Kaunasin matka 10.-13.8.2019 -osa 3

Näiden neljän vanhan talon ikkunoihin on kuvattu 1600-luvun kedainilaisia.

Kedainiain matka 12.8.2019 – osa 1

Syväturismiksi nimitän sitä että käy paikoissa, joista muut eivät ole kiinnostuneita. Vaikka Liettuaan on saanut vapaasti matkustaa jo 30 vuoden ajan on suuri osa maan kaupunkeista jäänyt valtaosalle suomalaisista aika tuntemattomaksi. Monet toki jo tietävät pääkaupunki Vilnan ja ovat ehkä käyneetkin siellä. Lisäksi erityisesti turkulaisille on viime aikoina (siis tarkoitan nyt ennen tätä Korona-aikaa) tullut tutuksi Kaunas, koska Wizzairilla on suora lentoyhteys Turusta Kaunasiin. Muut Liettuan kaupungit ovatkin sitten jo huonommin tunnettuja. Kolmantena matkapäivänä valitsimme tutustumiskohteeksi noin 50 kilometrin päässä Kaunasista sijaitsevan pikkukaupungin nimeltä Kedainiai. Sinne kun on hyvä ja edullinen bussiyhteys ja matkakin kestää alle tunnin.

Syväturismiin kuuluu olennaisena osana myös virheiden teko.  Kun saavuimme puolenpäivän aikaan Kedainiain bussiasemalle teimme sen virheen että päätimme kävellä keskustaan. Käveleminen on erinomainen tapa tutustua uusiin kaupunkikohteisiin, mutta tällä kertaa olisi kyllä pitänyt ottaa taxi, sillä bussiasemalta oli yli 2 kilometrin matka keskustaan ja valitettavasti matkan varrella ei ollut mitään mielenkiintoista, lähinnä tietä reunustivat vain 1960- ja 1970-luvun tylsät neuvostoaikaiset betonikolossit sekä muutamat yhtä tylsän näköiset pientalot.

Onneksi vanha keskusta olikin sitten jo moniverroin mielenkiintoisempi. Kedainiai on tänä päivänäkin hyvin pieni kaupunki, asukkaita siellä on nykyäänkin vain vähän yli 20 000. Kaupunki on kuitenkin yksi maan vanhimpia, koska siitä löytyy maininta jo 1300-luvun kirjoituksissa ja kaupungin oikeudetkin Kedainiai sai jo 1500-luvulla.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on kedainiaijanus_radzivil.jpgKuvassa oikealla Prinssi Janusz Radziwiłł (1612-55) joka oli ehkä vaikutusvaltaisin hallitsija Radvilien satojen vuosien dynastiassa. 

Kedainiain historia on hyvin merkillinen. Perustamisestaan lähtien kaupungin tavallaan omisti yksi suku. Kyseessä oli Radvilien ylimyssuku, joka oli myös Liettuan suuriruhtinaskunnan johdossa pitkään. Tekstien mukaan Radvilit pitivät valtaa Kedainiaissa lähes 300 vuoden ajan. Suku omisti valtavasti maata ja linnoja muuallakin.

1600-luku oli Kedainiain suuruuden aikaa, sillä silloin sinne muutti skottiyhteisö. He rakensivat kaupungin täyteen sen ajan mittapuulla toinen toistaan komeampia matalia tiliirakennuksia, joista aika monet ovat kuin ihmeen kaupalla säilyneet meidän päiviimme saakka. Sotien tuhovimmalta Kedainiai onkin vuosisatojen saatossa säästynyt yllättävän hyvin.

Kaupungissa oli myös huomattavat juutalais- ja saksalaisyhteisöt. Kedainiain vauraus perustui Radvilien rikkauden lisäksi juuri näiden ulkomaalaisten kauppiasyhteisöjen toimintaan. Juutalaisten, Skottien ja Saksalaisten kaupankäynti toi kaupungille tai lähinnä Radvileille valtavat verotulot joiden turvin kaupunkiin voitiin rakentaa hienoja kirkkoja ja sen ajan mittapuulla ultramoderneja kivitaloja.         

