Bob Dylan: Helsinki 23.9.1987

Dylan 1987Dylanin ensimmäinen Suomen ja Helsingin konsertti

Jäähalli, Helsinki
23.9. 1987

01. Highway 61 Revisited
02. Dead Man, Dead Man
03. Watching The River Flow
04. Simple Twist Of Fate
05. Maggie’s Farm
06. Stuck Inside Of Mobile With The Memphis Blues Again
07. Señor
08. It’s All Over Now, Baby Blue
09. Rainy Day Women # 12 & 35
10. Tangled Up In Blue
11. I Shall Be Released
12. Gotta Serve Somebody
—
13. Desolation Row
14. Blowin’ In The Wind

Dylanin kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen konsertti kesti useamman tunnin, koska ennen Dylania esiintyivät Tom Petty bändeineen sekä ex-Byrds mies Roger McGuinn. Dylanin oma osuus kesti vain 75 minuuttia. Säestysryhmässä esiintyivät seuraavat muusikot:
Tom Petty (kitara), Mike Campbell (kitara), Roger McGuinn (kitara), Benmont Tench (kosketinsoittimet), Howie Epstein (basso), Stan Lynch (rummut) sekä taustalaulajina The Queens Of Rhythm:  Carolyn Dennis, Queen Esther Marrow ja Madelyn Quebec .

Harri Huhtanen 2014

Neil Young: Trans 1982

Sisältö: Little Thing Called Love / Computer Age /  We are in Control / Transformer Man  / Computer Cowboy (aka Syscrusher)  //  Hold On to Your Love  / Sample and Hold – 5.09 (CD-version kesto 8:03) /  Mr. Soul  /  Like an Inca – 8.08 (CD-version kesto 9:46)

Muusikot: Neil Young – kitara, basso, Synclavier, electric piano, laulu, Sennheiser Vokooderi /Nils Lofgren – kitara, piano, urut, electric piano, Synclavier, laulu, Sennheiser Vokooderi/ Ben Keith – pedal steel guitar, Slide-kitara, laulu / Bruce Palmer – basso / Ralph Molina – rummut, laulu /  Joe Lala – lyömäsoittimet, laulu / Frank Sampedro – kitara, stringman / Billy Talbot – basso

Young trans indexYoungin ensimmäinen Geffen-levy oli melkoinen yllätys monelle. Perinteiset rock- ja folk-elementit saivat Transilla tehdä tilaa synclavierille, sähköpianolle ja Sennheiser Vokooderille. Erityisesti Vokooder, joka muuttaa ihmisäänen konemaisen luonnottomaksi teki levystä hyvin poikkeuksellisen ja jopa futuristisen aikanaan.

Levyn kansikuvat kertovat olennaisen levyn teemasta. Etukannen kuvan oikella puolella Youngin näköinen mies liftaa kyytiä  1950-luvun amerikanrautaan vehreän metsän reunustaessa tietä, kuvan vasemmalla puolella sen sijaan “projektio” -hahmo liftaa kyytiä ohiajavasta futuristisesta 2000-luvun autosta.  Tulevaisuuteen sijoittuvassa kuvassa vehreän metsän ovat korvanneet toinen toistaan oudomman näköiset pilvenpiirtäjät sekä kuvitteelliset tulevaisuuden matkustajakoneet. Takakannen kuvassa on avattu sydän joka on täynnä johtovyyhtejä sekä piirilevyjä.  Sanoma on kristallinkirkas: tulevaisuus ei lupaa mitään hyvää, asiat menevät vain huonompaan suuntaan.

NeilYoung19821008cover-inTrans ei ollut kaikkien perinteisen, 1970-luvun  akustisen Neil Young -musiikin ystävien mieleen, mutta minä pidän levystä kovasti ja siksi nostin sen jopa TOP10 listalleni heinäkuussa 2008. Trans svengaa kautta linjan hyvin ja tästä varmaan kuuluu erityissuuri kiitos Crazy Horse -miehille Molina, Sampedro ja Talbot. Yleensä aina kun he ovat mukana Youngin matkassa sopii odottaa jotain todella hyvää. Eikä Trans petä odotuksia.

