
Bob Dylanin vuonna 1991 aloittama Bootleg Series (BS) -sarja on ollut suuri menestys. Ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1991 ja veikkaanpa ettei edes Dylan silloin vielä tietänyt miten laajaksi sarja kasvaa. Sarjan toinen osa julkaistiin vasta 1998, mutta sen jälkeen tahti on kiihtynyt ja julkaisut ovat muuttuneet yhä isommiksi ja yhä kalliimmiksi. 2010-luvulla Bootleg Series julkaisuja on ilmestynyt jo kuusi ja seitsemäs on tulossa marraskuun alussa 2019. Kaikki BS-julkaisut, lukuunottamatta Vol. 8 boksia, joka sisälsi levytyksiä vuosilta 1989-2006, ovat nousseet sekä Amerikan että Englannin listoille. Uusin julkaisu, jonka on määrä ilmestyä 1.marraskuuta 2019, on nimeltään The Bootleg Series, Vol.15, Travelin’ Thru, 1967-69. Tällä kertaa julkaisu on maltillisempi eli vaihtoehtoina on 3CD ja 3LP , joista LP-setti on luonnollisesti huomattavasti kalliimpi (mutta komeampi eli sen aion hankkia). Alla levyjen sisältö:
LP 1
John Wesley Harding sessions: 17.10. 1967 Columbia Studio A, Nashville, TN
01. Drifter’s Escape – Take 1 (Alternate Version)
02. I Dreamed I Saw St. Augustine – Take 2 (Alternate Version)
John Wesley Harding sessions: 6.11. 1967 Columbia Studio A, Nashville, TN
03. All Along the Watchtower – Take 3 (Alternate Version)
04. John Wesley Harding – Take 1 (Alternate Version)
05. As I Went Out One Morning – Take 1 (Alternate Version)
06. I Pity the Poor Immigrant – Take 4 (Alternate Version)
07. I Am a Lonesome Hobo – Take 4 (Alternate Version)
Dylan: laulu,kitara ja huuliharppu / Charlie McCoy: basso / Kenneth Buttrey:rummut
Nashville Skyline sessions: 13.2.1969 Columbia Studio A, Nashville, TN
08. I Threw It All Away – Take 1 (Alternate Version)
09. To Be Alone with You – Take 1 (Alternate Version)
10. Lay Lady Lay – Take 2 (Alternate Version)
11. One More Night – Take 2 (Alternate Version)
12. Western Road – Take 1 (Outtake)
Nashville Skyline sessions: 14.2.1969 Columbia Studio A, Nashville, TN
13. Peggy Day – Take 1 (Alternate Version)
14. Tell Me That It Isn’t True – Take 2 (Alternate Version)
15. Country Pie – Take 2 (Alternate Version)
Bob Dylan – laulu, kitara, piano ja huuliharppu
Kelton D. Herston, Norman Blake, Charlie Daniels, Wayne Moss (10 & 12): kitarat
Bob Wilson: piano, kosketinsoittimet / Peter Drake: steel kitara (13-15)
