Bob Dylan: 1970, 50th Anniversary Collection (2021)

Dylan julkaisi vuonna 2013 Bootleg Series (BS) -sarjan osan 10, joka sisälsi New Morning (NM)  ja Self Portrait (SP) -albumien outtakes (eli hyllytettyjä) -kappaleita sekä  alternate (eli vaihtoehtoisia versioita) -kappaleista. Nyt, ehkä hieman yllättäen, Dylan palaa aiheeseen jo helmikuussa 2021, jolloin julkaistaan myös laajalle yleisölle 1970, 50th Anniversary collection. Normaalistihan nämä Dylanin vuosittaiset Anniversary -kokoelmat julkaistaan vain superrajoitettuna 100 kappaleen painoksena, koska niiden ensisijainen tarkoitus on juridinen eli niiden avulla levy-yhtiö pystyy pidentämään julkaisemattoman materiaalin oikeuksia siten etteivät nuo 50 vuotta vanhat levytykset muutu public domain -tyyppisiksi, jolloin muiden julkaisijoiden ei enää tarvitse maksaa rojalteja levy-yhtiölle. Mutta tällä kertaa levy-yhtiö tekee siis poikkeuksen eli vaikka tämä 1970 -kokoelma julkaistiin rajoitettuna jo joulukuussa 2020, tehdään siitä nyt myös ”yleisöpainos”. Miksi näitä NM- ja SP-outtakeseja ei voitu julkaista jo vuonna 2013 BS10:n yhteydessä? Tällaista tämä on, levy-yhtiöllä pitää olla aina jokin ”ässä” taskussaan, muuten bisnekset kärsivät. Uuden julkaisun sisältö on varsin mielenkiintoinen eli kappaleet ovat nämä:      

CD 1

3.3.1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
1. I Can’t Help but Wonder Where I’m Bound / 2. Universal Soldier – Take 1
3. Spanish Is the Loving Tongue – Take 1 / 4. Went to See the Gypsy – Take 2
5. Went to See the Gypsy – Take 3 / 6. Woogie Boogie

4.3. 1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
7. Went to See the Gypsy – Take 4 / 8. Thirsty Boots – Take 1

5.3.1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
9. Little Moses – Take 1 / 10. Alberta – Take 2 / 11. Come All You Fair and Tender Ladies – Take 1
12. Things About Comin’ My Way – Takes 2 & 3 / 13. Went to See the Gypsy – Take 6
14. Untitled 1970 Instrumental #1 / 15. Come a Little Bit Closer – Take 2
16. Alberta – Take 5

Bob Dylan – laulu, kitara, piano / David Bromberg – kitara, dobro, basso
Al Kooper – kosketinsoittimet, piano / Emanuel Green – viulu
Stu Woods – basso / Alvin Rogers – rummut
Hilda Harris, Albertine Robinson, Maeretha Stewart – taustalaulu

1.5.1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
17. Sign on the Window – Take 2 / 18. Sign on the Window – Takes 3, 4 & 5
19. If Not for You – Take 1 / 20. Time Passes Slowly – Rehearsal
21. If Not for You – Take 2 / 22. If Not for You – Take 3
23. Song to Woody – Take 1 / 24. Mama, You Been on My Mind – Take 1 / 25. Yesterday – Take 1

CD 2

1. Just Like Tom Thumb’s Blues – Take 1 / 2. I Met Him on a Sunday (Ronde-Ronde) – Take 1
3. One Too Many Mornings – Take 1 / 4. Ghost Riders in the Sky – Take 1
5. Cupid – Take 1 / 6. All I Have to Do Is Dream – Take 1
7. Gates of Eden – Take 1 / 8. I Threw It All Away – Take 1
9. I Don’t Believe You (She Acts Like We Never Have Met) – Take 1
10. Matchbox – Take 1 / 11. Your True Love – Take 1
12. Telephone Wire – Take 1 / 13. Fishing Blues – Take 1
14. Honey, Just Allow Me One More Chance – Take 1
15. Rainy Day Women #12 & 35 – Take 1 / 16. It Ain’t Me Babe
17. If Not for You / 18. Sign on the Window – Take 1 / 19. Sign on the Window – Take 2
20. Sign on the Window – Take 3

