UT-boksin bändihistoriikki tarjoaa ainakin minulle paljon uutta tietoa siitä mikä on ollut GG:n muusikkojen roolijako bändin ainutlaatuisten albumien luomisessa. Totuushan on se, ettei loppupeleissä edes paras bändi ole mikään monoliitti, vaan jokaisella on oma roolinsa siinä mitä tehdään. UT:n teksteissä paljastetaan että kolmesta Shulmanin veljeksestä juuri Phil oli se joka vastasi teksteistä ja albumien ideoista. Hän oli myös suuri Rabelais -fani. Niille jotka eivät tiedä kuka oli Rabelais, voin kertoa että hän on yksi Ranskan klassisen kirjallisuuden huomattavampia nimiä, ei ehkä enää yhtä kuuluisa kuin Moliere, mutta vähintään yhtä hyvä.   Rabelaisin tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, joten sanotaan tässä vain että hän syntyi 1400-luvun loppupuolella ja kuoli 1553. Hänen pääteoksensa on viisiosainen Gargantua and Pantagruel  joka kertoo kahdesta jättiläisestä. Phil käytti useamman Gentle Giant -biisin nimessä Rabelaisin henkilöitä.  UT:n bändihistoriikin haastatteluista paljastuu, että Ray ja Derek  eivät  olleet kovin innostuneita manifestista, jonka Phil kirjoitti GG:n Acquiring The Tasten (1971) kansiaukeamaan. Derek kertoo näin:

“Henkilökohtaisesti ajattelen että Philin teksti oli vähän yliampuva. Se oli suora ja rehellinen, mutta muistelen ettemme Rayn kanssa olleet siitä innoissamme.          Totesimme: ‘ Ok, voit laittaa sen sinne’, mutta kun se sitten oli tehty olimme huolissamme että siitä voisi tulla turpaan myöhemmin.”

Ray puolestaan kommentoi asiaa näin:

“Luulen että Philin manifesti oli vähän turhan voimallinen ja naivi, mutta en usko että se vaikutti kovin haitallisesti bändin toimintaan.”

Bändin kitaristi Gary Green epäili että manifesti sai ihmiset ajattelemaan että bändi oli tekotaiteellinen ja väitti olevansa parempi kuin kaikki muut.

Lähes 50 vuotta manifestin julkaisun jälkeen on kuitenkin syytä todeta, että se mitä Phil Shulman kirjoitti oli mitä suuremmassa määrin totta ja lisäksi manifesti kuvasi hyvin sitä mistä GG:n musiikissa pohjimmiltaan on kyse.

Harri Huhtanen 2020                            

Alkuvuosien Gentle Giant oli aivan ihastuttava! Kuusi kunnianhimoista, lahjakasta multinstrumentalistia oli löytänyt toisensa ja alkoi luoda jotain sellaista jota kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt!

Shulmanin veljekset Derek, Ray ja Phil olivat päässeet jo menestyksen makuun Simon Dupree and The Big Sound (SDATBS) bändinsä kanssa vuosina 1966-69, mutta pop-tähteys ja helppo raha ei riittänyt heille, joten alkuvuodesta 1970 he tekivät täyskäännöksen urallaan.  Nyt kun olen taas kuunnellut vuosien tauon jälkeen SDATBS:in  ainoaa albumia sekä heidän singlejään, niin varmistuin siitä että musiikillinen muistikuvani oli oikea. SDATBS:sta ei ole mitään linkkiä GG:hen. Vaikea edes kuulla tai ymmärtää että SDATBS:n keskeisistä hahmoista kolme jatkoi GG:ssä. Musiikki ja miten se esitetään on kuin eri galakseista peräisin! Ei mitään yhtymäkohtia havaittavissa!

GG julkaisi kiivaaseen tahtiin 1970-luvulla toinen toistaan hienompia levyjä legendaariselle Vertigo -levyyhtiölle. Bändin toisen albumin nimi oli Acquiring The Taste (1971) . Levyn kansiteksteissä bändi julkitoi musiikillisen manifestinsa yllättävän suorasukaisesti:

”Acquiring The Taste on toinen vaiheemme aistien tyydyttämisessä. Jos olet jo ahminut ensimmäisen albumimme, niin toivomme sinun voivan nautiskella tämän toisen kattauksen entistä hienommista aromeista.

