WIGWAM täyttää 50 vuotta! -osa 10

Wigwam2019

Nyt näyttää pahalta tai hyvältä. Pahalta siinä mielessä että Jim Pembroke EI ilmeisesti olekaan tulossa kesäkeikoille Suomeen. Sen sijaan muut Wigwamin jäsenet jatkavat keikkailua mikä on hyvä, koska soittajat ovat hyviä ja setti on juuri nyt erittäin hyvä. Wigwam -miehet ovat Wigwam Experience -nimellä aloittaneet keväkiertueen ja tänään he soittavat Joensuussa ja huomenna täällä meikäläisen kotikentällä eli Turussa. Alla Experiencen kevätkiertueen 2019 keikkalistaus:

5.4. Klubi, Tampere
6.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
11.4. Henry’s Pub, Kuopio
12.4. Kerubi, Joensuu
13.4. Teatro-sali, Logomo, Turku
18.4. Sellosali, Espoo
20.4. Kehräämö, Pori
21.4. Vaasan kaupunginteatteri, Vaasa
25.4. Lutakko, Jyväskylä
26.4. Krapin paja, Tuusula
27.4. Finlandia-Klubi, Lahti
3.5. Tavastia, Helsinki
4.5. Suisto, Hämeenlinna

Harri Huhtanen 2019

Rolling Thunder Revue: A Bob Dylan Story by Martin Scorsese – osa 1

dylan-rolling-thunder-

Martin Scorsese on maailmankuulu amerikkalaisohjaaja, joka on menestyselokuvien lisäksi julkaissut myös muutamia erittäin mielenkiintoisia ja hienosti tehtyjä musiikkidokumentteja. Dylan-faneille tunnetuin lienee vuonna 2005 julkaistu No Direction Home, jossa harvinaisen kuvamateriaalin avulla kerrottiin hienosti Dylanin urakehitys vuodesta 1961 vuoteen 1966. Scorsese palkattiin vuonna 2001 työstämään tämä yli kolmituntinen elokuva Dylanin manageritoimiston vuodesta 1995 lähtien   kokoamista sadoista tunneista 1960-luvun haastattelu-, uutis- ja konserttitallenteita. Lopputulos oli hieno, varsinkin kun elokuvaa varten Dylan oli antanut myös uusia haastatteluja, jossa hän kommentoi 1960-luvun tapahtumia, asia johon hän aikaisemmin äärimmäisen harvoin oli suostunut

Nyt Scorsesella on työn alla jo toinen kokopitkä Dylan -elokuva, nimeltään Rolling Thunder Revue: A Bob Dylan Story by Martin Scorsese.  Uudessa elokuvassa keskitytään vuosien 1975-76 Rolling Thunder -kiertueisiin ja nettiuutisissa väitetään että tätäkin elokuvaa varten Scorsese olisi saanut tuoreita Dylan -haastatteluja. Uuden elokuvan väitetään olevan vähemmän dokumentaarinen kuin No Direction Home. Tuleeko siitä fiktiivinen vai dokumentin ja fiktion sekoitus, on tässä vaiheessa epäselvää. On myös mahdollista että elokuvaan yhdistetään olemassa olevaa Dylanin alkuvuodesta 1978 julkaiseman nelituntisen Renaldo And Clara -elokuvan materiaalia.  Tämä elokuvahan sisälsi myös paljon ainutlaatuista kuvamateriaalia loppuvuoden 1975 kiertueesta.

Scorsesen RTR -elokuvan tarkka ilmestymisajankohta on tätä kirjoittaessani vielä epäselvä, mutta nettiuutisten mukaan elokuva ilmestyisi ensimmäiseksi Netflixissä ja vasta myöhemmin muissa medioissa. On mahdollista että elokuva valmistuu loppuvuoteen 2019 mennessä. Palaan aiheeseen kun (varmoja) lisätietoja on käytettävissä. Alla muutama aiheeseen liityvä nettiuutinen:

https://variety.com/2019/music/news/bob-dylan-martin-scorsese-rolling-thunder-film-netflix-1203104499/

https://www.theguardian.com/music/2019/jan/11/martin-scorsese-bob-dylan-netflix-documentary

Harri Huhtanen 2019

VESTA – 2020-luvun artisti?