Bob Dylan – laulu, kitara, piano, huuliharppu
George Harrison – laulu, kitara (CD1, 20 & 24 ja CD2 2-3, 6-7, 10-11, & 16)
Bob Johnston – piano (CD1, 24-25 ja CD2 1-3)
Charlie Daniels – basso / Russ Kunkel – rummut

1.6.1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
21. Alligator Man / 22. Alligator Man [rock versio] / 23. Alligator Man [country versio]
24. Day of the Locusts – Take 2 / 25. Sarah Jane 1 / 26. Sign on the Window / 27. Sarah Jane 2

CD 3

2.6. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
1. If Not for You – Take 1 / 2. If Not for You – Take 2

3.6. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
3. Jamaica Farewell /4. Can’t Help Falling in Love
5. Long Black Veil / 6. One More Weekend

4.6. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
7. Bring Me Little Water, Sylvie – Take 1 / 8. Three Angels
9. Tomorrow Is a Long Time – Take 1 / 10. Tomorrow Is a Long Time – Take 2
11. New Morning / 12. Untitled 1970 Instrumental #2

5.6. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
13. Went to See the Gypsy / 14. Sign on the Window – Stereo Mix 15. Winterlude / 16. I Forgot to Remember to Forget 1 17. I Forgot to Remember to Forget 2 / 18. Lily of the West – Take 2 19. Father of Night – rehearsal / 20. Lily of the West

Bob Dylan – laulu, kitara, piano, huuliharppu / David Bromberg – kitara, dobro, mandoliini
Ron Cornelius – kitara / Al Kooper – kosketinsoittimet / Charlie Daniels – basso, kitara
Russ Kunkel – rummut / taustalaulajien nimet eivät ole tiedossa

12.8. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
21. If Not for You – Take 1 / 22. If Not for You – Take 2

Bob Dylan – laulu, kitara, huuliharppu
Buzzy Feiten – kitara / muiden sessiossa soittaneiden muusikkojen nimet eivät ole tiedossa

Tiedot kokosi Harri Huhtanen 2020

KUUNTELUVUOSI 2020

Päätin näin vuoden 2020 lopussa listata mitä olen vuoden aikana kuunnellut. Winterludessa olen pitänyt vuodesta 2008 lähtien kuukausittaista TOP10 -listaa, joka käytännössä on tavallaan minun kuuntelupäiväkirjani, tosin sillä erotuksella että tuolle listalle otan vain murto-osan niistä artisteista, joita olen kulloinkin kuunnellut. Tänäkin vuonna olen ehtinyt kuunnella varmaan yli sataa eri artistia, joista vain pieni osa siis pääsee TOP10 -listalleni. Lähtökohtaisesti otan listalle vain levyjä, jotka arvosteluasteikolla 1-5 saavat minulta vähintään arvosanan 4 eli HYVÄ. Joitain poikkeuksia toki vuosien varrelta löytyy, mutta siis valtaosa noista TOP10 levyistäni on hyviä tai erinomaisia tai KLASSIKKOJA.

Vuosi 2020 jää historiaan Korona-vuotena ja musiikintekijöille – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – se tiesi laihaa tiliä, sillä levymyynnillä ei nykyään enää voi päästä samaan kuin keikkailemalla ja kun ei ole keikkoja tai on vain keikkoja, joihin otetaan kourallinen ihmisiä, ei artisti voi sillä kerätä tiliä itselleen. Kuluttajille eli levynkuuntelijoille sen sijaan vuosi oli varsin antoisia, sillä toinen toistaan hienompia bokseja ilmestyi joko viime vuoden loppupuolella tai tänä vuonna.

Korostan että tässä 2020 TOP10 kuuntelulistassani ei siis ole kyse artistien paremmuusjärjetyksestä vaan siitä, miten monta tuntia kuunteluaikaa kullekin artistille olen vuoden aikana uhrannut. Aikaisemmin vuodesta toiseen eniten kuuntelemani artisti on ollut Dylan, mutta huomaan nyt että tämä vuosi teki siinäkin suhteessa poikkeuksen eli 2020 Dylan ei sijoitu kuuntelussani kovin korkealle.

