Jelgavan matka 3.8.2019 – osa 1

Jelgavaan vuonna 1772 valmistunut Kuurinmaan herttuan palatsi on Balttian suurin palatsirakennus. Siellä ovat vierailleet tai jopa asuneet useiden maiden kuninkaat, kuten Ranskan kuningas Ludvig XVIII perheineen, Ruotsin kuninkaat Kaarle XII ja Kustaa Aadolf, Saksan keisari Vilhelm II. Lisäksi palatsi on majoittanut useita kuuluisia taiteilijoita mm. Schumannin, Wagnerin ja Rubinsteinin. Jopa itse Casanova on ollut siellä Kuurinmaan herttuan vieraana!   

Vaikka Latvia on pinta-alaltaan ja väestöltään paljon Suomea pienempi on maassa huomattavasti enemmän kulttuurikohteita kuin syrjäisessä Suomessa. Saksalaiset, puolalaiset, liettualaiset, ruotsalaiset ja venäläiset ylimykset ovat satojen vuosien aikana rakentaneet maahan uskomattomat yli 1000 kartanoa ja yli 100 keskiaikaista linnaa!  Tosin niistä suuri osa on aikojen saatossa tulipalojen, sotien ja autioitumisen vuoksi päässyt pahasti rappeutumaan. Niinpä viimeisen sadan vuoden aikana latvialaiset ovat yrittäneet pelastaa kulttuuriaarteistaan kaiken sen mikä on pelastettavissa ja osa kohteista onkin nykyään hienosti kunnostettuja ja restauroituja.

Jelgava on Latvian neljänneksi suurin kaupunki, siellä on nykyään n. 60 000 asukasta. Jelgava sijaitsee vain reilun 40km päässä Riikasta ja sinne on hyvä junayhteys. Vaikka Jelgava on Latvian mittakaavassa suurehko kaupunki on siellä edelleen aika vähän turismia, sillä kaupungin vanha keskusta tuhoutui melko perusteellisesti toisessa maailmansodassa. Nykyään keskustan talokanta koostuu enimmäkseen tylyistä, huonokuntoisista 1950- ja 1960-luvun betonirakennuksista, jotka on rakennettu Neuvostoliiton valtakaudella.

Kaupungissa on kuitenkin edelleen yksi maailmanluokan nähtävyys eli 1700-luvulla Kuurinmaan herttualle Ernst Johann von Bironille rakennettu Jelgavan palatsi, joka on koko Balttian alueen suurin palatsirakennus. Samalla paikalla oli ollut satojen vuosien ajan Jelgavan linna, jonka Biron tylysti määräsi purettavaksi hulppean palatsinsa tieltä.  Rakennustyyli jäljittelee Versaillesin palatsia. Jelgavan palatsin suunnitteli kuuluisa italialainen arkitehti Francesco Bartolomeo Rastrelli, jonka toinen tunnettu työ on Pietarin talvipalatsi.  Jelgavan palatsissa on yli 700 huonetta ja siellä on asunut vuosikausien ajan useita Ranskan vallankumousta paenneita ylimyksiä. Lukemani perusteella palatsin sisätilat eivät ole enää yhtä vaikuttavia kuin 1700-luvun lopussa, sillä sisätilat ovat kärsineet paljon tulipalojen ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan vuoksi. Vuonna 1919 venäläisjoukot nimittäin ryöstivät valtaosan palatsin taideaarteista ja kuljettivat ne  Pietariin.  Palatsi on nykyään kaupungin omistuksessa ja siellä toimii maatalouskorkeakoulu, siksi vain osa huoneista on avoinna yleisölle.

Palatsin vuoksi päätimme kuitenkin uhrata yhden matkapäivän Jelgavaan. Vaikka nykyään netistä saa erittäin paljon ja hyvää informaatiota matkan suunnitteluun niin siltikin yllätyksiin on matkoilla edelleen syytä varautua. Niinpä Jelgavan matka ei mennytkään alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Harri Huhtanen 2020     

Siguldan ja Turaidan matka 2.8.2019

Turaidassa sijaitsi puinen mäkilinna jo varhaiskeskiajalla, ennen saksalaisten tuloa maahan. Keskiajalla saksalaiset ritarit rakensivat paikalle kivistä ja myöhemmin tiilistä linnan jota laajennettiin moneen otteeseen satojen vuosien aikana. Asetekniikkojen kehittyessä linna alkoi kuitenkin menettää merkitystään ja jäi pois käytöstä 1700-luvulla. Sen jälkeen se sai rauhassa rappeutua yli 100 vuoden ajan. Vasta 1900-luvulla, kun Latvia itsenäistyi 1918, mielenkiinto linnaa ja Latvian historiaa kohtaan lisääntyi ja viimeisen sadan vuoden ajan linnaa on tutkittu ja restauroitu ahkerasti ja siitä on tullut myös suosittu turistikohde.  Näkymät Turaidan linnantornista Gauja-joelle ja ympäristöön ovat huikaisevat!    

