TOP 10 Lokakuu 2013

Alla Lokakuun 2013 TOP10 albumilistani:

youngpsychedelic101751
ALBUMILISTA 70
01. (02) NEIL YOUNG: Psychedelic Pill (2CD)(2012) (13kk)
02. (03) BOB DYLAN: Tempest (2LP) (2012) (15kk)
03. ( – )  EAGLES: Hotel California (CD, remast.) (1976) (UUSI)
04. (04)  BOB DYLAN: Another Self Portrait (1969-71), TBS Vol. 10 (3LP) (2013) (2kk)
05. (06) GENTLE GIANT: Three Friends (LP) (1972) (4kk)
06. ( – )  JANIS JOPLIN: Cheap Trills (LP)(1968) (UUSI)
07. ( – )  TOYAH: Anthem (LP) (1981) (UUSI)
08. (09) URIAH HEEP: Magician’s Birthday (LP) (1972) (2kk)
09. ( – )  TOYAH: The Blue Meaning (LP) (1980) (UUSI)
10. ( – )  SUZANNE VEGA: Solitude Standing (LP) (1987) (UUSI)

Harri Huhtanen 2013

Bob Dylan: Pori 21.7.1996

 

dylanpori1996

Neljäs Suomen ja ensimmäinen Porin konsertti.

Pori Jazz Festival, Pori 21.7.1996
(5 uutta kappaletta)

01  To Be Alone with You (uusi)
02  Shake Sugaree (uusi)
03  All Along the Watchtower
04  Just Like a Woman
05  Silvio
06  Love Minus Zero/No Limit (uusi)
07  Tangled Up in Blue
08  Mr. Tambourine Man
09  Ballad of Hollis Brown
10  Ballad of a Thin Man (uusi)
11  Maggie’s Farm
12  It Ain’t Me, Babe (uusi)

uusi = NEW = Suomi debyytti = kappale kuultiin ensimmäistä kertaa konsertissa Suomessa.

(täydentyy tekstiosiolla myöhemmin… text added later here…)

Harri Huhtanen 2004

Kate Bushin remasteroidut vinyylialbumit 2018 – osa 3

bushwuthering36356249 Kate Bush julkaisi kaksi ensimmäistä levyään jo vuonna 1978. Muistan että hittibiisi Wuthering Heights soi aikanaan myös Porin diskoissa, mutten ollut silloin vielä mikään Kate Bush -fani. Taisin hankkia hänen kolme ensimmäistä levyään vasta jälkikäteen 1980-luvun alkupuolella.   Neljäs levy, The Dreaming (1982), jonka hankin eräällä Tukholman reissulla,  herätti toden teolla mielenkiintoni Katen musiikkiin. Se poikkesi niin täydellisesti siitä mitä kaikki muut artistit siihen aikaan tekivät.  Sitten tuli vuosi 1985 ja Kate julkaisti ylittämättömän mestariteoksensa Hounds Of Love! Olin siihen aikaan töissä Kristiinankaupungissa ja matkustin aina viikonlopuksi Turkuun. Matkalla kuuntelin korvalappustereoista Hounds Of Lovea ja kotona sitten isolla volyymilla samaa levyä vinyylisoittimella. Se levy vei minut kokonaan, kuuntelin sen jo julkaisuvuonna varmaan 100 kertaa. Nykyään kuuntelen sitä harvemmin, koska haluan säilyttää sen tuoreena mikä ei välttämättä ole mahdollista, jos on kuunnellut jonkun albumin yli 100 kertaa. Mutta Hounds Of Loven kohdalla se on mahdollista!  Olen tänään kuunnellut kyseistä levyä ja se kuulostaa edelleen yhtä hyvältä kuin vuonna 1985.  Houndsin jälkeen hankin kaikki Katen levyt sitä mukaan kuin ne ilmestyivät. Eikä se ollut vaikeaa, sillä vuoden 1985 jälkeen Katen julkaistutahti hidastui koko ajan. Uusia levyjä ilmestyi 1989, 1993, 2005 ja 2011. Ja nyt on taas ollut kahdeksan vuoden tauko. Vuoden 2011 jälkeen on ilmestynyt ainoastaan LIVE-albumi sekä viime vuonna nämä remasteroidut albumit uusintajulkaisuina. Niinpä on upeaa että remasterointisarjan IV boksi on omistettu harvinaisuuksille eli lähinnä singlejen B-puolille. Minulla on muutamia Katen Hounds Of Loven aikaan julkaisemia LP-kokoisia 12″ singlejä, muttei muuta. Niinpä olin aivan ällikällä loppuvuodesta 2018 eli vain muutamia kuukausia sitten julkaistusta vinyyliboksista IV !  Siinä on yli 20 sellaista Kate Bushin levytystä joita en ollut aikaisemmin kuullut!  Aluksi suhtauduin epäilevästi singlejen B-puoliin, koska
bushrunning_up_that_hill_2012 niin monet artistit jotka ovat tällaisia julkaisuja tehneet eivät ole suinkaan edistäneet uraansa, vaan pikemminkin lopputulos on ollut se että artisti on ikään kuin ”pienentynyt”. B-puolet ovat usein olleet kiusallisen huonoja. Mutta onneksi näin ei ole Katen kohdalla.  Täytyy sanoa että usein Katen singlen B-puoli on parempi kuin monien artistien koko uran huipputuotokset!  Tällä kokoelmalla on harvinaisuuksia vuosilta 1973-2013. Kuten aikaisemmin kirjoitin boksin vanhin biisi on vuoden 1973 demo Humming, uusin julkaisu  kokoelmalla on  vuonna 2012 uudelleen äänitetty 1985 Running Up With That Hill, jonka Kate esitti Lontoon Olympialaisten päätösseremoniassa. Nämä molemmat esitykset ovat hienoja ja mikä parasta kokoelman kaikki kappaleet näiden välissä ovat joko mielenkiintoisia tai loistavia tai molempia!