TOP10 kuuntelulistani vuodelle 2020

1. PETER GREEN ja alkuaikojen FLEETWOOD MAC 

Järkytyin kun heinäkuussa tuli tieto Peter Greenin kuolemasta. Huomasin että vaikka minulla on melkein kaikki Peter Greenin ja Fleetwood Macin levyt, niin en ollut kuunnellut niitä enää pitkään aikaan. Aloin uudestaan kuunnella niitä ja yllätys oli iloinen kun huomasin, miten hienoilta monet noita levyistä edelleen kuulostavat, osa jopa paremmilta kuin olin muistanutkaan!

2. GENTLE GIANT

Aloin jo viime vuonna uudestaan kuuntelemaan tätä hienoa 1970-luvun englantilaista proge-bändiä, mutta sitten kun keväällä 2020 sain Englannista heidän kerrassaan upean uuden 30 -levyn megaboksinsa UNBURIED TREASURE, jossa oli lähes 20 aikaisemmin julkaisematonta keikkaa (toiminta-aikanaan 1970-80 bändi julkaisi virallisesti vain yhden live-levyn), niin siitä se kuuntelu toden teolla vasta alkoi!

3. STEVE HACKETT ja alkuaikojen GENESIS

Ex –Genesis kitaristi Hackett on ollut todella ahkera pitämään yllä Genesiksen perintöä viimeisen 13 vuoden aikana kun varsinainen bändi ei ole enää keikkaillut.  Hackett on 2000-luvulla julkaissut jo useamman levyn, joissa hän versioi Genesiksen varhaistuotantoa.  Kuka olisikaan parempi coveroimaan Genesistä kuin mies, joka on osallistunut lukuisten legendaaristen Genesis-biisien säveltämiseen?  Lisäksi vuoden aikana sain käsiini muutaman aivan huikean hyvän bootlegin alkuaikojen Genesis -konserteista.

4. JIMMY PAGE, YARDBIRDS ja alkuaikojen LED ZEPPELIN 

Yardbirds keikalla 1966. Kuvan vasemassa laidassa Jimmy Page ja oikeassa laidassa Jeff Beck.

Vuonna 2020 aloin tutkia mitä kitaristi Jimmy Page on tehnyt ennen kuin hän perusti Led Zeppelinin. Tutkimukseeni liittyen tuli kuunneltua todella paljon Yardbirdsiä. Page oli 1960-luvulla Lontoon kysytyin sessiomies, mutta noita satoja äänitteitä en onnistunut löytämään, sen sijaan Yardbirds-materiaalia on onneksi saatavilla edelleen todella paljon. Samalla tutkimusretkelläni palasin varhaisiin eli vuosien 1968-71 Zeppelin -keikkoihin, joita löytyy yllättävän hyvätasoisina julkaisuina yllättävän paljon (sekä virallisina julkaisuina että bootlegeina).

5. ALVIN LEE ja TEN YEARS AFTER

Vanha suosikkini Ten Years After oli erityisesti alkuvuodesta 2020 minulla ahkerassa kuuntelussa. Vuonna 1970 äänitetty Fillmoren keikka on todella upea! Lisäksi löysin muutamia erinomaisia Alvin Leen Ten Years Later -bändin kanssa tekemiä keikkoja. Alvin Lee ei ollut Jimmy Hendrix, mutta melkein yhtä hyvä! Rockkitaristien aatelia, ehdottomasti!

6. BOB DYLAN

Korona teki mahdottomasta mahdollisen eli pysäytti Dylanin yli 30 vuotta yhtäjaksoisesti jatkuneen The Never Ending Tourin! Dylan ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan julkaisi uuden studiolevyn 8 vuoden tauon jälkeen. Levy sai loistavat arvostelut ympäri maailmaa ja oli myös todella hyvä, samaa korkeaa tasoa kuin muutkin Dylanin 2000-luvun julkaisut. Uutta levyä lukuun ottamatta Dylanin kuuntelu jäi Korona-vuonna 2020 yllättävän vähälle, koska edelle mainitut artistit valtasivat levylautaseni ja veivät valtaosan kuuteluajastani.

