Perjantai 19.10.2018
Olin jo pitkään halunnut tutustua Helsingin vanhimpaan puutaloon, joka on tiettävästi rakennettu 1818. Kyseessä on Kristiinankatu 12 osoitteessa sijaitseva Ruiskumestarin talo, joka siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen 1974 ja on vuodesta 1980 lähtien ollut auki yleisölle. Kuuluisaksi talo on tullut siitä, että siellä asui 1800 -luvulla ruiskumestari Alexander Wickholm perheineen. Onneksi opas oli talossa vieraillessani paikalla, sillä infopisteestä jaettu opaslehtinen herätti paljon kysymyksiä, joihin lehtinen ei tarjonnut vastausta. Selvisi, että ruiskumestarilla ei ollut mitään kontaktipintaa varsinaisen palomiestyön kanssa, vaan hän oli hallinnollinen virkamies, joka vastasi kaupungin palolaitoksen kaluston inventaarioista ja uuden kaluston tilauksista. Myöhemmin Wickholm korotettiin kaupunginvoudiksi, virkaan jossa hänellä oli laajat valtuudet kaupungin rahaliikenteen ja oikeudellisten asioiden valvonnassa. Wickholmin kuoltua 1896 peri hänen Augusta tyttärensä talon. Augusta kuoli 1912 ja talon viimeiseksi omistajaksi tuli hänen Martta tyttärensä, joka kuoli 1979. Satoja vuosia vanhoissa taloissa on oma erityinen atmosfäärinsä jota on vaikea kuvailla, mutta jonka voi aistia paikan päällä. Tosin Ruismestarin talon sisustuksesta vain murto-osa on alkuperäistä eli museoviraston tutkijat ovat hankkineet sinne 1800-luvun alun kalusteita monesta eri paikasta.
Kristiinankadulta matka jatkui takaisin Mannerheimintielle. Uuteen Amos Rex -museoon joutui jonottamaan tunnin ajan ennen sisäänpääsyä. Viiden vuoden rakennustöiden jälkeen Lasipalatsiin avatun Amos Rexin ensimmäinen näyttely Teamlab, Massless (30.8.18 – 6.1.19) oli osoittautunut supermenestykseksi sillä vajaassa kahdessa kuukaudessa sitä oli käynyt katsomassa jo 100 000 ihmistä!
Illallista nautin isomman seurueen kanssa Hoku-ravintolassa (Korkeavuorenkatu 4). Oli hyvää ruokaa! Ravintoloitsija itse kuvaa keittiötään havaijilaiseksi fuusiokeittiöksi. Paikan ruoka-annoksissa on vaikutteita korealaisesta, japanilaisesta, flippiiniläisestä ja kiinalaisesta ruokakulttuurista. Jos nyt kiinnostuit niin aiheesta löytyy tarkempia tietoja täällä:
https://www.city.fi/opas/hoku+palaa+juurilleen+ullanlinnan+ravintola+aukeaa+syyskuussa/11989
Illallisen jälkeen katsastimme vielä kaksi ydinkeskustan suosittua yöravintolaa: Liberty or Deathin (Erottajankatu 5) sekä ravintola Groteskin (Ludviginkatu 10). Molemmissa paikoissa oli hyvä fiilis ja erityisesti Groteskin sisustus oli vaikuttava, mutta jälleen joutui kohtaamaan sen tosiasian että juomien hinnat Helsingissä eivät enää mitenkään noudata yleisen hinta- ja palkkatason kehitystä, sillä 13-15 euroa yhdestä drinkistä lähentelee mielestäni ryöstöä. Varmaan ydinkeskustan korkeat vuokrat pakottavat paikat tällaiseen hinnoitteluun. Luulisi että noilla hinnoilla paikoissa istuisi vain liituraitamiehiä, mutta ei, ihan tavallisen näköistä nuorisoa siellä oli. Melkein kaikki maksoivat luottokorteilla – siis velaksi.
Lauantai 20.10.2018
Pakollisten aamutoimien jälkeen matkustin ratikalla Mannerheimintien toiseen päähän (no.66), jossa sijaitsi levydivari Fresh Garbage Records.Siitä käynnistä tarkempi kuvaus löytyy kategoriasta Vinyl record shops in Finland .
