Kuvassa Syd Barrett äärimmäisenä oikealla, alhaalla…
Pink Floyd-boksin toinen osa on nimeltään 1968 Germin/ation (PFREY2). CD:llä on 13 esitystä, yhteensä 59 min. musiikkia, josta valtaosa on aikaisemmin julkaisemattomia. DVD:llä ja BLU-RAY:llä on Belgian, Ranskan. Italian ja Englannin televisioyhtiöiden tallenteita Pink Floydin esiintymisistä vuodelta 1968. Tietääkseni nämä KAIKKI ovat aikaisemmin julkaisematonta materiaalia. Dokumenttien yhteiskesto on peräti 84 minuuttia ja esityksiä on kaikkiaan 26 kappaletta.
Vuosi 1968 on erittäin merkittävä bändin historiassa, koska tuolloin vakiintui klassisen ja myöhemmin maailmanmaineen saavuttaneen yhtyeen kokoonpano. Syd Barrett oli ollut bändin luova ”moottori” vuosina 1965-67 ja Pink Floydin debyyttialbumi on suurimmaksi osaksi Sydin käsialaa. Vuonna 1967 Sydin huume- ja mielenterveysongelmat aiheuttivat kuitenkin sen, ettei hän pystynyt enää toteuttamaan sitoumuksiaan sovitulla tavalla ja siksi bändi ryhtyi pohtimaan muutosta Sydin roolissa. Aluksi bändi kaavaili ratkaisuksi sitä, että Syd omaksuisi toisen 1960-luvun neron roolin eli jäisi taustalle kirjoittamaan lauluja kuten Beach Boysien legendaarinen säveltäjäguru Brian Wilson. Varsin nopeasti kävi kuitenkin selväksi ettei edes tämä ollut toimiva ratkaisu, koska Syd oli ehdottanut bändin muuttamista siten, että mukaan olisi otettu naisvokalisti, saksofonisti ja banjon soittaja! Jotain olisi siis tehtävä bändin tulevaisuuden pelastamiseksi. Mukaan kutsuttiin loppuvuodesta 1967 Sydin nuoruuden tuttu, kitaristi David Gilmour ja tammikuun 1968 promokuvissa poseerasi viisihenkinen bändi. Syd olikin mukana vielä joillain tammikuun 1968 keikoilla, mutta käytännössä Gilmour soitti hänen osuutensa ja vähitellen Sydiä ei enää edes otettu mukaan keikoille.
Promokuva viisimiehisestä Pink Floydista, tammikuu 1968. Vasemmalta oikealle: Mason, Syd Barrett (ylhäällä), Gilmour (alhaalla), Waters (ylhäällä) ja Wright.
Sydin syrjäyttämisestä seurasi toinen iso muutos bändin historiassa. Siihen saakka heitä olivat edustaneet Peter Jenner ja Andrew King , mutta he eivät hyväksyneet Sydin syrjäyttämistä, vaan halusivat jatkaa hänen edustamistaan. He toivoivat että kosketinsoittaja Richard Wright olisi seurannut Sydiä. Wright ja Syd olivat ystäviä ja asuivat siihen aikaan samassa asunnossa. Eräässä haastattelussa Wright paljasti, että hän olisikin viivana seurannut Sydiä ja jatkanut Jennerin ja Kingin tallissa, mikäli hän olisi uskonut että Syd saa itsensä vielä kuntoon. Tästä ei kuitenkaan ollut toivoa ja siksi Wright päätti jatkaa muun bändin kanssa.
Bändin kipeä päätös osoittautui oikeaksi, sillä vaikka Barrett yritti soolouraa ei siitä lopulta tullut yhtään mitään, koska hän ei pystynyt enää keskittymään studiossa ja sai aikaiseksi Gilmourin ja kumppanien avustuksella vain kaksi sooloalbumia, jotka myivät huonosti. Tosin myöhemmin näistä levyistä tuli legendaarisia, koska ne kuvastavat hienosti Sydin erikoista ja ainutlaatuista tapaa kirjoittaa lauluja.
Harri Huhtanen 2018
Kuvassa oikealla Dylan vierailee Tukholman Gamla Stanissa vuonna 1966
ALBUMILISTA 41
