The Desert Trip 2016: tarkentavia tietoja

coachella-520x300The Desert Trip -festivaali, järjestetään kahtena viikonloppuna lokakuussa 2016 ja esiintymässä ovat artistit, jotka eivät paljon esittelyjä kaipaa: Bob Dylan, Rolling Stones, Neil Young, Paul Mccartney, The Who ja Roger Waters. Festivaalin nettisivulla paikan lokaatio jää vähän hämärän peittoon, samoin kuin festivaalin taustat. Siksi listaan tähän tarkentavia tietoja tapahtumasta.

11084845_341927166005572_969262569_nThe Desert Trip järjestetään Empire Polo Clubin alueella, Indion kaupungin lähellä. Indiossa on noin 70 000 asukasta eli se on Porin kokoinen kaupunki. Alueella on järjestetty jo useita vuosia tällaisia autiomaa-festivaaleja, mutta koskaan paikalle ei ole saatu näin legendaarisia esiintyjiä.

Indiosta on Los Angelesiin matkaa vähän yli 200km. Indion kaupunki on tänä vuonna myöntänyt festivaaliorganisaatiolle poikkeusluvan, jonka turvin he saavat ottaa alueelle ensimmäisenä viikonloppuna korkeintaan 125 000 ihmistä, toisena viikonloppuna turvarajaksi on määritelty 85 000 ihmistä.  Indion kapunki on laskenut että festivaalivieraat kartuttavat  kaupungin kassaa ainakin miljoonalla dollarilla. Järjestäjien riskit sen sijaan ovat aika suuret. Jos kävijöitä on alle 40 000 per viikonloppu tulee heille raskaat tappiot korkeiden artistipalkkioiden vuoksi. Ne he joutuvat maksamaan yleisömäärästä riippumatta.  Toisaalta lienee täysin varmaa ,että yllä manitulla artistikattauksella 40 000 raja menee rikki hetkessä. Ainakin järjestäjien nettisivuilla ilmoitetaan jo nyt että molemmat viikonloput on loppuunmyyty.

20160514hh

The Desert Trip 2016: Sold Out!

static1.squarespace.comBOB DYLAN! ROLLING STONES! NEIL YOUNG! PAUL MCCARTNEY! THE WHO! ROGER WATERS!

WEEKEND 1: OCTOBER 7-9 sold out !
WEEKEND 2: OCTOBER 14-16 sold out !

Kuten vähän uumoilinkin, myytiin tämä harvinainen superstarojen yhteiskonsertti loppuun ennätysajassa. Järjestäjät pääsivät artistien kanssa sopimukseen toisesta viikonlopusta, mutta niin siinä sitten kävi että sekin myytiin loppuun hujauksessa, vaikka liput näihin konsertteihin maksavat parhailla paikoilla (standing pit)  jopa 1599 dollaria! Lisätietoja tapahtumasta suoraan järjestäjän nettisivustolta (linkki alla), mutta pahaa pelkään ettei kolmatta viikonloppua buukata, koska on vaikeaa saada kaikki nämä superstarat sitoutumaan kolmeksi viikoksi tähän ”autiomaa -keikkailuun”.

http://ww2.deserttrip.com/

20160514hh

 

 

Led Zeppelin oikeudenkäynti

Jos rockbändi on saanut aikaan jotain todella hienoa ja kuolematonta, niin yleensä – plagiointisyytteistä huolimatta – kyse ei ole siitä että joku toinen rockbändi olisi kopioinut toiselta, vaan yleensä jäljet johtavat todellisen musiikillisen geniuksen eli BACHin työpajaan. Jos musiikissa jokin on todella kaunista ja kuolematonta niin yleensä se on lähtöisin Bachin säveltuotannosta. Esimerkiksi nyt oikeudessa puitava Spirit -Led Zeppelin kiista on siinä mielessä triviaali että viime kädessä tekijänoikeudet ovat Johann Sebastian Bachilla, sillä pohjimmiltaan Stairway To Heavenin intro on lainattu Bachin    Bouree in E Minorista!

Kuten voitte yllä olevasta videosta kuulla, oli 1960-luvulla muitakin bändejä kuin Spirit, jotka käyttivät samaa Stairway To Heaven -teemaa. Lisäksi mm. George Harrison, Eric Clapton ja Eagles ovat myöhemmin lainanneet Zeppelin -kappaleen teemaa. Eli koska teeman käyttö on ollut yleistä ja toistuvaa ja koska pohjimmiltaan kaikki nämä lainat johtavat Bachin Bouree in E Minoriin, niin tekijänoikeudet ovat rauenneet ja loogisesti päätellen ei ainakaan toinen rockbändi voi vaatia seuraavalta eli Zeppelinilta korvauksia sävellyksestä, jonka tämä aikaisempi bändikin tosiasiassa  on ”varastanut” Bachilta.