vesta2018.jpg

Hiljattain luettelin täällä suomalaisia, lähinnä 2000 -luvulla maineeseen nousseita naisartisteja. Uskomatonta, mutta totta: heitä on yli 30 kappaletta!  Tarkoituksella jätin yhden heistä manitsematta. Hän on VESTA. Jätin Vestan manitsematta, koska ennustamisen vaikeudesta huolimatta uskon että hän tulee olemaan SE Artisti Suomessa 2020-luvulla.  Vesta on nuori, uusi tulokas, jolla on aivan omanlaisensa soundi ja tapa esiintyä. Haastattelussa hän on sanonut haluavansa rikkoa popmusiikin sääntöjä. Vestan kappaleissa on hyvin erikoinen tunnelma ja musiikillisesti ne linkittyvät mm. 1980-luvun uuden aallon melodiseen syntikkapoppiin. Lisäksi hän käyttää laulujen taustoissa uudemman konemusiikin soundeja. Vestan sanoituksissa mennään välillä aika syvälle ja tehokeinonaan Vesta käyttää toistoa. Vestan esiintymistyyli on epätavallisen rauhallinen, mutta samalla äärettömän itsevarma. Ruisrockin lavalla 2018 hän esiintyi kuin olisi tehnyt samaa jo vuosikymmenet, vaikka aikaisempina vuosina hän oli ollut lähinnä katsomon puolella, kuten hän naureskellen TV-haastattelussa myönsi.

Vesta on oikealta nimeltään Vesta Rebekka Burman (s.1994).  Vesta julkaisi ensimmäisen omakustannekappaleensa, Varjo, vuonna 2014.  VILD Music noteerasi hänet ja julkaisi Vestan kolme ensimmäistä singleä: Kevät (2015), Anteeksi (2015) ja Vielä 1 (2016). Huhtikuussa 2017 hän solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin alaisen Etenee Recordsin kanssa ja alkoi työstää esikoisalbumiaan tuottaja Jori Sjöroosin kanssa. Sun katu julkaistiin 31. toukokuuta 2017. Esikoisalbumi LOHTULAUSEITA julkaistiin 23. maaliskuuta 2018. Se nousi heti julkaisunsa jälkeen Suomen virallisen albumilistan kärkisijalle kolmeksi viikoksi. Myös Helsingin Sanomat ja muutkin johtavat lehdet noteerasivat artistin debyyttialbumin näyttävästi.  Vuosi sitten Vesta oli Oulussa keikalla ja aiheesta artikkelin kirjoittanut toimittaja Eleonoora Riihinen tavoitti jutussaan hienosti sen mikä tekee Vestan keikoista omanlaisiaan eli muista poikkeavia. Alla otteita artikkelista:

”Lavalla on nuori ihminen raa’alla tavalla paljaana. Välillä se ei näytä kovin helpolta. Etunimellään esiintyvä Vesta Burman, 23, ei myöskään päästänyt yleisöä helpolla keikallaan 45 Specialissa perjantaina. Valtavassa nosteessa olevan laulajan kiihkeästi odotetun esikoislevyn julkaisukiertueen keikoista lähes kaikki on loppuunmyyty etukäteen. Myös Oulun keikan liput ostettiin harvinaisen nopeasti julkistuksen jälkeen.

Vesta avasi keikan Lohtulauseita-albumin avausraidalla. Hiljainen, puhemainen Tuottelias aloitti illan melankolisella uhmalla. Ei enää rakastumisia. Sydän on kokenut liikaa. Kappaleen teema on koko levyn teema. Tämä riipivyys sävytti myös keikkaa, joskin välillä uhma jalostui bailaamiseksi.

Vestan olemus ja ääni saavat valovoimansa rosoisesta aitoudesta. Keikkasovitus jätti runsaasti tilaa laulajan vahvalle silottelemattomalle äänelle. Sanoittajana ja tulkitsijana Vesta on epäilemättä tällä hetkellä suomalaisen popmusiikin kärkeä. Keikalla käytettiin melko rohkeasti tehokeinona hiljaisuutta. Esimerkiksi Lohtulauseita-kappaleessa oli erityisen pitkä äänettömyyden hetki, joka loi tilaan outoa sähköä. Harmi, että yleisö ei aina malttanut kuunnella näitä hiljaisia hetkiä, jolloin intiimin yhteyden sijaan syntyi jonkinlaista vaivautuneisuutta puolin ja toisin. Mielestäni Vestan rakkauskivuista ammentavat kappaleet eivät ole parhaimmillaan live-esiintymisissä nousuhumalaisen viikonloppuhumun keskellä.Ne on tehty lohtulauseiksi yksinäisiin, murheellisiin hetkiin.”

