WIGWAM täyttää 50 vuotta! -osa 5

Syksyllä 1970 Helsingin Hämäläisosuuskunnan tiloihin perustettu TAVASTIA klubi lienee yksi Suomen tunnetuimpia keikkapaikkoja, jossa suomalaisten legendojen lisäksi vuosikymmenien varrella ovat esiintyneet monet ulkomaalaisetkin suurnimet. Koska molemmat KULTTUURITALON Wigwam -keikat loppuunmyytiin on bändi nyt buukannut kolmannen hesan konserttinsa Tavastiaan!

wigwamtavastia

Niin siinä sitten kävi, että molemmat Helsingin keikat loppuunmyytiin ja alkoi tulla kyselyjä kolmannesta keikasta. Bändi päätti mahduttaa sen Tampereen ja Oulun keikkojen väliin eli kuten vanha sanonta kuuluu ”kiirettä pitää”!  Nyt hesalaisille tiedoksi että teidän kotikaupungissanne on vielä YKSI mahdollisuus päästä näkemään legendaarinen WIGWAM!  Olkaa nopeita sillä varmaan tämäkin keikka myydään loppuun!

30.09.18 Helsinki (Tavastia)

Toinen tärkeä uutinen. Helsingin Sanomien paperiversion kulttuurisivuilla (C1-4) oli lauantaina 11.8.18 pitkä artikkeli Wigwamin uudesta tulemisesta eli siihen kannattaa myös tutustua. Ja verkkosivuiltakin löytyy saman artikkelin lyhennetty versio:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005786923.html

Harri Huhtanen 2018

Fennica Records, Helsinki

Päivitys 17.5.2020. Valitettavasti taas yksi levykauppa on siirtynyt levykauppojen ”taivaaseen”. Tällä kertaa onkin kyseessä liike, jolla on hyvin pitkä ja kunniakas historia, jopa niin kunniakas että Hesari innostui tekemään jutun Mr. Kettusesta, joka on tarinan päähenkilö. Täältä voitte lukea koko jutun: 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006503531.html?share=a2d191b7d257f3cab2add3a394229bfc

 

fennica

23  Fennica Records
Hämeentie 21,  00500 Helsinki
Puh. 09-6851433
Avoinna:  Ma – Pe 10-18, La 10-15

Tarkastuspäivämäärä  Pe 20.4.2018

Fennica Records on yksi Helsingin vanhimmista levydivareista. Se aloitti tomintansa jo vuonna 1978. Liike toimi vuosikymmenet Albertinkadulla, aivan ydinkeskustassa. Vuonna 2015, kolmen tappiollisen toimintavuoden jälkeen, liike siirsi toimintansa edullisempaan Kallioon, osoitteeseen Hämeentie 21. Nykyään Kallio onkin yhä useamman helsinkiläisen levydivarin osoite ja onhan se vieraspaikkakuntalaiselle kätevää kun saman alan liikkeet löytyvät samalta alueelta, silloin ehtii päivän aikana kiertää useamman liikkeen. Olin joskus nuorempana käynyt muutaman kerran Albertinkadun liikkeessä, mutta en enää muista mitä sieltä silloin kauan sitten ostin. Tällä kertaa olin ”vakavammalla” asialla eli arvioimassa liikettä, mutta tietenkin myös tekemässä löytöjä, kuten niin monasti aikaisemminkin Helsingin matkoillani.