Levyn A-puolella rytmijalka alkaa vipattamaan viimeistään Computer Age -kappaleen kohdalla. We R in Control on jopa profetiallinen, sillä jo vuonna 1982, ennen Internettiä ja tietoverkkojen maailmaa Young hahmottelee maailman, jossa ”isoveli” hallitsee data- pankkeja, televisioasemia, turvallisuuspalvelua, käytännössä kaikkea yhteiskunnallista toimintaa. Kuulostaako tutulta 2010-luvun maailmassa, jossa NSA kuuntelee ja seuraa sinua kännykkäsi, televisiosi ja tietokoneesi ja kohta myös kodinkoneittesi avulla?

Albumin B-puolella tahti vain paranee eli  se on hienoa kuultavaa alusta loppuun. Sample And Hold  sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin ihmisten kumppanitkin ovat robotteja, jotka tilataan postimyynnistä. Mr. Soul  on modernisoitu versio yhdestä Youngin varhaisimmasta kappaleesta. Young perustelee laulussa musiikillista kokeilunhaluaan ja muutostaan näin:  For the race of my head and my / face is moving much faster / Is it strange I should change?  Albumin päätöskappaleena kuullaan upea, Like An Inca , jossa Young palaa taas vanhaan teemaansa muinaisten intiaanikulttuurien ylemmyydestä nykymaailmaan verrattuna. Kuva on voimakkaan romantisoitu, koska – kuten tiedetään – myös inkat ja erityisesti atsteekit olivat hyvin raakoja aikanaan. Tulevaisuudessa Young ei kuitenkaan näe mitään hyvää ja siksi hän mielessään unelmoi muinaisista ajoista, ne ovat eräänlaisia turvasatamia entistä kurjempaa tulevaisuutta vastaan: We’re gonna lose this place / Just like we lost Atlantis / Brother we got to go / Sooner than you know / The Gypsy told my fortune / She said that nothin’ showed…Well I wish I was an Aztec / Or a runner in Peru / I would build such beautiful buildings / To house the chosen few / Like an Inca from Peru

Hieno levy   * * * * +

Harri Huhtanen 2017

CHUCK BERRY 1926-2017

Jälleen yksi rocksuuruus on poistunut keskuudestamme. Chuck Berryltä ilmestyy vielä yksi levy. Onneksi hän ehti viimeistellä sen ennen kuolemaansa.

http://yle.fi/uutiset/3-9518620

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005133150.html

http://www.rumba.fi/uutiset/chuck-berry-kuollut/

http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/rocknrollin-legenda-chuck-berry-on-kuollut-24350930/

http://www.iltalehti.fi/viihde/201703182200087862_vi.shtml

20170319hh

Neil Young: Everybody’s Rockin’ 1983

neil-young-shocking-pinks-the-everybody-s-rockin-album-vinilo-33-rpmEpäonnisten Hawks & Dovesin (1980) ja Re’actorin (1981) jälkeen Young päätti panna pillit pussiin Reprisella ja kokeilla onneaan 1980‑luvun ehkä  kuumimmassa levy‑yhtiössä, David Geffen Companyssa. Youngin Geffen‑vuodet (1982‑1986) olivat melkoista vuoristorataa, sillä Young vaihtoi tyyliään modernista vanhaan ja takaisin levy levyltä, joten fanien todellinen fanius tuli perinpohjaisesti testattua.

