Berliinin TV-torni oli aikanaan yksi Itä-Saksan suuremmista rakennusprojekteista. Valmistuessaan 1969 torni oli DDR:n valtiojohdon ylpeydenaihe ja heidän näkökulmastaan osoitus itäisen järjestelmän paremmuudesta. Nykyään länsi on ominut tornin itselleen ja vähitellen siitä on tullut samanlainen kaupungin symboli kuin Pariisin Eiffel -tornista. Torni on niin korkea että se näkyy koko Berliinin ydinkeskustan alueella.
Perjantai 25.5.2018
Myös kolmas Berliininmatkani oli omatoimimatka (edelliset matkat 1998 ja 2017). Tällä kertaa tosin olin liikkeellä yhdeksän henkisen ryhmän kanssa. Ei ollut kiva herätä kolmelta aamulla, mutta olihan siinä se etu että pääsi suoraan Turusta yhdellä vaihdolla Riikassa Berliiniin, jonne Air Balticin lento saapui jo kahdeksalta aamulla. Friedrichstrassen Melia -hotellista huoneet järjestyivät heti eli ei tarvinnut odotella klo 15 virallista luovutusaikaa. Päivästä tuli kuuma, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja mittari nousi keskipäivän jälkeen 27C:een. Entisen Itä –Berliinin huikaisevassa TV-tornissa, joka on edelleen Saksan korkein rakennus, olin känyt viimeksi vuonna 1998, joten oli korkea aika tehdä uusintavierailu sinne. Vielä 1998 muodollisuudet tornin aulassa olivat vähäiset eli kun osti kassalta lipun pääsi suoran hissiin ja muutamaa minuuttia myöhemmin olikin jo näköalatasanteella. Toisin on nyt. Ovella on turvamiehiä ja vartioita ja joudut odottamaan pitkään vuoroasi ja kaikki torniin menijät joutuvat kulkemaan läpivalaisulaitteen kautta. Lisäksi lippujen hinta on nousut melkoisesti. Nykyään sisäänpääsystä veloitetaan jo yli 20e. Hissi oli aivan liian täynnä ja samoin koko näköalatasanne, ihmiset olivat siellä kuin sillit purkissa! Vaikka näköalat olivat huikaisevat näytti ilmeiseltä että valitettavasti Berliinin TV-torni oli kohdannut saman kohtalon kuin Pariisin Eiffel -torni ja Rooman Colosseum: aivan liian monet halusivat sinne ja tämän seurauksena lippujen hinnat olivat nousseet hurjasti ja jonotus helteessä oli lähes sietämätöntä ja ylhäälläkin oli tunne että olet edelleen ”jonossa”. Kesällä 1998 tornissa oli murto-osa siitä ihmismäärästä joka siellä nyt oli.
Illalla oli vuorossa tutustuminen Berliinin huonommin tunnetussa pohjois-osassa sijaitsevaan Biergarten Prateriin, jossa on tarjoiltu tuhansille berliiniläisille pitkissä ulkoilmapöydissä olutta ja makkaraa jo vuodesta 1837! Prater ei ole läheskään yhtä tunnettu kuin Munchenin Hofbräuhaus. Itse asiassa monissa kevyemmissä turistioppaissa ei enää edes mainita koko paikkaa. Minulla on kuitenkin DK:n yli 400 sivuinen Belriini -opas, jossa on muutama rivi tekstiä Praterista. Siinäkin oppaassa paikan tekstiosuus on niin vaatimaton, että kun seurueemme lähestyi aluetta aloin jo miettiiä onko koko Prater enää edes toiminnassa. No kyllä se oli ja hyvinpä olikin! Praterissa on tuhansia istumapaikkoja, mutta silti seurueellemme tuotti suuria vaikeuksia löytää yhteinen pöytä, koska paikka oli aivan täynnä! Ilta oli lämmin ja ihmiset iloisia! Olutta ja makkaraa sai vain jonottamalla ja käteisellä, mutta onneksi myyntiluukkuja oli paljon, joten jonotusajat olivat lyhyet. Turisteja siellä ei juurikaan näkynyt, koska turistit eivät ole edes tietoisia koko paikan olemassaolosta. Vaikutelmaksi jäi että valtaosa asiakkaista oli pohjois-Berliinin alueen nuorisoa, ikähaarukassa 20-40 -vuotta. Tyypillisiä saksalaisia nahkahousuja sen sijaan ei ollenkaan näkynyt, kuten Hofbräuhausissa, vaan berliiniläinen nuoriso oli pukeutunut trendikkäästi, kuten missä tahansa Euroopan maassa.