Harri Huhtanen 2019

WIGWAM 13.4.2019 Turku, Logomon Teatro-Sali – konserttisarvion loppuosa

IMG_20190413_224833Tällä kertaa siis Gustavson lauloi kaikki kappaleet ja siinä ei ole mitään vikaa, päinvastoin, jos Jim ei ole käytettävissä niin parhaiten Wigwamin hengen lauluissa tavoittaa juuri Gustavson, vaikka hänen äänensä onkin täysin erilainen kuin Jimin. Mutta se on hieno ääni ja hänellä on täysin omanlaisensa tapa laulaa. Jimin sanoitukset ovat kuitenkin niin vaikeita ja erikoisia että vaikka Jukka tuntee kappaleet kuin omat taskunsa, oli hänellä kuitenkin edessään paperit, joista hän tarkisti että jokainen säe varmaan meni pilkulleen oikein.

Setti oli käytännössä sama kuin lokakuussa 2018 isossa salissa kuultu, sovituksiakaan ei ollut muutettu eikä siinäkään ole mitään pahaa sillä lokakuun keikka oli erinomainen. Miksi muuttaa sitä mikä toimii hyvin? Bändin taakse projisoitu elokuva sen sijaan oli uudistettu ja sisälsi mielenkiintoisia väriyhdistelmiä ja kuvia. Aika monessa kuvassa Jim oli mukana vähän aavemaisena, ikään kuin hän olisi jo kuollut, mitä hän ei suinkaan ole vaan elää ja asuu USA:n Kansasissa ja voi tiettävästi aivan hyvin!