Young aloitti Geffen‑kautensa ultramodernilla Transilla (1982), jonka soundimailma koetteli folk/rock ‑puristien hermoja toden teolla. Osa kuitenkin piti Youngin muodonmuutoksesta, mutta heidänkin jalkojensa alta Young veti maton heti seuraavana vuonna julkaisemallaan Everybody’s Rockin’ (1983) ‑albumilla. Enpä muista rockmaailmasta toista esimerkkiä, jossa artisti olisi vuoden välein vaihtanut tyyliään niin rajusti. Trans ja Everybody’s Rockin’ ovat aivan eri maailmoista. Vanhan, perinteisen rock’n’rollin harrastajat varmaan tervehtivät Youngin yllättävää suunnanmuutosta innolla, mutta fanit, jotka arvostivat Youngissa muutosta ja uudistumista, varmaan kauhistuivat tätä kaavamaista ja rock’n’roll puritanistista levyä.

261866810422_1Minusta Young alisuorittaa tällä levyllä pahemman kerran. Ensinnäkin albumin kestoaika, noin 20 minuuttia, herättää kysymyksen siitä voiko tätä levyä edes kutsua LP:ksi vai olisiko oikeampi nimitys EP. No, koska levyllä on sentään 10 kappaletta, niin ehkäpä tämä levy nippa nappa täyttää albumin määritelmän.

Ei minulla sinänsä ole mitään cover‑levyjä vastaan ja hyvinhän tämä Shocking Pinks soittaa, mutta ongelma on siinä ,että Young ei tarjoa tällä levyllä mitään uutta. Kaikki kappaleet on coveroitu rock’n’roll perinteitä tiukasti kunnioittaen 1‑2 minuutin miniversioina. Erinomaisia kappaleita, mutta ongelmana on se, että maailmasta löytyy noin 500 (kortteli)bändiä, jotka pystyvät tekemään tämän saman. Livenä nämä kappaleet varmaan toimisivat erittäin hyvin, mutta kun minä ostan Youngin uuden studioalbumin odotan kuulevani Youngin näkemyksen asioista youngmaisella tavalla esitettynä. Tällä levyllä kuulen vain sinänsä mallikelpoisesti, mutta varsin hengettömästi esitettyjä covereita vanhoista rock’n’roll hiteistä.

Alimittainen välityö   * * ½

Harri Huhtanen 2008

Guns N’ Roses: Not In This Lifetime, Hämeenlinna 1.7.2017

1980-luvun megabändi Guns n’Roses esiintyy ensi kesänä, 1.7.2017 Hämeenlinnan tapahtumapuistossa. Liput tulivat myyntiin joulukuussa 2016 ja jo silloin myytiin yli 35 000 lippua. Tällä hetkellä (15.3.17) lippuja on tiettävästi myyty jo n. 50 000 kappaletta. Tiedossa on siis ensi kesän suurin rocktpahtuma Suomessa!  Lisätietoja aiheesta:

http://yle.fi/uutiset/3-9343489

20170315hh

Helsinki 24.-26.2.2017 – osa 3

Sunnuntaisin merkittävä osa Helsingin ravintoloista on suljettuna tai avaa ovensa vasta myöhään iltapäivällä tai jopa vasta illalla.  Päivä alkoi tutustumisella Dagmarinkadulla sijaitsevaan ravintola Manalaan,  joka hurjasta nimestään huolimatta on hyvinkin siisti ja kodinomainen paikka, jossa on sekä pubi että ruokaravintola.

