Pink Floyd: The Wall 1979, osa 1

pink-floyd-the-wallKlassisessa musiikissa muoto on usein sidottu ja teokset hallittuja kokonaisuuksia. Klassisessa musiikissa täydellisuus on arkipäivää ja improvisointi keräilyharvinaisuus. Rockissa asia on usein päinvastoin. 1970‑luvulla kuitenkin erityisesti Englannista nousi maailmanmaineeseen useita bändejä, jotka julkaisivat täydellisyyttä tavoittelevia teemalevyjä. Vastalauseena tälle elitistiselle musiikkikulttuurille syntyi punk‑liike, joka haukkui näitä bändejä dinosauruksiksi. Punkkareiden mielestä nämä bändit olivat hylänneet tavalliset kaduntallaajat, yleisön jonka avulla rock alunperin nousi maailmanmaineeseen. Punk ‑liike korosti musiikin yksinkertaisuutta ja sanoman selkeyttä.

Pink Floydin mestariteos The Wall (1979) on merkillinen sekoitus punkkia, sinfoniaa, oopperaa, progea ja psykedeliaa. Ennen kaikkea levy on Roger Watersin ehkä riipaisevin omaelämänkerrallinen luomus, teosta voisi jopa nimittää eräänlaiseksi testamentiksi. Näennäisesti tämä teema‑albumi on kertomus Pink‑nimisen hahmon vaiheista, mutta kun mietii faktoja, niin omasta ja kaverinsa Syd Barrettin elämästähän Roger tällä levyllä selvästi kertoo.

jatkuu…

Harri Huhtanen 2007

Neil Young: This Note’s For You 1988

Life (1987) oli Youngin viides Geffen -albumi. Geffenillä huokaistiin helpotuksesta kun he pääsivät eroon Youngista, joka oli ollut heille kaupallisesti ja taiteellisesti suuri pettymys. Eräässä vaiheessa epätoivoinen yhtiö uhkasi haastaa Youngin oikeuteen, koska hän teki heille levyjä, jotka eivät kuulostaneet Neil Youngilta!  Geffenillä Young koettiin siis tuotteena, joka oli sabotoinut omaa brändiään. Young vähät välitti Geffenin pomojen mielipiteistä ja itse asiassa jatkoi kokeilujaan vielä Repriselle palattuaankin.

neilyoungthisnotesforyou507216This Note’s For You (1988) oli Youngin ensimmäinen Reprise – levy Geffeniltä lähdön jälkeen.   Young kirojitti ja äänitti levyn melko nopeaan tahtiin 1987 vuoden lopussa. Tällä kertaa hän oli päättänyt kokeilla minkälaista jälkeä syntyisi ison bändin  kanssa. Niinpä hän palkkasi peräti 3 saksofonistia ja 3 kolme trumpetistia soittamaan näitä 1950- ja 1960-luvun jazz-, blues- ja soul -musiikista vaikutteita ammentavia uusia kappaleitaan.

Lopputulos on vaihteleva. This Note’s For You’n parhaissa kappaleissa minua ihastuttaa ison orkesterin svengaava yhteissoundi. Lisäksi teksteissä on sopivasti huumoria ja kieli poskessa -mentaliteettia, kuten esim. kappaleessa Ten Men Workin’ :

Ten Men Workin’ tonight / Huuagh-ahhh-huaagh-ahhh

neil young34404-bLisäksi albumilla on yksi klassikko- kappale, nimittäin toisena kuultava This Note’s For You, josta Young väsäsi niin pirullisen videon, että sen esittäminen nopeasti kiellettiin MTV:ssä. Videossa Young laulaa :  ”Ain’t singin’ for Pepsi / Ain’t singin’ for Coke”. Laulajan taustalla näytetään miten sen aikaisten popin huippunimien  Michael Jacksonin ja Whitney Houstonin käy huonosti. Videolla Young selvästi purkaa frustraatiotaan siitä, miten rock/pop- musiikki 1980-luvulla yhä enemmän muuttui brändi-orientoituneeksi. Tuohon brändi -ajatteluun liittyi olennaisena elementtinä oheismainonta, jolla tunnetut artistit tienasivat usein enemmän kuin pitkillä ja raskailla kiertueilla. Young julisti, ettei koskaan suostuisi moiseen ja niinpä hän lauloi, Pepsi-mainosta irvaillen ”I’ve got the real thing / I got the real thing baby”.

