SCOTT WALKER (1943-2019)

scottwalker

Nero? Erakko? Ihmisvihaaja? Hullu? Humoristi?  – Jotain päiviä sitten (22.3.19) 76-vuotiaana  menehtynyt Noel Scott Engel, taiteilijanimeltään Scott Walker  oli täysin omanlaisensa artisti, jonka kehityskulku on erittäin hämmentävä. Amerikkalainen Scott perusti 1960-luvun alkupuolella kahden kaverinsa kanssa senaikaisen ”poikabändin” jonka he nimesivät Walker Brothersiksi. He tekivät ”käänteisen” valloituksen eli kun siihen aikaan Beatles-mania oli huipussaan USA:ssa muuttivat Walkersin ”veljekset” (todellisuudessa he eivät olleet lainkaan sukua toisilleen) Iso Britanniaan ja tekivät levy-yhtiö Philipsin suojissa muutamia isoja hittejä saarivaltiossa vuosina 1965-66, mm. Make It Easy on Yourself, jota myytiin lopulta yli miljoona kappaletta!   Toinen UK:ssa ykköspaikalle noussut, komeasti menestynyt single oli The Sun Ain’t Gonna Shine Anymore. Siinä vaiheessa Scotille tuli rahaa ovista ja ikkunoista, mutta hittikappaleet olivat muiden säveltämiä ja koko poikabänditouhu alkoi vähitellen tympäistä häntä, sillä hän halusi tehdä musiikkia omilla ehdoillaan.  Ensimmäisen soololevynsä Scott teki jo vuonna 1967 ja sekin menestyi UK:ssa hienosti nousten listalla kolmoseksi. Vuonna 1968 julkaistu Scott 2   menestyi vielä paremmin eli nousi listaykköseksi. Mutta sitten alkoivat vaikeudet. Scott 3 oli jo osittain kokeellinen ja siitä yleisö ei pitänyt ja myyntiluvut alkoivat tippua, tosin parhaimmillaan tämänkin levy oli listakolmosena.  Varsinainen kaupallinen floppi oli Scott 4, joka aluksi julkaistiin hänen oikealla nimellään ja yleisö ei tunnistanut artistia ja niinpä levy ei noussut ollenkaan myyntilistalle!  Albumi vedettiin nopeasti markkinoilta ja vasta myöhemmin se julkaistiin nimellä Scott 4. Vaikka kriitikot kehuivat Scott 4 albumia, alkoi Scottin kaupallinen ja taiteellinen alamäki tämän jälkeen. Hän julkaisi useita levyjä 1970-luvulla, mutta ne jäivät yleisön ja kriitikkojen huomiota vaille.  Scott ymmärsi ”yskän” ja piti taukoa levyttämisessä peräti kuusi vuotta. Sekään ei auttanut sillä myös 1984 ilmestynyt levy menestyi kaupallisesti heikosti. Sitten seurasi erikoinen muutos. Scott siirtyi kokonaan kokeelliseen musiikkiin ja julkaisi vasta 11 vuoden tauon jälkeen, vuonna 1995, albumin Tilt, joka  oli jotain aivan uutta: disharmooninen, synkkä ja aavemainen.  Myöhemin ilmeni että kyseessä oli trilogia, jonka kaksi jälkimmäistä osaa olivat  The Drift (2006) ja Bish Bosch (2012). Sen jälkeen Scott keskittyi kokonaan elokuvamusiikin tekoon. Vuonna 2012 YLE Teema näytti Stephen Kijakin ohjaaman  dokumenttielokuvan Scott Walker: 30 Century Man, joka oli valmistunut vuonna 2006. Koska Scott oli hyvää vauhtia jäämässä marginaaliin, antoi elokuva hänelle hetkellisen nosteen, sillä  haastateltujen artistien joukossa olivat mm. David Bowie (joka osittain myös tuotti filmin),Brian Eno, Sting, Damon Albarn,  Jarvis Cocker, Radiohead. Elokuvan ensi-ilta oli  London Film Festivaaleilla. Elokuva oli hämmentävä. Vuonna 2012 sen nähtyäni vaikutelmakseni kuitenkin jäi, että kyllä Scott oli ihan järjissään, vaikka studiosessioissa hän mm. halusi pitkään äänittää ääniä jotka syntyivät eläinten ruhojen mätkimisestä! Eräs elokuvassa haastatelluista  artisteista kertoi menneensä eräänä iltana Lontoossa juhliin, jossa soitettiin koko ilta Scottin 2000-luvun tuotoksia ja kun muut ihastelivat Scottin neroutta oli kyseinen artisti sitä mieltä, että he olivat kaikki hulluja sillä se musiikki oli niin sekopäistä!  Mitä itse ajattelen Scotista?  Minulla on muutamia hänen varhaisia levyjään ja ne eivät erityisemmin ole tehneet vaikutusta, mutta tämä 2006 dokumentti oli omalla tavallaan veret seisauttava, täysin ainutlaatuinen, mitään sellaista en aikaisemmin ollut nähnyt tai kuullut. Kaikki siinä oli niin erilaista. Pink Floydin 1960-luvun kokeilut olivat ”kevyttä” kamaa siihen ”haudantakaiseen” soundiin ja kerrontaan verrattuna, jonka Scott oli uudeksi taiteilija -imagokseen luonut.  Populaarimusiikki oli muisto vain kun Scott Danten ja Samuel Beckettin hengessä lauloi aavemaisesti omituisen huumorin sävyttämiä säkeitään disharmonisen musiikin soidessa taustalla. Kyllä Scott kiistatta oli loppuaikoinaan Taiteilija isolla T:llä!