IMG_20190413_225025

Bändin nykysetti perustuu pitkälti bändin uudempaan tuotantoon ja ymmärrettävästi Rekku on pitkine sooloineen ja sävellyksineen melkein aina kappaleiden keskiössä. Onneksi bändin muutkin soittajat pääsivät illan aikana jonkin verran esittelemään taitojaan, sillä Fairyportin (1971) Lost Without A Tracessa   Gustavson ja Noponen soittivat hienosti yhteen. Lisää Gustavsonin taiturointia Hammondillaan kuultiin kappaleissa Friend From the Fields ja erityisesti toisessa Fairyport -kappaleessa, Losing IMG_20190413_225805Hold. Kotilaisen taiturointia kuultiin tässä konsertissa mielestäni vähemmän kuin lokakuussa 2018, mutta onneksi aivan lopussa, Do Or Die’ssa Kotilainen pääsi lopulta soittamaan soolon, mutta sekin tosin oli lyhempi kuin hänen lokakuun keikalla soittamansa pitkä soolo. Kaikki bändissä suoriutuivat hyvin, ainoastaan uusi basisti jäi vähän värittömäksi sillä vaikka istuin aivan kaiuttimien vieressä ei basso juurikaan erottunut musiikin kokonaisuudesta. Olen iloinen, että varmaankin pienestä salista johtuen äänenvolyymi oli kaiutintornissa aivan siedettävä, alussa jopa hiljainen sitä ajatellen että oltiin sentään konsertissa, jossa soitettiin kitaravetoista rockmusiikkia.

Keikka ei tietenkään ollut yhtä hyvä kuin lokakuussa 2018 isossa salissa kuultu, jossa mukana olivat myös Jim Pembroke, Pave Maijanen ja Pedro Hietanen.  Mutta Wigwamilla on niin monta niin hienoa kappaletta että heidän musiikistaan on helppo nauttia myös tällaisella pienemmällä kokoonpanolla.  Konsertin lopussa Gustavson kiitteli yleisöä jotenkin näin: “Kiitos Wigwamin ystävät, sillä sitähän te olette!”.  Iäkkäitä olivat kuulijat, mutta kun bändi oli ollut edellisenä iltana keikalle toisella puolen Suomea, Joensuussa oli yleisö ystäväni lähettämien viestien perusteella ollut paljon nuorempaa eli ei Wigwam sittenkään vielä ole pelkkä eläkeläisten bändi ja uskon että näin hienon musiikin vielä nuoretkin joskus löytävät tai sitten eivät. Trendejä ja tulevaisuutta kun tunnetusti on vaikea ennustaa.

IMG_20190413_230547
Text & Photos Harri Huhtanen 2019

WIGWAM 13.4.2019 Turku, Logomon Teatro-Sali – konserttisarvion alkuosa

img_20190413_192913.jpgEnpä olisi uskonut että jo puolen vuoden kuluttua minulle tarjoutuu uusi mahdollisuus kuulla Wigwamia livenä. Ja kun tieto Wigwam Experiencen keikoista joitain kuukausia siten julkaistiin luulin aluksi että Turun konserttipäivänä (13.4.19) olisin ulkomaanmatkalla ja siksi en hankkinut lippuja. Viikko sitten kuitenkin varmistui että olisin sittenkin kyseisenä ajankohtana Turussa ja ryhdyin heti hankkimaan lippua, mutta katsomokartan perusteella tilanne vaikutti jo vähän menetetyltä, sillä tämä ilman Pembrokea soittava tynkä-Wigwam ei esiintyisikään pääsalissa, vaan Logomon 400-paikkaisessa Teatro-salissa, joka oli käytännössä jo loppuunmyyty. Eturivillä, aivan rivin päässä, tuoli no.23 oli kuitenkin vielä vapaana, seuraavat vapaat paikat olivat vasta riveillä 22 ja 23, joten päätin kokeilla onneani ja otin tuon eturivin paikan. Useinhan nämä laitapaikat ovat enemmän tai vähemmän näkörajoitteisia.

Konsertin alkamisajankohdaksi oli ilmoitettu klo 20, mutta kun aloitusaika koitti, oli Teatron baari vielä aivan täynnä oluitaan ja drinkkejään siemailevia 40-60-vuotiaita turkulaispariskuntia. Alle 30-vuotiaita ei yleisön joukossa juurikaan näkynyt ja myyntipöydällä ei tällä kertaa ollut lainkaan levyjä, ainoastaan tylsiä T-paitoja. Sääli, sillä olisin mielelläni ostanut vielä muutaman SVARTin julkaiseman Wigwamin varhaislevyjen uusintapainoksen, koska Svartin julkaisuissa on erittäin hienot johdantotekstit ja levyjen äänenlaatu on pääsääntöisesti erinomainen eli masterointi on tehty huolella. IMG_20190413_195937

Itse salissa alkoi vähän pelottaa minkä paikan olin mennyt valitsemaan, sillä istumapaikkani oli aivan korkean kaiutintornin vieressä enkä normaalisti käytä rockkonserteissa korvatulppia ja siksi minulla ei nytkään ollut niitä.