helsinkireitz

Päivän pääkohde oli Reitzin säätiön taidekokoelma osoitteessa Apollonkatu 23, 1930-luvulla valmistuneessa kerrostalossa, jonka Lauri Reitz aikanaan omisti. Talon alakertaan muuttivat myös elokuvateatteri Ritz sekä kuuluisa Elite -ravintola. Lauri Reitz keräsi valtavan omaisuutensa kiinteistöbisneksissä 1930-, 1940- ja 1950-luvuilla. Hän harrasti taiteen keräilyä ja omaisuutensa turvin hän pystyi tekemään hienoja taidehankintoja ympäri Eurooppaa. Lauri Reitz kuoli 1959 ja hänen ainoa poikansa Lasse menehtyi vain 42-vuotiaana 1966. Leski päätti säätiöidä Laurilta ja Lasselta jääneen huomattavan omaisuuden vuonna 1971. Säätiön sääntöjen mukaan omaisuuden tuotto piti käyttää kokonaan uusiin taidehankintoihin, joita säätiön edustajat ovatkin tehneet ahkerasti, sillä nykyään omaisuuden tuotto on peräti 700 000e vuodessa. Osa kokoelmista on ollut jo vuodesta 1972 lähtien näytteillä Reizien Apollonkadun tilavassa huoneistossa, johon Lauri ja Maria Reitz muuttivat 1943. Säätiön sääntöjen mukaan näyttely on edelleen yleisölle ilmainen ja myös ryhmäopastukset ovat ilmaisia. Suurelle yleisölle Reizin kokoelmat ovat jääneet vähän vieraiksi, koska niitä ei mainosteta oikein missään ja pysyväisnäyttely on auki ainoastaan keskiviikoisin ja sunnuntaisin kahden tunnin ajan (klo 15-17).

Näyttelytiloihin saapui noin 20 henkilöä ja kierrokseen kuului myös esittely, jossa opas kertoi pääasiat Reitzin elämästä sekä kokoelman sisällöstä.  Nähtävillä oli useissa huoneissa suomalaisen maalaustaiteen merkkiteroksia 1800- ja 1900-luvuilta.  Kokoelman lukuisat antiikkihopea esineet olivat peräisin 1600-, 1700- ja 1800-luvuilta. Perimmäisessä huoneessa oli Reitzin 1930-luvulla Tanskasta ostama 1500- ja 1600-luvun ase- ja haarniskakokoelma. Toisessa huoneessa oli upea Ranskasta ja Saksasta hankittu 1600- ja 1700-luvun posliiniesineiden kokoelma. Kokoelman ehkä arvokkain yksittäinen esine sijaitsi keskellä suurta olohuonetta. Kyseessä oli 1640-luvulla Augsburgissa valmistettu kookas pöytäkello, jonka ornamentiikka oli aivan omaa luokkaansa.

Suosittelen!  Eikä maksa siis mitään!  Lisätietoja aiheesta:  http://www.reitz.fi/contact

Harri Huhtanen 2017

The Doors: Other Voices 1971

Jim Morrison kuoli hämärissä olosuhteissa Pariisissa 3.7.1971. Bändi joutui vaikean kysymyksen eteen. Levytyssopimus Elektran kanssa oli päättynyt. Olisiko järkevää tehdä uusi sopimus THE DOORS‑nimellä kun bändin kantava voima oli siirtynyt autuaammille soittomaille? Manzarekilla ja kumppaneilla oli jo purkissa melkoisesti julkaisematonta materiaalia alkuvuoden L.A. Woman ‑sessioista sekä kevään ja kesän harjoituksista, joita he olivat jatkaneet ilman Morrisonia siinä toivossa, että Jim Pariisista palatessaan viimeistelisi materiaalin ja he voisivat julkaista uuden levyn jo 1972.

Doors46878f90f58f4c61ce3567ad5d9a226676a402dfNeuvottelujen jälkeen bändi päätyi solmimaan vanhalla nimellä uuden sopimuksen Elektran kanssa. Jo lokakuussa 1971 uusi Other Voices ‑levy oli kaupoissa ja vanhan bändinimen voimalla se nousi Amerikan myyntilistalla sijaluvulle 31. Ilmeisesti suuri yleisö ei ollut vielä täysin käsittänyt, että The Doorsin kohdalla kaikki oli nyt muuttunut. Bändistä oli jäljellä enää nimi, joka kertoi legenadaarisesta menneisyydestä, joka ei kuitenkaan koskaan palaisi.

Other Voicesilla on monta pahaa ongelmaa, suurin liittyy lauluosuuksiin. Pääsääntöisesti ne ovat samaa luokkaa kuin millä tahansa tuon ajan amerikkalaisella keskiverto ‑rockbändillä. Toinen paha ongelma on musiikki, joka ajoittaisista valonpilkahduksista huolimatta on keskitien rokkia tympein countryvaikuttein höystettynä. Ajoittain materiaali on niin kamalaa, että tuskin edes Morrison olisi saanut siihen mitään tolkkua.