Harri Huhtanen 2019         

Gösta Sundqvist (1957-2003) -osa 3

Voiko bändi toimia 25 vuotta keikkailematta ja menestyä?  Kyllä voi. Leevi and The Leavings on sen todistanut. Heidän parhaita levyjään on myyty yhteensä yli 500 000 kappaletta. Huippuna vuonna 1997 julkaistu kokoelma Keskiviikko -40 ensimmäistä hittiä jota on myyty yli 150 000 kappaletta!  Pienessä Suomessa ja nykyisenä striimausaikana se on erittäin kova myyntimäärä.

Miksi huippusuosittu bändi ei keikkaillut?  Tämä johtui Göstasta, joka  ei pitänyt suurista väkijoukoista tai matkustamisesta. Gösta oli myös tinkimätön ja halusi tehdä asiat oman päänsä mukaan. Hän viihtyi parhaiten perheensä parissa ja esiintyminen olisi rajoittanut tätä. Yhtyeen muut jäsenet olisivat mielellään tehneet keikkoja. Tarjouksia tuli jatkuvasti, mutta Gösta kertoi niistä bändille vasta jälkikäteen – esimerkiksi eräs suomalainen merkittävä rockfestivaali tarjosi bändille yhdestä keikasta 600 000 markan esiintymispalkkion (nykyrahassa yli 100 000 euroa) 1980–90-lukujen vaihteessa.  Mutta senkin tarjouksen Gösta hylkäsi.

leeviandtheleavingsteuvo

Tiettävästi ainoa Leevi and The Leavingsin live-esiintyminen oli Suomen euroviisukarsinnoissa 1981 ja onneksi Leavingsiä ei valittu. Sanon onneksi, koska jos Leavings olisi voittanut olisi  bändi erittäin suurella todennäköisyydellä kokenut tyypillisen Suomen edustajan kohtalon eli jäänyt viimeiseksi ja urheiluhullussa Suomessa se olisi voinut olla ikävä juttu bändin tulevaisuutta ajatellen.

Hämärästi muistan että 1990-luvun alkupuolella bändi olisi soittanut erässä Suomen television rockohjelmassa livenä Teuvo, maanteiden kuningas kappaleen, mutta tätä ei mainita Wikipedian Leavings -artikkelissa. Voi olla että se on ollut sittenkin playback. Hieno biisi kuitenkin ja teki minuun vaikutuksen jo silloin.  Erityisesti kitaristi Juha Karastien mandoliiniosuus tekee kappaleesta musiikillisesti hienon.