Kello oli jo reilusti yli kahdeksan kun bändin soittajat lopulta astelivat lavalle. Jukka Gustavson oli Hammond urkuineen lähimpänä minua ja peitti kokonaan näkyvyyden rumpali Jan Noposeen eli koko keikan aikana en nähnyt häntä.   Gustavsonin viereen asettui basisti Janne Brunberg, joka oli minulle entuudestaan tuntematon.

IMG_20190413_202703

Keskelle lavaa asteli etuoikeutetusti kitaristi Rekku Rechardt. Lavan oikeassa laidassa, kauimpana minusta oli kosketinsoittaja Esa Kotilainen. Pitkin iltaa huomasin kaipaavansa jotain ja se jokin oli Jim Pembroke. Siksi on hyvä että nykyryhmä on päättänyt vaatimattomasti nimetä itsensä Experienceksi, vaikka toisaalta mistään tribuuttibändistä ei voida puhua silloin kun pitkään bändin toiminnassa mukana olleita soittajia on kaksi (Noponen ja Kotilainen), yksi soittajista on säveltänyt yli puolet esitetyistä kappaleista (Rechardt) ja yksi soittajista on ollut Wigwamissa mukana jo sen alkuaikoina eli 1960-luvulla (Gustavson).   (jatkuu…)

Text & Photos  Harri Huhtanen 2019 

TOP10 Huhtikuu 2019

beatles1968esherdemos

Alla Huhtikuun 2019 TOP 10 albumilistani

               ALBUMILISTA 136

01. (01)  BEATLES: The White Album (Deluxe Box Set 2018) (6CD + 1BR) (4kk)
02. (02)  BOB DYLAN: MORE BLOOD, MORE TRACKS, BS14 (6CD +1BR) (2018) (6kk)
03. (03)  KATE BUSH: Remasterd In Vinyl IV (4LP) (2018)(4kk)
04. ( – )   JOY DIVISION: Les Bains-Douches, Paris 18.12.79 (LP) (UUSI)
05. ( – )   NEIL YOUNG: Songs For Judy (2LP) (p.2018, r.1976) (UUSI)
06. ( – )   ERIC BURDON and The Animals: Every One Of Us (LP) (1968) (UUSI)
07. (08)  YÖ: Myrskyn jälkeen (LP) (1985) (2kk)
08. (09)  RARE BIRD: Attention! Rare Bird (LP) (1972, collection) (2kk)
09. (10)  ALICE COOPER: Killer (LP) (1972) (2kk)
10. ( – )   LEEVI AND THE LEAVINGS: Musiikkiluokka (LP) (1989) (UUSI)

Harri Huhtanen 2019

WIGWAM täyttää 50 vuotta! -osa 10

Wigwam2019

Nyt näyttää pahalta tai hyvältä. Pahalta siinä mielessä että Jim Pembroke EI ilmeisesti olekaan tulossa kesäkeikoille Suomeen. Sen sijaan muut Wigwamin jäsenet jatkavat keikkailua mikä on hyvä, koska soittajat ovat hyviä ja setti on juuri nyt erittäin hyvä. Wigwam -miehet ovat Wigwam Experience -nimellä aloittaneet keväkiertueen ja tänään he soittavat Joensuussa ja huomenna täällä meikäläisen kotikentällä eli Turussa. Alla Experiencen kevätkiertueen 2019 keikkalistaus:

5.4. Klubi, Tampere
6.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
11.4. Henry’s Pub, Kuopio
12.4. Kerubi, Joensuu
13.4. Teatro-sali, Logomo, Turku
18.4. Sellosali, Espoo
20.4. Kehräämö, Pori
21.4. Vaasan kaupunginteatteri, Vaasa
25.4. Lutakko, Jyväskylä
26.4. Krapin paja, Tuusula
27.4. Finlandia-Klubi, Lahti
3.5. Tavastia, Helsinki
4.5. Suisto, Hämeenlinna

