Yardbirds keikkaili ahkerasti USA:ssa syksyllä ja loppuvuodesta 1967 ja alkoi saada yhä enemmän nimeä siellä. Jimmy Page kehitteli bändin settiä yhä hevimpään suuntaan. Uuden Little Games (1967) albumin pop-kappaleita ei juurikaan soitettu keikoilla. Page uskoi että Yardbirdsit voisivat kehittyä uudenlaiseksi bändiksi josta tulisi yhä kuuluisampi. Page ei tuolloin tiennyt että bändin päivät alkoivat olla lopussa, mutta viimeistään alkuvuodesta 1968 hän joutui totuuden eteen kun sekä bändin alkuperäinen vokalisti Keith Relf (1943-76) että rumpali Jim McCarthy (s. 1943) ilmoittivat lähtevänsä bändistä. Pagen kanssa bändiin jäi vain basisti Chris Dreja (s. 1945). Bändille oli jo sovittu vuodelle 1968 laaja kiertue Amerikassa ja Pagen onnistui lopulta ylipuhua Relf ja McCarthy tekemään se vielä ennen lähtöään. Viimeiset alkuperäisen Yardbirds -yhtyeen keikat soitettiin kesäkuussa 1968 Los Angelesissa ja Alabamassa. Virallinen lehdistötiedote Relfin ja McCarthyn lähdöstä julkaistiin samassa kuussa ja vihonviimeinen keikka soitettiin 7. heinäkuuta Englannin Lutonissa. Syksyksi 1968 oli sovittu keikkoja Skandinaviaan, mutta Pagella ei enää ollut bändiä niitä soittamaan! Mikä neuvoksi? No, Page ei lannistunut, vaan alkoi kasata uutta bändiä vanhan Yardbirdsien raunioille.
Harri Huhtanen 2020








Dylan on käyttänyt False Prophetin esittelykuvassa osittain tätä vanhaa, vuonna 1942 julkaistun novellin kansikuvaa. Väkisinkin tässä kyllä tulee mieleen että Dylan viittaa laulussaan myös USA:n poikkeuksellisen suurin Korona-kuolinlukuihin. Amerikassahan on kahdessa kuukaudessa kuollut Koronaan enemmän amerikkalaisia kuin vuosikausia jatkuneessa Vietnamin -sodassa!