollaisen luomisesta hän oli koko ikänsä haaveillut. Itse asiassa The Dreamingin hienolla avauskappaleella Sat In Your Lap Kate paljastaa tämän pyrkimyksensä:
Ostin The Dreamingin vinyylinä Tukholmasta melko pian sen ilmestymisen jälkeen. Muistan hyvin, miten *25 vuotta sitten ( * nythän levyn ilmestymisestä on kulunut aikaa jo 34 vuotta!) olin todella otettu tästä levystä. The Dreaming oli jotain aivan uskomatonta! Sellaista levyä en ollut vielä koskaan aikaisemmin kuullut. Kappaleiden dramaattisuus, uskaliaat ja erikoiset soundi‑ ja soitinvalinnat, Katen laulun laaja‑alaisuus sekä koko levyn läpi kulkeva voimakas emotionaalinen lataus ja ”energiakenttä” tekivät nuoreen mieheen voimakkaan vaikutuksen. Nyt vanhana miehenä suhtaudun joihinkin levyn kohtiin paljon kriittisemmin, mutta täytyy sanoa, että vielä nykyäänkin (2008) levy kuulostaa yllättävän tuoreelta ja energiseltä! Tällä levyllä Kate on selvästi innoissaan uudesta vapaudestaan tehdä totaalisen omaehtoista musiikkia. Kate kokeilee niin monia uusia juttuja ja luottaa ehdottomasti muusansa ja emootioiden ohjaavaan voimaan.
Legendaarinen amerikkalainen rocklehti ROLLING STONE on julkaissut nettisivuillaan Led Zeppelin -oikeudenkäynnistä mm. Jimmy Pagen ja Robert Plantin kuulustelupöytäkirjat ilmeisesti kokonaisuudessaan. Tulostettuna Plantin kuulustelu käsittää 22 printtisivua, mutta selvästi kovempaan ”mankeliin” joutui Jimmy Page jota asianomistajan lakimies ”hiillosti” ainakin kahtena eri päivänä useita tunteja. Pagen kuulustelu kokonaisuudessaan on printattuna yli 200 sivua pitkä!
Pagen kuulustelu löytyy kokonaisuudessaan täältä:
Rolling Stones on nyt tehnyt sen mistä monet bändit voivat vain unelmoida eli pysynyt kasassa 50 vuotta ja – mikä uskomattominta – ollut koko ajan erittäin suosittu!
Tällä levyllä on erittäin VÄKEVÄ sanoma ja eräitä rockhistorian merkkipaaluiksi luettavia kappaleita, mutta myös muutamia keskinkertaisempia esityksiä. Lyhyet arviot albumin
1. “You Want It Darker”
Dylanin loppuvuoden keikkakalenteri on nyt julkaistu. Kaksi ensimmäistä keikkaa ovat esiintymisiä Desert Trip megafestivaaleilla, joista tarkempi selostus löytyy täältä:
WINTERLUDE FINLAND 