Harri Huhtanen 2020      

PJ HARVEY -osa 3

PJ Harvey ja Nick Cave ovat taiteilijoina hengenheimolaisia.

PJ Harvey julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1992. Uusin levy on vuonna 2016 ilmestynyt The Hope Six Demolition Project (THSDP) . Se on Harveyn parhaiten menestynyt levy. Se nousi Englannissa listaykköseksi ja sijoittui erittäin hyvin muissakin Euroopan maissa.   Koska upeassa Seinen konsertissa (2017) Harvey esitti nimenomaan THSDP-albumilta useita kappaleita päätin hankkia tuon levyn itselleni.  Eilen sitten kuuntelin levyn ensimmäisen kerran ja olin aika pettynyt , sillä kaikki se luonnollisuus, karisma ja fokus, joka oli läsnä Seinen konsertissa ei kunnolla välittynyt levyllä. Mikä ihme siinä on että joudun kerta toisensa jälkeen toteamaan että tuottajat ja äänitysinsinöörit, jotka operoivat 1960- ja 1970-luvuilla 2-, 4- ja 8-raitanauhureilla saivat tallennettua paljon paremmmin esityksiä kuin nykyiset digitaalituottajat joilla on käytössä 200-raitanauhurit ja kymmeniä mikrofoneja. Tämä vain todistaa jälleen kerran sitä että ihminen on se tärkein elementti taiteen luomisessa. Vaikka olisi miten hienot vempaimet käytössä, niin jos ei ole visiota ja ymmärrystä siitä, miten äänite pitäsi tehdä jotta se kuulostaa mahdollisimman hyvältä kotioloissa niin metsäänhän se sitten menee. THSDP on äänitteenä nimenomaa menetetty mahdollisuus. Seinen konsertti kun todistaa että valtaosa THSDP:n kappaleista on selvää hittiainesta, se ei vaan virallisella albumilla tule kunnolla esille. Jonkun lahjakkaamman tuottajan hyppysissä THSDP:stä olisi voinut tulla järisyttävä mestariteos, mutta toisin siis kävi ja virhettä ei enää voi korjata. Onneksi siis on tämä Rock En Seine -videotallenne, sillä siltä voi kuunnella miltä THSDP:n olisi pitänyt kuulostaa! En ala tässä eritellä mitä kaikkia virheitä THSDP:n tuotannossa on tehty, sillä se olisi liian masentavaa. Onneksi laulut elävät myös livenä ja silloin kuulee miten hienoja ne ovat!  Kunhan Koronasta päästään haluan ehdottomasti PJ Harveyn keikalle!                        