Astuin sisään legendaariseen Fennicaan suurin odotuksin noin klo 11. Levyhyllyt näyttivät samanlaisilta kuin aikanaan Albertinkadulla, itse liikehuoneisto oli kooltaan ehkä tuollaiset 40m2 ja L:n muotoinen. CD:eitä oli hyllyissä tuhansittain. Ne oli selkeästi aakostettu ja järjestetty genrejen mukaan. Tiskin takana oli itse Mr. Kettunen eli liikkeen omistaja. Paikalle tullessani ei siellä ollut muita asiakkaita. Sisääntulo-oven lähellä oli vaatimaton levyhylly, jossa oli vain muutama sata LP:tä. Kysyinkin heti Kettuselta onko hänellä muita LP:eitä. Ei kuulemma ollut. ”Minä kun olen tällainen CD-kauppias”,totesi hän heti perään. Vinyylihylly oli pettymys.  Lähinnä siinä oli vain Cliff Richardsia ja muita sellaisia artisteja, joita juuri kukaan ei enää diggaa. Joukossa oli vain muutamia harvinaisuuksia ja nekin ylihinnoiteltuja. Puolen tunnin selailun jälkeen tajusin että tällä kertaa vinyylit jäivät ostamatta. Siirryin CD-hyllyille. CD:eitä on liikkeessä niin paljon ,etten jaksanut niitä kaikkia selata. Päätinkin keskittyä rock-osastoon. Lopulta löysin  King Crimsonin mielenkiintoiset arkistojulkaisut, kaksi 2CD:n levyä, jotka sisälsivät harvinaisia konsertti- ja studiotallenteita aivan Crimsonin ensimmäisistä konserteista vuodelta 1969. Lisäksi päätin ostaa Hanoin Rocksin  2CD:n kokoelmalevyn, joka sisälsi kappaleita koko heidän uransa ajalta. Viivyin liikkeessä vain noin tunnin ajan ja koko aikana paikalla kävi lisäkseni vain yksi ulkomaalainen, englantia puhuva, hipin näköinen mies, joka halusi ostaa ylähyllyllä olevan vinyylilevysoittimen. Soitin oli jo alun perin hinnoiteltu halvaksi, mutta kaveri tinkasi hintaa vielä huomattavasti alaspäin. Kettunen tuli vähän vastaan, mutta kun kaveri lopulta totesi ettei hänellä tässä kuussa ole enempää rahaa, niin vastasi Kettunen sarkastisesti : ”No tule sitten ensi kuussa uudestaan, nyt ainakin tiedät soittimen hinnan”.  Omaa  ostosta maksaessani Kettunen totesi heti: ”Meillä ei kortti käy”, johon naureskellen vastasin että minä aina maksankin käteisellä, jonka jälkeen ”jää murtui”. Kettunen tajusi että olemme molemmat ”vanhan liiton miehiä”. Kun kerroin olevani Turusta ja kierteleväni nyt viikonloppuna Kallion divareita ja jatkavani matkaa kadun toisella puolella olevaan Goofin’ Recordsiin, niin Kettunen  totesi heti, että liikkeen omistaa hänen entinen työntekijänsä.  ”Siellä ainakin on paljon vinyylilevyjä” totesi Kettunen lakonisesti. Poistuin Fennicasta hieman haikein mielin.  Jotenkin tuli sellainen olo, että liike tarvitsisi kipeästi päivitystä. Vinyylit ovat tulossa takaisin. Fennica on hyvämaineinen, tunnettu ja pitkään toiminut liike. Olisiko heidän aika panostaa käytettyyn vinyyliin, koska CD:eiden arvo on koko ajan laskussa ja harva niitä enää edes ostaa?

Pisteytys:
Tuotevalikoima 1* (max 2)
Tuotteiden hinta‑laatusuhde 1 (max 2)
Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0.5 (max 1)
Henkilökunnan palveluasenne 0.75 (max 1)

*Tuotevalikoiman pisteluku voisi olla korkeampi, mikäli liikkeen LP-valikoima olisi parempi.

Kokonaispisteet: 3,25 / 6
Sanallinen arvio: Tyydyttävä !   

Nettiradio 2

netradio2

Kirjoitin keväällä 2017 pienen artikkelin Nettiradiosta, se löytyy edelleen täältä:

https://winterlude.fi/category/yleiset-artikkelit/

Viime kuukausina olen kuunnellut paljon erästä ranskalaista kanavaa josta tosin en löytänyt mitään esittelytietoja tietoja netistä. Uskomatonta muuten, miten paljon netti -radiokanavia Ranskassakin on. Tämä suosikkikanavani lähettää hyvin monipuolisesti rockmusiikkia, siis sekä uutta että vanhaa ja enimmäkseen kappaleet ovat mielenkiintoisia, siis sellaisia, joita ei yleensä koskaan kuule Suomen radiokanavilla. Jos nyt joku kiinnostui tai tuli uteliaaksi tämän suositukseni perusteella, niin kanavan löytää nettiradiosta näin:

Station list  > Stations > Location > Europe > France > Alternative > 001A_A Rock

Omituisesta nimestään huolimatta kanavalla on todella iso musiikkikirjasto, josta he poimivat soitettavat kappaleet. Ja parastahan nettiradiossa on se, että kun löytää uuden kiinostavan artistin, ilmoittaa laite aina kappaleen ja sen esittäjän nimen. Lisäksi ainakin tämä suosittelemani kanava on mainoksista ja välijuonnoista täysin vapaa eli se on 100%:sti musiikkikanava.