(jatkuu…)

Jutun ideasta kiitos Jarmo P:lle!

Harri Huhtanen 2020 

Parhaat muusikot -osa 2

Photo of Jaco Pastorius Photo by Tom Copi/Michael Ochs Archives/Getty Images

Tarkoitukseni oli kirjoittaa ja julkaista jo vuonna 2020 TOP5 lista kitaristeista, rumpaleista, basisteista, kosketinsoittajista, multi-instrumentalisteista ja vokalisteista.  Aika kuitenkin loppui kesken eli vuodelle 2020 sain listattua vain kitaristit ja rumpalit, mutta ei hätää sillä kohta vuosi vaihtuu ja sen jälkeen listaan TOP5 basistit ja ne muutkin.

Harri Huhtanen 2020  

Parhaat rumpalit! -osa 6

05  PHIL COLLINS (s. 1951 )

Joku saattaa kysyä miksi yli 100 miljoonaa levyä myynyt, yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä “pop” -sooloartisteista on mukana tällä listalla. Vastaukseni on että valitettavasti Phil Collins nyt vaan sattuu olemaan aivan suvereeni monilahjakkuus: hän osaa näytellä, hän osaa soittaa rumpuja, hän on loistava laulaja, hän osaa säveltää, hän osaa tuottaa levyjä jne. Harvalla on yhtä muhkea palkintokaappi kuin Philillä ,sillä kulta-, platina- ja multiplatina-levyjen lisäksi hänen palkintokaappistaan löytyy 7 Grammyä, 2 Golden Globea ja 1 Oscar.  Ja tietenkin hän on myös Rock and Roll Hall of Famen jäsen vuodesta 2010 lähtien.

Parhaiden rumpalien listalla hän on siksi että hän on kaiken edellä mainitun lisäksi aivan loistava rumpali!  Phil sai vanhemmiltaan lahjaksi leikkirumpusetin jo viisivuotiaana. Vartuttuaan hän sai vanhemmiltaan entistä parempia rumpuja ja hän opetteli ahkerasti soittoaan televisiosta ja radiosta kuulemiensa kappaleiden tahdissa.  Hän osallistui jo viisivuotiaana kykyjenetsintäkilpailuun ja hämmästytti sillä että  hän keskeytti orkesterin soiton, koska he soittivat Phillin mielestä väärin. Nuoreen Philiin suurimman vaikutuksen tekivät USA:n tummat muusikot, joita hän ihaili.

Teini-iässä Phil osallistui useisiin Tv- ohjelmiin ja elokuviin. Hänestä oli tulossa näytelijä, mutta onneksi ei tullut. Rockmusiikkia seuraavien piirissä Phil Collinsin huippuaika alkoi vuonna 1970, jolloin hän pääsi vakiojäseneksi erääseen  kaikkien aikojen parhaasta proge-bändistä nimeltään Genesis.   Ensimmäinen Genesis- albumi jolla Phil oli mukana oli Nursery Cryme (1971). Yleensä Phil lauloi taustoja, mutta For Absent Friendsissä  hän laulaa päävokaalin. Sitten elokuussa 1975 legendaarinen Peter Gabriel  yllättäen jätti Genesiksen, juuri kun bändi oli nousemassa suurempaan suosioon.  Genesis etsi kuumeisesti uutta päävokalistia, mutta päätyi lopulta valitsemaan pestiin Philin, joka on myös erinomainen laulaja.

Genesis ei ollut vielä 1970-luvulla kaupallisesti kovin suosittu, vaikka kriitikot pitävät bändistä. Niinpä jokainen Genesiksen jäsen kokeili siipiään sooloartisteina. Ainoa joka menestyi oli Phil, jonka ensimmäinen soololevy Face Value (1981)  oli aivan huikea menestys. Phil ei kuitenkaan eronnut Genesiksestä, vaan teki bändin kanssa vielä levyt Abacab (1981), Genesis (1983), Invisible Touch(1986) sekä We Can’ Dance (1991) .