Harri Huhtanen 2019 

 

LED ZEPPELIN LIVE ! – johdanto 3/6

Led Zeppelin vauhdissa ensimmäisellä keikallaan Kööpenhaminassa pienellä nuorisoklubilla 7.syyskuuta 1968.

ledzeppelincopenhagen1968

Miten monta keikkaa Zeppelin soitti uransa aikana? Vastaus riippuu siitä miten määritellään keikka. Kaikkiaan tällä hetkellä tiedot löytyvät 567 keikasta, joista osa on juhlatilaisuuksissa soitettuja minisettejä. Varsinaisia, täysimittaisia keikkoja lienee 562 kappaletta.  Ensimmäisen keikkansa bändi soitti 7.9.1968 pienessä Kööpenhaminalaisessa Gladsaxe Teen Clubissa.  Viimeisimmän kerran Zeppeliniä on kuultu livenä 10.12.2007 järjestetyssä Ahmet Ertegun Tribute Concertissa, jolloin bändi esiintyi Lontoon täpötäydessä O2 hallissa. Liput sinne jaettiin hyvin erikoisella tavalla eli Internet -arvonnalla, jossa jokaisen maan kiintiö oli rajattu, Suomestakin vain muutama onnellinen pääsi todistamaan tuota historiallista tapahtumaa, joka todellisuudessa oli Zeppelinin ensimmäinen varsinainen konsertti vuoden 1980 jälkeen. Monet odottivat ja toivoivat että sitä olisi seurannut täysimittainen kiertue, koska bändi oli tuota yhtä keikkaa varten harjoitellut kuukausia. Robert Plant löi kuitenkin kaikki ällikälle kieltäytymästä satojen miljoonien dollarien kiertuetarjouksesta!  Aluksi väitettiin myös ettei O2 keikkaa koskaan julkaista virallisesti. Onneksi tämä oli mediahömppää, sillä ympäri maailmaa lähetettävää elokuvaa varten keikka oli tallennettu useilla HD-kameroilla ja on kuvanlaadullisesti ja äänellisesti aivan eri luokkaa kuin aikaisempi vuoden 1973 New Yorkin Madison Square Gardenin keikka joka julkaistiin elokuvana The Song Remains The Same vuonna 1976. Viive O2 keikan julkaisussa oli kuitenkin huomattavasti pidempi eli se ilmestyi vasta vuonna 2012 kauppoihin CD-, DVD-, Blu-Ray- ja Boxi -versioina nimellä Celebration Day.

Harri Huhtanen 2019

LED ZEPPELIN LIVE ! – johdanto 2/6

led-zeppelinbonhamdies

Led Zeppelinin manageri Peter Grant oli sopinut bändille 19 keikan kiertueen Kanadaan ja USA:aan loka-marraskuuksi 1980.  Kiertueen harjoitukset alkoivat 24.syyskuuta 1980 Bray Studioilla Berkshiressä Englannissa. Jo ensimmäisenä harjoituspäivänä ilmeni ettei rumpali John Bonham ollut soittokunnossa ja siksi Robert Plant keskeytti harjoitukset ja ilmoitti että ne jatkuvat seuraavana päivänä. Aamulla 25.syyskuuta Pagen avustaja Rick Hobbs meni Bonhamin asunnolle kello 8 aamulla ja totesi että mies nukkuu. Päätettiin odottaa. Kun Bonham ei ilmestynyt harjoituksiin usean tunnin odottelun jälkeenkään, meni roudari Benji Le Fevre hänen asunnolleen klo 13.45. Bonham todettiin kuolleeksi. Hän oli tiettävästi nauttinut 40 vodka-annosta edeltävänä iltana. Bonham oli kuollessaan vain 32 vuotias.

Syntyneessä tilanteessa suurin osa suosituista bändeistä olisi vain yksinkertaisesti palkannut uuden rumpalin ja jatkunut toimintaansa. Zeppelinin kohdalla tilanne oli kuitenkin erilainen. Plant ja Bonham olivat molemmat Birminghamista ja tunteneet toisensa jo lapsuudessa. Siksi Plant ei voinut hyväksyä että bändi jatkaisi ilman alkuperäistä rumpaliaan. Amerikan kiertue peruttiin välittömästi. Bonham haudattiin 7. lokakuuta. Jatkosta keskusteltiin ja manageri Grant puolsi bändi hajottamista. 4. joulukuuta Grant julkaisi Atlantic-levy-yhtiön kautta lehdistötiedotteen jossa hän ilmoitti bändin hajoamisesta.