Vaikka Riikassa riittää nähtävää ja koettavaa moneksi päiväksi on Latvia muutakin kuin Riika. Yllättävän lyhyen matkan päässä Riikasta on monta mielenkiintoista kohdetta. Alle tunnin junamatkan päässä (n. 50km) Riikasta sijaitseva Sigulda on kohde johon ehdottomasti kannattaa tutustua. Varsinainen kaupunki on hyvin pieni eli siellä on vain 11 000 asukasta ja valtaosa rakennuksista on nykyään moderneja, juuri sellaisia joita näkee sadoisa muissakin Euroopan pikkukaupungeissa. Siguldan arvo ja viehätys tuleekin historiasta. Keskiajalla Sigulda oli huomattavasti merkittävämpi kuin nykyään. Kaupungin lähellä kulkeva Gauja -joki ja sen mäkinen maasto oli saanut liiviläiset rakentamaan peräti 12 puista mäkilinnaa joen varrelle jo ennen saksalaisten invaasiota maahan 1200-luvulla. Latviassa oli tuohon aikaan monia eri heimoja ja valtaosa kansasta harjoitti edelleen pakanauskontoja. 1200-luvulla katolinen kirkko työrukkasenaan saksalaiset ritarikunnat alkoi systemaattisesti uskonnon varjolla valloittaa Balttiaa. Riikan arkkipiispa sai haltuunsa suuria alueita nykyisestä Latviasta, mutta Siguldan naapurissa, Gauja -joen toisella puolella, Turaidan linnassa liiviläiset eivät heti antaneet periksi. 1200-luku oli erittäin sotaisaa ja sekavaa aikaa Latviassa, sillä historiankirjoituksista selviää että tuona vuosisatana käytiin Latvian alueella ainakin yli 40 merkittävää taistelua / sotaa. Sotiminen jatkui vuodesta toiseen, 1200-luvulla rauhan vuosia oli vähemmän kuin sotavuosia!

Nykyisin pienen ja vaatimattoman Siguldan kaupungin alueelle rakennettiin keskiajalla vielä Krimuldan linna, joka myöhempinä vuosisatoina tosin tuhottiin erittäin perusteellisesti eikä sitä ole sen jälkeen rakennettu uudelleen. Siguldan linnaa sen sijaan on tutkittu ja restauroitu ahkerasti 1900-luvulta lähtien.  Nykyään Siguldan keskiaikainen linna on taas auki kävijöille ja sen näköalatasanteelta näkee kaikki kolme alueen linnaa sekä metsien keskellä mutkittelevan Gauja-joen. Alueen hienoin nähtävyys on kuitenkin Turaidan linna, jonne pääsee paikallisbussilla Siguldan keskustasta. Matka kestää vain noin 10 minuuttia. Jos matkailijalla on rajoitetusti aikaa eli pitää valita mihin kohteisiin Siguldassa tutustuu, suosittelen valitsemaan nimenomaa 40 hehtaarin laajuisen Turaidan museopuiston, koska siellä on hienosti restauroidun linnan lisäksi kiinnostava Latvian alkuhistoriaa käsittelevä museo, patsaspuisto, linnamuseo ja useita pienempiä kotimuseoita sekä erittäin laajat ja vehreät puistoalueet. Turaidassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa että sitä varten on syytä varata vähintään kolme tuntia.

Siguldan matkasta jäi erittäin hyvä fiilis. Lyhyessä ajassa ehti nähdä ja kokea valtavan paljon ja silti ehti vielä illalliselle Riikassa!

Harri Huhtanen 2020     

Riikaa nimitetään Pohjolan Pariisiksi, eikä syyttä. Riikan keskustan taloista arviolta kolmasosa on rakennettu Jugend- ja Art Nouveau -tyylillä 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa, jolloin Riikassa asui paljon varakkaita porvareita. 

