Newcastlessa 1966 Dylanin yleisössä oli muitakin kuin faneja. Siellä on myös monta erittäin vihaista nuorta miestä!
21.5.1966 Newcastle CD#24 47:25 ja CD#25 43:23, molemmat Mono-äänitteitä
Setti. Kaikki 15 kappaletta ovat mukana näillä Newcastlen äänitteillä, mutta akustisessa setissä She Belongs ja Desolation ovat vajaita (incomplete).
Äänite 4½/5. Newcastlessa sekä akustisen että sähköisen osuuden äänitys on onnistunut varsin hyvin. Desolationissa harmittaa kappaleen häivytys (eli feidaus) 10min. kohdalla. Ei ole tiedossa miksi näin on tehty. She Belongsista taas puuttuu kappaleen alku. Kokonaisuutena äänitteen balanssi ja soittimien erottelevuus on hyvällä tasolla.
Esitys 4½ / 5. Joudun toistamaan itseäni kirjoittamalla, että jälleen kerran akustinen setti on hieno! Ihan kympin suoritukseen Dylan ei kuitenkaan Newcastlessa pääse, koska Just Liken alussa maestrolla on pientä hapuilua kitaran kanssa ja mikrofonistakin kuuluu häiriöääniä. Dylan esittelee kappaleen näin: ”this is called Hamlet revisited” . Alkuhapuilu ei kuitenkaan loppupeleissä ole merkittävää, sillä kokonaisuutena esitys on hyvin emotionaalinen ja vaikuttava. Setin päättää tuttuun tapaan Tambourine, jonka lopussa on yleensä pitkähkö huuliharppusoolo, mutta onko se tällä kertaa vähän liiankin pitkä? Jokainen kuulija päättäköön sen mieltymystensä mukaan. Minulle se oli vähän turhan pitkä, varsinkin koska tämä digitaalinen kireys josta niin usein olen valittanut kohdistuu yleensä juuri näihin huuliharppusoundeihin.
Sähköisessä osuudessa huomaa alusta lähiten että bändi soittaa hyvin yhteen. Soittimien separaatio on hyvä, mutta ajoittain jonkin verran digitaalista kireyttä ilmenee korkeissa äänissä. Newcastlessa yleisön joukossa on riidanhaastajia, sillä ennen Leopardia kuullaan yleisöstä ilkeä huuto: ”Go home!” . Dylan vastaa kuitenkin samalla mitalla ja toteaa: ”You’re talkin’ to a wrong person!” ja sitten perään vielä kärkkäämmin: ”liar!” . Vaikka Dylan jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ei hän enää lopussa pysty kätkemään loukkaantumistaan ja toteaa yleisölle: ”I’m sick man…leave me alone…” . Vaikka tämä kaikki on täysin ulkomusiikillista on siinä oma omituinen viehätyksensä. Joka ilta Dylan on kuin gladiaattori, joka tulee mylvivän ylesiön eteen ja toivoo jäävänsä henkiin. Ja aina hän jää! Jopa niin, että näitä esityksiä kuunnellaan vielä 52 vuotta tapahtumahetken jälkeen!
Harri Huhtanen 2018
20.5.1966 Edinburgh CD#22 50:12 ja CD#23 44:54, molemmat Mono-äänitteitä 
Äänite 4½/5. Hieman yllättäen Manchesterin äänite ei ole kiertueen paras, vaikka onkin CBS -levy-yhtiön tekemä ja vaikka tämä on nimenomaa niitä harvoja 1966 kiertueen äänitteistä, jotka on julkaistu aikaisemmin. Manchesterin konserttihan julkaistiin jo Bootleg Series vol. 4 :lla vuonna 1998. Akustisen osuuden äänite on kieltämättä erittäin korkeatasoinen eli sille annan pisteitä 5/5. Soittimet toistuvat luonnollisesti ja ovat äänitteellä hyvin balanssissa. Valitettavasti konsertin sähköinen osuus ei ole tallentunut yhtä korkeatasoisena. Alussa kokonaissoundi puuroutuu jonkin verran ja salikaikua on hieman liian paljon. Joissain sähköisen osuuden kappaleissa on myös selvää digitaalista kireyttä.
kosketinsoittimet toistuvat hienosti. Leopardissa on yleisön möykästä huolimatta tiukka soundi. Ballardin loppupuolella (ajassa 07:19) yleisöstä kuullaan myöhemmin legendaariseksi muodostunut ”Judas!” -huuto, joka saa Dylanin polttamaan päreensä, sillä hän tiuskaisee takaisin (ajassa 07:36) ”I don’t believe you!… you’re a liar!”, jonka jälkeen Dylan ja bändi aloittavat agressiivisen version Rolling Stonesta, jolla arvostelivat ja buuaajat jälleen hiljennetään. Hieno konsertti ja erinomainen äänite, mutta nyt kun kuunneltavissa ovat kaikki kiertueen nauhoitukset, pitää todeta ettei Manchester ehkä sittenkään ole kiertueen paras konsertti, vaikka on kieltämättä kiertueen kuuluisin juuri tuon Juudas-episodin vuoksi.