Harri Huhtanen 2018
Esitys 5 / 5 . Kuten Liverpoolin (14.5.66) arviossa jo totesin: kiertueen loppupuolen lähestyessä kuulostaa siltä että ilta illan jälkeen Dylan ja bändi ovat yhä kovemmassa vedossa. Akustinen setti on jälleen täydellinen! Käytän varoen täydellinen -sanaa, jottei se kärsisi inflaatiota, mutta tässä kohtaa sitä on vaan pakko käyttää. Dylanin fraseeraus ja säkeiden rytmitys ovat huippuluokkaa. Komean akustisen setin kruunaavat 11 minuutinen Desolation sekä 9 minuuttinen Tambourine. Myös sähköinen setti on hienoa kuultavaa, koska bändi soittaa niin intensiivisesti ja Dylan on hyvin mukana menossa. Tällä keikalla erityisesti Hudson nousee muutamissa kappaleissa hienosti esille. Leopardiin tultaessa vuoden 1966 Dylan -yleisön tyypillinen diktomia nousee taas esiin: äänitteellä kuullaan tässä kohtaa sekä taputuksia että buuauksia. Tässä vaiheessa Dylan heittäytyy sarkastiseksi ja toteaa kylmän rauhallisesti: ”This is a folk song…” ja ajaa sen jälkeen erinomaisessa vedossa olevan bändinsä kanssa konsertin komeasti maaliin esittämällä muun muassa 7 minuuttiset versiot sekä Balladista että Rollingista. Ne ovat jälleen sellaisia ”luu kurkkuun” -versioita, joiden aikana ja jälkeen buuaajien on pakko alistua maestron edessä! Enpä usko, että buuaajat tajusivat vuonna 1966 että 50 vuotta myöhemmin heidän buuauksensa ovat mukana yhden maailman suurimman levy-yhtiön suuren julkaisun CD:eillä! Liverpoolin ohella tämä on yksi kiertueen parhaista keikoista ja äänitteistä.
20 A.H. Records
Vanha kunnon Rolling Stones jatkaa ahkerasti keikkailua. Alla olevan linkin kautta näette mitä kesäkeikkoja heille on buukattu tähän menessä Eurooppaan:
Legendaarinen Don McLean tulee jälleen Suomeen. Kyseessä on ”pistokeikka” Savoy -teatterissa torstaina 18.lokakuuta 2018. Liput ovat jo myynnissä Ticketmasterin kautta ja eilen kun ostin kolme lippua, niin paikkoja löytyi vielä ihan eturivistäkin. Kaikkiaan Savoyssa on kuitenkin vain 735 paikkaa eli jos haluaa mukaan, niin kannattaa varata omansa nyt kun niitä vielä saa! Alla teatterisalin esittely:
hienolta. Soittimet ovat äänitteellä hyvässä balanssissa: kitara, basso, kosketinsoittimet ja rummut toistuvat selkeinä. Dylanin ja koko bändin esitys on hyvin fokuksessa, se on energinen ja intensiivinen! Setin loppupuolella yleisön reaktioiden kaksijakoisuus on hyvin tallentunut äänitteelle sillä samanaikaisesti on kuultavissa sekä raivoisia taputuksia että buuauksia. Dylan ei kuitenkaan buuauksista välitä, vaan vaikuttaa vain saavan niistä lisäenergiaa! Vuoden 1966 Liverpoolin keikka ei ole yhtä kuuluisa kuin Manchesterin ja Lontoon keikat, mutta aivan aiheetta Liverpool on ollut paitsiossa, koska äänite ja keikka ovat vähintään yhtä hyvät kuin nuo myöhemmin soitetut legendaariset keikat. Leopard, Ballad ja Rolling Stone ovat upeita, intensiivisiä esityksiä. Kyllä Liverpool on yksi suosikkejani tämän kiertueen parhaaksi keikaksi ja äänitteeksi!