Harri Huhtanen 2018

WIGWAM täyttää 50 vuotta! -osa 4

wigwam oulussa

Kuten uumoilinkin, Wigwamin kiertue on laajenemassa koko Suomen kattavaksi, koska kiertuekalenteriin on nyt saatu mukaan keikkoja myös Pohjois- ja Keski-Suomeen.  En tiedä, miten he näitä keikkoja oikein sopivat, koska tiedot uusista keikoista ovat vähän hajallaan eli kaikki tiedot eivät löydy lippu.fi -sivustolta. Joka tapauksessa huomenna (11.8.) kiertue käynnistyy Oulussa, mutta vähän oudosti siinä on edelleen kolmen viikon aukko  seuraavaan konserttiin eli joko 12. -29.8.18 keikkojen tiedot on niin hyvin ”piilotettu” etten minäkään löytänyt niitä tai sitten tuohon väliin ollaan vasta puuhaamassa lisäkeikkoja. Todella outoa. No, alla kuitenkin se keikkalistaus jonka tänään (10.8.) olen saanut selville. Oululaiset pääsevät siis nauttimaan vuoden 2018 Wigwamin musisoinnista jo huomenna!

11.08.   Ykän Pub, Oulu*
https://www.kaleva.fi/tapahtumat/tapahtuma/elofestarit/1015781/

31.08.   Göran, Hanko*   https://www.gronan.fi/program
01.09.   Hämeenlinna*   https://www.facebook.com/suistoklubi/
21.09.   Taidetehdas, Porvoo*  https://www.porvoo.fi/the-wigwam-experience-1
26.09.  Kulttuuritalo, Helsinki      https://www.lippu.fi/
28.09.  Kulttuuritalo, Helsinki (loppuunmyyty)
29.09.  Tampere-talo, Tampere    https://www.lippu.fi/
03.10. Madetojan Sali, Oulu
https://www.ticketmaster.fi/event/wigwam-50-vuotisjuhlakiertue-lippuja/236943
04.10.  Lutakko, Jyväskylä   https://www.jelmu.net/en
06.10.  Logomo, Turku   https://www.lippu.fi/

* = näillä keikoilla Pembroke ei tiettävästi ole vielä mukana kokoonpanossa

Harri Huhtanen 2018

Trier – Luxembourg 20.-28.6.2018 (osa 6)

luxembourghotel-bristol
Luxembourg 1989

Olin ollut vain kerran aikaisemmin Luxembourgissa ja silloinkin vain yhden yön. Olin kesäkuussa 1989 matkalla Saksasta Belgiaan ja pysähdyin yhdeksi yöksi Luxembourgiin. Kaiken silloin lukemani perusteella oletin että Luxembourg olisi ihan yhtä kallis paikka kuin Sveitsi. Suureksi yllätyksekseni näin ei siihen aikaan vielä ollutkaan. Rautatieaseman ympärillä olevat, ranskalaistyyliset 1800-luvun rakennukset näyttivät yllättävän rähjäisiltä ja kun menin lähellä olevaan ravintolaan huomasin ruokalistasta että hintataso Luxembourgin pääkaupungissa oli jopa edullisempi kuin Suomessa! Tuntui myös erikoiselta nähdä ruokalistassa jo vuonna 1989 merkillinen, uusi valuutta nimeltään EURO (tai siihen aikaan nimi taisi olla ECU). Ruokalistassa kaikki hinnat ilmoitettiin Ranskan frankeina, Saksan D-markkoina ja euroina! Luxemburgilaiset harjoittelivat euron käyttöä jo 13 vuotta ennen kuin siitä tuli EU:ssa yleistynyt käteisvaluutta. Tämä kertoo jotain aivan olennaista Luxembourgista (ja palaan tähän aiheeseen vielä monasti tulevissa kirjoituksissani).

Tilasin suoraan listan kallimman annoksen eli  Chateaubriand -häränpihvin (https://en.wikipedia.org/wiki/Chateaubriand_steak)  ja miten hyvä se olikaan! Yhtä hyvän pihvin olin saanut vain kerran aikaisemmin elämässäni eli Maltan Sliemassa, hollantilaispariskunnan ravintolassa vuonna 1986.