Tämä oli vasta kolmas varsinainen matkani Riikaan. Lentokoneiden vaihdon yhteydessä olin lisäksi pari kertaa viettänyt päivän Riikassa, mutta yöpymisiä sisältäneitä matkoja olin aikaisemmin tehnyt tähän Balttian suurimpaan kaupunkiin vain vuosina 2004 ja 2016.  Kolmessa vuodessa kaupunki ei juurikaan ollut muuttunut tai ehkä sikäli että ravintoloita oli entistä enemmän ja edelleen hintataso oli edullisempi kuin Suomessa ja kuten tällä neljän päivän matkalla ilmeni, ruuan taso monissa riikalaisissa  ravintoloissa on nykyään erittäin hyvä.

Ensimmäisen päivän tärkein ohjelma oli kaksituntinen opastettu Art Nouveau -kävelykierros, jossa tutustuttiin varsin perusteellisesti Riikan lukuisiin Art Nouveau-taloihin, joita on erityisen paljon Alberta ja Elizabetes ieloilla (Iela= katu).  Kierroksen päätteeksi oli vielä aikaa tutustua Riika Art Nouveau Museoon, joka oli kalustettu 1900-luvun tyyliin.

Sitten olikin aika nauttia illallinen Melnie Muki -ravintolassa. Mehukas pihvi maksoi alle 20 euroa, laatuviinikin vain 30 euroa pullo.  Sisätilat olivat tunnelmalliset. Tätä ravintolaa voin kyllä suositella.

Blue Daugava hotelli sijaitsi Daugava-joen vastarannalla. Aurinko oli laskemassa. Vastarannalla liehui valtavan iso Latvian lippu ja joessa nuoret miehet meloivat seisontalautoillaan. Ensimmäinen päivä Riikassa oli onnistunut ja tuntui hienolta ajatella että matka oli vasta alussa!

Harri Huhtanen 2020     

Tositarina ajalta, jolloin matkustaminen Suomessa ja Euroopassa oli vielä vapaata!

Tämä lyhyt Helsingin matka tehtiin ensi sijaisesti John Fogertyn 2.7.2019 Helsingin konsertin johdosta ja siitä tarkemmin viestiketjussa “CCR & John Fogerty”.

Majoittuminen Paasi -hotellissa ja lounas ennen Fogertyn konserttia lähellä sijaitsevassa Meripaviljonkissa. Arkitehtonisesti ja sijainniltaan erittäin mielenkiintoinen ravintola, joka sijaitsee Säästöpankinrannassa veden päällä. Isot koko seinän lasi-ikkunat, joista saattoi ihailla  auringonsäteiden kimaltelua lahdenpoukaman vedenpinnalla. Bouillabaisse oluen kanssa virkisti mukavasti tylsän junamatkan jälkeen.

Konsertin jälkeen poikkesimme vielä päärautatieaseman viereen avattuun Bierhaus Muncheniin, joka mainostaa hulppeita 150 eri oluen ja 130 eri viskin valikoimiaan. Kieltämättä paikassa oli aika hyvin tavoitettu aidon saksalaisen bierhausen henki. Seinätaulut baaritiskin yläpuolella olivat mielenkiintoisia, sillä niissä mainostettiin erikoisviskejä, joiden 4cl hinnat vaihtelivat 200- 1000 euron välillä! Jos siis on sattunut voittamaan eurojackpotissa 90 miljoonaa, niin tässäpä jatkopaikka, jossa pääsee mukavasti ahdistavista rahoistaan eroon tarjoamalla koko salille pari kierrosta vaikka vuoden 1981 Glenmorangieta (450e/ 4cl)!

Turkuun piti palata jo seuraavana päivänä, mutta sitä ennen ehdin vielä tavata kavereita ja seurueemme lounasti Pieni Roobertinkadulla sijaitsevassa Hills Dumplingissa . Nimensä mukaisesti ravintola oli erikoistunut dumblingseihin, jotka olivatkin varsin herkullisia ja valikoima oli monipuolinen.

Tällä lyhyellä matkalla ei ehtinyt tutustua kulttuurikohteisiin, mutta Fogertyn konsertti oli hieno ja on aina kiva käydä pääkapunkiseudulla, jossa tarjonta kaikesta on niin paljon runsaampaa kuin täällä provinssissa.

Harri Huhtanen 2020      

Suomalaiseen menttaliteettiin ei sovi se, että jotain luovutetaan ilman taistelua. Todellisuudessa vuonna 1808 tilanne oli kuitenkin se, ettei Viapori olisi voinut voittaa taistelua, sillä ennen antautumissopimusta Venäjä oli jo valloittanut Helsingin ja suuren osan Etelä-Suomea. Viapori olisi siis voinut pärjätä orastavassa taistelussa vain jos meritse olisi tullut tuhansia ruotsalaisia taistelijoita, mutta kun niitä ei saatu, oli Cronstedtin järkevintä antautua.  

