30. lokakuuta 1975 Plymouthissa käynnistynyt Rolling Thunder Revue – kiertue oli monella tapaa merkityksellinen Dylanin uran kannalta. Vielä nykyäänkin (2017) vaikeaselkoisena koettu Dylanin yli nelituntinen Renaldo And Clara (1978) kuvattiin nimenomaa loppuvuoden 1975 Rolling Thunder Revue -kiertueen aikana ja elokuva dokumentoikin fiktiivisen kehyskertomuksensa ohella hyvin autenttisesti kiertueen tapahtumia. Dylan oli päättynyt testata Desiren kappaleet keikoilla jo hyvissä ajoin ennen levyn julkaisua. Niinpä loppuvuoden setissä yleisö pääsi nauttimaan peräti kuudesta siinä vaiheessa vielä julkaisemattomasta Desiren kappaleesta (Romance In Durango, Isis, Oh Sister, Hurricane, One More Cup Of Coffee ja Sara).  Ainoastaan Mozambique, Joey ja Black Diamond Bay jätettiin soittamatta näissä loppuvuoden 1975 konserteissa.

Desirella Dylan teki yhteistyötä kirjailija  Jacques Levyn kanssa. Niinpä albumin yhdeksästä kappaleesta peräti seitsemän on kirjoitettu yhteistyössä Levyn kanssa. Julkaistulla albumilla oli kaksi pitkää balladia:  Joey   ja Hurricane . Ensimmäinen oli peräti 11 minuuttia pitkä ja kertoi gansteri  ”Crazy Joey” Gallosta. Jälkimmäinen puolestaan oli kiihkeä puolustuslaulu nyrkkeilijä Rubin Carterille, joka oli vankilassa murhasta tuomittuna.

Desire ilmestyi USA:ssa 5. tammikuuta1976 ja menestyi loistavasti, sillä se nousi USA:ssa Billboardin ykkössijalle peräti viiden viikon ajaksi. Iso Britanniassakin levy nousi sijalle 3 ja saavutti lisäksi johtavan englantilaisen musiikkilehden äänestyksessä vuoden albumin tittelin:  NME Album of the Year .  Myös Rolling Stone -lehden kriittikko  Dave Marsh kehui levyä vuolaasti.  Suomessakin Desire menestyi hyvin. Se nousi TOP30 -listalle helmikuussa 1976 ja putosi sieltä vasta lokakuussa. Desiren paras sijoitus Suomen listalla oli no.5.