 

20160513hh

Musiikin arvottaminen?

Musiikki on vaikea aihe, koska sen arvottaminen perustuu niin vahvasti subjektiivisiin tekijöihin. Kovat faktat usein puuttuvat tai ovat harhaanjohtavia. Jokainen ymmärtää, että pelkkien absoluuttisten mittarien (esimerkiksi myyntilukujen) käyttäminen rockmusiikin historian hahmottamisessa ei välttämättä tuo esille koko totuutta. Musiikkitoimittajien tekstien lukeminenkaan ei tee aina autuaaksi, koska kriitikoilla on usein omat ”lempilapsensa”, jotka he haluavat väen väkisin nostaa maineeseen ja toisin päin eli jotkut artistit halutaan runtata suohon. Paras esimerkki tästä on Led Zeppelin jota englantilaiskriitikot vuosikausia vähättelivät.
records
Miten siis edetä, jos haluaa löytää hyvää rockmusiikkia? Jos lähtee ns. tyhjältä pöydältä eli on nimenomaa kiinnostunut vanhasta rokista, muttei ole elänyt aikana, jolloin sitä alunperin on tehty, niin kannattaa minusta ensin selvittää ne artistit, joiden tuotannosta on eniten kirjoitettu ja jotka mainitaan useimmissa rock-tietoteoksissa. Näin löytää keskeiset vaikuttajat, sillä aika kyllä yleensä karsii jyvät akanoista. Valitettavasti tällä metodilla ei kuitenkaan löydä niitä satoja kiinnostavia 1960- ja 1970-lukujen aikana vaikuttaneita musiikintekijöitä ja bändejä, jotka runsaasta ja korkeatasoisesta tarjonnasta johtuen jäivät median valokeilojen ulkopuolelle ja siksi myöhemmin myös unohduksiin (esimerkiksi Rennaisance-yhtye). Näitä historian ”hylkäämiä” artisteja voi bongata myös lukemalla keskeisten musiikinvaikuttajien tekstejä artisteista, jotka ovat vaikuttaneet heihin. Suosittelen myös ehdottomasti ostamaan kunnollisen vinyylilevysoittimen ja sen jälkeen lähtemään ekskursiolle niihin erikoisliikkeisiin, jotka Helsingissä ja Tukholmassa ja Lontoossa edelleen keskittyvät myymään (käytettyjä) vinyylilevyjä. Vaikka yleisesti väitetään, että vinyylilevyn soundit huononevat kun sitä on soitettu paljon ja vaikka yleisesti pelätään, että kaikki vinyylilevyllä näkyvät naarmut aiheuttavat äänentoistoon häiriöitä, voin tuhansia käytettyjä vinyylilevyjä kuunneltuani todeta, että monissa vanhoissa vinyylilevyissä on uskomattoman hienot soundit! Eli siitä vaan rohkeasti soittimen ostoon ja vinyylejä hankkimaan!

Mitä tulee suosikkilistoihini, olen tehnyt ne lähinnä itseäni varten , koska en millään ehdi ja pysty kirjoittamaan Winterludessa kaikista diggaamistani artisteista, joten niinpä keksin tällaisen listasysteemin, jossa voin kuukausittain lyhyesti ”mainostaa” vanhoja suosikkejani. En tullut ajatelleeksi, että listaukset voivat samalla toimia jolle kulle tiedon ja etsinnän lähteenä, mutta jos näin on todella tapahtunut, on se vain hyvä asia. Jokainen on niin naivi, että kuvittelee omien suosikkejensa olevan niin suuria ja kuuluisia, että kaikki maailman musiikin harrastajat väistämättä tuntevat kyseiset artistit. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että 1960- tai 1970 -luvulla vaikuttanut artisti voi 2000-luvun nuorelle olla yhtä totaalisen vieras kuin jotkut Bob Dylanin omat 1920- ja 1930-lukujen suosikit ovat minulle!