Harri Huhtanen 2020         

Fasaani, Helsinki

32  Fasaani, Helsinki secondhand oy

Korkeavuorenkatu 5, Helsinki
Puh. 09-2609970

Avoinna:  Ma – Pe 11-18 ja La 11-16

Tarkastuspäivämäärä  To 13.8.2020

Vuosi vuodelta tämä kadonneiden vinyylilevyjen metsästys vie minut yhä oudommille poluille! Korkeavuorenkadulla sijaitseva Fasaani keskittyy myynnissään ihan muihin asioihin kuin äänilevyihin. Jossain ilkeämielisessä kirjoituksessa sitä nimitettiin ”Korkeavuorenkadun roskikseksi”. En yhtään ihmettele tuota vitsiä, tavallaan ainakin levynkeräilijän näkökulmasta nimitys on osuva.  Mutta eihän Kolumbuskaan valtamerelle lähtiessään tietänyt minne lopulta päätyisi. Siksi minäkin ennakkoluulottomasti sukelsin tähän yli 1000 m2 kellariliikkeeseen. Sisäänkäynnin kohdalla oli lattialla rähjääntyneitä vinyylilevylaatikoita, joissa oli ehkä 500 levyä. Nopealla selailulla selvisi että niissä oli kuitenkin vain täysin arvotonta tavaraa, ei ainakaan mitään sellaista joka kiinnostaisi vakavahenkistä rockmusiikin ystävää.  Mutta sitten alkoi se ”Eldoradon” etsintä. Olin nimittäin jostain lukenut että liikkeessä kyllä olisi myös vinyylien ystävien soppi, josta voisi löytää jotain mielenkiintoista. Ihan helposti se ei löytynyt. Piti kävellä vähän labyrinttia muistuttavassa sokkeloisessa liikkeessä kymmenien kaappien, pöytien ja kotitaloustavarahyllyjen ohi, eniten siellä oli juomalaseja, niitä oli varmaan tuhansia kappaleita! Eli vanhojen juomalasien ja pikarien keräilijöille liikettä voi lämpimästi suositella!  Lopulta löysin liikkeen perältä sellaisen noin 15 m2 erillisen sopin, jossa oli sekä vinyylejä että CD:eitä arviolta yhteensä pari tuhatta. Siinäkin huoneessa vallitsi iloinen sekasorto. Kaikki oli hujan hajan ja huoneessa oli myös paljon muutakin rekvisiittaa.  Klassisen musiikin vinyylilevyjä siellä oli paljon ja erityisen halvalla siellä oli tarjolla klassisten tekijöiden hyväkuntoisia bokseja. En edes kehtaa sanoa, miten halpoja ne olivat, lähes ilmaisia. Vaikka minulla on Bachin Branderburgilais -konsertoista jo monta CD-versiota en voinut olla ostamatta tyylikästä Ullstein Musikin julkaisemaa 2LP:n boksia, niin hyvässä kunnossa se oli ja samoin LP:t näyttivät ihan priimoilta. Lähtökohtaisesti olen pyrkinyt välttämään klassisen musiikin vinyylilevyjä, koska klassisessa musiikissa naksunta tai rahina helposti pilaavat esityksen, rockissa tilanne on ihan toisenlainen. Klassisen musiikin boksit ovat kuitenkin jo esineinä kauniita ja niissä on yleensä hyvät esittelyvihkoset, joissa on paljon informaatiota. Näistä syistä ostin myös EMI:n vuonna 1964 julkaiseman Mozart -boksin, jossa oli 3LP:lle tallennettuna Taikahuilu. Sitten löytyi vielä kaksi yhtä komeaa ja edullista Vivaldi -boksia. Rocklevyjen ostalta tarjonta oli vaatimattomampaa ja hintojen vaihtelu hieman outoa. Jostain LP:eistä pyydettin vain 3-5 euroa, joistain peräti 50-100e. Nämä korkealle hinnoitellut levyt eivät minusta olleet niin harvinaisia tai kysyttyjä että niistä olisi kannattanut pyytää niin paljon. Vangelista siellä oli hyvin tarjolla, joten ostin sitä pari levyä ja lisäksi kokeeksi parin Suomessa täysin tuntemattomattoman amerikkalaisen  1960-luvun bändin levyjä, joita en aikaisemmin ollut nähnyt missään. Levyjä kertyi lopulta hämmentävän ja epätoivoisen alkuetsiskelyn jälkeen melkoinen pino ja… uskokaa tai älkää: sain koko paketin 66 eurolla!  Siis niin halvalla etten kehdannut tehdä normaalia alennustestiäni, koska hinnassa ei minusta ollut enää mitään mistä olisi syytä antaa alennusta!   

Pisteytys:        

Tuotevalikoima 0,75 (max 2)
Tuotteiden hinta‑laatusuhde 1,75 (max 2)
Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0,5 (max 1)
Henkilökunnan palveluasenne 0.25* (max 1)

*kyseessä on ”kylmäpiste” eli myyjiä levyosastolla ei ole ja siksi tästä osa-alueesta näin huonot pisteet

Kokonaispisteet: 3,25 / 5
Sanallinen arvio: TYYDYTTÄVÄ

Dylan myi kappaleidensa julkaisuoikeudet Universalille!