Tutustuminen Suomenlinnaan 23.-24.6.2019 – osa 2

Miksi Suomenlinna rakennettiin? Ruotsi alkoi olla pulassa Venäjän suhteen. 1720- ja 1740-luvuilla Venäjä oli hyökännyt Suomeen ja Ruotsi oli aika voimaton estämään venäläisten terrorismia. Kun Ruotsi sitten menetti Kymenlaakson Venäjälle 1740-luvulla oli heidän pakko ryhtyä toimenpiteisiin, sillä muutoin koko Suomi olisi menetetty. Fredrik I  päätti että Ruotsi vahvisti Suomen puolustusta rakentamalla Loviisan ja Helsingin edustalle voimakkaat puolustuslinnoitukset.  Ongelmana oli kuitenkin raha. Ruotsilla ei ollut tarpeeksi rahaa suunnitelmien toteuttamiseen eikä edes Ranskan lahjoitus auttanut asiaa. Niinpä Ruotsi päätti keskittyä Helsingin edustan linnoittamiseen. August Ehrensvärdin (1710-72) ja Daniel Af Thunbergin  (1712-88) johdolla Suomenlinnan puolustusjärjestelmä saatiinkin melkein valmiiksi. Onnettomuus onnessa oli se, että sitten kuitenkin venäläiset nappasivat Sveaborgin itselleen kun se lopultakin alkoi olla valmis! Linnoituksen komentajana toimi siihen aikaan Carl Olof Cronstedt ( 1756-1820), joka myöhemmin sai maanpetturin maineen, koska hän luovutti linnoituksen venäläisille ilman taistelua. Todellisuudessa Cronstedt teki venäläisten kanssa sopimuksen siitä, että jos ruotsaliset apujoukot eivät saavu tiettyyn päivään mennessä luovuttaa hän linnoituksen ilman taistelua. Hän ajatteli siis järkevästi.  Silloiset joukot eivät olisi pärjänneet Venäjän armeijalle ja kun täydennystä ei tullut määräpäivään mennessä vältti Cronstedt tarpeettoman verenvuodatuksen antautumalla. Todennäköisesti Cronstedtin ratkaisu oli oikea, siihen aikaan sitä vain ei oikein kukaan ymmärtänyt.

 Harri Huhtanen 2020      

Alla harvinainen aikalaiskuvaus Suomenlinnan rakennustöistä 1700-luvulla. Ruotsalainen keksijä Daniel Af Thunberg kehitti tuhansien työmiesten avuksi monia työvälineitä,  jotka nopeuttivat rakennustöiden etenemistä.

Tutustuminen Suomenlinnaan 23.-24.6.2019 – osa 1

Vaikka olen käynyt kymmenet kerrat Helsingissä on Suomenlinnaan tutustuminen jäänyt minulta aikaisemmin kovin pintapuoliseksi. Olin ystävieni kanssa siellä kerran 1980-luvulla ja muistaisin että silloin lähinnä tutustuttiin siellä olevaan sukellusveneeseen. Linnoitusalueen kokonaisrakenne ja historia jäi silloin minulta täysin hämärän peittoon. Seuraava kerta Suomenlinnassa oli kesäteatteriesitys joskus 1990-luvulla ja silloinkaan ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta tutustua alueeseen laajemmin.

Siksi tällä 2019 vierailulla päätin uhrata kaksi päivää alueelle, jotta saisin kokonaisuudesta paremman kuvan. Ja se kannatti, sillä alue on laaja ja nähtävää ja koettavaa siellä on paljon. Koska kohteita Suomenlinnan alueella on kymmenittäin en tässä pyrikään kaikkien kohteiden esittelyyn, vaan kerron lähinnä niistä kohteista, jotka vierailullani koin tärkeiksi.

Lautta tulee Ison Mustasaaren pohjoispäähän. Sieltä johtaa kävelytie (n. 500m) saaren keskiosan läpi vastarannalle, jossa on Suomenlinna -museo . Sieltä kannattaa aloittaa päiväretki. Museossa saa hyvän käsityksen koko alueen yli 250-vuotisesta historiasta. Museo on sen verran laaja että sitä varten kannattaa varata vähintään tunti, mieluummin kaksi tuntia. Museon vieressä on pieni silta joka johtaa Susisaareen.

