10-vuotias Zara voittaa Talent-kilpailun vuonna 2008!
ABBAN jälkeen ruotsalaisilla on ollut etulyöntiasema uusien skandinaavisten artistien nostamisessa globaaliin suosioon. 1990 -luvulla ruotsalaisilla oli useampi artisti, jotka myivät yli 10 miljoonaa levyä maailmalla. Luku on nykyään, streemausaikana, täysin käsittämätön. Harva artisti ei enää voi edes unelmoida sellaisista fyysisten äänitteiden myyntiluvuista.
Myös 2000-luvulla Ruotsista on tullut useita lahjakkaita pop-artisteja, jotka ovat yrittäneet valloittaa maailmaa, mutta vaikka he ovat olleet kauniita ja lahjakkaita, ei homma ole sujunutkaan yhtä mutkattomasti kuin 1980- ja 1990-luvuilla.
Tällä hetkellä Ruotsin kuumin pop-artisti on 20-vuotias Zara Larsson, joka voitti jo 10-vuotiaana kykykilpailun Ruotsissa. Zara esiintyi kesällä 2017 Turun Ruisrockissa.
Voi olla että Zara on itsekin vähän yllätynyt miten nopeasti hänen suosionsa on kasvanut, sillä kevään 2017 jälkeen hän ei ole enää päivittänyt Facebook, Twitter ja Instagram -tilejään. Ruisrockin 2017 jälkeen ei siis näyttäisi olevan mitään viestejä, ei edes hänen virallisella nettisivullaan, jossa viimeinen päivitys on tehty vuonna 2016!
Ruisrockissa kesällä 2017 Zara esiintyi maailmantähden elkein ja tavallaan se on hyvä, koska hänellä on hyviä kappaleita ja hän on erittäin lahjakas, mutta TV:stä tulleessa jälkitaltioinnissa oli erikoinen kohtaus kun joku ”vitsiniekka” yleisöstä yritti heittää Zaraa vessapaperi -rullalla. Tästä Zara suivaantui niin pahasti että poistui lavalta ja palatessaan piti lyhyen saarnan siitä että jos vielä joku heittää jotain keskeyttää hän konsertin. YLE nauhoitti ja lähetti konsertin koko Suomen kansalle ja tuo Zaran vihanpurkaus on nyt siis virallisesti dokumentoitu. Ei hyvä juttu. Tosin tuon voi laittaa nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Mutta tärkeämpi kysymys on tuleeko Zarasta globaali megastara, joka on joskus uransa alkuaikoina esiintynyt myös ”pikkuisessa” Turussa vai päätyykö hän sinne kymmenien lahjakkaiden blondien ”hautausmaalle”, jossa on häntä vastassa toinen toistaan lahjakkaampia ja kauniimpia blondeja, jotka vaan syystä tai toisesta eivät koskaan sitten lyöneet itseään lopullisesti läpi kansainvälisillä markkinoilla.
Tällä hetkellä voimme vain spekuloida miksi Dylanin toimisto päätti ottaa 1966 boksille mukaan viisi yleisöäänitettä, varsinkin kun nämä ovat tasoltaan aika kaukana kokoelman muista äänitteistä. Toisin on nykyään. 1990-luvulta lähtien digitaaliset pikkunauhurit stereomikrofoneineen ovat mullistaneet yleisöäänittämisen. Nykyään yleisöäänite voi parhaimmillaan olla jopa parempi kuin virallinen live-äänite! 1960-luvulla yleisöäänittäjien laitteet olivat alkeellisia ja siksi myös tuon ajan bootleg-äänitteet ovat korkeintaan keskinkertaisia ja tällä kokoelmalla eivät aina edes sitä. Ehkäpä tähän asiaan liittyy jokin juridinen “koukku”. Merkillepantavaa on se, ettei boksin teksteissä ole identifioitu yhdenkään yleisöäänitteen tekijää ja siksi voi olla että tämän virallisen kokoelman julkaisun myötä kyseisten yleisöäänitteiden oikeudet siirtyvät levy-yhtiölle. Mutta mitä hyötyä siitä on jos itse äänite on ala-arvoinen eikä siten ole kaupallisesti hyödynnettävissä jatkossa? Toinen mahdollinen motiivi näiden julkaisemiseen voi olla todistella, että yleisöäänite on aina selvästi huonompi kuin virallinen äänite. Tässä motiivissa on levy-yhtiön kannalta pointtinsa, mutta kuten edellä totesin asia ei nykyään enää ole näin ja sen selvittäminen ei ole kovin vaikeaa kenellekään Internet-yhteyden omistajalle. 1966 boksilla ammattiäänitteet ovat aikajärjestyksessä (CD1-31), mutta heikkotasoisemmat yleisöäänitteet (C32-36) on sijoitettu kokoelman loppuun ja siten ne rikkovat aikajärjestyksen. Päätin irtaantua tästä lähestymistavasta ja käsittelen omassa artikkelisarjassani kaikki nämä keikat tiukasti aikajärjestyksessä.