Korona-vuonna 2020 Dylan on ollut useita kertoja otsikoissa, vaikkei ole soittanut ainuttakaan keikkaa.  Uusin jymyuutinen alkoi levitä maailman medioissa eilen (7.12.20) kun tuli julkisuuteen Dylanin ja Universalin kauppa, jossa Dylanin koko tuotannon julkaisuoikeudet (publishing rights) siirtyivät 300 miljoonan dollarin hinnalla Dylanilta Universalille. Mediassa on tapana suoristaa mutkat, jotta saadaan näyttävämpiä otsikoita. Niinpä esimerkiksi Iltalehti otsikoi asian näin: “Bob Dylan myi kaikki kappaleensa – ostaja maksoi hurjan summan”.  Dylan itse ei ole suostunut kommentoimaan kauppaa, tarkkaa kauppasummaa ei myöskään ole paljastettu. Lehdistötiedotteissa mainittu 300 miljoonan dollarin maksu on pohjimmiltaan vain New York Times -lehden valistunut arvio kaupan loppusummasta.

Miksi asia ei olekaan ihan niin yksinkertainen kuin lehdet antavat ymmärtää?  Ensinnäkin Dylanin levytyssopimus Sonyn kanssa jatkuu vielä pitkään ja lukemani perusteella Sony hoitaa jatkossakin Dylanin levytuotannon jakelua ja julkaisuja USA:n ulkopuolella. Toinen asiaa mutkistava seikka on USA:n lainsäädäntö. Jos joku haluaa perehtyä aiheeseen vielä syvällisemmin kuin mitä tässä lyhyessä artikkelissa on esitetty niin voitte lukea täydentäviä tietoja täältä:

https://soundcharts.com/blog/how-the-music-publishing-works#mechanical-royalties

Periaatteessa taiteilija voisi myydä tuotantonsa KAIKKI oikeudet (copyright) ulkopuoliselle, mutta ilmeisesti näissä (salaisissa) sopimuksissa näin ei useinkaan tapahdu.   Koska minäkään en tiedä mitä Dylanin sopimuksessa lukee niin en voi väittää että alla oleva välttämättä kaikilta osin pätee Dylanin ja Universalin sopimukseen. Kirjoitan nyt vaan miten nämä asiat yleensä järjestetään.  

Tavallisesti tekijänoikeus (copyright) jakantuu kahteen osaan: 1. oikeuteen kappaleesta, joka sisältää yleensä oikeuden sävellykseen ja sanoitukseen ja 2. oikeuteen alkuperäiseen (master) äänitteeseen.

Niinpä jos joku äänittää Beatles -kappaleen saa hän ainoastaan oikeuden äänitteeseen, sen sijaan oikeus kappaleeseen on edelleen Lennon- McCartneyllä. Tämä kaksijakoinen tekijänoikeus aiheuttaa ja mahdollistaa julkaisuyhtiöiden (publishing companies) toiminnan. Julkaisuoikeuksien omistaja on oikeutettu saamaan maksun siitä että joku toinen kuin kappaleen tekijä on sen äänittänyt tai sitä esittänyt.

Amerikan lainsäädännön mukaan kun tekijänoikeus on syntynyt (kappaleen rekisteröinnillä tai muulla tavoin) saa tekijä seuraavat oikeudet: oikeuden monistaa ja jakaa teostaan, esittää tai esitellä teosta julkisesti ja tehdä alkuperäisestä teoksesta uusia johdannaisteoksia.  Ja käänteisesti: tekijällä on oikeus kieltää muita käyttämästä teostaan edellä mainituilla tavoilla. Jälleen tästä voidaan poiketa, jos toinen artisti / henkilö on hankkinut julkaisuyhtiöltä luvan teoksen käyttöön.

Julkaisuoikeudet voidaan jakaa kolmeen osaan (en tiedä onko näille tarkkoja suomennoksia olemassa, joten käytän tässä alkuperäisiä termejä):

1. Mechanical Royalties – tämä tarkoittaa hyvitysmaksuja, jotka kuuluu maksaa julkaisuyhtiölle, jos joku toinen levyttää ja/tai jakelee alkuperäistä tai siitä johdettua äänitettä, tämä kattaa siis myös striimauksen.

2. Esitysoikeudet – tämä koskee muiden oikeutta esittää tekijän musiikkia konsertissa

3. Synchronization License Fees – tämä koskee muiden oikeutta esittää tekijän musiikkia TV:ssä, radiossa, Internetissä jne.