Muutaman minuutin kävelyn jälkeen Susisaaressa tullaan linnanpihalle, jonka yhdessä rakennuksessa sijaitsee 1700-luvun komentajan ja rakennusprojektin haltijan Ehrensvärdin museo. Se on huomattavasti pienempi kuin  Suomenlinna-museo, mutta sisältää harvinaisia 1700-luvun esineitä ja erinomaisia infotauluja eli myös tähän museoon kannattaa ehdottomasti tutustua. Riittää kun varaa käyntiin 30-60 minuuttia.

Aivan linnapihan lähellä on edelleen käytössä oleva laaja, 1700-luvulla rakennettu, laaja kuivatelakka, jonka suunnittelusta vastasi legendaarinen Daniel Thunberg (onkohan kuuluisa ilmastoaktivisti Greta Thunberg sukua hänelle?), joka oli opiskellut Uppsalassa matematiikkaa ja mekaniikkaa Polhemin johdolla. Ehrensvärd opiskeli samaan aikaan Thunbergin kanssa Uppsalassa ja pyysi Thunbergia mukaansa uuteen linnoitusprojektiin Suomessa.  Thunberg ryhtyi työhön raivoisalla innolla ja suunnitteli lyhyessä ajassa kuivatelakan  sulkuportit, pumppulaitteet sekä ainutlaatuinen monitoimi -tuulimyllyn, joka pumppasi vettä, jauhoi viljaa, sahasi lautoja ja teki kaiken tämän yhtä aikaa! Thunberg kehitti Suomenlinnassa työskennellessään myös erilaisia työkoneita, opetti sotilaita rakentamaan kottikärryjä, nostolaitteita, pyöriä, palkeita ja ämpäreitä!  Thunbergin työpanos Suomenlinnan rakennustöissä oli siis täysin korvaamaton.

Susisaaren mutkitteleva kävelytie jatkuu aina kuuluisalle Kuninkaanportin laiturille saakka, matkaa sinne kertyy yli kilometrin verran. Kuninkaanportin alueella on useita bastioneja eli niitä viisikulmaisia ranskalaisia puolustusmuureja. Kuninkaanportin alueella kannattaa poiketa myös pienemmille rantapoluille, sillä niiden varrella on useita tykkejä ja osittain keskeneräisiä / tuhoutuneita puolustusrakennelmia. Kuninkaanportin bastionien suojissa sijaitsee myös Suomenlinnan kuuluisin ravintola Walhalla.

Harri Huhtanen 2020      

Tämä Helsingin matka tehtiin ensi sijaisesti Bob Dylanin 24.6.19 konsertin johdosta ja siitä tarkemmin viestiketjussa “Bob Dylanin Suomen konsertit”.  Ennen ja jälkeen konsertin jäi kuitenkin hyvää aikaa tutustua yhteen Helsingin hienoimmista nähtävyyksistä ja siitä enemmän tässä matkailulle omistetussa viestiketjussa…

Suomenlinna: johdanto aiheeseen.

Yksi Helsingin suurimpia nähtävyyksiä on 1700-luvulla rakennettu Suomenlinna, joka kelpuutettiin vuonna 1991 UNESCON 1978 avattuun maailmanperintöluetteloon. Suomenlinna on Suomen mittakaavassa erittäin suosittu, siellä käy vuosittain satojatuhansia vierailijoita, huippuvuonna 2013 kävijämäärä ylitti ensimmäistä kertaa maagisen 800 000 kävijän rajapyykin. Suomenlinnaan pääsee ainoastaan lautalla, mutta yhteydet sinne on varsin hyvät eli Suomenlinnan lautta liikennöi saarille varhaisesta aamusta (klo 06) myöhäiseen yöhön (klo 02) 1-3 kertaa tunnissa. Matka kestää vain 15-20 minuuuttia. Suomenlinna on rakennettu kolmelle pääsaarelle (Kustaanmiekka, Susisaari ja Iso Mustasaari). Niiden läheisyydessa sijaitsevilla Pikku- ja Länsi -Mustasaarella linnoitustöitä ei koskaan saatu valmiiksi ja siksi näillä pikkusaarilla on huomattavasti vähemmän rakennuksia. Ruotsalaiset nimesivät linnoitusalueen alunperin Sveaborgiksi joka suomalaisten kielenkäytössä kääntyi muotoon Viapori. Ruotsalaiset rakensivat linnoitusaluetta 1740-luvulta vuosisadan loppuun, vain menettääkseen sen aika pian töiden loppusuoralla venäläisille, jotka hallinnoivat linnoitusta sadan vuoden ajan (1808-1918). Venäläiset jatkoivat linnoitustöitä ja rakensivat Isolle Mustasaarelle kasarmialueen sekä varuskuntaväen ja heidän perheidensä asuntoja, joista osa on säilynyt näihin päiviin saakka.  Suomi itsenäistyi 1917 ja seuraavana vuonna Kustaanmiekan lipputankoon nostettiin Suomen lippu ja linnoitusalue nimettiin Suomenlinnaksi. Tämän jälkeenkin Suomenlinna jatkoi toimintaansa varuskuntana ja turisteja sinne alettiin päästää vasta 1948 ja silloinkin vielä matkustajalla piti olla kirjallinen matkustuslupa.