Päätös on pitänyt. Uskomattomista tarjouksista (500 miljoonaa dollaria yhdestä kiertueesta) huolimatta Plant on pitänyt kiinni siitä, ettei bändiä koota uudelleen. Lähimpänä reunionina oltiin vuonna 2007, jolloin bändi soitti studiossa yhdessä useita kuukausia harjoitellessaan Lontoon O2 muistokeikkaa varten.   Page ja Jones olisivat halunneet että muistokeikkaa olisi seurannut oikea kiertue, mutta Plant kieltäytyi ja siksi Zeppelinin toistaiseksi viimeinen konsertti jäi irtokeikaksi. Onneksi keikka kuitenkin taltioitiin ja julkaistiin mainiona Celebration Day –boksina  vuonna 2012.

Harri Huhtanen 2019           

LED ZEPPELIN LIVE ! – johdanto 1/6

Kitaristi Jimmy Page (kuvan oikeassa laidassa) soitti Yardbirds -yhtyessä vielä vuonna 1968, jolloin bändi hajosi. Yardbirdseille oli jo buukattu keikkoja Skandinaviaan loppuvuodelle 1968 ja Page ei hyväksynyt että ne peruttaisiin, niinpä hän perusti uuden bändin jonka nimeksi tuli siinä vaiheessa New Yardbirds. Varsinkin nopeasti ilmeni kuitenkin että tämä uusi bändi oli jotain aivan muuta, paljon suurempi ja vallankumouksellisempi kuin Yardbirds  ja niinpä se nimettiin Led Zeppeliniksi ja loppu onkin historiaa!  

zeppelinyardbirds1968

Vuonna 2019 Led Zeppelin on jo legenda. Nuoremmille se on bändi joka soitti silloin joskus kauan sitten. Rock kriitikoille Zeppelin on ”pyhä yhteys” aikaan jolloin rock oli jotain suurta ja mullistavaa. Bändi teki yhdeksän hienoa levyä (1969-1979) ja katosi sitten historian hämärään.  Ainoastaan  kitaristi Jimmy Page jäi vuoden 1980 jälkeen pitämään liekkiä yllä julkaisemalla vuosi toisensa jälkeen uudenlaisia Zeppelin masterointeja.  Hän ei tehnyt omia levyjä kuten vokalisti Robert Plant, vaan  keskittyi kartanossaan vanhan studiomateriaalin päivittämiseen 2000-luvun kuosiin.  Joskus hän raotti studion saloja tuomalla kauppoihin myös joitain aikaisemmin julkaisemattomia biisejä.  Kokonaisuutena Zeppelinin uusintajulkaisujen katalogi on kuitenkin keräilijälle ja fanille pieni pettymys, koska ennen kuulematonta materiaalia on julkaistu paljon vähemmän kuin esimerkiksi Bob Dylanilta tai Pink Floydilta.

Tilanne on vielä huonompi Led Zeppelinin keikkojen osalta. Vuosien 1968-1980 keikoista vain muutamia on julkaistu virallisesti. Niinpä on luonnollista että Zeppelinin keikkojen tiimoilla hämärämiehet ovat päässeet häärimään mielin määrin. Fanit haluaisivat kuulla enemmän Zeppelinin keikkoja ja kun niitä ei virallisesti julkaista tai julkaistaan aivan liian harvoin tarjoaa se ymmärrettävästi mainion markkinaraon epävirallisille julkaisuille. Kukaan (Pagea lukuunottamatta) ei tiedä miten monta Zeppelin keikkaa on professionaalisesti äänitetty ja kenellä ovat näiden ääniteiden nauhat. Kysyntää virallisille, ammattimaisesti äänitetyille Zeppelin keikoille olisi kyllä vaikka millä mitalla, mutta saadaanko niitä koskaan kuulla on tässä vaiheessa arvoitus.