Young tunnetaan yleensä raa’asta särökitaroinnista, mutta tällä levyllä hän osoittaa, että myös sofistikoidumpi blues- ja jazz-kitarointi  sujuu erinomaisesti häneltä. Tästä esimerkkeinä kappaleet Can’t Believe Your Lyin’,  One Thing, Coupe De Ville sekä Twilight.

Levyn loppua kohden mukaan on kuitenkin päässyt myös muutamia melko yhdentekeviä ralleja, joissa big band -soundi alkaa vähän puuduttaa. Osa noista kappaleista on selvästi huumorin pilke silmäkulmassa tehtyjä, mutta niiden vitsit jaksavat naurattaa vain muutaman kerran.  Kokonaisuus jää vähän repaleiseksi, vaikka soittajat  kyllä tekevät hienoa työtä ja Youngin kitarointi on paikoitellen erittäin hienoa. Teemaattisesti levy on kuitenkin torso ja olisi ehkä vaatinut pidempää työstämistä. Tämä on kuitenkin kokeilu, niin kuin niin monet muutkin Youngin 1980-luvun albumeista. Osittain kokeilu onnistuu, osittain ei.

Parhaiden biisien ansiosta
kohtalaisen hyvä levy  * * * * –

Harri Huhtanen 2008

Frankfurt 19. -27.4.2017

Frankfurtmaxresdefault

Kirjoitteluun tuli pitkähkö tauko, koska olin yhdeksän päivää Frankfurtissa (19.-27.4.2017). Alun perin tarkoitus oli matkustaa sinne vain Dylanin konserttiin, mutta sitten siitä tulikin kunnon loma. Frankfurt on mielenkiintoinen kaupunki, täysin erilainen kuin Berliini.  Myös Frankfurt pommitettiin lähes maan tasalle II maailmansodan loppuvaiheessa.  Onneksi aika paljon vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja uusin, satoja miljoonia euroja maksava EU -projekti, tähtää siihen että valtaosa keskiaikaisen Frankfurtin kortteleista ennallistetaan purkamalla joukko sodan jälkeen rakennettuja rakennuksia ja rakentamalla tilalle vanhantyylisiä taloja. Näitä uusvanhoja kortteleita rakennetaan paraikaa Röhmer-aukion ja katedraalin väliselle alueelle ja parin vuoden päästä Frankfurtin uusitun vanhan kaupungin pitäisi olla valmis. Kannattaa siis vierailla Frankfurtissa viimeistään vuonna 2020.

Monissa Saksan kaupungeissa on satoja vuosia vanhoja taloja tai uudelleen rakennettuja ikivanhoja taloja eli siinä suhteessa Frankfurt ei ole erikoisuus. Sen sijaan Frankfurtin pilvenpiirtäjät ovat erikoisuus. Niitä on niin paljon ja ne ovat niin korkeita!  Ne tekevät Frankfurtista Euroopan amerikkalaisimman kaupungin.  Ja pilvenpiirtäjiä on tulossa koko ajan lisää Frankfurtiin. Tälläkin hetkellä siellä on ainakin kolme pilvenpiirtäjää rakenteilla ja kun Brexit ajaa Lontoon pankkimaailman Frankfurtiin lisääntyy toimistorakennusten tarve entisestään, koska on arveltu että tuhansia pankkimaailman työpaikkoja siirtyy Brexitin vaikutuksesta juuri Frankfurtiin, joka on Euroopan rahamaailman keskus Lontoon ohella.  Brexit aiheuttaa sen, että Lontoo kuihtuu lähivuosina ja Frankfurt kukoistaa. Frankfurt on selkeästi dynaaminen, tulevaisuuden kaupunki!