Esitys 5 / 5 . Kuten Liverpoolin (14.5.66) arviossa jo totesin: kiertueen loppupuolen lähestyessä kuulostaa siltä että ilta illan jälkeen Dylan ja bändi ovat yhä kovemmassa vedossa. Akustinen setti on jälleen täydellinen! Käytän varoen täydellinen -sanaa, jottei se kärsisi inflaatiota, mutta tässä kohtaa sitä on vaan pakko käyttää. Dylanin fraseeraus ja säkeiden rytmitys ovat huippuluokkaa. Komean akustisen setin kruunaavat 11 minuutinen Desolation sekä 9 minuuttinen Tambourine. Myös sähköinen setti on hienoa kuultavaa, koska bändi soittaa niin intensiivisesti ja Dylan on hyvin mukana menossa. Tällä keikalla erityisesti Hudson nousee muutamissa kappaleissa hienosti esille. Leopardiin tultaessa vuoden 1966 Dylan -yleisön tyypillinen diktomia nousee taas esiin: äänitteellä kuullaan tässä kohtaa sekä taputuksia että buuauksia. Tässä vaiheessa Dylan heittäytyy sarkastiseksi ja toteaa kylmän rauhallisesti: ”This is a folk song…” ja ajaa sen jälkeen erinomaisessa vedossa olevan bändinsä kanssa konsertin komeasti maaliin esittämällä muun muassa 7 minuuttiset versiot sekä Balladista että Rollingista. Ne ovat jälleen sellaisia ”luu kurkkuun” -versioita, joiden aikana ja jälkeen buuaajien on pakko alistua maestron edessä! Enpä usko, että buuaajat tajusivat vuonna 1966 että 50 vuotta myöhemmin heidän buuauksensa ovat mukana yhden maailman suurimman levy-yhtiön suuren julkaisun CD:eillä! Liverpoolin ohella tämä on yksi kiertueen parhaista keikoista ja äänitteistä.
hienolta. Soittimet ovat äänitteellä hyvässä balanssissa: kitara, basso, kosketinsoittimet ja rummut toistuvat selkeinä. Dylanin ja koko bändin esitys on hyvin fokuksessa, se on energinen ja intensiivinen! Setin loppupuolella yleisön reaktioiden kaksijakoisuus on hyvin tallentunut äänitteelle sillä samanaikaisesti on kuultavissa sekä raivoisia taputuksia että buuauksia. Dylan ei kuitenkaan buuauksista välitä, vaan vaikuttaa vain saavan niistä lisäenergiaa! Vuoden 1966 Liverpoolin keikka ei ole yhtä kuuluisa kuin Manchesterin ja Lontoon keikat, mutta aivan aiheetta Liverpool on ollut paitsiossa, koska äänite ja keikka ovat vähintään yhtä hyvät kuin nuo myöhemmin soitetut legendaariset keikat. Leopard, Ballad ja Rolling Stone ovat upeita, intensiivisiä esityksiä. Kyllä Liverpool on yksi suosikkejani tämän kiertueen parhaaksi keikaksi ja äänitteeksi!
Esitys 4+/5 . Akustinen osuus on mannaa korville! Dylanin suoritus on täydellinen ja onneksi balansoidulle, hyvin erottelevalle Soundboard -äänitteelle on hienosti taltioitunut nämä upeat +40 minuuttia Nobel -palkinnon arvoista laulettua runoutta! Vaikea lähteä erottelemaan mitkä kappaleet ovat akustisen setin parhaita, koska ne kaikki kuulostavat hienolta! Jos on pakko nostaa yksi ylitse muiden niin ehkä se olisi äänitteellä pahasti kesken jäävä Visions, jonka Dylan esittää tällä kertaa todella tyylipuhtaasti. Myös Desolationissa Dylan kertoo intensiivisesti pitkää, komeilla kielikuvilla rikastettua tarinaansa. Fraseeraus ja säkeiden painotukset ovat hienosti kohdallaan. Sähköinen setti sen sijaan ei ole ihan yhtä suurta juhlaa, vaikka silläkin on hienot hetkensä. Leopard rullaa jälleen mukaansatempaavasti. Sähköisen setin heikko kohta tällä kiertueella oli yleensä One Too Many Mornings, mutta ei kuitenkaan Birminghamissa. Konsertin huipentavat tuttuun tapaan Ballad ja Rolling Stone. 
WINTERLUDE FINLAND 