Genesis menestyi loistavasti 1980- ja 1990-luvuilla, mutta niin menestyi myös Phil soolourallaan. Phil ei voinut jatkaa kahta uraa ja niinpä hän valitsi soolouran ja erosi Genesiksestä vuonna 1996.

Rumpalina Phil ei ole maailman paras ja siksi sijoitankin hänet tällä listalla sijaluvulle viisi. Suuri yleisö tuntee hänet paremmin vokolistina ja listahittien tekijänä, mutta hän on myös erittäin hyvä rumpali. Jos ette usko niin kuunnelkaapa miten Phil hoitaa rumpuosuudet Genesis -levyillä vuosina 1971- 1991.

Harri Huhtanen  2020                                      

STRIIMAUSLAITTEET

Sikäli olen vanhan liiton miehiä, että arvostan analogisia laitteita sekä vanhaa kunnon 2-kanavan stereosysteemiä.  Nykyään suuri yleisö kuuntelee kuitenkin paljon musiikkia puhelimella ja pienillä tietokonekaiuttimilla. Olen samaa mieltä kuin Neil Young, että musiikin laatua ajatellen tämä ilmiö on äänentoistollisesti askel taaksepäin. Siksi päinvastoin kuin kaverini en ole hankkinut itselleni mitään striimauspalveluita, koska mitä hyötyä niistä olisi kun musiikkia pitäisi kuunnella huonolaatuisilla pikkukaiuttimilla.

Mutta nyt “Joulupukki” sai mieleni muuttumaan, sillä eilen avasin ison lahjapaketin, jossa oli Bluesound Node2i  ja mukana oli jopa “aitopaperinen” käyttöohje. Tilasin heti itselleni netistä HIFI TIDAL– palvelun, koska lukemani perusteella he käyttävät Neil Youngin tavoin parhaita lähdenauhoja striimaukseen eli musiikki välitetään pakkaamattomana (lossless). Seuraavaksi kaivoin varastostani kunnolliset (Monster) välipiuhat ja kytkin laitteen stereoihin vapaana olleeseen Tuner-kytkentään.  Esittäjät ja Kappaleet valitaan puhelimella ja nettiyhteys tulee langattomasti kotireitittimestä.

Jännitys oli suuri kun latasin ensimmäisenä soimaan Pentanglen Let No Man Steal Your Thymen MASTER -version. Tällä kappaleella on helppo testata laitteiden äänentoistokykyä, koska kyseinen äänite on tehty aikanaan huippu hyvin. Siinä on erittäin korkeita ja erittäin matalia taajuuksia, soittimien separaatio on erinomainen ja äänitteen preesens-vaikutelma on huippuluokkaa.    

Ja katso!  Kappale toistui B&W 801 studiokaiuttimillani todella hienosti! Vähintään CD-tasoisesti ellei jopa yli sen. Sitten kuuntelin useita muitakin artisteja ja kyllä Tidalin arkistoon oli valittu mainosten mukaisesti huippuhyviä / parhaita versioita noista minulle niin tutuista levytyksistä.

Koska Node2i on pelkkä soitin, joka käyttää BlueOs-järjestelmää voi sen välityksellä soittaa muistakin lähteistä kuin Tidal-palvelusta. Voi soittaa satoja nettiradioasemia, Spotifyä, Neil Youngin hehkuttamaa Archives -äänitepalvelua jne.

Alla olevien linkkien avulla voitte halutessanne tutustua tarkemmin tähän hienoon laitteeseen sekä  edellä manittuun Tidal-striimauspalveluun.  

NODE 2i

https://tidal.com/

Ja täällä on vertailtu sitä miten Spotify ja Tidal eroavat toisistaan:

Tidal vs Spotify: Which one is the better option for you?