Harri Huhtanen 2017

Pink Floyd: Animals 1977

pinkf20061108140338-animalsEn ole kuunnellut Animalsia (1977) vuosiin. Tätä arvostelua varten kuuntelin levyn ensimmäisen kerran jo monta kuukautta sitten, mutta sitten ilmeni, että musiikillinen muistikuvani levystä oli väärä ja siksi jatkoin kuuntelua ja nyt olen kuunnellut (vinyyli)levyn jo yli 10 kertaa. Kertasin myös mitä olin kirjoittanut aiheesta RARE:een yksitoista vuotta sitten. Ihan kiva teksti, ”vanhana miehenä” tosin olin jo unohtanut osan niistä asioista, joita tuossa tekstissäni kerron. Yhden selvän virheenkin löysin. Väitän nimittäin RARE:n artikkelissa, että olisin kuullut Animalsin jo 1970‑luvulla. Minusta tuntuu, että Animals on niitä viimeisiä Pink Floyd‑levyjä, jotka olen hankinut. Muistelisin, että hankin levyn vasta 1980‑luvun jälkipuolella. Kun nyt vuonna 2007 aloin uudestaan kuunnella levyä ajattelin, että muutama kuuntelukerta riittää, koska minulla oli vankka ennakkokäsitys albumin taiteellisista vahvuuksista ja puutteista. Ennakkokäsitykseni kuitenkin osoittautui vääräksi ja siksi kuunteluprosessi muodostui paljon pidemmäksi kuin olin suunnitellut.

On aivan selvää, ettei tämä levy laadullisesti pärjää universaalille ja ajattomalle The Dark Side Of The Moonille (1973) tai upealle Wish You Were Herelle (1975). Mutta silti Animals on yllättävän hieno levy, jolla on paljon enemmän vahvuuksia kuin heikkouksia.

pinkflabelsParasta levyssä on rakenne. Roger Waters tekee teema‑albumeja. Animals on Watersin kirjoittama ja ”diktatorinen” prosessi on synnyttänyt täysiverisen teema‑albumin. Musiikillisesti levy on upea ja siinä taas on auttanut se, että Pink Floyd on esittänyt näitä kappaleita eri nimisinä jo 1974 kiertueella. Watersin tehtäväksi on siis jäänyt vain kirjoittaa uudet tekstit ja rakentaa irrallisista kappaleista musiikillinen ja lyyrinen kokonaisuus.

Toisaalta ongelmallisinta tällä levyllä ovat Watersin tekstit, jotka ovat ajoittain yliagressiivisia ja hyvän maun rajoilla liikkuvia, mutta toisaalta erittäin kiinnostavia. Haastatteluissaan Waters ei ole suostunut paljastamaan mistä hän itse asiassa levyllä kirjoittaa. Watersin tekstit ovat tällä levyllä niin allegorisia, että yksilö‑ ja yhteisötaso menevät väkisinkin sekaisin.

Levyn avaava ja päättävä Pigs On The Wing kertoo ilmeisesti Watersin omasta rakkaussuhteesta, mutta B‑puolen avaava Pigs (Three Different Ones) on tulkinnallisesti jo huomattavasti vaikeampi tapaus. Todella vaikeaksi teksianalyysi menee kun yrittää selvittää mistä Waters puhuu Dogsilla ja Sheepillä.

Levy tekee ehdottomasti vaikutuksen, mutta kun yritän analysoida miksi se tekee vaikutuksen, päädyn pitkällisen kuunteluprosessin jälkeen sanaan GILMOUR. Tällä levyllä parasta on Gilmourin intensiiviset ja ”sydänverellä” soitetut kitaraosuudet! Diktaattori Waters on Animalsilla jättänyt kosketinsoittaja Wrightin melko totaalisesti syrjään. 1960‑luvun kollektiivinen, demokraattinen ja avantgardistinen bändi on tällä levyllä muisto vain. Myös Mason jää Animalsilla taustatyöläisen rooliin. Mutta ilman Gilmouria Animals EI olisi mitään! Siksi tämä ei ole Watersin soololevy, vaan (hieman yllättäen) täysiverinen Pink Floyd‑albumi.

Hieno levy!   ♥ ♥ ♥ ♥  ½

Harri Huhtanen 2007

Kate Bush: Aerial 2005

katebushh11399005Totisesti AERIAL aiheuttaa minulle päänvaivaa! Olen nyt kuunnellut levyn noin 18 kertaa ja edelleen olen hieman epävarma siitä mitkä pisteet annan sille. Aluksi kun kuuntelin ainoastaan musiikkia, lukematta sanoituksia, kuulosti ykköslevy paremmalta kuin kakkoslevy, mutta nyt kun olen yrittänyt perehtyä myös sanoituksiin varsin perusteellisesti, päädyin sittenkin siihen, että kakkoslevy on KOKONAISUUTENA parempi kuin ykköslevy.