Päämäärämme on laajentaa populaarimusiikin rajoja silläkin uhalla että joudumme epäsuosioon. Kaikki sävellyksemme olemme tehneet vain sitä ajatellen että niiden pitää olla ainutlaatuisia, seikkailuhenkisiä ja kiehtovia.  Jotta olemme päässeet tähän meidän on pitänyt yhdistää kaikki musiikillinen ja tekninen osaamisemme.

 Alusta saakka olemme hylänneet kaikki ennakkoajatukset julkeasta kaupallisuudesta. Sen tilalle pyrimme tarjomaan kuulijalle jotain paljon olennaisempaa ja sykähdyttävämpää. Kuulijan tarvitsee vain istua rennosti ja nauttia uusista mauista.”

 (tekstin vapaamuotoinen suomennos by HH 2020)        

Harri Huhtanen 2020                             

Shulmanin veljeksillä oli jo ennen GG:tä menestyksekäs pop-bändi nimeltään Simon Dupree and the Big Sound (1966-69).  Sen avulla he saivat mukavan elannon, mutta se ei tyydyttänyt heitä, koska kaikki kolme veljestä olivat musiikillisesti lahjakkaita ja tavoittelivat enemmän.  Niinpä he vuonna 1970 perustivat GG:n, joka ei toiminta-aikanaan (1970-1980) noussut kovin suureen suosioon, mutta ehkäpä nyt on tullut heidän aikansa?  Ainakin proge-musiikin ystävien piirissä heidän arvostuksensa on uuden UT- megaboksin julkaisun jälkeen noussut entistä  korkeammalle. Joulukuussa 2019 julkaistu 2000 kappaleen UT-boksi myytiin ennätysnopeasti loppuun.  Onneksi bändi tämän jälkeen suostui siihen että alunperin rajoitettua painosta lisättiin eli huhtikuussa 2020 valmistui  1000 kappaleen lisäpainos, josta siis muutamia kappaleita on nyt rantautunut Suomeenkin, tarkemmin aiheesta alla…         

Kuukausien odottelun jälkeen postikuriiri ilmestyi vihdoinkin tiistai-illalla (12.5.20) pihaani. Korona-ajan mukaisesti hänelle ja minulla oli hanskat ja kuittausta ei otettu, koska sekin voi aiheuttaa tartunnan (siis teoriassa). Koska Englannissa, josta tämä 6 kg:n paketti siis tuli, Korona-luvut ovat aivan eri luokkaa kuin täällä auvoisessa lintukodossamme niin käsittelin paketin voimakkaalla desinfektioaineella ennen kuin aloin sitä avata.  Ja pelkkä boksin avaaminen olikin yhtä juhlaa!  Muistelin että kirjoja olisi ollut vain yksi, mutta niitä olikin kaksi eli GG luettavaa minulla on nyt enemmän kuin huippusuosituissa Beatles-bokseissa. Ajattelin viime vuonna ettei niitä Beatles-kirjoja voi enää ylittää, mutta nyt huomaan että kyllä voi!  GG kiertuehistoriikki -kirja on pehmeäkantinen ja liimasidoksinen, joten se ei välttämättä kovaa vääntelyä kestä, mutta parasta siinä on kronologisuus ja perusteellisuus. Kaikki tunnetut keikat vuodesta 1970 vuoteen 1980 käydään huolellisesti läpi.  Sivuja on vajaa sata, mutta koska tekstiä on monella palstalla ja se on pienellä fontilla kirjoitettua, niin tavallisessa romaanimuodossa siitä tulisi varmaan noin 400 sivua tekstiä!  Bändihistoriikki on vielä hienompi!  Kirja on kovakantinen ja sidottu ja laatupaperille painettu. Siinäkin palstoja on paljon eli runsas 130 sivua vastaa perinteisessä kirjamuodossa arvioni mukaan noin 500 painosivua! Ja entä se musiikki?  Mukana on kaikki 12 virallista albumia, mutta ne minulla taitaa kaikki jo olla, joten suurin mielenkiintoni kohdistui live-levyihin, joita boksilla on peräti 16 kappaletta. Ainoastaan vuoden 1970 keikat loistavat poissaolollaan, kaikilta muilta vuosilta keikkoja on mukana boksilla. Ehdin kuunnella niistä tänään kolme ensimmäistä ja olin iloisesti yllättynyt!  Jos loputkin ovat yhtä hyviä, niin silloin paljastuu että GG:n studioalbumit ovatkin olleet vain jäävuoren huippu, sillä keikoilla GG on todella innovatiivinen ja elävöittävä (invigorate)!

Harri Huhtanen 2020