Harri Huhtanen 2008

TOP10 kesäkuu 2008

bobdylanthunderonthemountain417731

Alla kesäkuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 6

  1. (1) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (2kk)
  2. (‑) ROGER WATERS: Amused To Death (1992) (UUSI)
  3. (‑) LED ZEPPELIN: Houses Of Holy (1973) (UUSI)
  4. (‑) THE DOORS: L.A. Woman (1970) (UUSI)
  5. (‑) CREAM: Disraeli Gears (1967) (UUSI)
  6. (‑) JIMI HENDRIX: Electric Ladyland (1968) (UUSI)
  7. (4) YES: Close To The Edge (1972) (2kk)
  8. (6) NEIL YOUNG: Sleeps With Angels (1994) (2kk)
  9. (7) WISHBONE ASH: Argus (1972) (3kk)
  10. (‑) RORY GALLAGHER: Deuce (1971) (UUSI)

Uusina artisteina tällä listalla mukana ovat Roger Waters (2), Cream (5), Jimi Hendrix (6) ja Rory Gallagher (10). Alle heistä muutama lyhyt kommentti.

Olen aina sanonut, että Roger Watersin Amused To Death (1992) on koko 1990-luvun paras rockalbumi. Siksi päätin tässä kuussa väliaikaisesti laittaa Floydin telakalle ja korvata tämän huippubändin miehellä, jonka ainutlaatuinen ja mestarillinen 1992 sooloalbumi on jäänyt aivan liian vähäiselle huomiolle ainoastaan siksi, että levyn etiketissä lukee ’Waters’, vaikka siinä aivan yhtä hyvin voisi lukea ’Pink Floyd’. Jos siinä lukisi Pink Floyd olisi kyseinen levy Dark Side Of The Moonin ohella yksi maailman kaikkien aikojen myydyimmistä levyistä! Niin suuri merkitys siis on sillä mitä levyn etiketissä lukee. En ryhdy tässä selvittämään miksi ATD on kuuden pisteen levy. Kirjoitin aiheen ”loppuun” RARE:ssa #21 (1996), joten sieltä voitte lukea mistä tässä legendaarisessa levyssä on kysymys.

Creamin Disraeli Gears (1967) on yksi niistä lukuisista mestariteoksista, joita julkaistiin rakkauden kesän ja hippiliikkeen katalysoimana vuonna 1967. Creamin klassikko ja Jimi Hendrixin seuraavana vuonna julkaistu Electric Ladyland olivat niitä nuppuja, joista seuraavina vuosina versoi koko progressiivisen ja heavy rockin valtava ja monimuotoinen lehvästö!

Rory Gallagher(1948-1995) on irlantilainen bluesrokkari, jonka merkitys rockmusiikin historiassa on marginaalinen, mutta otan hänet mukaan listaukseeni, koska mies on tehnyt useita erittäin hienoja levyjä ja toisaalta ihailen sitä lämpöä ja suurta sydäntä mikä hänen musiikissaan on aina mukana. Se on jotain sellaista, joka valitettavan usein puuttuu 2000-luvun angtisesta ja ”kylmästä” rokista.

DYLAN 75v 24.toukokuuta 2016!

DYLAN SUOMEKSI julkaistaan 20.5.2016. Joukko nimekkäitä suomalaisartisteja haluaa kunnioittaa Dylania, yhtä kaikkien aikojen merkittävämpää lauluntekijää julkaisemalla albumillisen hänen kappaleitaan suomeksi laulettuna. Levyllä mukana ovat Anssi Kela, J. Karjalainen, Paleface, Mariska, Mika Kuokkanen & Ninni Poijärvi, Jukka Gustavson, Pelle Miljoona, Eero Raittinen & Tero Pulkkinen, Aija Puurtinen & Esa Kuloniemi, Heikki Silvennoinen, Kauko Röyhkä ja Wentus Blues Band. Kaikki tänä vuonna nauhoitetun levyn kappaleet ovat uusia versioita, joskin muutama teksti on nähnyt päivänvalon jo aiemmin eri versioina. Kuuntele näytteet levyn kappaleista: TÄÄLLÄ

maxresdefault

Uuden cover-levyn biisilistaus:

(1) Vahdinvaihto ( Changing of Guards  / suomenkielinen teksti Juice Leskinen)  –  Anssi Kela

(2) Lapin Tyttö ( Girl From North Country / suomenkielinen teksti J. Karjalainen) – Wentus Blues Band feat J. Karjalainen

(3) Kuoleman Kauppiaat ( Masters Of War / suomenkielinen teksti Paleface ) – Paleface

(4) Raivon Kyyneleitä ( Tears Of Rage / suomenkielinen teksti Kai Kujasalo ) – Mika Kuokkanen & Ninni Poijärvi 

(5) Kun mä lasken Niagaran ( When I paint my masterpiece / suomenkielinen teksti Jarkka Rissanen)  –  Eero Raittinen & Tero Pulkkinen