Harri Huhtanen 2019

Rolling Thunder Revue: A Bob Dylan Story by Martin Scorsese – osa 1

dylan-rolling-thunder-

Martin Scorsese on maailmankuulu amerikkalaisohjaaja, joka on menestyselokuvien lisäksi julkaissut myös muutamia erittäin mielenkiintoisia ja hienosti tehtyjä musiikkidokumentteja. Dylan-faneille tunnetuin lienee vuonna 2005 julkaistu No Direction Home, jossa harvinaisen kuvamateriaalin avulla kerrottiin hienosti Dylanin urakehitys vuodesta 1961 vuoteen 1966. Scorsese palkattiin vuonna 2001 työstämään tämä yli kolmituntinen elokuva Dylanin manageritoimiston vuodesta 1995 lähtien   kokoamista sadoista tunneista 1960-luvun haastattelu-, uutis- ja konserttitallenteita. Lopputulos oli hieno, varsinkin kun elokuvaa varten Dylan oli antanut myös uusia haastatteluja, jossa hän kommentoi 1960-luvun tapahtumia, asia johon hän aikaisemmin äärimmäisen harvoin oli suostunut

Nyt Scorsesella on työn alla jo toinen kokopitkä Dylan -elokuva, nimeltään Rolling Thunder Revue: A Bob Dylan Story by Martin Scorsese.  Uudessa elokuvassa keskitytään vuosien 1975-76 Rolling Thunder -kiertueisiin ja nettiuutisissa väitetään että tätäkin elokuvaa varten Scorsese olisi saanut tuoreita Dylan -haastatteluja. Uuden elokuvan väitetään olevan vähemmän dokumentaarinen kuin No Direction Home. Tuleeko siitä fiktiivinen vai dokumentin ja fiktion sekoitus, on tässä vaiheessa epäselvää. On myös mahdollista että elokuvaan yhdistetään olemassa olevaa Dylanin alkuvuodesta 1978 julkaiseman nelituntisen Renaldo And Clara -elokuvan materiaalia.  Tämä elokuvahan sisälsi myös paljon ainutlaatuista kuvamateriaalia loppuvuoden 1975 kiertueesta.

Scorsesen RTR -elokuvan tarkka ilmestymisajankohta on tätä kirjoittaessani vielä epäselvä, mutta nettiuutisten mukaan elokuva ilmestyisi ensimmäiseksi Netflixissä ja vasta myöhemmin muissa medioissa. On mahdollista että elokuva valmistuu loppuvuoteen 2019 mennessä. Palaan aiheeseen kun (varmoja) lisätietoja on käytettävissä. Alla muutama aiheeseen liityvä nettiuutinen:

https://variety.com/2019/music/news/bob-dylan-martin-scorsese-rolling-thunder-film-netflix-1203104499/

https://www.theguardian.com/music/2019/jan/11/martin-scorsese-bob-dylan-netflix-documentary

Harri Huhtanen 2019

VESTA – 2020-luvun artisti?

vesta2018.jpg

Hiljattain luettelin täällä suomalaisia, lähinnä 2000 -luvulla maineeseen nousseita naisartisteja. Uskomatonta, mutta totta: heitä on yli 30 kappaletta!  Tarkoituksella jätin yhden heistä manitsematta. Hän on VESTA. Jätin Vestan manitsematta, koska ennustamisen vaikeudesta huolimatta uskon että hän tulee olemaan SE Artisti Suomessa 2020-luvulla.  Vesta on nuori, uusi tulokas, jolla on aivan omanlaisensa soundi ja tapa esiintyä. Haastattelussa hän on sanonut haluavansa rikkoa popmusiikin sääntöjä. Vestan kappaleissa on hyvin erikoinen tunnelma ja musiikillisesti ne linkittyvät mm. 1980-luvun uuden aallon melodiseen syntikkapoppiin. Lisäksi hän käyttää laulujen taustoissa uudemman konemusiikin soundeja. Vestan sanoituksissa mennään välillä aika syvälle ja tehokeinonaan Vesta käyttää toistoa. Vestan esiintymistyyli on epätavallisen rauhallinen, mutta samalla äärettömän itsevarma. Ruisrockin lavalla 2018 hän esiintyi kuin olisi tehnyt samaa jo vuosikymmenet, vaikka aikaisempina vuosina hän oli ollut lähinnä katsomon puolella, kuten hän naureskellen TV-haastattelussa myönsi.

