Sunnuntai 27.5.2018

Sunnuntaille oli ennustettu ukkosta ja sadetta, mutta niin siinä vain kävi, että aamulla aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jo klo 11 oli hyvin helteistä. Koska lento Riikaan lähtisi Tegelistä  vasta 19:35 oli tarkoituksemme tehdä vielä kiertoajelu turistibussilla. Ostimme 16e liput Unter Den Lindenin turistimyymälästä ja suuntasimme lähimmälle pysäkille, joka oli Branderburg Torilla.  Porttia lähestyessämme huomasimme, että jotain oli nyt pielessä, koska aikaisemmin avoin Branderburgin kulkuväylä oli suljettu miehen korkuisilla levyillä ja lisäksi niiden vieressä seisoi tuimailmeisiä mellakkapoliiseja pamppuineen parin metrin välein.  Liikennöinti länsipuolelle oli täysin estetty. Joku seurueestamme vitsaili että ”nyt ne alkavat uudestaan pystyttää muuria”. Menin läheiseen turistitoimistoon selvittääkseni mistä oli kysymys. Minulle kerrottiin, että tänään  Berliinissä oli kaksi suurta mielenosoitusta ja kulku idästä länteen oli estetty, jotta vältyttäisiin yhteenotoilta. Länsipuolella marssivat uusnatsit, joita tiettävästi oli liikkeellä yli 5000, idässä marssivat rasismin vastustajat, joita oli tullut paikalle peräti 20 000!  Turistitoimistosta meitä neuvottiin siirtymään Hauptbahnhofille metrolla, koska turistibussi ei tänään kulkisi lainkaan Unter Den Lindenillä. Teimme työtä käskettyä, mutta olimme saaneet vääriä neuvoja, koska Päärautatieasemalla oli vielä pahempi mielenosoitus kuin Branderburgin portilla! Emme siis päässeet turistibussiin vaikka meillä oli ne 16e liput jo ostettuna. Palasimme Branderburgin portille, mutta metrossa puolet ryhmästä päätti lähteä takaisin hotellille. Minä jatkoin kahden ryhmäläisen kanssa takaisin Unter Den Lindenille ja menimme liikkeeseen, joka oli myynyt bussiliput. Onnistuimme saamaan rahamme takaisin!

Matkalla ohitsemme ajoi useita poliisiautoja, pari ambulanssia ja yksi paloauto!  Ilmeisesti mielenosoittajia ja vastamielenosoittajia ei oltu saatu täysin pysymään erossa toisistaan.

Lisää ongelmia syntyi kun päädyimme lentokenttämatkalla S-junaan joka matkasi Alt-Tegeliin . Emme nimittäin uskaltaneet käyttää lentokenttäbussia, koska pelkäsimme että sekin oli jumissa kaupunkia riivaavien mielenosoitusten takia. Ilmeni ,että Alt-Tegel oli hyvin kaukana Tegelin lentokentästä ja jouduimme merkilliseen pikkukaupunkiin, jossa ei ollut kunnollisia opasteita lentokentälle. Onneksi paikalliset auttoivat meitä ja U-junalla ja yhdellä bussilla pääsimme lopulta Tegelin lentokentälle ajoissa!

Harri Huhtanen 2018   

Lauantai 26.5.2018

Loistosää jatkui lauantainakin, jo aamulla oli yli 20 astetta lämmintä. Melia -hotellin läheisyydestä, Spree -joen rantalaitureista, lähti useita jokilaivoja. Valitsimme Stern Und Kreis -yhtiön laivan joka teki peräti neljä tuntia kestävän jokiristeilyn koko Berliinin ympäri. Siinä ehti nähdä kaikki Berliinin keskustan ranta-alueet. Laivalla oli sekä avokansi että sisätilaravintolat. Keittiössä hääri kolme ihmistä kirjaimellisesti ”hiki hatussa”, koska mukaan tuli parikin seuruetta jotka tilasivat kumpikin 10-20 ruoka-annosta.

Nykyään Checkpoint Charlie on turistirysä, jossa nuoret miehet ja tytöt kuvauttavat itseään kolmella eurolla kopin edessä poseeraavien amerikkalaissotilaiden kanssa, mutta toisin olikvat asiat kylmän sodan aikaan, 1950-luvun alussa, kuten allaolevassa kuvassa nähdään.

Risteilyn jälkeen seurueemme matkasi metrolla katsomaan kuuluisaa Checkpoint Charlieta ja samalla tutustuimme Mauermuseoon, jossa oli seikkaperäisesti selostettu muurin rakentamisen eri vaiheita sekä miten innovatiivisia jotkut itä-saksalaiset olivat ylittäessään muurialueen, joka lopulta oli suunniteltu sellaiseksi ettei sen ylittämisen olisi pitänyt olla mahdollista. Muuri -järjestelmä koostui itse asiassa kahdesta erillisestä muurista, joiden päällä oli vielä piikkilanka-aita. Muurien välissä oli leveä ei kenenkään -maa-alue ja muurilla oli vartiotorneja ja valonheittimiä, joista vartijat tarkkailivat tätä aluetta yötä päivää. Jos joku onnistuikin pääsemään ensimmäisen muurin yli, ammuttiin hänet todennäköisesti tällä muurien välisellä alueella. Niinpä loppuvaiheessa ainoa keino ylittää muuri oli tehdä se lentämällä ja siksi muutamat itä-saksalaiset nuoret miehet kyhäsivät omatekoisia lentolaitteita, joiden avulla heidän onnistuikin päästä länteen. Ennen muurin rakentamisista Itä-Berliinistä loikkasi länteen vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä ja siksi muuri oli lopulta pakko rakentaa. Muutoin Itä-Berliinin hallinto oli romahtanut kokonaan ja alue kuihtunut.