Kakkoslevy on nimeltään A SKY OF HONEY ja kyseessä on levy, jolla alunperin huhuttiin olevan vain YKSI kappale ja vaikka levyllä lukee, että kappaleita on yhdeksän, niin todellisuudessa kappaleita on kuin onkin vain yksi! Tämä havainto helpottaa kovasti arvostelua. Kyseessä on nimittäin TEEMALEVY, juuri sellainen joita tehtiin paljon 1970‑luvulla kun progressiivinen rock oli vielä voimissaan.

A Sky Of Honey kertoo tarinan päivänkoitosta päivänkoittoon. Kyseessä on siis yksi kappale, jossa on yhdeksän osaa. PRELUDE ja PROLOGUE ovat täynnä uuden päivän iloa ja romantiikkaa! AN ARCHITECT’S DREAM sekä THE PAINTER’S LINK puolestaan kertovat uuden löytämisen ja luomisen riemusta. SUNSET ja SOMEWHERE IN BETWEEN kuvailevat hienosti hetkeä ennen hämärää, eivät pelkästään luonnonilmiönä, vaan myös ajatuksia, tunteita ja sielunmaisemaa. NOCTURN johdattelee taitavasti finaaliin, joka on AERIAL. Tämä osa tuotti minulle pitkään harmaita hiuksia, koska siinä on selvä Frankie Goes To Hollywood‑lainaus ja muistaen bändin imagon, asia häiritsi minua suuresti. Mutta kun lukee sanoituksen ja keskittyy siihen ja ennen kaikkea oivaltaa, miten täydellisesti levyn teemakokonaisuus on rakennettu, niin asian pystyy sivuuttamaan. Kokonaisuus kestää minkä tahansa syvätarkastelun. Levy alkaa ja päättyy samaan hetkeen. Kaikki osat tukevat toisiaan, mutta samalla kaikki osat toimivat itsenäisesti. Tehtävä on siis tässä vaiheessa hieman helpottunut. Kokonaispisteet riippuvat siitä minkä arvosanan annan ykkölevylle, A SEA OF HONEY.

Aloitetaan klassikoista. Katen oodi pojalleen, BERTIElle on uskomattoman kaunis! MRS. BARTOLOZZI osoittaa, miten niinkin arkipäiväisestä tapahtumasta kuin pyykinpesusta voi musiikissa tehdä SUURTA TAIDETTA. Laulullaan Kate osoittaa, että todellisuudessa suuria asioita ovatkin ne kaikkein arkipäiväisimmät tapahtumat kun ne oikein silmin osaa nähdä ja tulkita.

katemaxresdefaultLevyn päättävä A CORAL ROOM tavoittelee koko tupla‑albumin parhaan laulun paikkaa, ainakin minun arviossani. Laulussa on samanlaista profetiaalisuutta ja Kate‑ mystiikkaa kuin parhailla Hounds Of Loven kappaleilla. Laulu kertoo kaupungista, joka on jäänyt veden alle, ”korallihuoneeseen”. Kylmät väreet menevät pitkin selkää säkeissä, jotka minusta viittaavat kaksoistornien tuhoon:

There were hundreds of  people living here / Sails at the windows
And the planes came crashing down

Korallihuone on tuhoutuneen sivilisaation lisäksi kertomus myös Katen kuolleesta äidistä:

I hear her laughing /  She is standing in the kitchen
As we come in the back door
See it fall / See it fall
Oh little spider climbing out of a broken jug

Kuten jo aikaisemmin totesin, singlenäkin julkaistu, KING OF THE MOUNTAIN ei välttämättä kestä pitkää kuuntelua ja lisäksi kappale kuulostaa levyllä vähän irralliselta. En tiedä onko Katen huonoon menestykseen Amerikassa vaikuttanut se, että sanoissa jopa kritisoidaan Elvistä, joka kuitenkin on Amerikan ”kansallissankari”:

Why does a multi‑millionaire / Fill up his home with priceless junk?