Linnoitushistorian alusta saakka näillä saarilla on asuttu ja 1700-luvun linnoitustöiden aikaa tilanne oli jopa nurinkurinen, koska kanta-Helsingissä asui niihin aikoihin vain noin 1500 ihmistä kun taas linnoitussaarilla oli ruotsalaisten paikalle haalimia rakennusmiehiä perheineen jopa yli 6000 hengen verran eli nelinkertainen määrä koko senaikaisen Helsingin väkilukuun verrattuna!  Siitä saa hyvän käsityksen miten suuresta rakennusprojektista tuolloin oli kyse.  Venäläisten otettua saaret haltuunsa 1800-luvun alkupuolella väheni väkimäärä noin 3000:een ja itsenäisyyden aikana 1900-luvulla tämä väheneminen jatkui. Nykyään Suomenlinna saarineen on yksi Helsingin kaupunginosista, mutta asukkaita siellä on enää vajaa tuhat. Taloja saarilla on 350, joista peräti 330 on valtion omistuksessa, 10 taloa omistaa Helsingin kaupunki ja yksitysten omistuksessa on vain 10 taloa. Uskoisin että näiden yksityisomistuksessa olevien talojen arvo on melko suuri, onhan Suomenlinna asuinpaikkana erittäin lähellä ydinkeskustaa, mutta silti ”luonnon helmassa” !

Harri Huhtanen 2020      

Lauantai 25.5.2019 – Jääkiekkohuumaa Tartossa!

Eesti Rahva Muuseumin kierroksen jälkeen bussimme ajoi Dorpat– hotellin eteen. Ryhmä oli lähes yksimielinen siitä että hyvin lyhyen lepotauon jälkeen suuntaamme suoraan Pahad Poisid -pubiin, joka sijaitsi aivan Raatihuoneen torin vieressä osoitteessa Kuuni 2. Kyseessä on irlantilainen pubi, jonka nimi on suomeksi ”pahat pojat”. Nimestään huolimatta paikka on siisti eikä siellä tapella, vaan lähinnä siellä keskitytään oluenjuontiin ja rasvaisten baariruokien syöntiin sekä erityisesti urheilun seuraamiseen, sillä koko paikka on täynnä isoja TV:eitä. Itse en harrasta penkkiurheilua, mutta ryhmämme on siitä kovin innostunut ja tietenkin Suomen menestys (mikä nykyään on harvinaista jääkiekkoa lukuunottamatta) nostaa aina kansallistunteet pintaan. Keväällä 2019 Suomi oli lähettänyt täysin noviisin joukkueen jääkiekon MM-kisoihin, mutta yllättäen se alkoikin menestyä ja lauantaina pelattaisiin Suomi-Venäjä välieräottelu, jonka voittaja pääsisi taistelemaan maailmanmestaruudesta. Täytyy sanoa että tämä ottelu oli poikkeuksellisen jännittävä, jopa niin jännittävä että meikäläinenkin innostui kannustushuutoihin. Baarissa oli ottelun aikana ehkä 20 henkilöä, joista meidän ryhmämme oli kovaäänisin ja muodosti puolet yleisöstä. Toinen puoli oli lähinnä nuoria virolaisia, jotka tuntuivat oudoksuvan sitä että suomalaiset vanhat herrat eläytyivät niin voimakkaasti otteluun. Tosin ottelun edetessä muutama virolaisnuori siirtyi suomalaisten leiriin ja heimoveljeys alkoi ikäerosta huolimatta kukoistaa, vaikkei Virossa yleisesti ottaen enää välitetä suomalaisista enää niin paljon kuin esim. 1960-luvulla, jolloin ainoat ulkomaalaiset jotka enää pääsivät maahan olivat enimmäkseen suomalaisia.  Jännittäväksi ottelun teki se, että vaikka Venäjän painosti koko ajan, oli ottelu toisen erän päättyessäkin 0-0 tilanteessa! Ja sitten vasta kolmannessa erässä, 10 minuuttia ennen pelin loppua se tapahtui!  Suomi teki maalin! Tämän jälkeen venäläiset ryhtyivät jatkuvaan, raivoisaan hyökkäykseen ja hermojännitys säilyi aivan loppuun saakka. Suomen maalivahti oli kuitenkin ilmiömäinen ja torjui kaikki venäläisten laukaukset! Päätössummerin soidessa ryhmämme laulutaitoiset alkoivat laulaa Finlandiaa, mikä minusta meni jo vähän överiksi, ottaen huomioon että Suomi on ollut itsenäinen jo 102 vuotta ja Virokin 50 vuoden tauon jälkeen uudelleen 28 vuotta!  Mutta jännittävää ja hienoa se silti oli, siis voittaa mahtava Venäjä niin tärkeässä ottelussa. Suomihan voitti sitten myös Kanadaa vastaan käydyn loppuottelun eli kokematon joukkue eteni lopulta kultamitalliin saakka!