Äänitteen teknisen laadun arviointi on paljon objektiivisempaa ja helpompaa kuin artistin esityksen arvioiminen. Vaikka itsestä tuntuisi että tämä oli huono keikka ja tuo oli selvästi hyvä keikka, on hyvin todennäköistä että joku toinen ajattelee asiasta toisin. Siitä huolimatta, mutta samalla sen tosiseikan huomioiden, päätin myös arvioida esitysten tasoa näissä 1966 keikoissa. Tosin asetin tähän sellaisen rajoituksen että jos äänite on mielestäni huompaa tasoa kuin 3/5, en lähde ollenkaan arvioimaan esityksen tasoa, koska huono äänite vaikeuttaa niin paljon arviointia ettei sitä 0-2/5 äänitteissa ole syytä tehdä. Alla arvosteluasteikko jota esitysten arvioinnissa olen käyttänyt:
0-2 = HUONO keikka. Bändi tai artisti tai molemmat epäonnistuvat.
3 = TYYDYTTÄVÄ keikka. Ammattimainen suoritus sekä bändiltä että artistilta ilman mitään säväyttävää ekstraa.
4 = HYVÄ keikka. Artisti ja bändi soittavat ja esiintyvät hienosti. Myös tavallisuudesta poikkeavat keikat voivat päättyä tähän luokkaan.
5=ERINOMAINEN keikka. Artisti ja bändi esiintyvät upeasti! Unohtumaton keikka. Useita loistosuorituksia ja jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
1990-luvulta kun MTV oli vielä voimissaan eli esitti rockvideoita eikä pelkkiä reality-sarjoja muistan erityisesti Cranberriesin laulusolisti Dolores O’Riodranin hienon esiintymisen Zombie -videossa (1994), jonka siivittämänä bändi singahti hetkessä maailmanmaineeseen. Samana vuonna julkaistua bändin levyäNo Need to Arguemyytiin lopulta käsittämättömät 16 miljoonaa kappaletta! Tänään sitten 46-vuotiaan O’Riodranin tarina yllättäen päättyi. Maailman uutismedioihin levisi uutinen hänen kuolemastaan kesken Lontoossa järjestettyjen levytyssessioiden. Tarkempia tietoja tapahtumasta ei vielä ole julkaistu.
Michael Monroe ja 7-miehinen bändi vauhdissa Helsingin Börs-talossa 11.tammikuuta 2018
Torstai 11.1.2018
Ilta huipentui Michael Monroen privaattikeikkaan Fabianinkadun pörssitalolla. Olihan siellä monia muitakin esiintyjiä: mm. Diandra ja Kimmo Blom, mutta kyllä Michael otti heiltä shown nimiinsä 10-0! Kenellekään ei jäänyt epässelväksi kuka oli illan kirkkain tähti. Michaelin laulu oli raakaa, lähes vihaista. Äänessä oli uskomaton voima. Hän hyppi ja pomppi ympäri lavaa ja kiipesi kaiutinkaapin päälle ja teki spagaatin, siis 55 vuotias mies, en usko että kovin moni tuon ikäinen siihen pystyy, siis nivelet ja ligamentit eivät enää siinä iässä sitä yleensä salli. Hurjinta oli kuitenkin se kun hän pyöritti metallista mikkitelinettä päänsä päällä kovaa kierrosvauhtia. Se taitaa olla ainoa hetki elämässäni kun olen ihan oikeasti pelännyt keikalla! Jos hänen otteensa olisi livennyt ja tanko olisi singahtanut 200 hengen katsomoon, olisi siitä kyllä tullut aika rumaa jälkeä! No hengissä kuitenkin selvittiin, minä ja Michael ja täytyy sanoa että tuo lyhyt 30 minuutin keikka teki minuun vaikutuksen, vieläkin ne torstai-illan kuvat pyörivät päässä. Hän tuli lavalle kuin tornado ja poistui samoin. Ei mitään seesteisiä hetkiä ja jutustelua yleisön kanssa kuten edeltävät artistit olivat tehneet, vaan täyttä paahtoa 110 lasissa alusta loppuun. Häkellyttävää ja unohtumatonta samalla kertaa!