Harri Huhtanen 2019   

Woodstock 50 vuotta!

woodstock2019

Elokuussa 2019 tulee kuluneeksi peräti 50 vuotta kaikkien aikojen suurimman ja kauneimman festivaalin syntymästä! Tapauksen kunniaksi Woodstockin festivaali tekee paluun. Kuvassa esiintyjälista sellaisena kuin se hetki sitten on julkaistu. Paljon outoja nimiä minulle, mutta toisaalta ilahduttavan monia veteraanejakin näykyy päässeen mukaan: Santana, Robert Plant, John Fogerty, John Sebastian, Melanie, Dead & Company (edesmenneen Grateful Deadin jatkumo), David Crosby, Country Joe McDonald, The Zombies, Canned Heat, Hot Tuna. Todella legendaariset bändit ja artistit kuitenkin loistavat poissaolollaan. Eikö heitä pyydetty vai oliko hintapyyntö liian kova? En tiedä. Tapahtuman alkuun on kuitenkin vielä viisi kuukautta aikaa eli voi olla että ensiintyjälista vielä täydentyy Dylanilla, Rollareilla, The Wholla jne. Tai sitten ei.

Lisätietoja aiheesta:

https://whatupintown.com/x/woodstock-50th-anniversary/

https://www.woodstock.com/

Harri Huhtanen 2019

Gösta Sundqvist (1957-2003) -osa 2

göstamusiikkiluokka

Hyvä tarinankertoja on sellainen, joka saa kuulijan / lukijan uskomaan että tarina on todella tapahtunut tarinankertojalle. Tämän taidon Gösta hallitsi suveriinisti. Esimerkiksi hienolla Musiikkiluokka (1989)  albumilla Gösta laulaa Kööpenhaminan matkoista sekä Roomasta.  Gösta ei kuitenkaan tiettävästi käynyt kummassakaan noista kaupungeista. Netissä väitetään jopa ettei hän koskaan 46-vuotisen elämänsä aikana poistunut Suomen rajojen ulkopuolelle! Silti hän laulaa vakuuttavasti matkoista ulkomaille. Tämä on sitä tarinankerrontaa parhaimmillaan.  Mika Waltari  kirjoitti sodan jälkeen pääteoksensa, Sinuhen, joka on  upea romaani muinaisista egyptiläisistä. Se oli niin hyvin kirjoitettu, että edes nykyiset tutkijat eivät ole löytäneet siitä merkittäviä asiavirheitä. Silti totuus on tämä: Mika Waltari ei koskaan vieraillut Egyptissä. Hänen tarinsa perustui puhtaasti siihen mitä hän oli lukenut sekä kuvitellut.

Harri Huhtanen 2019

YÖ- yhtyeen loppu? -osa 3

yöollilindholm

Yön supersuositun, yli 50 000 kappaletta myyneen debyyttialbumin, Varietee (1983) ”Primus Motor” Jussi Hakulinen ilmoitti sekä Facebookissa että Twitterissä aika pian Olli Lindholmin yllättävän kuoleman (12.2.2019) jälkeen haluavansa järjestää muistokeikat Porissa ja Tampereella. Hakulinen erosi bändistä jo vuonna 1985 ja on sen jälkeen toiminut lähinnä ulkojäsenenä, joka on kylläkin säveltänyt monia hittejä entiselle bändilleen. Vuoden 2011 jälkeen bändin ja Hakulisen yhteistyö on ollut katkolla. Niinpä nykyisen Yön jäsenet kokivat Hakulisen nopean ulostulon julkisuuteen ideansa kanssa harkitsemattomana ja kun yksimielisyyttä nykybändin jäsenten kanssa ei syntynyt ilmoitti Hakulinen joitain päiviä ulostulonsa jälkeen ettei halua olla enää asian kanssa tekemisissä. Niin sitten kuitenkin tapahtui että muistokeikat järjestetään Hakulisen alkuperäisen idean mukaan Porissa ja Tampereella! Ikävää vaan että vierailijalistassa ei ole Jussi Hakulisen nimeä, vaikka bändin suurimmat hitit ovat hänen säveltämiään. No, ehkä hän tulee paikalle ”yllätysvieraana” – aika näyttää.  Keikkoja on nyt siis ilmoitettu kolme ja  lipunmyynti alkoi tänään (18.3.19):