Päivällisen nautin Liberty or Death -tiimin uudessa, suositussa pizzeria Via Tribunalessa (Sofiankatu 4). Sinnekin piti jonottaa. Alkoi tuntua siltä että nykyään jonottaminen alkaa olla tapana Helsingissä, vaikka kaupungissa on varmaan lukumääräisesti eniten ravintoloita ja museoita Suomessa. Via Tribunali mainosti itseään pizzeriana, jossa käytössä on aito Napolista hankittu avotuliuuni, lisäksi pizzojen raaka-aineksia ravintola tilaa suoraan Italiasta. Tribunalin pizza oli kieltämättä maukas, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä kokemus eli esimerkiksi Roomassa olen saanut monesti paljon parempia pizzoja. Toistaiseksi ravintolalla menee kuitenkin hyvin, koska sinne jonotetaan. Ravintoloitsija on laskenut, että pärjätäkseen hänen pitäisi pystyä myymään 200 pizzaa joka päivä. Sitten kun alkuvaiheen hypetys menee ohi, voi tämä olla kova luku saavuttaa ellei siten kotimyynti ala kunnolla vetää.
Harri Huhtanen 2018
Keskiajalla linnoitusaluetta laajennettiin ja vahvistettiin moneen otteeseen. 1300-luvulla linnoitus oli jo käytännössä mahdoton valloittaa, koska sitä ympäröi kaksi korkeaa ulkomuurien kehää kymmenine vartiotorneineen ja lisäksi linnoituskaupungin sisäpuolella oli vielä varakreivin linna vahvoine muurineen ja puolustusjärjestelmineen. Keskiajalla linnoitusalueella asui useita tuhansia ihmisiä, mutta nykyään asukkaita on enää vain muutama kymmenen. He huolehtivat alueen turvallisuudesta ja siisteydestä sen jälkeen kun päivittäin alueella vierailevat tuhannet turistit ovat poistuneet linnoituskaupungista ja linnan portit on suljettu. Vaikka valtavat turistijoukot hieman latistavat historiallisista miljöistä kiinnostuneen matkaajan tunnelmaa, saattaa Carcassonnessa edelleen aistia myös jotain aitoa alueen menneisyydestä kun uskaltautuu päälinnan yläkerroksesta alkavalle linnoitusmuurikierrokselle. Siellä yläilmoissa, tuulen tuivertaessa ja ympäröivän maaseudun levittäytyessä viehättävänä koko komeudessaan matkaajan silmien eteen, voi kuvitella varhaiskeskiajan lukuisat taistelut, joiden seurauksena visigootit, saraseenit ja frankit vuoronperään valoittivat ja hallitsivat Carcassonnen kuuluisaa linnoitusta.
Vaikka Toulouse on kohta miljoonakaupunki on sen historiallinen ydinkeskusta säilynyt kompaktina ja on helposti käveltävissä laidasta laitaan yhden päivän aikana. Tyypillinen toulouselainen katu koostuu 4-5 kerroksista punatiilisistä, kauniiden ranskalaisten parvekkeiden ja kaari-ikkunoiden elävöittävistä talorivistöistä. Talojen alakerroksissa on pieniä liikehuoneistoja, kahviloita, baareja ja ravintoloita vieri vieressä. Keskiajalla rakennettuja, hyvin säilyneitä goottilaisia kirkkoja kaupungissa on lukuisia, samoin 1400-, 1500- ja 1600-luvun hienosti kunnostettuja palatseja. Tämä kaikki on mahdollista vain siksi, että eteläisen sijaintinsa ansiosta kapunki säästyi II maailmansodan loppuvuosien järjettömiltä pommitusaalloilta, joissa tuhoutui valtava määrä keski-Euroopan ainutlaatuista, historiallisesti arvokasta rakennuskantaa.
Lämmin ilmasto takaa sen, että Toulosessa voi syödä lounasta ulkona lähes ympäri vuoden. Syyskuussakin lämpöä oli yli 20 astetta ja huomasi, että toulouselaiset todella rakastavat ulkona lounastamista sekä illalla kaupungin lukuisissa ulkoilmakahviloissa ja baareissa istumista. Toulouse on hieno esimerkki siitä, miten suurikin kaupunki voi olla viehättävä ja intiimi. Tosin tämä edellyttää sitä että kunnioitetaan vanhaa rakennuskantaa, vanhoja kapeita katuja ja järjestetään keskustaan riittävästi kävelykatuja ja puistoalueita. Nämä periaatteet on unohdettu valitettavan monessa Euroopan niin sanotussa kulttuurikaupungissa, mutta onneksi ei Toulousessa, joka on kiehtovalla tavalla samanaikaisesti moderni ja hyvin vanha ja kotoinen!
Oikealla harvinaisessa maalauksessa 1500-luvun Toulousen ja ehkä koko Euroopan rikkain mies, Jean de Bernuy.