(6) Löydät Rauhan Ja Lohdutuksen ( I Shall Be Released / suomenkielinen teksti Jukka Gustavson ) – Jukka Gustavson

(7) Enää itkeä voit ( Like A Rolling Stone / suomenkielinen teksti Pelle Miljoona )  – Pelle Miljoona 

(8) Mun Ainoo Rakkautein ( Make You Feel My Love  / suomenkielinen teksti Mariska ) –  Mariska

(9) Onko Rakkautesi Turhaa ( Is your Love in Vain / suomenkielinen teksti Jukka Gustavson)  – Jukka Gustavson 

(10) Nauru Ottaa Joogaa, H-molli Tsugen ( It Takes A Lot To Laugh, It Takes A Train To Cry  / suomenkielinen teksti Esa Kuloniemi) –  Aija Puurtinen & Esa Kuloniemi

(11)Samaan Aikaan Naapurissa ( All Along The Watchtower / suomenkielinen teksti Mariska) – Heikki Silvennoinen

(12) Sokea McTell ( Blind Wille McTell / suomenkielinen teksti Kai Kujasalo ) –  Wentus Blues Band

(13) Tanssiva Jokeri ( Jokerman / suomenkielinen teksti Kai Kujasalo ) –  Kauko Röyhkä, Mirkka, Paajanen, Juho Kinaret, Pelle Miljoona

Äänitetty E-studiossa, äänittäjä: Jyri Riikonen

Miksaus: Petri Majuri

Tuottaja: Robban Hagnäs

Kannen kuva: Hasse Westergård

 

Julkaisija: Ramasound Records

20160511hh

Red Hot Chili Peppers Helsingissä 13.9.2016!

Red Hot Chili Peppers (RHCP) on kalifornialainen rockyhtye, joka on perustettu jo 1983. Alkuperäisjäseninä bändissä ovat eRed Hot Chili Peppers performs, in Milandelleen mukana legendaarinen laulaja Anthony Kiedis sekä basisti Michael ”Flea” Balzary . Nettitietojen mukaan yhtyeen levyjä on maailmalla myyty jo yli 80 miljoona kappaletta ja tänä kesänä RHCP julkaisee jo 11.studiolevynsä ja tulee jälleen keikalle Suomeen. Helsingissä bändi nähdään Hartwall Areenalla 13.syyskuuta 2016 ja liput tulevat myyntiin ensi maanantaina. Lisätietoja lipuista täältä:

http://www.livenation.fi/artist/red-hot-chili-peppers-tickets

20160510hh

Van Morrison: Astral Weeks (1968)

19933212

Kun olin nuori, Astral Weeksillä oli hurja maine. ”Valistuneissa” rockpiireissä levyä pidettiin täydellisenä. Jotkut jopa puhuivat maailman parhaasta levystä, joka luonnollisesti oli hypeä.  Kuuntelin nyt illalla tämän levyn ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Ei Astral Weeks ole maailman paras levy, mutta erittäin MERKITTÄVÄ rocklevy tämä kuitenkin on. Van Morrisonin laajassa tuotanossa tämä kipuaa lähelle kärkeä. Siitä on niin pitkä aika kun olen intensiivisesti kuunnellut Van Morrisonia, etten uskalla tässä vaiheessa tarkkaan määritellä Astral Weeksin sijoitusta maestron koko tuotannossa, mutta uskoisin, että levy sijoittuu kevyesti viiden parhaan joukkoon. van-backNiissä harvoissa kirjoituksissa, joissa Astral Weeksiä on kritisoitu, on väitetty, ettei levyllä ole kunnollisia melodioita. Osittain tämä kritiikki on perusteltua, siinä mielessä, että teos on rakenteeltaan hyvin ”itämainen”. Melodiat toistuvat melko samanlaisina, sellaisia suuria draamallisia kaaria, joita on esim. Zeppelinin levyillä ei tällä levyllä ole. Astral Weeks on hyvin tasapainoinen, mutta kriitikko voisi myös väittää sitä myös ”tasapaksuksi”. Monissa kappaleissa voimakkain tehokeino on toisto. Alulla, keskiosalla ja lopulla ei ole suurta eroa. Levyn musiikki ikään kuin alkaa keskeltä loppumatta koskaan. Toinen tyylillinen piirre tällä levyllä on jazz. Oikeastaan on väärin puhua pelkästä rocklevystä, sillä rockin lisäksi  monissa Astral Weeksin kappaleissa on myös jazz-elementtejä. Musiikillisesti teos on hyvin viimeistelty kokonaisuus. Tällä levyllä sanat selvästi palvelevat musiikkia eikä päinvastoin.