Harri Huhtanen 2020

James Joyce ja Kate Bush

Irlantilainen James Joyce (1882-1941) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista. Hän julkaisi pääteoksensa Odysseus vuonna 1922. Alkuteoksen laajuus kokonaisuudessan on 264 834 sanaa, ja se on kielellinen ”ilotulitus”, sillä siinä on käytetty peräti 30 000:ta eri sanaa. Teoksen ensimmäinen suomennos on Pentti Saarikosken (1937-83) käsialaa, 2000-luvulla teoksen on suomentanut hiljattain edesmennyt Leevi Lehto (1951-2019).

James Joyce kuoli Sveitsissä 37 vuotta ennen kuin Kate Bushista tuli kuuluisa. Vuonna 1989 heidän tiensä kuitenkin kohtasivat merkillisellä tavalla. Odysseuksen huipentuma on Molly Bloomin pitkä monologi teoksen lopussa. Kate olisi halunnut lainata osia siitä uudelle levylleen, mutta Joycen perikunta kieltäytyi tästä. Olen aivan varma että jos James olisi elänyt niin hän ei olisi kieltäytynyt. Taitelijoilla on kuitenkin se etu, että fiktiivisissä tarinoissa saman tarinan voi kertoa yhä uudelleen kunhan se ei ole ihan sama, vaan ikään kuin ”uusi” tarina. Niinpä Kate otti kuin ottikin levylleen pätkän Molly Bloomin kuuluisasta monologista, mutta muutti sanoitusta sen verran, ettei perikunta voinut häntä haastaa oikeuteen. Kate myös julkaisi kappaleesta hienon videon, jonka laitan nyt tänne Joulun kunniaksi:

Kate Bush: The Sensual World 1989

Harri Huhtanen 2020

Zombies: tarinan loppu olikin uusi alku! – osa 2

Zombies äänitti parhaan studioalbuminsa loppukesällä 1967. He pääsivät levyttämään Lontoon legendaarisille Abbey Road -studioille heti Beatlesien ja Pink Floydin jälkeen. Odessey And Oracle (1968) oli vasta bändin toinen studioalbumi, mutta siitä tuli hieno!  Tämä kakkosalbumi julkaistiin keväällä 1968, mutta se oli jo ”postuumi”, sillä jo loppuvuodesta 1967 bändi oli turhautunut huonoon keikka- ja singlemyyntiin. Bändin johtajasta Rod Argentista tuntui että bändi polki paikallaan ja osittain siksi tehtiin hätiköity päätös bändin lopettamisesta loppuvuonna 1967. Argent suunnitteli uutta bändiä Zombiesien toisen biisinikkarin Whiten kanssa. He sävelsivätkin uusia biisejä ilmeisesti jo alkuvuodesta 1968. Argent oli haastattelussa vakuuttanut ettei Zombies enää palaa, mutta kun sitten levy-yhtiö CBS  lähestyi heitä ja toivoi vielä yhtä studioalbumia, niin miehet päättivät kokeilla vielä kerran mitä saisivat aikaan. Joulukuussa 1968 äänitettiin Lontoon Morgan -studioilla kourallinen uusia kappaleita sekä saman verran uusia versioita vuosien 1965-66 jo julkaistuista Zombies kappaleista. Uusi albumi oli tarkoitus julkaista vuonna 1969, mutta kun siltä poimitut singlet Imagine The Swan ja If It Don’t Work Out eivät menestyneet, peruutti CBS albumin julkaisun. Zombiesien kolmas studioalbumi jäi sitten vuosikymmeniksi hyllylle, mutta bootleggarit, jotka aina löytävät keinoja saada käsiinsä julkaisematonta materiaalia pitivät kolmatta levyä laihoina Zombies -vuosina ”hengissä”.  Vasta vuonna 2000 Japanissa Zombiesien vuonna 1968 äänitetystä kolmosalbumista ilmestyi virallinen versio, jonka nimeksi tuli R.I.P. Ei se ollut yhtä hyvä kuin kakkosalbumi Odessey mutta muutamissa kappaleissa oli kieltämättä sellaista Zombies- ”magiaa”, jonka vuoksi bändiä arvostan.