Miksi Toulouse? Miksi ei? Uusien matkakohteiden valitseminen on jo itsessään pieni seikkailu. Sitä harkitsee jotain kohdetta ja sitten muuttaa mielensä ja innostuu jostain toisesta kohteesta ja sitten kolmannesta. Nojatuolimatkailu kun on nykyisen informaatioähkyn aikana niin helppoa, että mistä tahansa kohteesta pystyy netistä hankkimaan yllättävän tarkat ennakkotiedot jo ennen matkaa. Toista oli vielä esim. 1980-luvulla, jolloin matkustaja oli vähäisen matkatoimistojen tarjoaman informaation sekä satunnaisten matkakirjojen tarjoaman tiedon varassa. Nykyään Google mahdollistaa sen että voi jo kotoa käsin vaikkapa vaeltaa kohdekaupungin katuja. Miksi siis ylipäätään tuhlata rahaa matkustamiseen? Koska tarkinkaan tieto ei tarjoa yhtä voimakasta elämystä kuin se että on itse fyysisesti paikan päällä ja kokee asiat reaaliajassa ja kokonaisvaltaisesti. Siksi matkustaminen edelleen kannattaa ja siihen käytetyt rahat ovat yleensä hyvin käytettyjä rahoja. Tällä kertaa päädyin siis valitsemaan Toulousen, koska olen aivan liian vähän matkustanut Ranskassa ja ennakkotietojen perusteella kohde vaikutti todella mielenkiintoiselta. Vähäiseen Ranskan matkailuuni syynä on ollut se, etten osaa Ranskan kieltä ja pelko siitä, etteivät ranskalaiset osaa englantia. Ainakin Pohjois-Ranskassa tähän ongelmaan olen törmännyt useita kertoja. Niinpä päätin nyt kokeilla minkälaista olisi Etelä-Ranskassa, koska olin lukenut että kulttuuri ja ihmiset siellä ovat erilaisia kuin Pohjois-Ranskassa. Pyrenneitten alue on jossain määrin kulttuurillisesti lähempänä Barcelonan alueen kulttuuria kuin Pohjois-Ranskan kulttuuria. Toulouse oli itsenäinen kreivikunta lähes 500 vuoden ajan. Vasta vuonna 1271 se liitettiin Ranskaan. Tämä hallinnollinen liitos ei kuitenkaan muuttanut alueen omaleimaista kulttuuria ja kieltä. Alue tunnettiin sydänkeskiajalla Oksitaniana ja siellä syntynyt trubaduurikulttuuri perustui oksitanian kieleen. 1300-luvulla kulkutaudit, erityisesti rutto, vähensivät kuitenkin kaupungin väestöä niin paljon, että 1400-luvulla Toulousessa oli enää 19 000 asukasta. Vanhan sanonnan mukaan se mikä ei tapa vahvistaa ja niin kävi Toulousellekin eli väestökadosta huolimatta kaupunki alkoi todella kukoistaa 1400-luvulta alkaen. Mutta siitä lisää myöhemmin…
Olin jo aikaisemmin ottanut yhteyttä opiskeluaikojen kaveriini V:hen jota en ollut tavannut vuosiin. Olimme sopineet illallisesta Itsenäisyydenkadulla sijaitsevassa ravintola Borneossa . Tilasimme viiniä ja Borneolaisen lajitelman, jossa oli useammassa kulhossa erilaisia lihoja ja vihanneksia sekä Naan -leipää. Borneolainen ruoka oli jännä sekoitus kiinalaista, thaimaalaista, intialaista ja indonesialaista ruokakulttuuria.
kasvissekoitusta. Nimellä bubuimbap ruokalaji on mainittu kirjallisissa lähteissä jo 1800-luvun alussa. Bibimbap tarjotaan kulhosta, jonka pohjan peittävälle riisille asetellaan vihanneksia, naudanlihaa ja 
mitään luksusta tällä kertaa! Aurinko paisteli mukavasti, mutta keskikesän helteet olivat jo ohi. Suuntasin vielä Katajannokan laiturille, johon oli viimeisen parin vuoden aikana rakennettu paljon uutta. Siellä oli nyt saunoja, uima-allasalue nimeltään Sea Pool, korkeahko puusta rakennettu näköalatasanne ja sen yhteydessä kahviloita ja bistro. Helsingin Kauppatori on aina vetänyt paljon turisteja, vaikka se on kovin pieni ja siellä on lähinnä myynnissä tavanomaista turistirihkamaa. Siksi oli kiva huomata, että lähistölle oli rakennettu tällainen mukava viihdekompleksi, joka helpolla tavalla laajensi vain muutaman tunnin Helsingissä viettävän risteilyturistin näkökulmaa Helsinkiin.
WINTERLUDE FINLAND 