Miten Vestan käy?  Kaikki riippuu trendeistä ja siitä miten hän onnistuu toisella albumillaan. Debyytti oli niin hyvä ja sai niin paljon positivista julkisuutta että hänen voi olla vaikeaa tehdä yhtä hyvää tai jopa parempaa kakkoslevyä.

Harri Huhtanen 2019

YÖ- yhtyeen loppu? -osa 4

Jussi Hakulinen on kritisoinut nykyistä Yö-yhtyettä liiallisesta iskelmällisyydestä. Menestysalbumi Varieteen (1983) aikaan bändi oli tyypillinen postpunk -bändi.  Ajat ja musiikki ovat siitä muuttuneet rajusti, mutta nykyään eli 2020-luvun kynnyksellä Yö on tosiasiallisesti suositumpi kuin koskaan aikaisemmin! 

(Kuvassa bändin suurten hittien säveltäjä Jussi Hakulinen, joka ihmettelee mihin Yö on oikein matkalla?)  

yöhakulinen2

Milloin alkuperäinen bändi lakkaa olemasta?  Voisi ajatella että silloin kun bändissä ei ole enää yhtään alkuperäistä jäsentä. Aikaisemmin tämä ei ollutkaan ongelma, sillä esim. Led Zeppelin ilmoitti heti bändin rumpalin kuolemantapauksen jälkeen vuonna 1980 että bändi lopettaa toimintansa.  Kaikille tällainen suoraviivaisuus ei kuitenkaan ole yhtä helppoa, sillä usein bändit ovat suosioon noustuaan muuttuneet brändeiksi, jotka ovat hyvin tuottoisia.  Yleisö haluaa että bändi jatkaa ja soittajat, jotka muuten ovat vaarassa jäädä työttömiksi, haluavat myös jatkaa. Mutta jos bändissä ei ole enää yhtään alkuperäistä jäsentä, joka on siis nykytilanne Yö-yhtyeessä helmikuussa 2019 tapahtuneen Olli Lindholmin yllättävän kuoleman jälkeen, niin eikö jäljellä silloin ole pelkkä cover-bändi kuten bändin suurten hittien säveltäjä Jussi Hakulinen twiitissään väittää?  Yön nykykokoonpanossa on suurin osa aika tuoreita soittajia eikä yhtään alkuperäisjäsentä.   Alla bändin, jota siis ei ole hajoitettu, nykykokoonpano ja suluissa vuosi jolloin soittaja on aloittanut bändissä:

Mikko Kangasjärvi, kosketinsoittimet (2000)
Ari Toikka, Rummut (2007)
Jari Latomaa, kosketinsoittimet (2010)
Jussi Turpeinen, kitara (2017)
Timo Mynttinen, basso (2017)

Kukaan näistä soittajista ei siis ole ollut Yö -bändissä 1980- tai edes 1990- luvulla!  Yö nousi maineeseen vuonna 1983 Varietee -albumilla  ja silloin bändin kokoonpano oli tämä:

Jussi Hakulinen, laulu, kosketinsoittimet ja kappaleiden sävellykset ja sanoitukset
Olli Lindholm, laulu
Jani Viitanen, kitara
Juha Rauäng, basso
Veikko Lehtiranta, rummut