Albumin paras kappale on singlenäkin julkaistu Imagine The Swan, jonka säveltäjiksi on merkitty Argent sekä White.  Koska kappale ei menestynyt singlenä, ei siitä ole kirjoitettu oikeastaan missään. Jos se olisi menestynyt, kuten sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt menestyä, olisivat kriitikot varmaan kiinnittäneet huomionsa siihen että tässä sävellyksessä on lainattu erästä kaikkien aikojen parasta ”biisinikkaria” eli 1700-luvulla elänyttä saksalaista Bachia. En osaa suoraan sanoa mistä Bachin teoksesta lainaus kappaleen alussa on peräisin, mutta yleensä kun pidän jostain valtavasti ilmenee myöhemmin että kappaleessa on (osittain) käytetty Bachin teemoja. Niinhän voi aivan hyvin tehdä, koska Bachin perikunnalla ei ole enää oikeuksia hänen sävellyksiinsä. Bachin lainaaminen melodioissa antaa kappaleille ajattomuutta ja syvyyttä jota yleensä tavallisessa pop-kappaleessa ei ole.             

Harri Huhtanen 2020

GENTLE GIANT: Unburied Treasure 30CD (2019) ! – osa 7

In A Glass House (1973)

1970-luvulla rockkulttuurin tahti oli erittäin kova. Pinnalle pyrkivä bändi ei voinut jäädä murehtimaan poislähteneen jäsenen aiheuttamaa aukkoa. 1960-luvulla tosin bändit helposti tekivät lopetuspäätöksen tällaisessa tilanteessa jopa 2-3 albumin jälkeen, mutta 1970-luvulla alettiin ymmärtää että bändi oli myös brändi eli jos lopetti ja muutti bändin nimen ei alkuperäinen faniporukka välttämättä enää seurannut perässä. Philin  lopettamispäätös oli tullut vähän puskista eli bändi ei ollut siihen täysin varautunut. Ray Shulman  kommentoi vuoden 1973 uutta tilannetta näin:

”Philin lähdettyä menetimme sanoittajan, laulajan ja puhallinsoittimien taitajan, mutta meillä oli edelleen kaksi pääsäveltäjää sekä viisi erinomaista muusikkoa messissä. Niinpä uuteen tilanteeseen sopeutuminen ei ollutkaan niin vaikeaa kuin oletimme, vaan oikeastaan muutos olikin helpotus”.

Bändi ryhtyi jo heinäkuussa 1973 äänittämään viidettä albumiaan In A Glass House . Se oli bändin ensimmäinen albumi, jossa Phil Shulman ei enää ollut mukana. Albumi äänitettiin vain kuusi kuukautta sen jälkeen kun Phil oli ilmoittanut erostaan. Nykyään ajattelisi helposti, ettei sellainen levy voi onnistua. Mutta toisinpa kävi. Gentle Giantin viides studioalbumi on erinomainen. Derek Shulman kommentoi levyn valmistelua seuraavasti: ”                 

”Levy tehtiin hyvin nopeasti. Luulenpa, että äänityksiin, tuotantoon ja masterointiin kului vain 12 päivää…muistan miten vihasin levyä sitä tehdessämme, mutta pidän siitä nykyään. Se ikään kuin osoitti meille mihin suuntaan olimme menossa.”  

Bändillä oli siis luovuus ja taiteellinen puoli hallussa, mutta bisneksissä oli ongelmia. Amerikkalainen jättiyhtiö Columbia ilmoitti yllättäen  etteivät he voi julkaista uutta albumia USA:ssa, koska se on liian epäkaupallinen. Lisäksi bändin sopimus Vertigon kanssa Englannissa oli menossa katkolle. Ymmärrettävästi bändin jäsenet eivät voineet täysin rinnoin luottaa tulevaisuuteensa, vaikka heidän musiikkinsa ja luovuuttensa ei ollutkaan kärsinyt Philin lähdöstä.

Harri Huhtanen 2020                            

GENTLE GIANT: Unburied Treasure 30CD (2019) ! – osa 6

                                                                                                       Kuvassa Phil on toinen vasemmalta.