Perjantai 12.1.2018 Messukeskuksessa on valtavat tilat. Luentojen jälkeen paluu Scandic Simonkentän hotellille. Illallinen Sunny Bay – ravintolassa, joka tarjoaa perinteisiä pohjois-Kiinalaisia sekä suosittuja tulisia Sichuanilaisia ruokia. Sunny Bay, sijaitsee Alvar Aallon tiellä, noin 200 metrin kävelymatkan päässä Helsingin rautatieasemalta, Töölöönlahden itäpuolella vastapäätä Finlandia -taloa. Vielä muutamia vuosia sitten koko alue oli joutomaana, mutta lyhyessä ajassa 2010-luvulla sinne on rakennettu suuri joukko toinen toistaan ”uljaampia” (lue: tylsempiä) toimistorakennuksia, joiden jokaisen alakerrassa sijaitsee yleensä aina lounas -iltaravintola tai pubi. Sunny Bayn ruoka poikkeaa tavallisista kiinalaisista ravintoloista ja on huomattavasti lähempänä sitä ruokaa mitä kiinalaiset syövät omissa ravintoloissaan Kiinassa. Herkkulisia annoksia oli listalla monia, mutta erityisesti suositellen keitettyä pinaattielämänlankaa. Seurueemme kokeili viittä eri annosta ja olivat hyviä kaikki ja lisäksi viini oli hyvää ja mikä parasta neljän hengen illallinen viineineen ja jälkiruokineen maksoi vain 140 euroa eli tässä paikassa hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan (vrt. Copas Y Tapas -arvosteluni).
Lauantai 13.1.2018
Olen kerran elämässäni käynyt Ullanlinnassa sijaitsevassa Cygnaeuksen galleriassa ja pidin kovasti kokoelmista. Nyt oli tarkoitus vierailla siellä toista kertaa, mutta olin lukenut huonosti nettisivulla pienellä kirjoitetun tekstin siitä että museo onkin auki vain kesäaikana (1.5.-30.9.) eli tuli hukkareissu tällä kertaa. Seuraavaksi matkan varteen osui Tehtaankadulla, Punavuoressa sijaitseva Mikael Agricolan erikoisen näköinen, 1930-luvulla funktionalistiseen tyyliin rakennettu ”neulatorni” –kirkko. Sekin oli kiinni! Matka jatkui Viiskulmaan, jossa kuuluisaa Digeliusta vastapäätä sijaitseva A.H. Records on vesivahingon korjausten jälkeen taas avattu asiakkaille. Siitä käynnistä tarkemmin myöhemmin artikkelisarjassani Vinyl record shops in Finland. Juna Turkuun lähtisi vasta 17:37 eli sitä ennen ehti käydä Iso Roobertinkadulla, Jussi69:n rokkibaari Riffissä tutustumassa kansan syvien rivien tuntoihin. Sieltä matka jatkui Presto -nimiseen italialaiseen ravintolaan, josta on hienot näkymät Esplanadille ja vastapäisen Kämp -hotellin arvokkaaseen rakennukseen. Sitten vielä ylihintaiset kahvit ja leivokset Kluuvinkadulla sijaitsevassa historiallisessa Fazerin kahvilassa (Fazer itse perusti tälle paikalle konditorian vuonna 1891). Ja niin oli taas yksi Helsingin reissu saatettu päätökseen. Antoisaa oli, jälleen kerran!
36 CD:n kuuntelu on melkoinen urakka. Niiden arvostelu ja arvioiminen on vielä isompi urakka. Siksi tässä on nyt ollut yli vuoden viive ennen kuin olen päässyt näistä 1966 live-äänitteistä tarkemmin kirjoittamaan. Koska 1966 -kokoelman nauhoitusten taso vaihtelee melkoisesti päätiin pisteyttää kaikki nauhoitukset. Alla asteikko, jonka mukaan nauhoitukset arvioin:
0/5 = Kuuntelukelvoton äänite. Laulujen sanoista ei saa selvää, instrumenttien toistossa paljon säröä, yliohjautumista tms. Äänityksen voimakkuudessa epämiellyttävää tasonvaihtelua. Kuuntelukokemus kokonaisuutena erittäin huono.