Kolmas erikoisuus mikä jäi vuoden 1989 Luxembourgin reissusta mieleeni oli rautatieaseman lähellä oleva baari, johon kuljettiin sisään avoimen ikkunan kautta. Kaikki juomat siellä olivat erittäin halpoja, mikä myös tuntui erikoiselta, olinhan tullut maahan, jossa bruttokansantuote per asukas oli Euroopan korkein! Valitettavasti tuolla matkalla ei jäänyt aikaa kunnolla tutustua kapunkiin, sillä matka jatkui heti seuraavana aamuna Belgian Liegeen. Tästä lyhyestä reissusta jäi kuitenkin sellainen tunne, että joskus piti päästä uudestaan Luxembourgiin, jossa oli hyvät pihvit ja halvat juomat!  Valitettavasti uusi tilaisuus tuli vasta 29 vuoden kuluttua. Ja tällä kertaa kaikki olikin toisin, mutta siitä siis lisää tarinan seuraavissa osissa…

Harri Huhtanen 2018   

ROGER WATERS Munchenissa 2018 !

1950-, 1960- ja 1970-luvulla tapahtui aika ajoin niin että kaupungin johtavat virkamiehet kielsivät jonkun bändin tai artistin esiintymisen.  Nykyään tämä on hyvin harvinaista, koska jokainen valveutunut poliitikko ymmärtää että maailmanluokan tähdet tuovat kaupunkiin lisää turisteja ja rahaa.  Roger Waters on aina ollut kapinallinen, joka sanoo suoraan mitä ajattelee politiikasta ja politiikoista.  Niinpä hänen nykyisetkin konserttinsa ovat enemmän tai vähemmän poliittisia. Aikaisemmin Pink Floyd -konserteissa nähtiin valtavia lentäviä sikoja, Waters on korvannut nämä sikapallot Trumpia esittävillä palloilla. Amerikassa sananvapautta kuitenkin kunnioitetaan paljon ja siksi Waters on saanut protestoida konserteissaan rauhassa.

Saksassa asiat ovat kuitenkin vähän toisin. Toinen maailmansota jätti Saksan kansaan niin syvät arvet, että tietyt aiheet ovat edelleen tabuja Saksassa. Niinpä kun Waters protestoi nykyistä Israelin hallintoa mielletään se joissain Saksan kaupungeissa Antisemitismiksi mitä se sinänsä ei ole, koska Waters kohdistaa kritiikkinsä vain Israelin johtaviin politiikkoihin, jotka sortavat palestiinalaisia.

Munchenissa tilanne kärjistyi niin pahasti että kaupungin pormestari julkaisi kaupungin nettisivuilla lausunnon jossa hän toivoi Watersin peruvan konserttinsa Munchenissä. Konsertista oli kuitenkin jo tehty juridisesti pätevä sopimus, joten pormestari saattoi vain toivoa keikan perumista. Ja tietenkään Waters ei perunut keikkaa, vaan päinvastoin otti aiheen esille keikallaan lukemalla yleisölle asiaan liittyvän lausunnon, jossa hän perusteli sitä miksi hänen kritiikkinsä ei ole antisemitismiä.

Alla linkki, jonka avulla voitte lukea alkuperäisen asiaan liittyvän uutisen:

https://mondoweiss.net/2018/06/despite-concert-support/

Harri Huhtanen 2018

DEEP PURPLE: The Long Goodbye Tour !

Lokakuussa 2018 Deep Purple esiintyy Japanissa viidessä eri kaupungissa. 

Deeppurplejapan2018

Deep Purple on aina ollut yksi työteliäimmistä ja luotettavimmista keikkabändeistä, joka on tullut tunnetuksi siitä että keikkoja ei peruta kuin ehdottoman Force Major -tilanteen edessä. Sellainen syntyi kesäkuussa 2016 kun rumpali Ian Paice  sairasti kesken Skandinavian kiertueen lievän aivoinfarktin ja joutui ensimmäistä kertaa vuoden 1968 jälkeen jäämään sairauslomalle. Onneksi infarkti oli niin lievä että Paicen käsi toipui ja nyt taas rummutus sujuuu entiseen tapaan. Paicen kohtaus sai kuitenkin bändin miettimään sitä, että kiertueet eivät  jatkukaan “loputtomiin”, vaan stoppi tulee väistämättä eteen jossain kohtaa. Niinpä he vuoden 2016 loppupuolella saivat idean  “Pitkästä Jäähyväiskiertueesta” (The Long Goodbye Tour = TLGT). Idea oli vähän samanlainen kuin Dylanin Päättymättömässä kiertueessa eli jatketaan samaa kiertuetta vuodesta toiseen, muttei ilmoiteta milloin kiertue oikeasti päättyy. Päättymisajankohta jätetään lipunmyynnin ja soittajien terveydentilan armoille.