PII taas on kieli poskella tehty laulu, joka pohjautuu tositarinaan englantilaisesta miehestä, joka osasi luetella ulkomuistista Piin tuhansien desimaalien tarkkudella. HOW TO BE INVISIBLE on kappale, johon ihastuin alussa, koska se on niin svengaava ja varsinkin sen asettaminen levyllä meditatiivisen Mrs. Bartolozzin perään on ollut Katelta nerokas veto. Sanoitus ja laulun ajatuksellinen sisältö jää kuitenkin jotenkin hämäräksi. Viittaako Kate laulussa pitkään taukoonsa? JOANNI on ehkä koko levyn ongelmallisin kappale. Laulu kertoo urheasta naisesta, Jeanne D’Arcista, mutta musiikillisesti teos ei oikein vakuuta, siitä tulee vähän mieleen RED SHOESien aikaiset, enemmän tai vähemmän epäonnistuneet kokeilut.

Ykköslevy ei muodosta teemallista kokonaisuutta, kuten kakkoslevy. Sillä on kolme selvää Kate ‑klassikkoa. Neljä muuta kappaletta ovat myös melko hyviä, mutta ovatko ne riittävän hyviä, jotta voitaisiin puhua täydellisestä levystä? Vaikeaa on, mutta jotenkin uskon, etteivät lisäkuuntelut enää tuo selvyyttä tähän asiaan. Jos 18 kuuntelukertaa ei selvitä asiaa, niin sitten se ei selviä koskaan!   Annan AERIALille pisteitä…..(tässä kohtaa tulevat fanfaarit)…

KLASSIKKO!  * * * * *

Harri Huhtanen 2005

TOP10 Joulukuu 2009

Alla joulukuun 2009 TOP10 albumilistani:

dylan51i8Wp2JimL

   ALBUMILISTA 24

  1. (– ) BOB DYLAN: The Freewheelin’ (CD) (1963, 2003) (UUSI)
  2. (01) GENESIS: Foxtrot (LP) (1972) (6kk)
  3. (02) GENESIS: Genesis Archive 1967‑75 (4CD)  (1998) (5kk)
  4. (05) JOY DIVISION: Heart And Soul. (4CD) (rec. 1978-81, prod.  1997/2008) (8kk)
  5. (– ) THE DOORS: Live In New York Felt Forum 1970 (6CD) (2009) (UUSI)
  6. (07) ENO: Discreet Music (LP) (1975) (2kk)
  7. (08) TUOMARI NURMIO: Dumari (7CD) (2009) (2kk)
  8. (– ) CARAVAN:  If I Could Do It All Over Again, I’d Do It All Over You (LP) (1970) (UUSI)
  9. (– ) THIN LIZZY: Bad Reputation (LP) (1977) (UUSI)
  10. (10) KENT: Röd (CD) (2009) (2kk)

Bob Dylan: Knocked Out Loaded 1986

dylanknockout_lJos minä olisin saanut päättää, tätä levyä ei olisi koskaan julkaistu. Knocked Out Loaded (1986) saattaa olla Dylanin huonoin levy. Levyn tuotannosta vastaa Sundog Productions ja jo nimi kertoo kaiken! Vinyylilevyn A-puoli on kaiutettua kasarisoundia siirappisilla gospel-kuoroilla ryyditettynä. On olemassa paljon parempi ”varjo” -Knocked jota ei koskaan julkaistu. Sessioissa tiiviisti mukana ollut Al Kooper nimittäin kertoi eräässä haastattelussa, että avauskappaleen You Wanna Ramble kaltaisia meneviä rock’n’roll -biisejä äänitettiin useampia, mutta jostain Kooperille käsittämättömästä syystä julkaistulle levylle päätyi kuitenkin tyylillisesti aivan erilaisia biisejä. B-puoli on selvästi parempi, mutta siitäkään en varauksettomasti pidä. On totta, dylanimgp9681että eeppinen Brownsville Girl on varmaan levyn paras kappale, mutta onneton, siirappinen sovitus melkein pilaa senkin. Nopea Got My Mind Made Up on levyn parhaita paloja ja päätöskappale Under Your Spell on sekin parempi kuin muistin. Kokonaisuus on kuitenkin onneton ja ponneton! Albumilla ei ole mitään tyylillistä koherenssia. Tuotanto edustaa kasarisoundeja pahimmillaan. Typeriä kaiutuksia ja taustalla puuroutuvia, siirappisia nais/lapsikuoroja. Säveltäjänä Dylan on tällä levyllä pahasti hukassa. Levyn ainoa kappale, joka on merkitty pelkästään hänen nimiinsä on onneton Maybe Someday. Kaikki muut kappaleet ovat joko lainaa tai yhteistyötä muiden sanoittajien ja säveltäjien kanssa. Jopa kehuttu Brownsville Girl on pitkälti Sam Shephardin käsialaa.