10.5.19  Isomäki Areena, Pori
11.5.19  Tampere talo, Tampere
12.5.19  Tampere talo, Tampere

Lipunmyynti: www.lippu.fi

Lisätietoja aiheesta: https://www.likaisetlegendat.com/laulu-rakkaudelle-olli-lindholmin-muistokonsertti-porissa-10-5-ja-tampereella-11-5-12-5/

Harri Huhtanen 2019

Rolling Records, Helsinki

Päivitys 1.7.2020.  Korona-pandemian vuoksi Rolling Records joutui maaliskuussa sulkemaan molemmat toimipisteensä ja nyttemmin on ilmennyt, ettei Eerikinkadun toimitilaa ole enää tarkoituskaan avata uudelleen. Rolling Recordsin Sörnäisten toimipiste sen sijaan on taas auki  ja sen tiedot löytyvät alla mainitusta nettiosoitteesta. Jätän Eerikinkadun toimipistettä koskevan vanhan kirjoitukseni toistaiseksi tänne pääsivulle ja kun pääsen käymään Sörnäisten toimipisteessä voin sen jälkeen siirtää Eerikinkadun jutun ”toimintansa lopettaneiden” -viestiketjuun. 

26  Rolling Records, Helsinki

vinyylidivaritrollingrecords

Eerikinkatu 4, 00100 Helsinki
Puh. 050-3287923
http://www.rollingrecords.fi
Avoinna: ma – pe 11 – 19, la 11 – 16 ja  su 12 – 16

Tarkastuspäivämäärä  La 12.1.2019

Rolling Records on suhteellisen tuore toimija Suomen vinyylidivarien viime vuosina kasvaneessa katraassa. Yritys on perustettu 2015 ja se aloitti Sörnäisissä, liikkeessä jota en ole vielä tarkastanut. Sitten yritys laajensi toimintansa Tampereelle ja siinä liikkeessä kävin 15.9.2018 ja pidin näkemästäni. Siellä oli tuhansia vinyylilevyjä, osa erittäin mielenkiintoisia ja hinnat maltillisia. Kehuin paikkaa myyjälle ja ilmeni että he olivat toimineet vasta puolisen vuotta. Kokoelmien perusteella oletin että paikalla olisi ruusuinen tulevaisuus, mutta mitä sitten tapahtuikaan?!  Kaksi kuukautta myöhemmin lehdessä oli uutinen että liike lopetetaan!  Se oli todella yllättävää ja ajattelin jo että oliko viime vuonna (2018) alkanut vinyyliliikkeiden buumi sittenkin vain pieni satunnainen nousupiikki hiljakselleen hiipuvan toimialan pitkässä kuolinkamppailussa. Mutta onneksi liikkeen lopettamisen syy ei ollutkaan ihan näin murheellinen. Tammikuussa 2019 ilmeni että todellisuudessa liikkeenharjoittaja oli vain päättänyt keskittää toimintansa Helsinkiin, jossa ostajakuntaa on kuitenkin enemmän. Edelleenhän on niin että vinyylidivareita löytyy Helsingistä enemmän kuin koko muusta Suomesta yhteensä!  Vinyylinharrastajille kaikki tiet johtavat siis Helsinkiin!

Eerikinkadun liike on pienempi kuin Tampereen Kauppakadulla sijainnut, ilmeisesti kaikki Tampreen levyt eivät siksi olleet siellä esillä, vaan oletan että osa niistä on joko siirretty varastoon tai sitten Sörnäisten myyntipisteeseen.  Silti Eerikinkadullakin oli useita tuhansia levyjä joista valita ja liiketilat olivat viihtyisät. Hinnat olivat edelleen Tampereen tapaan maltillisia, tosin ilmeisesti Helsingin korkeista liiketilavuokrista johtuen ne olivat arvioni mukaan 20-30% korkeampia kuin Tampereen toimipisteessä. Ostettavaa löysin kuitenkin kuuden levyn verran. Hinnat vaihtelivat välillä 5-15e/levy. Keskisarvoksi tuli Helsingille tyypillinen 10e/levy. Alennustakin sain vähän. Parhaita löytöjäni olivat Joy Divisionin erään vuoden 1980 konsertin live-levy, Al Stewartin Year Of The Cat  ja Yes-kitaristi Stewe Howen sooloalbumi vuodelta 1975. Loput ostokset olivat vähän huteja eli tuntemattomia artisteja ja bändejä, joita ostin kokeeksi, mutta jotka kotikuuntelussa osoittautuivat aika heppoisiksi. Mutta tätä on oikea vinyyliharrastus. Välillä pitää kokeilla jotain uutta. Välillä tulee takkiin, mutta joskus sitten löytyy timantteja ja alkaakin digata jotain artistia josta ei ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Eikä kaiken pidä olla uutta!  Päinvastoin: jo ajatuksellisesti on hienoa löytää ja ihastua artistiin joka on levyttänyt joskus 1960/1970-luvulla ja jonka kaikki ovat jo lähes unohtaneet, mutta jonka musiikki on edelleen merkityksellistä ja kuuntelun arvoista.