Harri Huhtanen 2017 

Nykyään tiedetään jo aika hyvin Desire -sessioiden kulku. 14.heinäkuuta 1975 Dylan aloitti New Yorkin Columbian E studioilla kirjavan soittajajoukon kanssa. Tulokset jäivät kuitenkiin laihoiksi. Dylan ja bändi soittivat useita versioita Rita May kappaleesta jota ei lopulta kuitenkaan otettu Desirelle.  Myös Joey’sta nauhoitettiin useita versioita, mutta mikään niistä ei päätynyt viralliselle albumille. Sessiot jatkuivat vasta kahden viikon kuluttua (28.7.) samassa studiossa. Edelleen soittajia oli studiossa aivan liikaa ja tämä vaikeutti materiaalin työstämistä koherenttiin muotoon. Tämä sessio tuotti kuitenkin useiden yritysten jälkeen Romance In Durangosta version, joka otettiin mukaan tammikuussa 1976 julkaistulle levylle. Tässä sessiossa Dylan testasi myös viittä muuta kappaletta, mutta virallisesti näistä versioista julkaistiin vain Catfish  ja sekin vasta vuoden 1991 The Bootleg Series (TBS) Vol. 1-3 boksilla.  Seuraavana päivänä (29.7.)  nauhoitettiin viisi kappaletta, joista Dylan kokeili erilaisia versioita, mutta näistä mitään ei otettu viralliselle levylle. Tässä vaiheessa Dylan päätti vähentää radikaalisti muusikkojen määrää ja 30.7.75 sessioissa mukana oli Dylanin säestäjinä enää viisi muusikkoa aikaisemman yli 20:n sijaan: Scarlet Rivera (viulu), Rob Rothstein (basso), Howie Wyeth (rummut), Emmylou Harris (laulu) ja Sheena Seidenberg (tamburiini ja kongat). Nyt Dylan alkoi päästä siihen mitä tavoitteli eli uudenlaiseen soundiin. Merkittävä ero aikaisempaa oli se, ettei bändissä ollut lainkaan kitaristia, vaan kokonaissoundia hallitsi Riveran viulunsoitto sekä Dylanin laulu. 30.7. sessio on erityisen merkittävä juuri siksi, että tässä sessiossa palaset loksahtivat kohdalleen ja nyt Dylan sai yhdessä sessiossa purkitettua suuren osan Desiren julkaistavasta materiaalista.  Lopullisen muotonsa saivat Oh Sister, klassikkobiisi One More Cup Of Coffee, Black Diamond Bay, Mozambique sekä Joey. Muutakin julkaistavaa syntyi sillä yksi session Rita May -versioista päätyi myöhemmin Dylanin Masterpieces -kokoelmalevylle. Golden Loomin viidestä versiosta yksi otettiin mukaan TBS Vol. 1-3  boksille. Seuraavan päivän sessiossa (31.7.) Desire täydentyi jo aikaisemmin testatulla Isis -kappaleella sekä erittäin intiimillä ja tunnustuksellisella Sara -kappaleella. Tämän session äänitteistä julkaistiin myöhemmin myös hieno Abandoned Love vuoden 1985 Biograph -kokoelmalla. Desire alkoi olla valmis. Enää puuttui avausraita ja noin kolme kuukautta myöhemmin (24.10.75) Dylan palasi Columbian E studioille ja äänitti peräti 10 versiota Hurricane -balladista.   Tällä kertaa mukana säestysryhmässä olivat edellä manittujen lisäksi Steven Soles (kitara) sekä Seidenbergin tilalla Luther Rix (kongat). Lauluosuuksissa uutena miehenä oli Ronee Blakely.

Yksityiskohtaisista Desire -sessiotiedoista lämmin kiitos kanadalaiselle dylanologi Glen Dundasille (s.1941).

Harri Huhtanen 2017

Kesällä 1975 Dylan päätti muuttaa tyyliään. Tähän saakka Dylanin säestysbändit oli koottu hänelle.  Nyt hän halusi koota bändinsä itse.  Eräänä päivänä kun Dylan ajeli New Yorkin Villagessa huomasi hän kadulla nuoren naisen viulukotelo selässään. Hän pyysi kuljettajaa pysäyttämään auton ja meni pyytämään naista mukaan tulevaan bändiinsä.  Siihen aikaan melko tuntemattomalle Scarlet Riveralle tämä yllättävä kohtaaminen oli kuin lottovoitto. Hän pääsi merkittävään rooliin Dylanin tulevalle Desire -levylle (1976) sekä myöhemmin julkaistuun Renaldo and Clara -elokuvaan (1978).  Dylan oli kirjoittanut kasan uusia lauluja ja halusi levyttää ne uudenlaisen bändin kanssa. Heinäkuussa 1975 järjestettiin viisi sessiota ja lokakuussa ainakin yksi sessio, joissa kaikissa Rivera oli mukana.  Ensimmäiset sessiot olivat raporttien mukaan kaoottisia, koska muusikoita oli studiossa yksinkertaisesti liikaa. Vähitellen Dylan supisti tämän yli 20 soittajan ryhmän 4-5 muusikon ydinryhmään, jonka kanssa sitten syntyivätkin käytännössä lähes kaikki Desiren kappaleet 30.-31.7.1975 sessioissa.