Phil (synt. 1937) on vanhin Shulmanin veljeksistä. Shulmanin kolme veljestä olivat soittaneet ja tehneet musiikkia yhdessä 1960-luvulta lähtien.  Nuoremmat veljekset Ray ja Derek  tulivat kohtuullisen hyvin toimeen keskenään, mutta konflikteja syntyi Philin kanssa, vaikka hän oli erittäin keskeinen ja tärkeä jäsen bändissä.  Phil oli taiteellisesti erittäin tinkimätön, Ray ja Derek sen sijaan olivat ehkä enemmän bisnes-henkisiä mikä heidän näkökulmastaan tarkoitti sitä että taiteellisuudesta oli syytä tinkiä, jos aikoi menestyä myös taloudellisesti. Tämä aiheutti närää veljesten välille. Sitten syksyllä 1972 tuli vielä epäonninen syyskiertue Black Sabbathin kanssa. Black Sabbath -fanit kun eivät diganneet ollenkaan Gentle Giant -tyyppistä koukeroista musiikkia, vaan buuasivat bändille. Lisäksi Phil kärsi siitä ettei voinut olla riittävästi perheensä, erityisesti lastensa parissa. Niinpä hän 4.tammikuuta 1973, kesken Euroopan kiertueen, ilmoitti eroavansa bändistä. Vaikka riitoja oli ollut jo aikaisemminkin oli Philin lähtö todella kova isku bändille. Ray  ja Derek olivat sitä mieltä että jos eroaa kaksi vuotta oman musiikkillisen ”manifestinsa” (1971) jälkeen bändistä, niin on pettänyt bändinsä ja jättänyt sen pulaan. Lopputuloksena oli todella pitkään kestänyt välirikko veljesten kesken. Ilmeisesti nykyään riidat on sovittu, mutta välirikko kesti vuosikymmeniä, vaikka Gentle Giant pystyikin jatkamaan yllättävän hyvin ilman Philiä. Vuosi 1973 on kuitenkin selvä taitekohta bändin lyhyeksi jääneen uran aikana, sillä Octobus (1972) -albumilla Phil oli vielä mukana, mutta ei sen jälkeen. Niinpä neljännen albumin jälkeen bändin musiikki muuttui, mutta aluksi ei kuitenkaan liikaa eli alkuperäiset Gentle Giant -fanit eivät heti hylänneet bändiä.                 

Harri Huhtanen 2020                            

Bob Dylan: Rough And Rowdy Ways (2020) – osa 3

Olen tarkoituksellisesti pitänyt taukoa RARW:n kuuntelusta yli 3 kuukautta. Olen kuunnellut kymmeniä muita artisteja tässä välissä. Ja tänään sitten lopetin ”lakkoni” ja testasin miltä Dylanin uutuus kuulostaa kaiken tämän muun 100 päivän aikana kuuntelemani musiikin rinnalla. Ja tässähän kävi niin että Dylan veti taas pidemmän korren eli muiden tänään ja aikaisempina päivinä kuuntelemieni artistien levyt kuulostivat lopulta aika ”kevyiltä” RARW:n rinnalla.   

Luulisin että aika harva mieltää Dylania 2000-luvun artistiksi. Valtasosa ihmisistä ajattelee että hän on 1960- ja 1970-lukujen artisti. Ja kieltämättä varmaan noiden vuosikymmenien Dylan-levyjä on myyty enemmän kuin näitä uudempia.  Taitelijana Dylan ei kuitenkaan pysähtynyt 1960- tai 1970-luvuille. Minusta alkaa vuosi vuodelta yhä enemmän tuntua siltä että nämä myöhäiskauden eli 2000-luvun levyt sisältävät sellaista syvää viisautta jota ei ehkä ole aikaisemmilla levyillä ollut samassa määrin, vaikka  hienoja levyjä nekin ovat. 

Modern Times (2006) ja Tempest (2012) ja ovat ne levyt, joista olen ollut erittäin vaikuttunut ja nyt voin ilokseni lisätä tähän sarjaan tulevan klassikon Rough And Rowdy Ways (2020).   Uudella albumilla on monta hienoa kappaletta, mutta tällä hetkellä nostaisin avainkappaleeksi upean Key Westin joka saattaa olla koko tämän arvoituksellisen albumin avainlaulu.

Harri Huhtanen 2020