Pisteytys:
Tuotevalikoima 1,25 (max 2)
Tuotteiden hinta‑laatusuhde 1 (max 2)
Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0,75 (max 1) Henkilökunnan palveluasenne 0,75 (max 1)

Kokonaispisteet: 3,75 / 6.    Sanallinen arvio: melko hyvä   

Bob Dylan: Tempest 2012 – osa 5

dylantempestvinylTEMPEST – päiväkirja
22.syyskuuta 2012

Olin viikon Slovenian pääkaupungissa, Ljubljanassa. Palasin eilen. Minulla oli kyllä Dylanin Tempest mukana matkassa, mutta ohjelma paikan päällä oli sen verran hektinen, ettei levyn kuunteluun sitten lopulta jäänytkään aikaa. Tänään olen ottanut vahingon takaisin ja kuunnellut Tempestin jo kahdesti.

Toistan itseäni. Dylan on nero. Hän on sitä monella levyllään, mutta erityisesti tällä levyllä. Tietysti nerouden määritelmään yleensä liitetään ajatus siitä ,että on keksinyt jotain täysin uutta. Siitä ei Tempestin kohdalla ole kysymys, vaan Tempestin nerous syntyy Dylanin ainutlaatuisuuden ja karisman ja suunnattoman kokemuksen ja laajan musiikkituntemuksen kautta.

Viiden kuuntelun jälkeen alkaa vaikuttaa siltä, ettei tällä levyllä ole yhtään keskinkertaista kappaletta. Tempest on hieno kokonaisuus, bändi soittaa vapautuneesti ja levy on varmaan äänitetty aika nopeasti livenä, kuten Dylanin tapana on.

Äänitys ja tuotanto on huippuluokkaa. Joku jossain valitti,että Dylanin laulu on nostettu liian pintaan, mutta minusta se on oikea ratkaisu, koska Dylanhan se on joka tässä kertoo tarinoita, säestävät muusikot luovat tunnelmaa, mutta keskiössä on ja pitää olla Dylanin laulu ja tarinat. Ja sanon tämän väheksymättä mitenkään bändin amattitaitoa ja osuutta Tempestin onnistumisessa. Päinvastoin. Dylanin NET-bändi vaikuttaa ”lukevan” Dylanin ajatuksia, niin saumattomasti säestys istuu Tempestin tarinoihin.

Tempestin kuuntelu jatkuu varmaan koko loppuvuoden, mutta nyt jo voin kannustaa: käykää ihmeessä ostamassa tämä levy! Pitkästä aikaa kuulette Dylania tavalla johon vain hän pystyy parhaimmillaan. Luovuuden kuihtumisesta ei ole mitään merkkejä, päinvastoin: muutamat Tempestin laulut leikkaavat syvältä ja jäävät soimaan aivojen perukoille kerrassaan vastustattomalla tavalla. Rehellisesti puhuen en odottanut enää ihan näin paljon Dylanilta, mutta näköjään Dylanilla iän mukana vain kokemus ja taito karttuu ja jos visio ja fokus on oikea, voi taiteilija päästä jopa ”eläkeikäisenä” samaan kuin nuoruudessaan. Sen on Dylan mielestäni todistanut Modern Timesilla (2006) ja Tempestillä (2012), joita jo nyt pidän Dylanin 2000-luvun merkittävimpinä levyinä.

Harri Huhtanen 2012 ja 2019