Tasolasku loistavan L.A. Womanin jälkeen on huikea, tämä on varmaan rockhistorian suurimpia vapaita pudotuksia! Jälkikäteen ajatellen Other Voices olisi kyllä pitänyt jättää julkaisematta tai ainakin julkaista jollain aivan muulla nimellä (esim. ”minor Doors” tai ”Doors without soul” tai ”Manzarek et al minus Morrison”).

Levyn huonoimmat kappaleet ovat niin kamalia, etteivät ne tässä yhteydessä ansaitse edes mainintaa. Kuka antaa kappaleensa nimeksi: I’m Horny, I’m Stoned, varsinkin kun biisi ei ole hardrokkia tai bluesrokkia, vaan merkillinen sekoitus ragtimea, glam‑rokkia ja ”keijumusiikkia”. Tosin saattaa olla, että tästäkin biisistä vielä kaukaisessa tulevaisuudessa tulee kuuluisa camp‑piireissä, sillä ultimaattia mauttomuutta biisistä ei tosiaankaan puutu.

Ongelma on asenne ja sanoma. Morrisonin edustama bändi teki vakavaa musiikkia, jossa tutkittiin ihmismielen syvimpiä sopukoita ja jossa oli paljon jylhää dramatiikkaa. Other Voices on aivan eri maailmasta. Se on ikään kuin soundcheck jotain kokonaisuutta varten, joka ei koskaan valmistunut. Levyllä ei ole selkeää musiikillista koherenssia, ei suuntaa, ei teemaa. Tällä levyllä soittavat taitavat muusikot, joiden muusa on jättänyt heidät tyhjän päälle.

doors-cd-other-voices-full-circle-5.gifTotaaliselta katastrofilta Other Voicesin pelastavat avauskappale In The Eye Of Sun sekä levyn paras veto Ships w/ Sails, joka muistaakseni julkaistiin myös singlenä. Erityisesti jälkimmäisessä kappaleessa on jotain uutta, jotain sellaista jota jalostamalla post Morrison Doorseista olisi voinut sittenkin tulla jotain muuta kuin tympeä keskiverto‑bändi.

Myöhempinä vuosina bändin jäsenet ovat itsekin tajunneet, että levy oli musiikillisesti floppi, sillä kesti valtavan pitkään ennen kuin albumia edes julkaistiin CD:nä. Vasta 1995 pieni Butterfly‑merkki julkaisi kaksi post‑Morrison levyä yhdellä 79 minuutin CD:llä. 1999 julkaistulle Doorsien ”täydelliselle” studioalbumien kokoelmalle post‑Morrison levyjä ei kuitenkaan kelpuutettu, samaten ne loistavat poissaolollaan 2007 julkaistulla 40‑juhlavuosisarjalla.