Jos tekijä on kaupassa siirtänyt oikeutensa julkaisuyhtiölle, saa julkaisuyhtiö yleensä yllä manitut hyvitysmaksut, MUTTA…yleensä Amerikassa julkaisuyhtiö ei saa 100%:sti näitä tekijänoikeusmaksuja, vaan normaalisti julkaisuyhtiön osuus näistä maksuista on noin 50% ellei kauppasopimuksessa ole toisin sovittu. Toinen 50% on ns. kirjoittajan (writer) eli tekijän hyvitysmaksu.

Niinpä on mahdollista / todennäköistä että nyt kohutun ja osittain väärin otsikoidun kaupan jälkeenkin Dylan edelleen saa tekijänoikeusmaksuja eli tuon writer-osuuden niistä. Näin tarkastellen Dylan ei oliskaan luopunut kokonaan teostensa tuotoista, vaan ainoastaan siihen liityvästä hankalasta ja resursseja vaativasta valvontatyöstä. Onhan maailmalla tehty jo yli 6000 cover-levytystä Dylanin kappaleista, hänen musiikkiaan kuullaan jo yli 800 elokuvassa ja sadat radioasemat ympäri maailmaa soittavat päivittäin hänen musiikkiaan.  Jatkossa on siis Universalin päänvaivana valvoa tätä kaikkea ja huolehtia siitä että rojaltit maksetaan oikein ja ajallaan.

Harri Huhtanen 2020         

LYNYRD SKYNYRD -osa 1

Kuuntelin jo 1970-luvulla Allman Brothersia eli sikäli Southern Rock on minulle hyvin tuttua. Jostain syystä kuitenkin toinen southern rock suuruus, Lynyrd Skynyrd on jäänyt minulle vähän tuntemattomaksi. Toki olen kuullut heidän suuret hittinsä, mutta syvempi tutustuminen bändin musiikkiin on jäänyt ja nyt kun olen tutkinut heidän levykatalogiaan, niin “kenttäkokemuksella” voin todeta ettei heidän alkuperäisiä vinyylilevyjään kovin paljon Suomessa liiku.  

Innostuin bändistä uudestaan vai pitäisikö oikeastaan sanoa että löysin bändin varsinaisesti kun Suomen TV aivan hiljattain lähetti bändistä Stephen Kijakin vuonna 2018 ohjaaman dokumenttielokuvan If I Leave Here Tomorrow . Vaikka bändin 1970-luvun kiertueet olivat aikamoista piehtarointia kaikenlaisten päihteiden kanssa, niin edelleen elossa olevien jäsenten haastatteluista tuli sellainen vaikutelma, että kaikilla oli koko ajan hirveän hauskaa ja mitään ei kaduta. 1970-luvulla ei ollut nettiä ja TV:n tarjontakin oli vaatimatonta. Tämä auttoi luovia ihmisiä paremmin keskittymään siihen mitä he tekivät ja mihin he pyrkivät, oli paljon vähemmän “globaalista kohinaa”. Bändin miehiä voi jopa kaikesta juhlimisesta huolimatta kutsua työnarkomaaneiksi, sillä he harjoittelivat pienessä Hell House’ssaan aamusta myöhäiseen iltaan nonstoppina kuukaudesta toiseen. Satoja ja tuhansia tunteja he soittivat uudestaan ja uudestaan kappaleitaan, kunnes ne olivat live-kelpoisia. Bändissä oli kolme kitaristia, joka on aina yhteissoiton kannalta haastava ja hankala tilanne, kuten tiedämme varhaisesta Fleetwood Macistä.  Mutta he selvisivät tästäkin haasteesta kulta-aikanaan erinomaisesti.