Jussi Hakulinen erosi bändistä jo vuonna 1985, koska ei hyväksynyt bändin rajua alkoholinkäyttöä. Hän teki kuitenkin sovinnon Ollin kanssa ja sävelsi 1990- ja 2000- luvulla bändille useita hittejä, joiden ansiosta bändi nousi uuteen kukoistukseen 2000-luvulla.  Jos Yö aikoo jatkaa uskottavana yhtyeenä pitää heidän saavuttaa rakentava keskusteluyhteys Jussi Hakulisen kanssa, joka säveltäjänä ja sanoittajana omistaa heidän suurimmat hittinsä. Jos tätä ei tapahdu en ymmärrä miten bändi voisi jatkaa muistokonserttien jälkeen. No, on sitä erikoisempiakin asioita maailmassa sattunut eli kulunutta sanontaa käyttääkseni: aika näyttää miten Yön käy. Yleisö haluaisi että Yö jatkaisi, mutta miten se on mahdollista jos mukana ei ole enää yhtään alkuperäisjäsentä?  Eikö se silloin ole samanlainen tribuuttibändi kuin nämä maailmaa menestyksellisesti kiertävät Abba, Beatles, Pink Floyd, Dire Straits tribuuttibändit?

Harri Huhtanen 2019

 

 

Miten populaarimusiikki on Suomessa muuttunut vuosina 1970-2019?

ellinoora

Varsinaisesti suomirock syntyi punk-aallon jälkimainingeissa 1970-luvun loppupuolella, jolloin muutamassa vuodessa Eppu Normaali, Ismo Alanko, Tuomari Nurmio ja Pelle Miljoona – vain muutamia sen ajan staroja mainitakseni –  nousivat koko kansan tietoisuuteen. Heidän edeltäjänsä Wigwam ja Tasavallan Presidentti olivat edustaneet ”elitististä” progea jopa maailmanvalloitushengessä. Punk muutti kaiken. Musiikin piti olla suomenkielistä, yksinkertaista ja tanssittavaa. Edellä mainitut ovat ”alkuräjähdyksen” jälkeenkin pärjänneet hyvin eli levyttävät edelleen ja ovat jossain määrin suosittujakin. 2000-luvulla Suomessakin tilanne alkoi kuitenkin dramaattisesti muuttua sillä miesrokkareiden tilalle suosioon nousivat nuoret naispopparit, joita levyteollisuus syyti markkinoille entistä kiivaammalla tahdilla. Osasyynä tähän voi olla myös se ,että nuoret naiset vaan olivat ”parempia” eli heillä oli taiteellista kunnianhimoa ja ideoita enemmän ja miehet jäivät tässä tilanteessa muutamaa ”Cheekiä” lukuunottamatta paitsioon. Myös Idols -tyyppisten TV-formaattien suuri suosio johti siihen että bändimusiikki ja sellainen musiikki joka ei sovi 90 sekunnin raameihin ei enää päässyt kovin hyvin esille, vaan tippui vähitellen marginaaliin. 2000-luvulla suosioon nousseiden naisartistien luettelo on pitkä kuin ”nälkämaan kartta”: Jonna Tervomaa, Irina, Maija Vilkkumaa, TikTak, Indica, Katri, Stella, Nylon Beat, Anna Eriksson, Aikakone, Movetron, Gimmel, Kemopetrol, Siiri Nordin, Hanna Pakarinen, Laura Närhi, Laura Voutilainen, Anna Abreu, Johanna Kurkela, Jippu, Jenni Vartiainen, Anna Puu, PMMP, Suvi Teräsniska, Erin, Diandra, Jannika B, Chisu, Sanni, Haloo Helsinki, Janna, Paula Vesala, Evelina, Ellinoora, Alma jne. Osa näistä nuorista naisartisteista on jo ”edesmenneitä”, siis kaupallisesti tarkoittaen, ei fyysisesti. Osa toisaalta menestyy hyvin vuodesta toiseen kuten Jenni Vartiainen. Kilpailu on siis paljon kovempaa kuin bresneviläisenä aikana, jolloin Suomessa oli vain muutamia näkyviä artisteja. Nyt heitä on kymmenittäin ja heistä valtaosa on naisia ja bändejäkin johtavat nykyään naiset. Silti uutisoidaan että rockfestivaaleilla pitäisi olla naiskiintiö?! Vuosi vuodelta yhä enemmän alkaa vaikuttaa siltä että se kiintiö tarvittaisiin nimenomaa miesten suojelemiseksi, koska menestyvät miesartisit alkavat olla tässä maassa (Cheekiä lukuunottamatta) katoava luonnonvara.