1/5 = Heikkotasoinen äänite. Laulujen sanoista saa selvää, mutta ääni on etäinen ja kaikuefekti synnyttää tynnyrimäisen kuuntelukokemuksen. Instrumenttien toistossa paljon säröä, yliohjautumista tms. Kuuntelukokemus kokonaisuutena huono.
2/5 = Heikkotasoista vähän parempi äänite. Laulujen sanoista saa selvää ja ajoittain kuuntelukokemus voi olla lähes tyydyttäväkin. Instrumenttien toistossa on kuitenkin häiritsevää säröä, yliohjautumista tms. Äänityksessä on myös nauhakohinaa ja tasonvaihteluita. Kuuntelukokemus kokonaisuutena melko huono.
3/5= Tyydyttävä äänite. Laulujen sanoista saa hyvin selvää ja Instrumenttien toistossa on vain vähän säröä, yliohjautumista tms. Äänityksessä ei ole merkittävässä määrin nauhakohinaa tai tasonvaihteluita. Kuuntelukokemus kokonaisuutena tyydyttävä.
4/5 = HYVÄ äänite. Kyseessä stereo-äänite tai laadukas mono-äänite. Laulu ja instrumentit toistuvat jokseenkin puhtaasti. Kuuntelukokemus kokonaisuutena miellyttävä.
5/5 = ERINOMAINEN äänite. Yleensä kyseessä on suoraan äänipöydästä (soundboard) tai ammattimaisella mobiiliyksiköllä tehty äänite. Laulu tulee lähelle ja äänitteen luoma läsnäolovaikutelma (preesens) on erinomainen. Instrumentit toistuvat puhtaina ja niiden välinen separaatio on hyvä. Ennen vuotta 1974 tämän tason live -äänitteitä kykenivät tekemään vain ammattiäänittäjät. Myöhempinä vuosikymmeninä laitteet ovat pienentyneet ja nykyään myös amatööriäänittäjät pystyvät kannettavilla digitaalilaitteillaan luomaan näitä korkeimman arvosanan äänitteitä. Vuonna 1966 5/5 -tason saavuttaminen edellytti kuitenkin joko äänitteen tekemistä suoraan äänipöydästä tai vaihtoehtoisesti huippukalliin analoginauhurin ja ammattitason mikrofonin käyttöä.
Vuoden 2018 perspektiivistä tavallisen kuluttajan on ehkä hieman vaikeaa ymmärtää mitä vallankumouksellista Dylanin vuoden 1966 kiertueessa oikein oli. Nykyään on ehkä tavallisempaa että artisti vaihtaa tyyliä ja toisaalta kuluttajat ovat jo nähneet ja kuulleet kaiken eli oikeastaan mikään ei enää hätkähdytä. Toisin oli 1960-luvulla, aikana ennen Internettiä. Kaikissa kodeissa ei ollut edes televisiota. Uutiset Amerikasta eivät saavuttaneet Eurooppaa salamannopeasti, kuten nykyään, vaan pahimmillaan uutisviive saattoi olla päiviä ja kulttuuritapahtumien kohdalla jopa viikkoja. Dylan oli konsertoinut Iso Britanniassa keväällä 1965 sooloartistina seitsemässä kaupungissa ja tuon lyhyen kiertueen ja sekä aikaisempien levyjen perusteella Dylan tunnettiin folkartistina. Dylan muutti kuitenkin suuntaansa elokuussa 1965 esiintymällä Amerikassa Newportin Folk-festivaalilla rockmuusikkojen kanssa. Tämä aiheutti suurta kohua Amerikassa. Folkpiirit tunsivat että Dylan oli pettänyt heidät. Dylan ihmetteli tätä ja kertoi että oli jo nuorena soittanut rokkia ja että hänen innottajiaan olivat alun perin olleet 1950-luvun rocktähdet, mukaan lukien Elvis Presley. Dylan lähti toteuttamaan uutta tyyliään kanadalaisen The Band-yhtyeen kanssa pitkälle Amerikan kiertueelle syksyllä 1965. Vuoden lopussa hän oli soittanut uutta musiikkiaan uudella tyylillään jo 40:ssä konsertissa eri puolilla Amerikkaa. Dylanin saapuessa Australiaan ja Eurooppaan huhtikuussa 1966 hän siis omasta mielestään vain jatkoi siitä mihin oli jäänyt Amerikassa. Tieto Dylanin uudesta, rajusta ja äänekkäästä rocktyylistä ei kuitenkaan ollut vielä kunnolla tavoittanut eurooppalaista yleisöä ja lisäksi lehdistö ruokki potentiaalista “sensaatiota” väittämällä että vuoden 1966 keikoilla suuri osa yleisöstä buuasi Dylanille ja jopa poistui paikalta kesken konserttien. Niinpä lehdistön kautta yleisö nopeasti omaksui ennakkoasenteita ja erikoista konserttikäyttäytymistä joka levisi kaupungista ja maasta toiseen.