Harri Huhtanen 2017  

Rolling Thunder Revuen kiertuemiehistöön kuului lähes 100 henkilöä, joista suurin osa on mukana tässä historiallisessa kuvassa…

The Bandin kanssa loppuvuodesta 1973 tehty Planet Waves albumi ilmestyi tammikuussa 1974. Sen piti ilmestyä ennen kohuttua Dylanin comeback-kiertuetta, mutta Dylanin viime hetkellä albumiin vaatimat muutokset aiheuttivat aikataulujen pettämisen eli Planet Wavesin ilmestyttyä vuoden 1974 kiertue oli jo täydessä vauhdissa. Dylanin ajatukset olivat kuitenkin jo muualla, hän kirjoitti vuonna 1974 tulevaa mestariteostaan Blood On The Tracks , mutta jälleen Dylanin tarve tehdä viime tingan muutoksia viivästytti julkaisua useilla kuukausilla. Vuosina 1973-76 Dylanilla oli koko ajan monta rautaa tulessa eli vaikka The Bandin kanssa tehty kiertue oli ollut jättimenestyys halusi Dylan kokeilla jotain aivan uutta ja niinpä hän kokosi sekalaisen joukon muusiikkoja, joiden kanssa hän lähti loppuvuodesta 1975 täysin uudenlaiselle kiertueelle, jonka nimi oli Rolling Thunder Revue.   Koska vuoden 1974 comeback kiertue oli ollut suurieleinen ja intensiivinen ja stadionipainotteinen päätti Dylan että Rolling Thunder olisi intiimi, matalan profiilin kiertue. Keikkojen mainostus oli minimaalista ja konserttipaikat sovittiin mahdollisimman viime tingassa – strategia, jolla luulisi joutuvan taloudellisiin vaikeuksiin, mutta ei Dylan, sillä viidakkorumpu toimi hyvin jo ennen Internettiä ja sosiaalisen median aplikaatioita eli ilta toisensa jälkeen fanit löysivät paikalle ja konsertteja ei juurikaan jouduttu perumaan. Rolling Thunder muodostui kahdesta osakiertueesta, joista ensimmäinen oli loka-joulukuussa 1975 ja jälkimmäinen huhti-toukokuussa 1976.

Harri Huhtanen 2017

Tuskin kukaan tiesi, miten pitkä tauko seurasi Dylanin 27.toukokuuta 1966 Lontoon Albert Hallissa  järjestettyä maailman kiertueen päätöskonserttia. Siitä tuli Dylanin (nyt jo melkein 60 vuotta jatkuneen) uran pisin, sillä se jatkui peräti seitsemän ja puoli vuotta.  Taiteilija Dylan ei kuitenkaan levännyt, vaan kirjoitti koko ajan uusia lauluja.  Kiertuetaukon aikana ilmestyi peräti seitsemän uutta Dylanin studioalbumia.  Ylipitkäksi venynyt kiertuetauko lisäsi ihmisten tarvetta nähdä Dylan livenä ja kun lehdistö julkaisi ensimmäiset tiedot tulevasta kiertueesta alkoi kiertueen järjestäjille suorastaan sataa sekkejä ja maksumääräyksiä (ennen Internettiä lippujen tilaukset hoidettiin näin). Tiedot siitä miten paljon tilauksia tuli vaihtelevat kirjoittajasta riippuen, mutta joka tapauksessa suurin osa lippujen tilaajista jäi ilman lippua, sillä vaikka 40 keikan kiertueelle oli tarjolla 500 000 lippua niin se ei riittänyt alkuunkaan, koska lopulta lipputilauksia tuli monta miljoonaa! Dylania ei siis oltu unohdettu lähes kahdeksan vuoden keikkatauon aikana, päinvastoin, alkoi vaikuttaa siltä että hän oli vuonna 1974 suositumpi kuin koskaan aikaisemmin!

Harri Huhtanen 2017