Vesta on oikealta nimeltään Vesta Rebekka Burman (s.1994).  Vesta julkaisi ensimmäisen omakustannekappaleensa, Varjo, vuonna 2014.  VILD Music noteerasi hänet ja julkaisi Vestan kolme ensimmäistä singleä: Kevät (2015), Anteeksi (2015) ja Vielä 1 (2016). Huhtikuussa 2017 hän solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin alaisen Etenee Recordsin kanssa ja alkoi työstää esikoisalbumiaan tuottaja Jori Sjöroosin kanssa. Sun katu julkaistiin 31. toukokuuta 2017. Esikoisalbumi LOHTULAUSEITA julkaistiin 23. maaliskuuta 2018. Se nousi heti julkaisunsa jälkeen Suomen virallisen albumilistan kärkisijalle kolmeksi viikoksi. Myös Helsingin Sanomat ja muutkin johtavat lehdet noteerasivat artistin debyyttialbumin näyttävästi.  Vuosi sitten Vesta oli Oulussa keikalla ja aiheesta artikkelin kirjoittanut toimittaja Eleonoora Riihinen tavoitti jutussaan hienosti sen mikä tekee Vestan keikoista omanlaisiaan eli muista poikkeavia. Alla otteita artikkelista:

”Lavalla on nuori ihminen raa’alla tavalla paljaana. Välillä se ei näytä kovin helpolta. Etunimellään esiintyvä Vesta Burman, 23, ei myöskään päästänyt yleisöä helpolla keikallaan 45 Specialissa perjantaina. Valtavassa nosteessa olevan laulajan kiihkeästi odotetun esikoislevyn julkaisukiertueen keikoista lähes kaikki on loppuunmyyty etukäteen. Myös Oulun keikan liput ostettiin harvinaisen nopeasti julkistuksen jälkeen.

Vesta avasi keikan Lohtulauseita-albumin avausraidalla. Hiljainen, puhemainen Tuottelias aloitti illan melankolisella uhmalla. Ei enää rakastumisia. Sydän on kokenut liikaa. Kappaleen teema on koko levyn teema. Tämä riipivyys sävytti myös keikkaa, joskin välillä uhma jalostui bailaamiseksi.

Vestan olemus ja ääni saavat valovoimansa rosoisesta aitoudesta. Keikkasovitus jätti runsaasti tilaa laulajan vahvalle silottelemattomalle äänelle. Sanoittajana ja tulkitsijana Vesta on epäilemättä tällä hetkellä suomalaisen popmusiikin kärkeä. Keikalla käytettiin melko rohkeasti tehokeinona hiljaisuutta. Esimerkiksi Lohtulauseita-kappaleessa oli erityisen pitkä äänettömyyden hetki, joka loi tilaan outoa sähköä. Harmi, että yleisö ei aina malttanut kuunnella näitä hiljaisia hetkiä, jolloin intiimin yhteyden sijaan syntyi jonkinlaista vaivautuneisuutta puolin ja toisin. Mielestäni Vestan rakkauskivuista ammentavat kappaleet eivät ole parhaimmillaan live-esiintymisissä nousuhumalaisen viikonloppuhumun keskellä.Ne on tehty lohtulauseiksi yksinäisiin, murheellisiin hetkiin.”

Miten Vestan käy?  Kaikki riippuu trendeistä ja siitä miten hän onnistuu toisella albumillaan. Debyytti oli niin hyvä ja sai niin paljon positivista julkisuutta että hänen voi olla vaikeaa tehdä yhtä hyvää tai jopa parempaa kakkoslevyä.