Superjännitävän jääkiekko-ottelun jälkeen oli aika siirtyä nauttimaan illallista maailman korkeimpaan pubiin eli Pussirohukelderiin,  joka on entinen ruutivarasto, rakennettu alunperin jo 1700-luvulla. Ryhmämme on ihastunut siihen paikkaan, sillä aina Tarton reisuilla he illastavat siellä.  Pubi on kahdessa kerroksessa ja lattiasta kattoon on tosiaan peräti yli 10 metriä!  Ruoka on rasvaista mutta hyvää ja tarjoilijat ovat pukeutuneet saksalaistyyppisiin kansallisasuihin. Alakerrassa kovaäänisesti soittava tanssiorkesteri tosin alussa vähän häiritsi tunnelmaa, koska tiiliseinät aiheuttivat melkoisia jälkikaikuja myös yläkertaan jossa illastimme.   Siten kun oli juotu tarpeeksi Viru Valgeata, viiniä ja olutta ei tanssimusiikki enää häirinnytkään meitä. Tartosta jäi taas hyvä muisto. Seuraavana päivänä oli vuorossa paluu Tallinnaan ja sitä kautta Suomen Turkuun, mutta paluumatkalla ei tapahtunut mitään merkittävää eli päätän tämän Viron raporttini nyt tähän.

Harri Huhtanen 2020      

Lauantai 25.5.2019 – Tarton Kansallismuseo

Muistaakseni kävin ensimmäisen kerran Tartossa 1990-luvun loppupuolella. Silloin kaupungissa oli vielä paljon kunnostamattomia puutaloalueita, mutta 2000-luvun matkoillani olen huomannut että vuosi vuodelta kaupungin ilme siistiytyy neuvostoaikojen jäädessä yhä kauemmas menneisyyteen. 50 vuoden neuvostoaikana ikivanha yliopistokaupunki Tartto pääsi jo aika pahasti rapistumaan, mutta vuoden 1991 itsenäisyyttä seurasi uudelleenrakentamisen ja kunnostuksen aika. Nykyään tämän vajaan 100 000 asukkaan kaupungin keskusta on verrattavissa samankokoisiin kaupungeihin eri puolilla Pohjois-Eurooppaa. Uusia liikkeitä ja tarjontaa on paljon ja keskustan toiseen laitaan on jopa rakennettu uusi, 2000-luvun vaatimukset täyttävä ostoskeskus, vanhan pahasti ränsistyneen tilalle, joka oli toiminnassa vielä 1990-luvulla ensimmäistä kertaa kaupungissa vieraillessani.  Neuvostoajasta muistuttaa keskustassa enää muutama 1950-luvulla rakennettu, ruma kerrostalo.

Koska Tarton perusnähtävyydet olin nähnyt jo moneen kertaan olin sopinut että ryhmämme poikkeaa ennen hotelliin asettumista kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa upeassa, uudessa Kansallismuseossa (Eesti Rahva Muuseum), joka jo rakennuksena on nähtävyys. Uusi Kansallismuseo päätettiin rakentaa juuri Tarttoon perinteitä kunnioittaen, sillä Viron ensimmäinen Kansallismuseo (1909) oli nimenomaa sijainnut siellä. Järjestettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voitti kolmen arkkitehdin ehdotus nimeltään Muistojen Kenttä . Kesti 10 vuotta ennen kuin museo valmistui, avajaiset järjestettiin syyskuussa 2016. Tämä valtava rakennus (pituus 356 metriä, pinta-ala 33 876 m²) sijoitettiin kaupungin ulkopuolelle, entiselle Raadin lentokentälle.