Harri Huhtanen 2019             

Gösta Sundqvist (1957-2003) – osa 5

göstakoe-eläinpuisto

Gösta oli renesanssimies. Hän oli kiinostunut kulttuurista ja sen tekemisestä monipuolisesti. Sen sijaan julkisuus kiinnosti häntä yhä vähemmän uran loppupuolella. Niinpä hän lopetti haastattelujen antamisen jo kahdeksan vuotta ennen kuolemaansa eli vuonna 1995. Aika pian sen jälkeen hän muutti perheineen stadista omakotitaloon Espooseen, jonne hän kuljetti myös 4000 äänilevyn ja tuhansien videokasettien kokoelmansa. En tiedä miten paljon kirjoja kulki muuttokuorman mukana, mutta Gösta oli myös klassisen kirjallisuuden suuri ystävä ja erityisen lähellä hänen sydäntään oli 1800-luvulla Venäjällä vaikuttanut Tsehov, jonka novellikokoelmia ja näytelmiä julkaistaan edelleen yli 100 vuotta niiden kirjoittamisen jälkeen. Loppuaikoinaan Göstä poltti kynttiläänsä kaikista mahdollista päistä sillä hän sävelsi ja tuotti levyjä vuosittain, teki Koe-eläinpuisto -radio-ohjelmaansa yli 700 jaksoa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Koe-el%C3%A4inpuisto )  ja kirjoitti Helsingin lehtiin valtavan määrän pakinoita.  Hänellä oli 1990-luvun levyjen huippumyynnin seurauksena  iso määrä verovelkoja ja lisäksi murheena oli  hänen jalkapalloseuransa, joka ei tuottanut voittoa. Yleinen levymyynti hiipui 2000-luvulle tultaessa ja tämän hiipumisen kohteeksi joutui myös supersuosittu Leevi and the Leavings. Göstalla oli kova stressi jota hän purki väärällä tavalla eli tekemällä entistä enemmän työtä. Lopputuloksena oli yllättävä kuolema vain 46-vuotiaana.

Harri Huhtanen 2019

Gösta Sundqvist (1957-2003) – osa 4

Yksityisesti eli siten että vain kuvaaja oli paikalla suostui Gösta poseeraamaan kultalevyjensä kanssa. Kuvan tyhjät kaljakorit ovat göstamaista rekvisiittaa sillä tiettävästi Gösta ei juurikaan käyttänyt alkoholia (päinvastoin kuin rokkarit yleensä). 

leevigöstajakultalevyt

Koska Gösta ei bändinsä kanssa keikkaillut oli heidän nousunsa maineeseen hidasta. Muutoinkin 1980-luvulla, ennen nettiä tiedot uusista asioista välittyivät huomattavasti hitaammin kuin 2000-luvun instant-kulttuurissa.  Vasta bändin kuudes, vuonna 1988 ilmestynyt levy Häntä koipien välissä singaisi bändin koko kansan tietoisuuteen. Muutamassa vuodessa sitä myytiin yli 40 000 kappaletta.  Sen jälkeen Leavingsien levyjä myytiin tasaiseen tahtiin hyvin koko 1990-luvun ajan, vaikka yleisesti levymyynti Spotifyn ja muiden vastaavien netin suoratoistopalveluiden vuoksi koko ajan hiipui. Vuonna 2001 Suomessa kultalevyn raja laskettiin 15 000 kappaleeseen!

Yleensä rokkarit haluavat juhlia menestystään ja monet heistä järjestävät juhlia joka tapauksessa, vaikka menestystä ei olisi tullutkaan. Tässä suhteessa Göstä oli aivan eri maata. Hän ei halunnut osallistua mihinkään virallisiin juhliin ja siksi 1990-luvulla tuottaja Pekka Aarnio päätti helpottaa Göstan julkisuuskammoa järjestämällä bändin kultalevybileet omakotitalossaan Helsingin Jollaksessa. Paikalla olivat kaikki bändin soittajat vaimoineen ja Göstan sisko Haije miehineen. Koska tiedettiin että Gösta pitää joka tapauksessa hakea kotoa, lähti Paananen hakemaan häntä. Paananen joutui nolona ilmoittamaan juhlaväelle, että Gösta oli kieltäytynyt bileistä, koska hänellä ”on niin paljon kirjoitushommia ja deadlinet painavat päälle”. Bändi ja muu juhlaväki sai siis juhlia kultalevyä ilman miestä, joka ne kaikki kultalevyn biisit oli kirjoittanut!

