Tällä hetkellä voimme vain spekuloida miksi Dylanin toimisto päätti ottaa 1966 boksille mukaan viisi yleisöäänitettä, varsinkin kun nämä ovat tasoltaan aika kaukana kokoelman muista äänitteistä. Toisin on nykyään. 1990-luvulta lähtien digitaaliset pikkunauhurit stereomikrofoneineen ovat mullistaneet yleisöäänittämisen. Nykyään yleisöäänite voi parhaimmillaan olla jopa parempi kuin virallinen live-äänite! 1960-luvulla yleisöäänittäjien laitteet olivat alkeellisia ja siksi myös tuon ajan bootleg-äänitteet ovat korkeintaan keskinkertaisia ja tällä kokoelmalla eivät aina edes sitä. Ehkäpä tähän asiaan liittyy jokin juridinen “koukku”. Merkillepantavaa on se, ettei boksin teksteissä ole identifioitu yhdenkään yleisöäänitteen tekijää ja siksi voi olla että tämän virallisen kokoelman julkaisun myötä kyseisten yleisöäänitteiden oikeudet siirtyvät levy-yhtiölle. Mutta mitä hyötyä siitä on jos itse äänite on ala-arvoinen eikä siten ole kaupallisesti hyödynnettävissä jatkossa? Toinen mahdollinen motiivi näiden julkaisemiseen voi olla todistella, että yleisöäänite on aina selvästi huonompi kuin virallinen äänite. Tässä motiivissa on levy-yhtiön kannalta pointtinsa, mutta kuten edellä totesin asia ei nykyään enää ole näin ja sen selvittäminen ei ole kovin vaikeaa kenellekään Internet-yhteyden omistajalle. 1966 boksilla ammattiäänitteet ovat aikajärjestyksessä (CD1-31), mutta heikkotasoisemmat yleisöäänitteet (C32-36) on sijoitettu kokoelman loppuun ja siten ne rikkovat aikajärjestyksen. Päätin irtaantua tästä lähestymistavasta ja käsittelen omassa artikkelisarjassani kaikki nämä keikat tiukasti aikajärjestyksessä.
Harri Huhtanen 2018
levyä
Messukeskuksessa on valtavat tilat. Luentojen jälkeen paluu Scandic Simonkentän hotellille. Illallinen Sunny Bay – ravintolassa, joka tarjoaa perinteisiä pohjois-Kiinalaisia sekä suosittuja tulisia Sichuanilaisia ruokia. Sunny Bay, sijaitsee Alvar Aallon tiellä, noin 200 metrin kävelymatkan päässä Helsingin rautatieasemalta, Töölöönlahden itäpuolella vastapäätä Finlandia -taloa. Vielä muutamia vuosia sitten koko alue oli joutomaana, mutta lyhyessä ajassa 2010-luvulla sinne on rakennettu suuri joukko toinen toistaan ”uljaampia” (lue: tylsempiä) toimistorakennuksia, joiden jokaisen alakerrassa sijaitsee yleensä aina lounas -iltaravintola tai pubi. Sunny Bayn ruoka poikkeaa tavallisista kiinalaisista ravintoloista ja on huomattavasti lähempänä sitä ruokaa mitä kiinalaiset syövät omissa ravintoloissaan Kiinassa. Herkkulisia annoksia oli listalla monia, mutta erityisesti suositellen keitettyä pinaattielämänlankaa. Seurueemme kokeili viittä eri annosta ja olivat hyviä kaikki ja lisäksi viini oli hyvää ja mikä parasta neljän hengen illallinen viineineen ja jälkiruokineen maksoi vain 140 euroa eli tässä paikassa hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan (vrt. Copas Y Tapas -arvosteluni).