Dylanin Päättymättömässä kiertueessa on nyt jo 31.vuosi menossa, joten Purple ei voi koskaan päästä samaan. Aika hyvin hekin kuitenkin ovat onnistuneet yleisön mielenkiinnon pitämään yllä sillä TLGT -kiertue jatkuu jo toista vuotta peräkkäin. Ensimmäisen keikan bändi soitti Bukarestissa, Romaniassa 13.5.2017 ja tällä hetkellä keikkoja on buukattu vuoden 2018 loppuun saakka. TLGT alkoi siis keväällä 2017 laajalla Euroopan osuudella (31 keikkaa), jatkui elo-syyskuussa Pohjois-Amerikan osuudella (20 keikkaa) ja palasi sitten marraskuussa Eurooppaan (10 keikkaa) siirtyäkseen joulukuussa Etelä-Amerikkaan (6 keikkaa). Vuosi 2018 alkoi taas Euroopan osuudella (touko-heinäkuu 17 keikkaa), joka on siis jo päättynyt.  Tänä vuonna on tulossa vielä Pohjois-Amerikan (25 keikkaa), Japanin (6 keikkaa) ja Keski-Amerikan (10 keikkaa) osakiertueet.  Jos mitään erikoista ei tapahdu on TLGT:n keikkasaldo vuoden 2018 loppuun mennessä jo yli 120. Enkä usko että TLGT tähän loppuu ja siksi lienee todennäköistä että bändi nähdään Suomessakin uudestaan vuonna 2019!

Harri Huhtanen 2018     

Deep Purple Haminassa 20.7.2018! – osa 2

img_7919.jpg

Bändin edellisestä Suomen keikasta oli ehtinyt kulua siis vain runsas puoli vuotta. Edelleen Purple on “Pitkällä Jäähyväiskiertueelle”, joka ilmeisesti jatkuu niin kauan kuin yleisöä riittää ja soittajat pysyvät terveinä. Kiertueen nimi on siis taitavasti suunniteltu, koska “Jäähyväiskiertueille” tulee aina paremmin yleisöä, koska monet ajattelevat että kyseessä on viimeinen mahdollisuus nähdä bändi livenä. Näinhän ei nyt Purplen kohdalla ole, kuten myöhemmin toisessa kirjoituksessa kerron.

Haminan Bastioni on noin 300 vuotta vanha ruotsalaisten perustama ja venäläisten myöhemmin laajentama linnoitusalue. 1900-luvulla se oli pitkään varastokäytössä, kunnes lopulta 1970-luvulla sitä alettiin restauroida ja Haminan kaupunki päätti kunnostaa sen yleisökäyttöön tapahtuma-areenaksi.

Sadetta oli lupailtu konsertti-illaksi ja taivas olikin tummien pilvien peitossa, mutta onneksi sadetta ei tullut.   Areena oli vain puolillaan vielä tuntia ennen Deep Purplen esiintymistä, mutta koko ajan paikalle virtasi lisää väkeä ja kun Purple sitten täsmällisesti klo 22 aloitti, oli Areenan alue jo enemmän tai vähemmän täynnä eli arvioisin paikalla olleen noin 5000 Purplen musiikin ystävää.

IMG_7907

Konsertin avanneet Machine Headin (1972) biisit Highway Star ja Pictures Of Home lupasivat uudistunutta settiä, sillä kumpaakaan noista kappaleista ei kuultu marraskuussa 2017 Helsingissä. Lisäksi Haminassa kuultiin viidentenä Sometimes I Feel Like Screaming Perpendicular (1996) -albumilta. Mutta siihen se variaatio sitten jäikin eli loput 14 esitystä olivat samat kuin Helsingissä, melkeinpä samassa järjestyksessäkin.  Setti oli nyt, kiertueen jatkuttua jo yli vuoden, muuttunut selvästi “konservatiivisemmaksi” eli vanhojen hittien osuus oli kasvanut ja uuden Infinite (2017) -albumin osuus setissä oli kutistunut. Kaikkiaan konsertin 17 esityksestä 9 oli levyiltä, jotka Purple on julkaissut vuosina 1968-72 ja hallitsevana oli selvästi vuoden 1972 Machine Head -albumi, jonka 8:sta biisistä peräti 5 kuultiin Haminassa.

