Kuten aikaisemmin (osassa 2) kerroin, Metacritic -sivusto kerää lehtiarvosteluja eri puolilta maailmaa (lähinnä kuitenkin englanninkielisistä julkaisuista) ja laskee niiden perusteella kunkin levyn saamat pisteet. Sata on teoreettinen maksimi, jonka saa jos kaikki arvostelijat luokittelevat albumin viiden tähden arvoiseksi tai antavat pisteet 10/10. Näin ajatellen, jos arvosteluja ei valikoida, lienee pisteluku 100 mahdoton saavuttaa. Yllättävän lähelle sitä kuitenkin jotkut levyt pääsevät. Alla linkki Metacritic-sivuston vuoden 2020 parhaat pisteet saaneiden levyjen listaan. Joko alan ”pudota kärryiltä” tai sitten USA:ssa digataan paljon artisteja, joita Euroopassa ei pahemmin tunneta, sillä täytyy kyllä tunnustaa että kovin vähän näistä artisteista tunnen. Sitä suuremmalla syyllä, näiden nuorten nykyartistien keskellä, pidän kohta 80-vuotiaan Dylanin RARW -albumin sijoittumista sijaluvulle 2, uskomattoman hienolla pisteluvulla 95, pienenä ihmeenä. Jos terveyttä riittää Dylan voi siis jatkaa upeaa uraansa vielä pitkäänkin. Eläke on muutoinkin aina esiintyneelle Dylanille tuntematon käsite. Dylan aloitti esiintymisen teini-ikäisenä ja jatkanut sitä nyt jo 65 vuotta! Ja levytyssopimuksen saatuaan hän on julkaissut levyjä tasaiseen tahtiin eli hänen levykataloginsa on jokaisen levy-yhtiön ”märkä” unelma, sillä Dylanin levyjä voi myydä tästä päivästä ikuisuuteen. Dylanin musiikki ei vanhene koskaan.
https://www.metacritic.com/browse/albums/score/metascore/year/filtered?sort=desc&year_selected=2020
Harri Huhtanen 2020
UK 1
Jo lapsena Graham Anthony Barnes kuunteli ahkerasti vanhempiensa rock- ja jazz-levyjä ja päätti, että hänestä tulisi kitaristi. Hän otti taiteilijanimekseen Alvin Lee ja alkoi soittaa kitaraa jo 13-vuotiaana eikä ollut enää kiinnostunut koulusta, koska hän oli päättänyt kehittää itsestään huippukitaristin. Hän perustikin jo 15-vuotiaana, vuonna 1960, ensimmäisen bändinsä Jaybirds, joka saavutti suosiota Alvinin kotikaupungin Nottinghamin alueella. Jaybirds pääsi Beatlesien vanavedessä esiintymään myös Hampuriin, mutta suurempaa suosiota ei tullut ja siksi bändi muutti vuonna 1966 Lontooseen ja bändin uudeksi nimeksi valittiin Ten Years After (TYA). Bändi onnistui saamaan kiinnityksen Lontoon kuuluisalle Marquee Clubille sekä Winsdorin Jazz & Blues -festivaaleille. Levypomot kiinnostuivat ja bändi sai levytyssopimuksen, debyyttialbumi ilmestyi 1967, mutta aluksi TYA:n suosio oli vaatimatonta. Käänne parempaan alkoi kun eräs san franciscolainen radioasema alkoi soittaa debyyttilevyä ja sen jälkeen Amerikan kuuluisin kiertuemanageri Bill Graham kiinnostui bändistä. TYA sai kutsun Amerikan kiertueelle ja sitten pari vuotta myöhemmin tuli jättipotti! TYA kutsuttiin esiintymään Woodstockin jättifestivaaleille kesällä 1969. Festivaali kuvattiin ja parhaat esitykset näytettiin elokuvassa joka kiersi kaikki maailman tärkeimmät elokuvateatterit. Alvin Leen maaninen, maaginen ja ylipitkä versio kappaleesta I’m Goin’ Home räjäytti ”pankin”. Suuri yleisö ei ollut koskaan nähnyt tai kokenut sellaista kitarointia. Woodstockin kaksi suurta kitarasankaria olivat Jimi Hendrix ja Alvin Lee. Hendrixin vanavedessä myös Alvinista tuli supertähti. Hänen kitarointinsa oli niin intensiivistä ja nopeaa että lehdistö antoi hänelle lisänimen ”Lännen nopein kitaristi”. Suosio Amerikassa oli valtavaa. Kaikkiaan TYA ehti tehdä siellä seitsemän toimintavuotensa aikana ennätykselliset 28 kiertuetta. Vähitellen Alvin alkoi kuitenkin kyllästyä supertähteyteen ja jatkuvaan kiertämiseen Amerikassa ja niinpä vuonna 1974 TYA hajosi, koska Alvin halusi tehdä jotain muuta.