Vuoden 2018 perspektiivistä tavallisen kuluttajan on ehkä hieman vaikeaa ymmärtää mitä vallankumouksellista Dylanin vuoden 1966 kiertueessa oikein oli. Nykyään on ehkä tavallisempaa että artisti vaihtaa tyyliä ja toisaalta kuluttajat ovat jo nähneet ja kuulleet kaiken eli oikeastaan mikään ei enää hätkähdytä. Toisin oli 1960-luvulla, aikana ennen Internettiä. Kaikissa kodeissa ei ollut edes televisiota. Uutiset Amerikasta eivät saavuttaneet Eurooppaa salamannopeasti, kuten nykyään, vaan pahimmillaan uutisviive saattoi olla päiviä ja kulttuuritapahtumien kohdalla jopa viikkoja. Dylan oli konsertoinut Iso Britanniassa keväällä 1965 sooloartistina seitsemässä kaupungissa ja tuon lyhyen kiertueen ja sekä aikaisempien levyjen perusteella Dylan tunnettiin folkartistina. Dylan muutti kuitenkin suuntaansa elokuussa 1965 esiintymällä Amerikassa Newportin Folk -festivaalilla rockmuusikkojen 
kanssa. Tämä aiheutti suurta kohua Amerikassa. Folkpiirit tunsivat että Dylan oli pettänyt heidät. Dylan ihmetteli tätä ja kertoi että oli jo nuorena soittanut rokkia ja että hänen innottajiaan olivat alun perin olleet 1950-luvun rocktähdet, mukaan lukien Elvis Presley. Dylan lähti toteuttamaan uutta tyyliään kanadalaisen The Band -yhtyeen kanssa pitkälle Amerikan kiertueelle syksyllä 1965. Vuoden lopussa hän oli soittanut uutta musiikkiaan uudella tyylillään jo 40:ssä konsertissa eri puolilla Amerikkaa. Dylanin saapuessa Australiaan ja Eurooppaan huhtikuussa 1966 hän siis omasta mielestään vain jatkoi siitä mihin oli jäänyt Amerikassa. Tieto Dylanin uudesta, rajusta ja äänekkäästä rocktyylistä ei kuitenkaan ollut vielä kunnolla tavoittanut eurooppalaista yleisöä ja lisäksi lehdistö ruokki potentiaalista “sensaatiota” väittämällä että vuoden 1966 keikoilla suuri osa yleisöstä buuasi Dylanille ja jopa poistui paikalta kesken konserttien. Niinpä lehdistön kautta yleisö nopeasti omaksui ennakkoasenteita ja erikoista konserttikäyttäytymistä joka levisi kaupungista ja maasta toiseen.
Syyskuussa 2016 Dylan yllätti jälleen kerran. Maailmalle levisi ennakkotieto tulevasta marraskuun suurjulkaisusta, joka oli lisäksi kuluttajaystävällisesti hinnoiteltu eli ei tarvinnut olla rikas päästäkseen tämän julkaisun omistajaksi. Dylan ja hänen manageritoimistonsa olivat lehdistöltä salassa valmistelleet suurjulkaisua vuoden 1966 maailmankiertueen keikoista. Mukana oli useita keikkoja, joita edes vannoutuneimmat Dylan-harrastajat eivät olleet kuluneen 50 vuoden aikana päässeet kuulemaan. Ja mikä parasta: suurin osa äänitteistä oli yllättävän hyvätasoisia. 36 CD:tä kattoi 23 keikkaa, joista vain 3 oli peräisin helmi-maaliskuun USA:n kiertueelta. Nämä olivat yleisöäänniteitä ja siksi kokoelman huonotasoisempia. Australian 
kiertueelta mukaan oli saatu kolme keikkaa seitsemästä ja näistä vain yksi oli yleisöäänite. Euroopan kiertue oli kokoelman “pihvi” eli KAIKKI 17 keikkaa ovat mukana boksilla ja näistä vain Tukholman keikka 29.4. oli yleisöäänite! Kööpenhaminasta lähtien (1.5.) kaikki äänitteet ovat Dylanin kiertueella mukana olleen äänitysinsinööri Richard Aldersonin ja hänen legendaarisen Nagra-nauhurinsa taltioimia. Neljästä Aldersonin taltioimasta keikasta äänite on vajaa ja siksi ne kukin julkaistiin yhdellä CD:llä, muut 12 keikkaa julkaistiin kahdella CD:llä.
Kuvassa Dylan saapuu ensimmäistä kertaa elämässään Melbournen lentokentälle huhtikuussa 1966
Pidän Desirestä nykyään enemmän kuin 10-20 vuotta sitten. Tämän kirjoitusprosessin aikana olen kuunnellut vuosien tauon jälkeen Desiren uudestaan 10-15 kertaa ja aivan epäilemättä tämän levyn suurin vahvuus on musiikissa ja tuotannossa. Yleensä Dylanin vahvuus on sanoituksissa, mutta ei ehkä tällä levyllä niinkään, varsinkin kun vieläkään ei tiedetä miten paljon Jacques Levy on vastuussa niiden seitsemän kappaleen sanoituksista, joissa heidät molemmat on merkitty sanoittajiksi. Desirella ainoastaan päätöskappale Sara sekä nyttemmin klassikkostatuksen saavuttanut One More Cup Of Coffee on merkitty pelkästään Dylanin nimiin. Alla lyhyt arvio kaikista Desiren kappaleista (suluissa kappaleen järjestysnumero julkaistulla levyllä)
WINTERLUDE FINLAND 