Harri Huhtanen 2006

Procol Harum: Live At The Union Chapel (2004)

Uskokaa tai älkää, Procol Harum -niminen bändi toimii edelleen. Tosin siitä on tullut yhä selkeämmin Gary Brookerin säestysryhmä. Olen nyt yön varhaisina tunteina katsellut ja kuunnellut bändin uutta DVD:tä Live At The Union Chapel (2004). Tavallaan ikävää, että niin monet 1960/70 -luvun loistavat bändit eivät aikanaan päässeet tekemään konserttielokuvia. Väistämättä näissä 2000-luvun julkaisuissa on siksi sellainen salvo_union-chapel-coverlämmittelyn maku. Brooker laulaa edelleen yhtä hyvin kuin silloin joskus, mutta bändi ei ole enää sama. Minulle Procol Harum on edelleen se ryhmä, joka 1960/70-luvulla levytti muutamia upeita albumeja. Se oli kuuntelumusiikkia. Nytkin kun aluksi katselin tätä DVD:tä, ei se oikein innostanut, mutta kun siirryin toiseen huoneeseen kirjoittamaan ja laitoin kuulokkeet päähäni, niin musiikki alkoi kuulostaa paljon paremmalta! Procol Harum ei sovi MTV-formaattiin. Yksinkertaisesti tämä bändi ei ole visuaalinen, vaan auditiivinen. Parhaimillaan Procol Harumin musiikki on KUUNNELTUNA. 

Harri Huhtanen 2006

Fiona Proctor: BEATLES BIGGEST SECRETS (2004)

a19d37b35e22b60d4573be875d043877

Fiona Proctor julkaisi tämän Beatles -dokumentin alunperin Englannin TV:ssä vuonna  2004, Suomessa MTV3 esitti sen loppuvuodesta 2005 ja lopulta 2007 dokumentit julkaistiin DVD:nä USA:ssa. Dokumentti on herättänyt monenlaisia tunteita puolesta ja vastaan. Ainoa mitä tässä yhteydessä haluan todeta on että dokumentin otsikko on äärimmäisen MYYVÄ. Miten pitkälle pelkällä otsikolla pääsee onkin siten jo ihan toinen juttu.  Alla se mitä kirjoitin dokumentista loppuvuodesta 2005:

Eilen illalla tuli aika ”törkyinen” dokumentti Beatleseista. Joku voisi sanoa, ettei ohjelmalla ollut mitään tekemistä Beatlesien musiikin kanssa ja näinhän se on, MUTTA minusta dokumentti oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen SIKSI että siinä oli löydetty kokonaan uusi näkökulma bändiin. Totta kai tällaisten ohjelmien suosio perustuu ihmisten yleiseen tirkistelyn-haluun, mutta minusta tämä ”törky”-dokkari pärjää erittäin hyvin kiltimmille Beatles-dokumenteille siksi, että siinä on niin paljon TOTTA. Yritän tässä tiivistää pitkän dokumentin sanoman muutamalla lauseella.  Dokumentti pyrkii ensi sijaisesti osoittamaan, että pohjimmiltaan Beatlesit olivat paheellisia rokkareita ja että puvut, siisti olemus ja kiltit vitsit ja hassuttelu olivat vain managerin luomusta ja hallittu markkinointikikka, jotta suuremmat kuluttajajoukot saatiin hyväksymään bändi.
Toiseksi dokumentti pyrkii todistamaan, että ainakin Paul ja John olivat melkoisia seksihurjastelijoita, jotka vielä avioliitossakin lentelivät kukasta kukkaan. Ohjelman mukaan John oli lisäksi biseksuaali eli miehetkin kelpasivat kumppaneiksi (jokohan ohjelman tekijät ovat saaneet Yoko Onon lakimieheltä tulenkatkuisen haastekirjeen?).
Eli dokumentti maalaa täysin toisenlaisen kuvan bändistä kuin aikaisemmat ”viralliset”, kiltit dokumentit. Totuus löytyy varmaan jostain puolitiestä.  Ai niin, dokumentti kumosi myös myytin siitä, että Dylan olisi ensimmäisenä esitellyt huumeet bändille 1964. Todellisuudessa eräs beatnik-runoilija tarjosi pojille huumeita jo vuonna 1960 ja kuulemma hyvin ne heille kelpasivat!

Harri Huhtanen 2005