Keskinkertainen levy    * * * –

Harri Huhtanen 2007

Nettiradio

Kuuntelen hyvin vähän radiota, lähinnä kesäisin ulkona. Kotistereo -yhdistelmässäni ei ole lainkaan radiota. Helsingissä hiljattain käydessäni kävin Stockmannilla katsomassa viihde-elektroniikka -osastolla oliko heille tullut jotain mielenkiintoisia uusia laitteita. Hyvin paljon oli tarjolla pieniä nettiradioita hintaluokassa 100-400 euroa. Suurin osa niistä oli äänetoistoltaan aivan surkeita, mutta sitten törmäsin tyylikään näköiseen 200 euron Amadeuksen Marcato -radioon.  Olipa mahtava ääni niin pienessä laitteessa!  Jopa basso toistui tanakkana ja yllättävän tarkkana. Se ei siis ollut sellainen ”tuhruinen” basso joka Am4894526013264_Nelson_AMARCATO16DW_L_Fhalvoissa laitteissa yleensä on. Diskantti oli ilmava ja ”heleä”.  Kokonaissoundi oli erotteleva ja sopivan pehmeä, digitaalinen ”kireys” puuttui lähes kokonaan. Tein kaupat saman tien. Kotona kotimaisten FM -kanavien soundi ei ollutkaan yhtä hyvä kuin liikkeessä kuuntelemieni nettiradiokanavien ja olin vähän pettynyt ja niinpä päätin asentaa laitteeseen nettiradion. Siitäpä riemu alkoi!   Hakutoiminnolla oli mahdollista kuunnella satoja radiokanavia ympäri maailmaa. Tänään esim.  olen kunnellut Barbadoksen, Guamin ja Chilen kanavia.  Äänenlaatu vaihtelee, mutta keskimääriin on parempi kuin suomalaisissa FM-kanavissa. Parhaat kanavat Marcato toistaa uskomattoman hienosti! Vaikka laite on pieni, pystyy sitä kuuntelemaan kovallakin volyymilla, ilman että ääni säröytyy. Alkukokemuksen perusteella suosittelen varauksetta Marcatoa kaikille. Siinä on uskomattoman hyvä hintalaatusuhde, sillä yleensä tämän tasoista äänentoistoa lähtee vain huomattavasti kalliimmista laitteista.

Harri Huhtanen 2017

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (1973), osa 4

Alla oleva teksti on peräisin RARE-lehteen 1990-luvulla kirjoittamastani kolmiosaisesta Pink Floyd historiikista…
pinkfloyd73”Ennen levyn julkaisua EMI järjesti Lontoossa suuren lehdistötilaisuuden, jossa The Dark Side Of The Moon soitettiin valikoiduille kutsuvieraille. Bändin jäsenet vastustivat tällaista mediasirkusta, eivätkä Rick Wrightia lukuunottamatta suostuneet tulemaan paikalle. Mutta sillä ei ollut mitään merkitystä levyn myynnin kannalta. Tuskin EMI:n edustajat uskalsivat edes unelmoida siitä mitä seurasi. The Dark Side Of The Moon teki Pink Floydin miehistä multimiljonäärejä. Levy nousi nopeasti sekä USA:n että Englannin myyntilistojen kärkisijoille. Se ei vielä ollut kovin ihmeellistä, mutta jatko oli. Levy nousi myös muissa maissa kärkisijoille ja kaikkien hämmästykseksi se pysytteli Englannin listalla ennätykselliset 296 viikkoa. USA:ssa levy teki historiaa 741:llä Billboard -viikollaan (levy pysytteli listalla uskomattomat 16 vuotta!).  Itse asiassa juuri tämä Pink Floydin levy vaikutti osaltaan Billboard -listan sääntöjen muuttamiseen. Kun alkoi näyttää siltä, ettei The Dark Pink71f9af753004d39f657b68165235e176Side Of The Moon putoaisi koskaan listalta, keksittiin ns. Classical -lista, jonne armotta tiputettiin kaikki ne levyt, joiden ensijulkaisusta oli yli kymmenen vuotta aikaa! The Dark Side Of The Moon’in myötä amerikkalainen yleisö löysi myös Pink Floydin vanhat albumit, joita myytiin seuraavan parin vuoden aikana valtavia määriä. Jos Pink Floydin miehet olisivat ajatelleet vain elannon hankkimista, olisivat he voineet tyytyväisinä lopettaa uransa The Dark Side Of The Moon’iin, jota on tähän päivään mennessä (1994) myyty jo noin 28 miljoonaa kappaletta! * Tällä luvulla The Dark Side Of The Moon on kaikkien aikojen kolmanneksi eniten myyty levy maailmassa! Enkä yhtään ihmettelisi, vaikka The Dark Side joskus tulevaisuudessa saavuttasi ykkössijan, sillä näillä näkymin sitä tullaan myymään vielä lukuisia vuosia tahtia miljoona levyä per vuosi. Huhun mukaan Saksassa on eräs CD- tehdas, joka valmistaa pelkästään tätä levyä! ”
* 2017 päivitys: nykyään The Dark Side Of The Moonia on myyty jo yli 45 miljoonaa kappaletta ja se on edelleen maailman kaikkien aikojen myydyimpien levyjen listalla kunniakkaalla sijaluvulla 3. Netistä en löytänyt varmaa tietoa siitä jatkaako tuo Saksassa toimiva ”Pink Floyd – levytehdas” edelleen toimintaansa…  