Keskinkertainen levy! * * * –

Harri Huhtanen 2007

Rolling Stones: Ole, Ole, Ole! – A Trip Across Latin America 2016

rolling stonescubaUudelle kanavapaikalle (5) siirtynyt Yle Teema näytti tänään erittäin mielenkiintoisen tuoreen rollari-dokumentin, joka käsitteli yhtyeen vuoden 2016 stadionikiertuetta Etelä- ja Väli-Amerikassa. Matkalla yhtye poikkesi myös Kuubassa, jossa he järjestivät maan historian suurimman rockkonsertin. Konsertti oli ilmainen ja joidenkin arvioiden mukaan yleisöä oli paikalla lähes miljoona!

Olen nähnyt monta rollari-dokumenttia, mutta täytyy sanoa että tämä uusin on ihan sieltä parhaasta päästä!  Bändi on täpinöissään ja yleisö on myös aivan villinä kaikissa maissa, joihin kiertue ulottui. Usein on sanottu ,että nykyisenä youtubien, facebookien ja twitterien aikana rock on kuolemassa pois, mutta tätä dokumenttia katsellessa tuli sellainen tunne että huhut rockin kuolemasta ovat kyllä ennenaikaisia ja liioiteltuja.  Ainakin Etelä-Amerikassa rock on edelleen kova juttu, sen tämä dokumentti kyllä todistaa.  Argentiinassa jopa sadat fanit majoittuivat sen hotellin eteen, jossa rollarit asuivat. Dokumentissa on hauska pätkä, jossa Keith Richards esittelee sviittiään ja kun päästään kylpyhuoneeseen, avaa hän ikkunaluukut ja toteaa että tämä on ihan mukava tapa herätä aamulla. Ikkunan alla on satoja hurraavia ja kirkuvia rollari-faneja.  Ja Keith ei nyt ole mikään ihan nuori mies enää. Sen sijaan dokumentissa haastatellut fanit ovat enimmäkseen ikäryhmää 20-40v.

Ja nyt tätä kirjoittaessa rollari-juhla jatkuu, sillä Teemalta tulee paraikaa dokumentin jälkeen alkanut konserttielokuva rollareiden Kuuban konsertista 2016. Hienoa katsottavaa ja kuultavaa sekin!

Harri  Huhtanen 2017

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 5

dylan tangled2704588Vuosi kului nopeasti. Olin eilen kolmatta kertaa Vapaa Mies-esityksessä. Kertasin juuri äsken mitä olen kirjoittanut kevään ja syksyn 2012 esityksistä ja huomasin, että erityisesti kevään 2012 arvosteluni on sen verran tyhjentävä, ettei kommentoitavaa kovin paljon tällä kertaa ole. Puolitoista vuotta ensi-illan jälkeenkin, esitys noudattaa lähes pilkuntarkasti alkuperäistä koreografiaa ja käsikirjoitusta. Laulut ja niiden sovitukset ovat samoja. Myös välijuonnot ovat samoja.

