Peter Greenin tarinassa on muutamia mielenkiintoisia käänteitä, jotka ovat aikojen kuluessa vaipuneet vähän unholaan. Ennen nettiä tarinat elivät suusta suuhun ja usein tarinoita vesittävät ja mutkistavat tosiasiat jäivät jopa lehtitoimittajien jutuissa vähitellen syrjään yksinkertaisemman ja suoraviivaisemman ydintarinan vahvistuessa.
Yleisesti kirjoitetaan että Green erosi Fleetwood Macistä toukokuussa 1970 eikä sen jälkeen ollut enää mukana bändin toiminnassa. Eroaminen pitää paikkansa, mutta tuo erakoituminen on totta vain osittain, sillä todellisuudessa Green palasikin vielä vuonna 1971 Fleetwoodin Maciin. Alla selvitys siitä miten ja miksi näin tapahtui.
Fletwood Mac oli 1970-luvun alussa suosionsa huipulla Amerikassa ja siksi he myös kiersivät siellä jatkuvasti. Rautaa piti takoa kun se oli kuuma tai ainakin bändin manageri ajatteli näin. Osa yhtyeen jäsenistä alkoi kuitenkin väsyä ja turhautua jatkuvaan keikkailuun. Ensimmäisenä lähti Green, seuraavaksi tähtikitaristi Jeremy Spencer, jonka lähtö tapahtui siten että bändi jäi pulaan, koska Spencer ei kertonut etukäteen lähtöaikeistaan. Bändillä piti olla helmikuussa 1971 keikka Los Angelesin kuuluisassa Whiskey A Go Go’ssa. Pääkitaristia ei kuitenkaan löytynyt keikkailtana ja keikka jouduttiin peruuttamaan. Myöhemmin saatiin tietää, että Spencer oli liittynyt asiasta mitään muille kertomatta hetken mielenjohteesta kalifornialaiseen Children Of God -lahkoon.
Mistä uusi hankittaisiin uusi pääkitaristi? Fleetwood Mac oli ymmällään. Rahakkaan kiertueen peruminen olisi aiheuttanut bändille valtavat taloudelliset tappiot. Niinpä bändin manageri Clifford Davis soitti hätäpuhelun Greenille Englantiin. Green totesi, että vanhan ystävyyden vuoksi hän auttaisi bändikavereitaan sillä ehdolla että jokaisella keikalla olisi mahdollisimman paljon improvisointia ja jamittelua. Mike Fleetwood kertoi myöhemmin ettei heillä ollut neuvotteluvaraa tilanteessa johon he olivat yllättäen joutuneet ja siksi he välittömästi suostuivat Greenin ehtoihin. Miken mukaan Green tuli Los Angelesiin jo seuraavana päivänä. Seuraavat kuusi viikkoa olivat Fleetwoodin mukaan erittäin mielenkiintoisia, koska yhtenäkään iltana ei tiedetty mitä keikalla tulisi tapahtumaan. Myös basisti McVie piti kiertueen Green -keikkoja pelottavina mutta samanaikaisesti voimaannuttavina, koska jokainen ilta oli uusi yllätys. Yleisö kuitenkin rakasti näitä keikkoja ja ilta toisensa jälkeen oli menestys. Kiertueen viimeinen keikka oli New Yorkissa lauantaina 27.maaliskuuta 1971 ja tällä keikalla Green päätti antaa kaikkensa. Legenda väittää että hän soitti tuolloin lähes nelituntisen (!) version kuuluisasta kappaleestaan Black Magic Woman! Promoottori Bill Graham oli yrittänyt lopettaa keikkaa keskiyöllä, mutta yleisön kimpaantuessa tästä bändi saikin jatkaa loputtomattomalta tuntuvaa jamitteluaan!
Harri Huhtanen 2020
Merimiehet sanovat että Albatrossi on lintu joka tuo pahaa onnea. Albatrossi esiintyy Samuel Coleridgen runossa The Rhyme Of The Ancient Mariner. Peter Green luki runon lapsena ja päätti myöhemmin tehdä siitä laulun josta tosin tuli instrumentaali. Hän teki sen varhaisen Fleetwood Macin riveissä vuonna 1968 ja singlestä tuli iso hitti, sillä se nousi Beatlesien listamonopolista huolimatta loppuvuodesta 1968 Englannin myyntitilaston kärkipaikalle. Myös muissa maissa tuli menestystä.
vuoden 1939 kappale Floyd’s Guitar Blues. Jotkut onnekkaat suomalaisetkin ovat kuulleet Greenin esittävän Albatrossia livenä sekä Fleetwood Macin riveissä 1960-luvulla että Splinter Groupin mukana 1990- ja 2000-luvuilla.