Charlie McCoy: basso / Kenneth Buttrey: rummut
LP 2
Dylan-Cash Sessions: 17.2.1969 Columbia Studio A, Nashville, TN
01. I Still Miss Someone – Take 5 (Johnny Cash & Roy Cash, Jr.)
02. Don’t Think Twice, It’s All Right/Understand Your Man – Rehearsal
Dylan-Cash Sessions: 18.2.1969 Columbia Studio A, Nashville, TN
03. One Too Many Mornings – Take 3
04. Mountain Dew – Take 1 (Bascom Lamar Lunsford & Scott Wiseman)
05. Mountain Dew – Take 2 (Bascom Lamar Lunsford & Scott Wiseman)
06. I Still Miss Someone – Take 2 ( Johnny Cash & Roy Cash, Jr.)
07. Careless Love – Take 1 (Trad. arrang. Bob Dylan & Johnny Cash)
08. Matchbox – Take 1 (Carl Perkins)
09. That’s All Right, Mama – Take 1 (Arthur Crudup)
10. Mystery Train (Junior Parker) / This Train Is Bound for Glory(Woody Guthrie)– Take 1
11. Big River – Take 1 ( Johnny Cash)
12. Girl from the North Country – Rehearsal
13. Girl from the North Country – Take 1
14. I Walk the Line – Take 2 (Johnny Cash)
15. Guess Things Happen That Way – Rehearsal (Jack Clement)
16. Guess Things Happen That Way – Take 3
17. Five Feet High and Rising – Take 1 (Johnny Cash)
18. You Are My Sunshine – Take 1 (Jimmie Davis & Charles Mitchell)
19. Ring of Fire – Take 1 (June Carter & Merle Kilgore)
LP 3
Dylan-Cash Sessions: 18.2.1969 Columbia Studio A, Nashville, TN
01. Studio Chatter
02. Wanted Man – Take 1
03. Amen – Rehearsal (Jester Hairston)
04. Just a Closer Walk with Thee – Take 1 (Trad. arranged Bob Dylan & Johnny Cash)
05. Jimmie Rodgers Medley No. 1 – Take 1 (Jimmie Rodgers)
06. Jimmie Rodgers Medley No. 2 – Take 2 (Jimmie Rodgers)
Bob Dylan: laulu ja kitara / Johnny Cash: laulu ja kitara
Carl Perkins: kitara (08,10, 02, 04-06) / Bob Wootton: kitara
Marshall Grant: basso / W.S. Holland: rummut
Johnny Cash Show: 1.5.1969 Ryman Auditorium, Nashville, TN
07. I Threw It All Away
08. Living the Blues
09. Girl from the North Country
Bob Dylan: laulu ja kitara / Johnny Cash: laulu ja kitara (09)
Norman Blake and Charlie Daniels: kitarat / Peter Drake: steel kitara
Bob Wilson: piano / Charlie McCoy: basso / Kenneth Buttrey: rummut
Self Portrait sessions: 3.5.1969 Columbia Studio A, Nashville, TN
10. Ring of Fire (Outtake) (June Carter & Merle Kilgore)
11. Folsom Prison Blues (Outtake) (Johnny Cash)
Bob Dylan: laulu ja kitara / Fred F. Carter, Norman Blake: kitarat
Charlie Daniels: kitara (11), basso (10) / Bob Wilson: piano
Peter Drake: steel kitara / Charlie McCoy: huuliharppu (10), basso (11)
Kenneth Buttrey: rummut / Delores Edgin and Dottie Dillard:taustalaulu
Earl Scruggs session: 17.5.1970 The Home of Thomas B. Allen, Carmel, New York
12. Earl Scruggs Interview
13. East Virginia Blues (A.P. Carter)
14. To Be Alone with You
15. Honey, Just Allow Me One More Chance (Trad. arrang. Bob Dylan)
16. Nashville Skyline Rag
Harri Huhtanen 2019


markkinoille. Nyt siis Dylan on antanut luvan julkaista kaksi SIR – nauhoista tai tarkemmin ilmaisten niistä on julkaistu kaksi CD:tä, joissa on vajaa kaksi tuntia musiikkia. Onko tässä kaikki, se jää arvoitukseksi. Samaten nauhoilla esiintyvien muusikkojen määrä jää hämärän peittoon, koska boksin sisältöluettelossa mainitaan ainoastaan ketkä esiintyvät CD:eillä 1-13 ja muusikkoja näillä levyillä on yhteensä 16. En lähde arvailemaan ketkä kaikki esiintyvät SIR -nauhoilla. Mainitsen tässä vain suhteellisen ”varmat” esiintyjät: Scarlet Rivera (viulu), Rob Stoner (basso) ja Howie Wyeth (rummut). SIR -äänitteet ovat hieman yllättäen monofonisia ja infokirjasessa todetaan että ne olisi tehty Nagra -nauhurilla. Nauhoituksen soundi on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta oikealla tavalla tasapainoinen, hyvin erotteleva ja kokonaisuutena erittäin miellyttävä. Alkuaikojen CD:eiden digitaalinen kireys on muisto vain, nyt CD:lle siirretty äänite kuulostaa edelleen analogisen lämpimältä, ainoa mikä puuttuu on nauhakohina. Instrumentit ja laulu kuulostavat jopa voimakkaassakin kuuntelussa hyviltä.

tämä osaltaan lisää konsertin kestoaikaa normaalista 90 minuutista peräti 115 minuuttiin! Visionin alussa Dylan pitää pitkän puolustuspuheen jossa hän toteaa, ettei kyseessä ole huumelaulu, koska ”I don’t write Drug songs”. Seuraava puolustuspuhe kuullaan sähköisen setin alkupuolella I Don’t Believen alussa. Tällä kertaa Dylanin tarinaa riittää yli 4 minuutin ajaksi! Dylan toteaa aluksi että he ovat esittäneet näitä lauluja syksystä 1965 lähtien. Lisäksi hän toteaa ymmärtävänsä että uudet laulut ovat äänekkäitä, mutta että kyseessä onkin amerikkalainen rock -musiikki ja että hänen folk-kautensa vain sattui tulemaan ”väliin”. Tom Thumbissa Dylan toteaa: ”It means nothing” ja lisäksi ”I’m the last person to explain”. Konsertin loppua kohden Dylan heittäytyy poikkeuksellisen vuolaasti kehumaan yleisöään: ”You people are wonderful”…”You’re just marvellous”…”I’ll trade places with you, if you trade places with me”. Rollingissa Dylan innostuu myös ylistämään bändiään: ”They are all poets” … ”We’ve been enjoying every minute we have been here”… Hieno lopetus hienolle kiertueelle!