Tarkkaavainenkin kuulija ehtii kuitenkin parissa vuodessa unohtaa paljon, varsinkin jos ei ole äänitteitä, joiden välillä tekisi vertailua, vaan tukena on ainoastaan omat kuulokuvat. Siksi totean vain, että minusta kuulosti, ja nyt korostan sanaa ’kuulosti”, että musiikillisesti esitys on matkan varrella saanut entisestään syvyyttä. Kolmen mieslaulajan stemmat ja soololauluosuudet sujuvat aina vaan paremmin. Kokemuksen tuomaa varmuutta? Olen aikaisemmin kehunut Luttista, mutta nyt on pakko kehua myös Holmströmiä, joka eilen ajoittain nousi jopa Luttisen yli.

dylaninblueBkKoivusalon Dylan -suomennokset ovat pääsääntöisesti joko hyviä tai jopa erittäin hyviä! Eilen kiinnitin huomiotani siihen, että tarkassa kuuntelussa monissa säkeissä Koivusalo on tehnyt erinomaisia oivalluksia eli luopunut alkuperäisen tekstin kääntämisestä ja kääntänytkin sen sijaan laulun ajatuksen ja jopa onistunut siinä todella hienosti (esim. Tangled Up In Blues). Hutejakin edelleen on. Kuten jo ensimmäisessä arvostelussani totesin: Tamburiinimies, Rolling Stone ja Blowing eivät suomennoksina ja/tai esityksinä toimi niin hyvin kuin esim. Blood On The Tracks- biisien suomennokset ja esitykset.

Konsertin loppupuolella on perinteisesti ollut yksi ajankohtais -spiikki, jossa Koivusalo viimeksi mainitsi Obaman Dylanille myöntämän Vapauden mitallin. Koska asia alkaa nyt olla jo vähän vanha, toivoin että nyt kuultaisiin jotain muuta, mutta eipä kuultu. Obama mainittiin jälleen samoilla sanoilla. Ainoa häivähdys ajankohtaisuutta kuultiin aivan spiikin lopussa kun Koivusalo mainitsi Dylanin nettiuutisten mukaan ryhtyneen kuvanveistäjäksi. Bootleg Series kymppiä sen sijaan ei mainittu lainkaan, kuten ei aikaisemmin ole mainittu Dylanin viime vuonna julkaisemaa Tempest -levyäkään.

Vähän ristiriitaista, sillä toisaalta Vapaa Mies -esityksen välipuheissa korostetaan sitä miten uudistuva taiteilija Dylan on, mutta samaan hengenvetoon Koivusalo ja kumppanit koko ajan tukeutuvat pelkästään Dylanin vanhaan materiaaliin ja jättävät sen kertomatta, että Dylan kiertää koko ajan maailmaa ja on julkaissut 2000-luvullakin kolme täysin uutta materiaalia sisältävää studiolevyä, joista kaksi on lisäksi aika merkittäviä.

Sopukka oli jälleen loppuun myyty. Vapaa Mies -produktion näillä näkymin viimeinen esitys on 28.marraskuuta 2013. Jos esityksiä vuodelle 2014 tulee, ei niitä järjestetä enää Turun Kaupunginteatterissa, sillä talossa alkaa mittava remontti, jonka vuoksi se saamani tiedon mukaan suljetaan ensi vuodeksi. Yleisöä Koivusalolla ja kumppaneilla tuntuu riittävän ja kun settikin on nyt hyvin hallussa, uskon että heillä on haluja jatkaa, mutta mistä löytyy heille sopiva tila? Äänentoisto, valaistus ja laitteisto Sopukassa on kuitenkin sitä luokkaa, ettei paikalliseen korttelibaariin ole mahdollista järjestää samanlaisia olosuhteita. Jatkuvatkohan esitykset Linnateatterissa, jossa on tarvittavat laitteet ja tilat? Aika näyttää.

Vuoden 2017 päivitys:
Jätin tarkoituksella kirjoitukseeni alkuperäiset spekulaatiot, joihin nyt – neljä vuotta myöhemmin – voidaan jo antaa joitain vastauksia. Ensinnäkin Turun Kaupunginteatteri on edelleen evakossa, mutta remontoidut tilat on, muutamien takaiskujen jälkeen, luvattu avata tämän vuoden loppupuolella. Toiseksi tässä väliaikana Koivusalon produktiota ei ole nähty ainakaan Turussa ja pahaa pelkään ettei se palaa uusitunkaan teatterin ohjelmistoon. Siksi olen tyytyväinen että ehdin nähdä tämän ainutlaatuisen produktion peräti kolmasti!

Harri Huhtanen  2013 ja 2017