Illallisen nautimme Checkpoint Charlien lähistöllä sijaitsevassa kroatialaisessa Glashaus -ravintolassa (Lindenstrasse 29). Ruoka ja juomat olivat edullisia ja hyviä. Yhdeksän hengen illallinen, joka käsitti alku-, pää- ja jälkiruoat, viiniä, olutta, konjakkia ja Irish Coffeeta maksoi vain 320 euroa!  Sillä tarjoilulla ja sillä hinnalla ei kovin moni henkilö olisi pystynyt illastamaan Helsingissä!

Hauskan ja antoisan päivän kruunasi käynti hotellimme lähellä sijaitsevassa irlantilaisessa Murphy’s Pubissa, jossa meno tuntui vain kovenevan sitä mukaan kun kello läheni puoltayötä.

Harri Huhtanen 2018   

         

Berliinin TV-torni oli aikanaan yksi Itä-Saksan suuremmista rakennusprojekteista. Valmistuessaan 1969 torni oli DDR:n valtiojohdon ylpeydenaihe ja heidän näkökulmastaan osoitus itäisen järjestelmän paremmuudesta. Nykyään länsi on ominut tornin itselleen ja vähitellen siitä on tullut samanlainen kaupungin symboli kuin Pariisin  Eiffel -tornista. Torni on niin korkea että se näkyy koko Berliinin ydinkeskustan alueella.   

Perjantai 25.5.2018

Myös kolmas Berliininmatkani oli omatoimimatka (edelliset matkat 1998 ja 2017). Tällä kertaa tosin olin liikkeellä yhdeksän henkisen ryhmän kanssa. Ei ollut kiva herätä kolmelta aamulla, mutta olihan siinä se etu että pääsi suoraan Turusta yhdellä vaihdolla Riikassa Berliiniin, jonne Air Balticin lento saapui jo kahdeksalta aamulla. Friedrichstrassen Melia -hotellista huoneet järjestyivät heti eli ei tarvinnut odotella klo 15 virallista luovutusaikaa. Päivästä tuli kuuma, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja mittari nousi keskipäivän jälkeen 27C:een. Entisen Itä –Berliinin huikaisevassa TV-tornissa, joka on edelleen Saksan korkein rakennus, olin känyt viimeksi vuonna 1998, joten oli korkea aika tehdä uusintavierailu sinne. Vielä 1998 muodollisuudet tornin aulassa olivat vähäiset eli kun osti kassalta lipun pääsi suoran hissiin ja muutamaa minuuttia myöhemmin olikin jo näköalatasanteella. Toisin on nyt. Ovella on turvamiehiä ja vartioita ja joudut odottamaan pitkään vuoroasi ja kaikki torniin menijät joutuvat kulkemaan läpivalaisulaitteen kautta. Lisäksi lippujen hinta on nousut melkoisesti. Nykyään sisäänpääsystä veloitetaan jo yli 20e. Hissi oli aivan liian täynnä ja samoin koko näköalatasanne, ihmiset olivat siellä kuin sillit purkissa!  Vaikka näköalat olivat huikaisevat näytti ilmeiseltä että valitettavasti Berliinin TV-torni oli kohdannut saman kohtalon kuin Pariisin Eiffel -torni ja Rooman Colosseum: aivan liian monet halusivat sinne ja tämän seurauksena lippujen hinnat olivat nousseet hurjasti ja jonotus helteessä oli lähes sietämätöntä ja ylhäälläkin oli tunne että olet edelleen ”jonossa”. Kesällä 1998 tornissa oli murto-osa siitä ihmismäärästä joka siellä nyt oli.

Illalla oli vuorossa tutustuminen Berliinin huonommin tunnetussa pohjois-osassa sijaitsevaan Biergarten Prateriin, jossa on tarjoiltu tuhansille berliiniläisille pitkissä ulkoilmapöydissä olutta ja makkaraa jo vuodesta 1837!  Prater ei ole läheskään yhtä tunnettu kuin Munchenin Hofbräuhaus. Itse asiassa monissa kevyemmissä turistioppaissa ei enää edes mainita koko paikkaa. Minulla on kuitenkin DK:n yli 400 sivuinen Belriini -opas, jossa on muutama rivi tekstiä Praterista. Siinäkin oppaassa paikan tekstiosuus on niin vaatimaton, että kun seurueemme lähestyi aluetta aloin jo miettiiä onko koko Prater enää edes toiminnassa. No kyllä se oli ja hyvinpä olikin!  Praterissa on tuhansia istumapaikkoja, mutta silti seurueellemme tuotti suuria vaikeuksia löytää yhteinen pöytä, koska paikka oli aivan täynnä!  Ilta oli lämmin ja ihmiset iloisia! Olutta ja makkaraa sai vain jonottamalla ja käteisellä, mutta onneksi myyntiluukkuja oli paljon, joten jonotusajat olivat lyhyet. Turisteja siellä ei juurikaan näkynyt, koska turistit eivät ole edes tietoisia koko paikan olemassaolosta. Vaikutelmaksi jäi että valtaosa asiakkaista oli pohjois-Berliinin alueen nuorisoa, ikähaarukassa 20-40 -vuotta. Tyypillisiä saksalaisia nahkahousuja sen sijaan ei ollenkaan näkynyt, kuten Hofbräuhausissa, vaan berliiniläinen nuoriso oli pukeutunut trendikkäästi, kuten missä tahansa Euroopan maassa.

Harri Huhtanen 2018