Nousukiito katkesi vuoden 1977 lento-onettomuuteen, mutta 10 vuoden suruajan jälkeen bändi päätti palata yhteen, koska kysyntä USA:ssa oli edelleen niin kovaa. Lynyrdiä ei ollut unohdettu ja niinpä bändi jatkaa vielä nykyäänkin. Lynyrdin juuret ovat 1960-luvussa, huippuaikaa oli  1970-luku ja sitten tuli vielä hieno comeback vuonna 1987. Vasta vuonna 2018 he päättivät lähteä jäähyväiskiertueelle, mutta kuten niin usein näissä tapauksissa lopettaminen on vaikeaa eli lopettamispäätöksen jälkeenkin on ollut puhetta irtokonserteista ja uudesta levystä.  Lynyrdin ainekset olivat tavallaan kasassa jo vuonna 1964 perustetussa My Backyard -bändissä. Virallisesti Lynyrd perustettiin kuitenkin vuonna 1969 eli näin laskien bändi on jo yli 50 vuotta vanha!  Kyseessä on siis yksi maailman vanhimmista bändeistä.

Harri Huhtanen 2020                

FOCUS -osa 3

Boksin mukana tulee yli 60 sivuinen esittelyvihkonen, jossa erityisen mielenkiintoinen on tuottaja Wouter Besselsin selvitys boksin valmisteluista. Suomennan tähän lyhyitä otteita hänen tekstistään:

“Vuonna 1987 alkuperäisten (analogisten) Focus -albumien masternauhat siirrettiin (ensimmäistä kertaa) digitaaliseen muotoon EMI:n ja IRS:in tuottamia CD-julkaisuja varten. Koska kuitenkin digitaaliset masterointitekniikat ovat vuosien saatossa olennaisesti parantuneet ryhdyin harkitsemaan vuosien 1970-76 alkuperäisten Focus -albumien julkaisua outtakeseilla ja live-julkaisuilla täydennettynä… kolmisen vuotta sitten minulla oli hedelmällisiä tapaamisia Focus-katalogin omistajan Willem van Kootenin kanssa.  Alkuvuodesta 2019 sain haltuuni ensimmäisen pinon Focuksen master-nauhoja ja tuntui että olin saanut tilaisuuden juhlistaa Focuksen 50-vuotista historiaa (bändihän perustettiin 1969) uudella julkaisulla.”

Tämän jälkeen Bessels luettelee tarkkaan mitä kaikkea apua on saanut myös Focus-faneilta vuosien saatossa. Ja sitten hän jatkaa:

“Joulukuussa 2019 sain studioinsinööri Wout de Kruifilta haltuuni kaikki olemassa olevat Focus -masternauhat, joita on noin 50-60 kpl…ryhdyimme kuusi kuukautta kestäneeseen työhön, jossa digitoimme ja luetteloimme kaikki olemassa olevat Focus -nauhoitukset…(projektin edetessä) huomasimme että nämä nauhat olivat erinomaisessa kunnossa. “

Artikkelin loppuosassa Wouter kuvaa tarkkaan valintojaan sekä albumikansien ja biisijärjestysten variantteja kussakin julkaisussa. Hienoa minusta tässä julkaisussa onkin juuri se että kunnioitetaan kronologiaa eli alkuperäiset albumit julkaistaan aikajärjestyksessä ja pitkälti alkuperäisessä muodossa. Bonus-kappaleet on lisätty alkuperäisten julkaisujen perään.

Seuraavaksi kiinnostaa uusien digitaalisten versioiden äänenlaatu, sillä valtaosa näistä albumeista minulla on jo vinyyliversioina eli on mielenkiintoista verrata minkälainen näiden uusien CD:eiden ääni on LP-julkaisuihin verrattuna. 1980-luvun Focus CD-julkaisuja en koskaan hankkinutkaan ja uskon että tein siinä viisaasti, koska kuten Wouter artikkelissaan toteaa digitointitekniikka ei silloin ollut vielä sillä tasolla jolla se nykyään on.              

Harri Huhtanen 2020

Gösta Sundqvist (1957-2003) – osa 12

Kuuntelin taas kuukauden tauon jälkeen “ystävääni” Gösta Sundqvistia. Sanon ystävääni, koska lähivuosien aikana Gösta on tullut minulle musiikillisesti aivan uudella tavalla merkitykselliseksi. Nuorempana ja tyhmenpänä ajattelin että Leevi and the Leavings (LATL) oli musiikiilisesti rajoittunut bändi joka teki kaikki kappaleensa samalla ”kaavalla”. Tämä harhaluulo perustui kappaleisin jotka kuulin radiosta. Vasta 2000-luvulla aloin hankkia bändin levyjä ja niiden kautta ilmeni, että  LATL on musiikillisesti paljon monipuolisempi kuin olin tiennytkään.  