Museo on täynnä uusinta tekniikkaa. Näyttelyesineiden vieressä on e-taulut, joiden kieltä voi vaihtaa nappia painamalla eli kaikille esineille löytyi pienen harjoittelun jälkeen suomenkieliset selostukset. Alakerrassa esitellään laajalti suomalaisugrilaisten kielien levinneisyyttä maailmalla. Ikävä tilanne on se, että valtaosa suomalais-urgilaisista kielistä on jo kuollut tai kuolemassa eli joitain noista kielistä puhuu enää muutama kymmenen ihmistä. Suomen kieli on pärjännyt parhaiten tässä taistossa eli suomenpuhujia on yli 6 miljoonaa, mutta maailman mittakaavassa tämäkin on kovin vähän. Viron kielen puhujia on vain 1,3 miljoonaa ja siksi on ymmärrettävää että he tuntevat sukulaisuutta juuri meitä kohtaan, ovathan kielemme ja kulttuurimme kuitenkin kovin lähellä toisiaan. Kielihuoneessa oli kuulokkeita, joiden avulla saattoi kuunnella kaikkia suomalais-ugrilaisia kieliä, myös jo kuolleita. Täytyy sanoa että valtaosa niistä oli niin kaukana suomen kielestä, ettei niistä kyllä ymmärtänyt yhtään mitään.

Tarton uusi Kansallismuseo on arkkitehtoninen mestariteos ja laajojen kokoelmien esittelyssä on käytetty nykyistä state-of-art -tekniikkaa eli kohdetta voi lämpimästi suositella kaikille Tarton matkaajille!

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2020      

Perjantai 24.5.2019 – Tallinna

Kymmenhenkinen seurueemme oli ties kuinka monennetta kertaa matkalla Virossa.  Kuten aina ennenkin, matka alkoi yöpymisellä Tallinnassa. Jotain uutta piti löytää. Osa seurueestamme suuntasi hotelliin majoittumisen jälkeen Kumun taidemuseoon, mutta koska olin itse ollut siellä aikaisemmin, lähdin toisten kanssa vuonna 2012 avattuun Lentosataman merimuseoon, joka on jo rakennuksena näkemisen arvoinen sillä museo on sijoitettu vuonna 1920 avattuun Viron vesitasolentokoneiden hangaariin eli valtavan suureen betonihalliin. Alun perin rakennuksen rakensi tanskalainen yritys. Viron menetettyä itsenäisyytensä 1940-luvulla siirtyivät hallit takaisin Venäjän eli silloisen Neuvostoliiton armeijalle. Kun Viro sitten uudestaan itsenäistyi 1991, olivat hallit jo erittäin huonossa kunnossa ja lisäksi Venäjä ei aluksi suostunut luovuttamaan niitä Virolle. Vasta vuonna 2006 omistuskiista ratkesi Viron voitoksi. Halleissa oli silloin jo romahdusvaara ja kunnostustöillä oli kiire. Kaikki päätyi kuitenkin lopulta onnellisesti ja nyt hienosti remontoiduissa halleissa on toiminut jo seitsemän vuoden ajan moderni merimuseo. Kunnostustyöt maksoivat 13 miljoonaa euroa ja kuluista 70% maksoi EU.  Hangaarin pinta-ala on peräti 8000 m2. Hallin suurin nähtävyys on Viron valtion Englannista tilaama ja 1936 valmistunut sukellusvene Lembit . Toinen suuri nähtävyys on melko hyvin säilynyt 1500-luvun Maasilinn –veneen runko.

Pari tunnin museokierroksen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan ja aloimme etsiä sopivaa illallispaikkaa. Lopulta päädyimme suomalaishenkiseen Wana Wiipuri -ravintolaan (Pikk 33). Ruoka oli maukasta ja edullista, samoin viini. Lisukkeena tuli paikan viulunsoittja, joka pyynnöstä soitti vanhoja suomalaisia kaihoisia lauluja, joita erityisesti seurueemme ikämiehet mielellään lauloivat mukana.  Vähitellen ilmeni että muutkin ravintolan asiakkaat olivat suomalaisia eli ilta päättyi sukulaiskansojen vahvan yhteishengen ryydittämänä.   Yhteishenkeä kummasti lisäsivät kaikki pitkän päivän aikana nautitut virvoitusjuomat.

Harri Huhtanen 2019