Harri Huhtanen 2019 

Bob Dylan: Tempest 2012 – osa 7

dylantempestwasted

TEMPEST – päiväkirja   24.helmikuuta 2013

LONG AND WASTED YEARS (laulu no. 4)
Laulun intro on ihastuttava. Dylan ja bändi pystyvät lataamaan lyhyeen esitykseen uskomattoman paljon lämpöä, nostalgiaa, herkkyytä ja kaipuuta, jotain sellaista mitä ei enää vuosikymmeniin ole radiosta tai television musiikkiohjelmissa kuullut. Dylan elää eri maailmassa. Sellaisessa, joka oli joskus mutta jota ei enää ole. Laulussa on vain kymmenen lyhyttä säkeistöä. Dylanin teksti kulkee eri aika- ja aihetasojen välillä arvoituksellisena, kuten niin usein aikaisemminkin. Menetetyn rakkaan kaipuun kuvauksesta siirrytään tällaisiin säkeisiin:

My enemy crashed into the dust
Stopped dead in his tracks and he lost his lust
He was run down hard and he broke apart
He died in shame, he had an iron heart

Kenestä Dylan kirjoittaa?! Lisää arvoituksia seuraa 8.säkeessä:

Two trains running side by side
Forty miles wide, down ther eastern line

10.säkeistö sulkee kauniisti arvoituksellisen ja nostalgisen tarinan:

We cried on that cold and frosty morn
We cried because our souls were torn
so much for tears, so much for these long and wasted years

Harri Huhtanen 2013

LED ZEPPELIN LIVE ! – johdanto 4/6

Led Zeppelin hyväksyttiin Rock’n’Roll Hall Of Fameen 1995. He myös esiintyivät tilaisuudessa yhdessä Neil Youngin kanssa.  

LedZeppelin-NeilYoung

Led Zeppelin soitti viimeisen kiertuekeikkansa Berliinin Eissporthallessa 7.heinäkuuta 1980. Tämän jälkeen bändin manageri Grant ehti jo buukata bändille loppuvuoteen 1980 yhdeksäntoista keikan kiertueen joka ei siis kuitenkaan toteutunut, koska rumpali Bonham kuoli jo ennen kiertueen alkua. Kuluneen 39 vuoden aikana – uskomatonta mutta totta, bändin hajoamisesta on siis todellakin kulunut jo niin kauan! – Zeppelin on  esiintynyt yhdessä vain viidesti ja nekin esiintymiset ovat olleet vain lyhyitä minikeikkoja, poikkeuksena Lontoon vuoden 2007 O2 konsertti, joka oli täysimittainen. Alla kaikki tunnetut Zeppelinin esiintymiset bändin hajoamisen jälkeen.

13.07.85  Live Aid, JFK Stadium, Philadelphia, USA
(julkaistu bootlegina nimellä Still Flying)

14.05.88  Atlantic 40th Anniversary concert,
Madison Square Garden, New York, USA  (Still Flying)

28.04.90  Heath Hotel, Bewdley, Englanti
(juhlaesiintyminen Jason Bonhamin häiden jatkoilla)

12.01.95  Rock’n’Roll Hall Of Fame Induction,
Hotel Waldorf-Astoria, New York, USA (The Story So Far)

10.12.07  Ahmet Ertegun Tribute Concert, O2, Lontoo, Englanti
(virallinen konserttijulkaisu Celebration Day
ilmestyi vasta viisi vuotta konsertin jälkeen eli 2012)

Viimeisimmästä yhteisesiintymisestä (Plant, Page ja Jones) on siis jo yli 11 vuotta aikaa.  Nähdäänkö Zeppelin vielä esiintymässä?  Uskoisin että nähdään jossain erillistilaisuudessa, mutta reunion toiveet ja ajatukset kiertueesta sen sijaan hiipuvat vuosi vuodelta bändin jäsenten ikääntyessä.  Tosin todelliset rokkarithan eivät koskaan jää eläkkeelle.  Eläviä esimerkkejä tästä ovat Rolling Stones ja Bob Dylan, jotka jatkavat edelleen keikkailua, vaikka ovat ohittaneet 70 vuoden ”rajapyykin” jo kauan sitten.