Harri Huhtanen 2020                 

TOP10 Joulukuu 2020

Alla Joulukuun 2020 TOP 10 albumilistani 

ALBUMILISTA 156

01.(02)  GENTLE GIANT: Unburied Treasure (29CD+ 1BR) (2019) (5kk) 
02. (03)  PETER GREEN: Anthology (4CD) (1967-2005, P. 2008)  (Re from 10/10) (6+5kk)
03. (04)  BOB DYLAN: Rough and Rowdy Ways (2CD) (2020) (6kk)
04. (05) STEVE HACKETT: Selling England By The Pound & Spectral Mornings, Live at Hammersmith  (4LP + 2CD) (2020) (2kk) 
05. (06) NICK MASON’S SAUCERFUL OF SECRETS: Live At The Roundhouse (2CD+DVD) (3kk) 
06. (- ) ARGENT: Encore (2LP) (1974) (UUSI) 
07. (- ) TASAVALLAN PRESIDENTTI: Live In Lambertland (2LP) (r.1972, 2019) (UUSI) 
08. (- ) MAUSTETYTÖT: Eivät Enkelitkään Ilman Siipiä Lennä (LP) (2020) (UUSI)  
09. (- ) MAGNA CARTA: Seasons (LP) (1970) (UUSI)
10. (- ) BLONDIE: The Curse Of Blondie (CD) (2003) (UUSI)

Harri Huhtanen 2020

PJ HARVEY -osa 2

ROCK EN SEINE 2017 -osa 2

Adolphe Sax (1814-94) oli Belgiassa syntynyt juutalainen, joka keksi saksofonin. Hän kehitteli koko elämänsä saksofoneja.  Hän muutti Pariisiin 1842 ja haki patentin keksinnölleen vuonna 1846. Luulisi että Sax ja erityisesti hänen jälkeläisensä olisivat nykyään miljönäärejä.  Bisnes-maailma on kuitenkin armoton eli Saxin keksintöä kopioitiin surutta alusta lähtien ja vaikka Sax nosti oikeusjuttuja asiasta kuoli hän vuonna 1894 pennittömänä.

Miksi kerron tämän tarinan PJ Harveyn konserttiarviossa? Siksi että yleensä rockissa ei kuulla saksofoneja, mutta PJ Harvey on selvästkin ihastunut soittimeen, koska Seinen konsertissa hän soittaa itse saksofonia ja lisäksi bändin muista jäsenistä useampi soittaa erilaisia saksofoneja konsertin aikana.  Voisin kuvitella että ranskalaisyleisö arvostaa tätä, varsinkin kun kappaleet ovat sellaisia että saksofonin soundi istuu niihin todella hyvin.

Harri Huhtanen 2020  

CRANBERRIES & Dolores O’Riodran (1971-2018) -osa 2

Tämäkin artikkeli on jäänyt kesken tai siis kun kirjoitin ettei 2018 kuolintapahtumasta ole tarkempia tietoja niin kyllähän niitä nykyään on. On vain niin ikävä kirjoittaa näistä kuolinjutuista että sitä alitajuisesti lykkää tai jopa luopuu kirjoittamisesta. Onhan se niin ,että jos nainen kuolee 46-vuotiaana eikä kyseessä ole syöpä tai aivoverenvuoto, niin ajatukset kääntyvät siihen suuntaan että kuolema on joko itse aiheutettu tai ainakin omasta toiminnasta johtuva. Dolores ei tehnyt itsemurhaa, mutta BBC:n raportin mukaan alkoholi ja lääkkeet aiheuttivat sen, että hän kuoli. Alla olevan linkin avulla voitte lukea, miten kaikki tapahtui:

https://www.bbc.com/news/entertainment-arts-45434898

Harri Huhtanen 2020