Bändi soittaa kuitenkin nykyään erittäin hyvin yhteen eikä mitään merkkejä väsymyksestä tai kyllästymisesstä ollut havaittavissa. Haminassa lisäksi bändin ja yleisön interaktio oli parempaa kuin Helsingissä, sillä perussetin päättäneessä Smoke On The Waterissa   yleisö lauloi mukana ja Gillan oli tästä silminnähden iloinen. Myös bändin suomalainen faniklubi Perfect Strangers sai tunnustusta kun Gillan kiitti heitä välispiikissään.  I Feel Like Screamingin Gillan omisti edesmenneelle, legendaariselle Purplen kosketinsoittajalle, Jon Lordille (1941-2012).

Vuorokauden vaihtuessa Haminan yöhön poistui Bastionin ahtaan ulosmenokäytävän kautta tuhansia onnellisia ihmisiä. En usko että tämäkään oli Purplen viimeinen keikka Suomessa, vaikka neljä bändin jäsenistä on jo yli 70-vuotiaita ja bändin nuorinkin jäsen (kitaristi Morse) on jo 64-vuotias. Luulenpa ettei kukaan heistä hurjimmissa unelmissaankaan 1970-luvulla uskonut soittavansa vielä 2020-luvun kynnykselläkin näitä ikivanhoja biisejä loppuunmyydyillä areenoilla. Eikä Purplen suosio ole enää eläkeikäisen yleisön varassa, sillä Haminan Bastionissakin yllättävän monet kuulijoista olivat selvästi alle 40-vuotiaita.

Harri Huhtanen 2018          

 

Bob Dylanin Oseanian kiertue 2018, osa 2

Dylanin Aasian / Oseanian kiertue on käynnistynyt. Kaksi ensimmäistä keikkaa olivat Soulissa, Etelä-Koreassa (27.7.) ja Niigatassa, Japanissa (29.7.). Kolmas keikka on parin päivän päästä Taipeissa, Taiwanissa.  Kahden ensimmäisen keikan perusteella vaikuttaa siltä että Dylanin vuonna 2015 alkanut ”Sinatra-kausi” olisi viimeinkin ohi, sillä kahdessa ensimmäisessä konsertissa kuultiin vain yksi Sinatra-biisi. Nykyinen settilista on melko samankaltainen kuin se oli vuoden 2014 loppupuolella sillä erotuksella että 1960-luvun klassikkojen osuus on taas kasvussa eli setin kappaleista 30-40% on 1960-luvulla julkaistuja. Muut vuosikymmenet ovat tasaisemmin edustettuina. Aika näyttää mennäänkö koko kiertue tällä ”kaavalla”.   Alla vielä mainittu keikat, jotka Dylanin toimisto on lisännyt alkuperäiseen, toukokuussa julkaistuun keikkakalenteriin:

27.07.18   Seoul, South Korea – Olympic Gymnastics Arena
02.08.18   Taipei, Taiwan – International Convention Center
14.08.18   Melbourne, Australia – Margaret Court Arena

HH20180731

TOP 10 Elo-syyskuu 2012

Alla Elokuu-syyskuun 2012 TOP10 albumilistani

neil youngharvest1972

ALBUMILISTA 56-57
01. ( – ) NEIL YOUNG: Harvest (LP) (1972) (RE from 01/08) (1+2kk)
02. (03) PETER GABRIEL: So (LP) (1986) (RE from 07/09) (2+5kk)
03. (02) ELO: A New World Record (CD) (1976, 2011) (6kk)
04. ( – ) BOB DYLAN: Tempest (2LP) (2012) (UUSI)
05. ( – ) LED ZEPPELIN: Physical Graffitti (2LP) (1975) (UUSI)
06. (07) ZOMBIES: The Decca Stereo Anthology (2CD) (1964-66, 2002) (6kk)
07. ( – ) RENAISSANCE: Live At Carnegie Hall (2LP) (1977) (UUSI)
08. ( – ) APHRODITE’S CHILD: 666 (2LP) (1972) (UUSI)
09. ( – ) WISHBONE ASH: Wishbone Ash (LP) (1970) (UUSI)
10. (10) DONNA SUMMER: Four Seasons Of Love (LP) (1976) (5kk)

Harri Huhtanen 2012