Harri Huhtanen 2019

YÖ- yhtyeen loppu? -osa 4

Jussi Hakulinen on kritisoinut nykyistä Yö-yhtyettä liiallisesta iskelmällisyydestä. Menestysalbumi Varieteen (1983) aikaan bändi oli tyypillinen postpunk -bändi.  Ajat ja musiikki ovat siitä muuttuneet rajusti, mutta nykyään eli 2020-luvun kynnyksellä Yö on tosiasiallisesti suositumpi kuin koskaan aikaisemmin! 

(Kuvassa bändin suurten hittien säveltäjä Jussi Hakulinen, joka ihmettelee mihin Yö on oikein matkalla?)  

yöhakulinen2

Milloin alkuperäinen bändi lakkaa olemasta?  Voisi ajatella että silloin kun bändissä ei ole enää yhtään alkuperäistä jäsentä. Aikaisemmin tämä ei ollutkaan ongelma, sillä esim. Led Zeppelin ilmoitti heti bändin rumpalin kuolemantapauksen jälkeen vuonna 1980 että bändi lopettaa toimintansa.  Kaikille tällainen suoraviivaisuus ei kuitenkaan ole yhtä helppoa, sillä usein bändit ovat suosioon noustuaan muuttuneet brändeiksi, jotka ovat hyvin tuottoisia.  Yleisö haluaa että bändi jatkaa ja soittajat, jotka muuten ovat vaarassa jäädä työttömiksi, haluavat myös jatkaa. Mutta jos bändissä ei ole enää yhtään alkuperäistä jäsentä, joka on siis nykytilanne Yö-yhtyeessä helmikuussa 2019 tapahtuneen Olli Lindholmin yllättävän kuoleman jälkeen, niin eikö jäljellä silloin ole pelkkä cover-bändi kuten bändin suurten hittien säveltäjä Jussi Hakulinen twiitissään väittää?  Yön nykykokoonpanossa on suurin osa aika tuoreita soittajia eikä yhtään alkuperäisjäsentä.   Alla bändin, jota siis ei ole hajoitettu, nykykokoonpano ja suluissa vuosi jolloin soittaja on aloittanut bändissä:

Mikko Kangasjärvi, kosketinsoittimet (2000)
Ari Toikka, Rummut (2007)
Jari Latomaa, kosketinsoittimet (2010)
Jussi Turpeinen, kitara (2017)
Timo Mynttinen, basso (2017)

Kukaan näistä soittajista ei siis ole ollut Yö -bändissä 1980- tai edes 1990- luvulla!  Yö nousi maineeseen vuonna 1983 Varietee -albumilla  ja silloin bändin kokoonpano oli tämä:

Jussi Hakulinen, laulu, kosketinsoittimet ja kappaleiden sävellykset ja sanoitukset
Olli Lindholm, laulu
Jani Viitanen, kitara
Juha Rauäng, basso
Veikko Lehtiranta, rummut

Jussi Hakulinen erosi bändistä jo vuonna 1985, koska ei hyväksynyt bändin rajua alkoholinkäyttöä. Hän teki kuitenkin sovinnon Ollin kanssa ja sävelsi 1990- ja 2000- luvulla bändille useita hittejä, joiden ansiosta bändi nousi uuteen kukoistukseen 2000-luvulla.  Jos Yö aikoo jatkaa uskottavana yhtyeenä pitää heidän saavuttaa rakentava keskusteluyhteys Jussi Hakulisen kanssa, joka säveltäjänä ja sanoittajana omistaa heidän suurimmat hittinsä. Jos tätä ei tapahdu en ymmärrä miten bändi voisi jatkaa muistokonserttien jälkeen. No, on sitä erikoisempiakin asioita maailmassa sattunut eli kulunutta sanontaa käyttääkseni: aika näyttää miten Yön käy. Yleisö haluaisi että Yö jatkaisi, mutta miten se on mahdollista jos mukana ei ole enää yhtään alkuperäisjäsentä?  Eikö se silloin ole samanlainen tribuuttibändi kuin nämä maailmaa menestyksellisesti kiertävät Abba, Beatles, Pink Floyd, Dire Straits tribuuttibändit?

Harri Huhtanen 2019