Genesiksen legendaarinen 1970-luvun kokoonpano yhteiskuvassa (vasemmalta oikealle): Phil Collins, Steve Hackett, Mike Rutherford, Peter Gabriel ja äärimmäisenä oikealla Tony Banks
Alkuaikojen Genesis (1967-1975) oli äärettömän kunnianhimoinen, idealistinen ja eskapistinen bändi, joka asetti taiteelliset arvot kaiken yläpuolelle. Olisi lapsellista väittää etteivät he halunneet myös rahaa ja mainetta, mutta uskallan väittää että ne eivät olleet primaarimotiiveja heidän tekemisissään, vaan taiteellinen kunianhimo oli noihin aikoihin heillä määräävässä asemassa, jopa siinä määrin, että Peter Gabrielin lähdettyä bändistä vuonna 1975 halusi bändin uusi leaderi, rumpali Phil Collins luotsata bändiä maanläheisempään suuntaan. 1970-luvun loppu ja 1980-luvun alku mentiin vielä proge-hengessä, mutta sitten vuoden 1986 suurmenestys, siis kaupallisesti, Invisible Touch olikin jo aivan eri hengessä tehty levy kuin alkuaikojen eskapistiset taidepläjäykset. Se oli kantaaottavampi, etten sanoisi jopa poliittinen, lähes häiritsevässä määrin. Tämän jälkeen Phil Collins teki enää yhden levyn Genesiksen kanssa, vuonna 1991 julkaistun We Can’t Dance, jossa irvailtiin amerikkalaisuuden nurjille puolille, kuten yksinkertaisia ihmisiä huiputtaville TV-saarnaajille sekä myös Michael Jacksonille, jonka tanssityylistä tehtiin levyn kuuluisin video, jossa Genesis -miehet varsin vakuuttavasti demonstroivat etteivät he tosiaankaan osaa tanssia. Sinänsä hauskaa ja viihdyttävää, mutta kun sitä vertaa vaikkapa vuoden 1970 Tresspassiin, niin joutuu toteamaan että aika kauas bändi oli etääntynyt alkuperäisistä juuristaan.
Genesiksen toistaiseksi viimeiseksi jäänyt levytyskokoonpano vuodelta 1997 (miehet vasemmalta oikealle): Tony Banks, Ray Wilson (bändin uusi laulaja) sekä Mike Rutherford.
Viimeinen niitti Genesiksen arkkuun oli Phil Collinsin lähtö bändistä vuonna 1996. Jäljelle jääneet Genesis -miehet Tony Banks ja Mike Rutherford tekivät sen jälkeen tuntemattoman laulusolistin kanssa vielä yhden albumin nimeltään Calling All Stations (1997), joka pärjäsi vielä Englannin levymyyntilistalla nousten jopa kakkoseksi, mutta USA:ssa, joka oli bändille huomattavasti tärkeämpi markkina-alue, levy floppasi parhaan sijoituksen ollessa no.54. Koska myös kiertueen lipunmyynti takkuili, päättivät Banks ja Rutherford panna Genesis -”pillit” pussiin pitkäksi aikaa…
(jatkuu…)
Harri Huhtanen 2017
Keskiajalla narri oli se joka saattoi kertoa TOTUUDEN ilman, että pää putosi. Nykyaikana parhaita rockartisteja ovat entisajan ”narrit” eli ne miehet ja naiset, jotka uskaltavat kertoa totuuden! Parasta Neil Youngissa on se, ettei hän ole koskaan menettänyt katu‑uskottavuuttaan. 2006 on tärkeä vuosi yli 40 vuotta jatkuneessa Neil Young ‑saagassa. Pitkästä aikaa Neil Young on tarttunut yhteiskunnallisesti ja globaalisesti tärkeään aiheeseen ja mikä parasta hän tekee sen niin, että kuulija jaksaa kiinnostua viestistä jonka hän haluaa välittää!
Kaksoistornien tuho syyskuun 11. 2001 yhdisti amerikkalaiset surussa, mutta erotti heidät vihassa. Republikaaneille terroriteko tarjosi mahdollisuuden säätää kovia valvontalakeja ja kaventaa demokratiaa. Let’s Impeach The Presidentissä Young laulaa:
Young on turhautunut ja vihainen, koska hän tuntee ettei voi tehdä mitään. Miljoonien muiden tavoin hän voi vain KATSOA televisiosta, miten autopommit tekevät tuhoaan ja miten amerikkalaisten pakkosyöttämä ”vapaus” on ajanut ison arabimaan täydellisen anarkian ja väkivallan kierteeseen.