Harri Huhtanen 2019

Bob Dylan: Tempest 2012 – osa 6

USA-TITANIC

TEMPEST – päiväkirja    4.lokakuuta 2012
Tempest (2012) on vahva työ, tarkastelipa sitä miltä kantilta tahansa. En ryhdy vielä kymmenen kuuntelukerran jälkeen asemoimaan levyä, mutta päätin tänään että vaikka albumit pitäisi arvostella kokonaisuutena, arvostelen ja pisteytän poikkeuksellisesti tämän levyn laulu laululta.

TEMPEST  (laulu no. 9)
Tämä on Dylania parhaimmillaan. Maailmanlopun allegoria, joka on sovitettu kauniisti vanhan irlantilaisen kansansävelmän melodiaan. Pintapuolisesti tulkiten tämä on varsin kliininen kertomus siitä mitä tapahtui TITANICilla 100 vuotta sitten. Pinnan alla on kuitenkin syvempi sanoma. Ihmiskunta matkaa kohti tuhoaan. Kehitysusko on vailla pohjaa, jos unohdetaan luonto. Luonto kostaa ja voittaa lopulta. Ilmastomuutos, jäätikköjen sulaminen, tulvat, hirmumyrskyt, maanjäristykset jne. Vaikka länsimaissa ihmisillä on nyt mukavaa ja tuntuu ,että luonto on ”hallinnassa”, ovat kovat ajat edessä. Tästä Dylan haluaa muistuttaa meitä Titanic -allegoriallaan. Titanicin piti olla maailman turvallisin ja hienoin alus eli mitä loistavin esimerkki siitä miten ihminen voittaa luonnon.

Over the waves she rode / Sailing into tomorrow /  To a golden age foretold

Kertomuksen tarkkailija näkee kuitenkin unessaan tuhon ja yrittää varoittaa ihmisiä, mutta turhaan.

He dreamed that Titanic was sinking /  And he tried to tell someone

Ihmiset eivät kuitenkaan välitä varoituksista, vaan matkaavat kehitysuskossaan kohti lopullista tuhoa. Kun tuho sitten tulee, aiheuttaa itsekkyys lopullisen murhenäytelmän kun epätoivoiset ihmiset taistelevat paikasta pelastusveneissä, joita ei riitä kaikille.

Brother rose up against brother / In every circumstance
They fought and slaughtered each other / In a deadly dance

14-minuuttinen laulu ei tunnu yhtään liian pitkältä, sillä vaikka tarina on tuttu ottaa Dylan kuulijan koukkuunsa heti ensi säkeistöillä ja magia säilyy loppuun saakka. Vaikka sanoma on pessimistinen, jää musiikista ja kokonaisesityksestä ylevä vaikutelma ja laulu alkaa soida päässä. Alussa Dylan laulaa lähes virheettömästi, loppua kohden vaurioituneiden äänihuulten ongelma jonkin verran kuitenkin palaa, mutta siihen ei kiinnitä huomiota, koska Dylan rytmittää säkeet täydellisesti ja NET-bändin säestys rullaa niin kauniisti koko pitkän kappaleen alusta loppuun saakka. Vaikka laulu on äänitetty studiossa, jossa olisi helppo yhdistellä näin pitkä laulu useista otoksista, kuulostaa kokonaisesitys siltä kuin laulu olisi yksinkertaisesti äänitetty yhdellä, jatkuvalla otolla. Kun levyn tuottajana on Dylan on tämä oletus jopa todennäköisin vaihtoehto.  Klassinen huippuesitys, jossa on väkevä allegorinen sanoma.

(Lisäys 18.3.19: ”Kehitysusko on vailla pohjaa, jos unohdetaan luonto. Luonto kostaa ja voittaa lopulta. Ilmastomuutos, jäätikköjen sulaminen, tulvat, hirmumyrskyt, maanjäristykset jne.” – kuudessa vuodessa tämä Dylanin sanoma ei ole vanhentunut, vaan muuttunut yhä ajankohtaisemmaksi!”)

Harri Huhtanen 2012 ja 2019