TÄYDELLINEN LEVY !    ♣ ♣ ♣ ♣ ♣    

Harri Huhtanen 1994, 2006 ja 2017

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (1973), osa 3

Albumin aloitus on nerokas: vähitellen voimistuvat sydämenlyönnit, sitten kassakoneen kilinä ja mielipuoliset huudot. Tässä Masonin lyhyessä äänikollaasissa on jo tiivistettynä The Dark Side Of The Moon’in johtoteemat, jotka ovat elämä, aika ja raha. Speak To Me vaihtuu ilman taukoa Breathe’ksi, jossa Waters kehoittaa jokaista tekemään omat valintansa: ”look around and choose your own ground”. Alunperin Breathe oli äänitetty jo vuonna 1970 Watersin ja Geesinin The Body -soundtrackille. Kolmas kappale On The Run on Watersin ja Gilmourin instrumentaali, jonka jälkeen seuraa vaikuttava Time: ”Every year is getting shorter, never seem to find the time / Plans that either come to naught or half a page of scribbled lines”, kirjoittaa Waters keski-ikäisten peloista. Ykköspuolen päätöskappale, The Great Gig In The Sky on Wrightin mestariluomus, jossa Clare Torry laulaa upean vokaaliosuuden. The Great Gig In The Sky’n varhainen versio tunnettiin nimellä Mortality Sequence.

pinkfloyd-earlsd1-1

Kakkospuolen avaa jo legendaksi muodostunut ”kassakoneintro”. Money on Watersia terävimmillään: ”Grab that cash with both hands and make a stash”. Loistava kappale ja hieno teksti! Waters näkee rahan ihmisten itsekkyyden, ahneuden ja turmeltuneisuuden ylimpänä symbolina. Waters on kirjoittanut kappaleen, joka ei koskaan vanhene, sillä yli 20 vuotta on kulunut Money’n syntymästä ja voidaan kai todeta, että Watersin ironinen kyynisyys edustaa tämän päivän aatteettomassa maailmassa entistä vahvempaa realismia. Money’lla ja sitä seuraavalla Us And Them’illä Dick Parry soittaa hienon saksofoniosuuden. Watersin ja Wrightin yhteistyönä syntyneen Us And Them’in varhaisversio oli jo vuonna 1969 bändin ohjelmistossa instrumentaalina nimellä The Violent Sequence. Kappale äänitettiin tiettävästi ensimmäisen kerran vuoden 1970 Zabriskie Point -sessioissa Italiassa, mutta sitä ei käytetty julkaistulla soundtrackillä. Us And Them’iä seuraa levyllä instrumentaali Any Colour You Like, joka vaihtuu ilman taukoa Brain Damage’ksi. Tämä kappale on Watersin eräänlainen muistokirjoitus Pink Floydin legendaariselle perustajalle Syd Barretille: ”You shout and no one seems to hear”. Albumin päättää mystinen ja profetiaalinen Eclipse:

      All that is now / All that is gone
      All that’s to come /
      And everything under the sun is in tune /
      but the sun is eclipsed by the moon.

Nykyisin teemalevyt eivät ole enää kovin suosittuja, mutta ei siitä pääse mihinkään: The Dark Of The Moon on millä tahansa kriteerillä arvioiden kiistaton mestariteos. Todennäköisesti se on myös paras albumi mitä Pink Floyd on tehnyt.

jatkuu…

Harri Huhtanen 2006