Boksin ensimmäinen Blu-Ray -levy on musiikin osalta samansisältöinen kuin CD -levyt 1 ja 2:
Toinen BD -levy onkin sitten tämän boksin varsinainen täky, sillä se sisältää harvinaista materiaalia myös muista vuosien 2015-2016 konserteista:
Turun kaupunginteatteri oli vuosikaudet remontissa, mutta avattiin uudestaan superkalliin, lopulta peräti 45 miljoonaa euroa maksaneen remontin jälkeen syyskuussa 2017. Avajaistena vetonaulana oli Policesta ja menestyksellisestä soolourastaan tunnettu rocktähti STING, jonka kirjoittama musikaali The Last Ship oli valittu avajaiskauden vetonaulaksi. Ja myös maestro itse saatiin paikalle ja hän oli yllättynyt ja vaikuttunut esityksestä:
kohteliaisuudesta vieraan maan näyttämötaiteilijoita kohtaan, vaan Sting jatkoi asian hehkutusta myös omalla nettisivullaan varsin näyttävästi:
Eilen palattuani Sisiliasta (2.10.17) kävin levykauppa Äxstä noutamassa Gilmourin uunituoreen Live At Pompeii Deluxe boksin, jossa on 2CD:tä ja 2 Blu-Ray levyä. Lisukkeena on postikortteja, yksi juliste, kahdeksan sivuinen haastattelu sekä kovakantinen parikymmentä sivuinen kirjanen.
Koko levyn ajan Dylan vaihtaa nerokkaasti näkökulmaa yksilöstä yleiseen. Elämä on epävarmaa ja maailma on ahdistava paikka, jossa terroristit räjäyttelevät lentokoneita (Thunder On Mountain) ja kaupunkit jäävät tulvien alle(The Levee’s Gonna Break). Ainoan suojan tarjoaa oma koti ja rakkaus. Tosin unikin on vain “väliaikainen kuolema”(Workingman’s Blues). Rakkaus yhdistää melankolian ja toivon ja synnyttää katkeran kauniin kudelman, eikä enää ole niin väliä, vaikka paras aika ehkä onkin jo ohi (Spirit On The Water). Mitään ei tarvitse enää salailla eikä katua (Rollin’ And Tumblin’), sillä ilmasto on muuttumassa ja loppu on hirveä (“you shall burn”). Elämä on suuri mysteeri, joka pitää vain ottaa sellaisena kuin se on: “elämme ja kuolemme, tietämättä miksi” (When The Deal Goes Down). Ilmassa on uhmaa ja kapinaa, rakastettu on hylännyt miehen, joka pelkää, että “jonain päivänä et ole enää minusta raukasta huolissasi” (Someday Baby). Kaikesta kurjuudesta huolimatta elämässä on myös valon ja kauneuden hetkiä. On ilta. Työläinen odottaa “rakkaassa paikassa…. uutta vaimoaan…hilpeään tanssiin”. Arkipäivän pienissä asioissa on avain elämän mysteeriin: uudet saappaat, vähän musiikia ja leppoisa tunnelma, aurinko on laskemassa. Pohjalla ollaan, mutta mitä sillä on väliä, jos vain muistat “laulaa Workingman bluesia”. “Sateenkaaren päässä elämä on vasta alkanut”, joten toivoa on, ehkä elämä sittenkin voittaa kuoleman: “tunsin enkelin suudelman” (Beyond the Horizon). On matkattu maailman ympäri ja rakkaan kaipuu on kova. Maailma pimenee: “kaikki minkä olen uskonut todeksi onkin ollut valetta” (Nettie Moore). Uusiutumisen kautta elämä pääsee kuitenkin eteenpäin: “olen maksanut aikani ja nyt olen yhtä hyvä kuin uusi” (The Levee’s Gonna Break). Uskonto tarjoaa pelastuksen vai tarjoaako, sillä “puutarhuri on lähtenyt”. Epätietoisuus kalvaa mieltä ja olisi parempi olla puhumatta “mystisestä puuharhasta”, joka ei paljasta salaisuuttaan. Sanotaan, että rukous auttaa, mutta auttaako se, “sillä armoa ei anneta kun olet hävinnyt”. Viholliset on paras murhata heidän nukkuessaan. Sydän palaa ja kaipaus kalvaa, mutta mitä se auttaa kun sinut kuitenkin “murskataan”? Sitä voi harjoittaa “hylättyä uskontoa”, mutta “tie on silti yksinäinen”. Onneksi valo vielä pilkottaa ja taivaallista apuakin on ehkä luvassa (Ain’t Talkin’).