Syyskuussa 2016 Dylan yllätti jälleen kerran. Maailmalle levisi ennakkotieto tulevasta marraskuun suurjulkaisusta, joka oli lisäksi kuluttajaystävällisesti hinnoiteltu eli ei tarvinnut olla rikas päästäkseen tämän julkaisun omistajaksi. Dylan ja hänen manageritoimistonsa olivat lehdistöltä salassa valmistelleet suurjulkaisua vuoden 1966 maailmankiertueen keikoista. Mukana oli useita keikkoja, joita edes vannoutuneimmat Dylan-harrastajat eivät olleet kuluneen 50 vuoden aikana päässeet kuulemaan. Ja mikä parasta: suurin osa äänitteistä oli yllättävän hyvätasoisia. 36 CD:tä kattoi 23 keikkaa, joista vain 3 oli peräisin helmi-maaliskuun USA:n kiertueelta. Nämä olivat yleisöäänniteitä ja siksi kokoelman huonotasoisempia. Australian kiertueelta mukaan oli saatu kolme keikkaa seitsemästä ja näistä vain yksi oli yleisöäänite. Euroopan kiertue oli kokoelman “pihvi” eli KAIKKI 17 keikkaa ovat mukana boksilla ja näistä vain Tukholman keikka 29.4. oli yleisöäänite! Kööpenhaminasta lähtien (1.5.) kaikki äänitteet ovat Dylanin kiertueella mukana olleen äänitysinsinööri Richard Aldersonin ja hänen legendaarisen Nagra-nauhurinsa taltioimia. Neljästä Aldersonin taltioimasta keikasta äänite on vajaa ja siksi ne kukin julkaistiin yhdellä CD:llä, muut 12 keikkaa julkaistiin kahdella CD:llä.
Kuvassa Dylan saapuu ensimmäistä kertaa elämässään Melbournen lentokentälle huhtikuussa 1966
Nykytiedon mukaan Dylanin vuoden 1966 maailmankiertue koostui 48 konsertista ja kolmesta osakiertueesta. Ensimmäinen osakiertue oli USA:ssa ja se käsitti 24 konserttia. Tiedot tästä osakiertueesta ovat kuitenkin hieman puutteelliset, koska äänitteitä on toistaiseksi tullut kiertoon vain kolmesta konsertista (White Plains, Pittsburgh ja Hempstead). USA:n osakiertue alkoi 4.helmikuuta ja päättyi 26.maaliskuuta. Tosin jos ollaan tarkkoja, huomioidaan se että Hawaiin saari kuuluu USA:lle eli osakiertueen viimeinen keikka oli näin laskien parin viikon tauon jälkeen 9.huhtikuuta Honolulussa.
Honolun keikka oli myös lähtölaukaus Australian osakiertueelle, joka alkoi Sydneystä 13.huhtikuuta ja päättyi Perthiin 23.huhtikuuta. Kaikkiaan Dylan ja The Band konsertoivat vuonna 1966 seitsemänä iltana Australiassa, näistä konserteista vain kolmesta on toistaiseksi löytynyt äänitteet (Sydney 13.4. ja Melbourne 19. ja 20.4.). Myös Euroopan osakiertue (29.4. -27.5.) oli aikaisemmin puutteellisesti dokumentoitu, mutta marraskuussa 2016 julkaistu 36 CD:nThe 1966 Live Recordings muutti tilanteen, sillä nyt KAIKKI Euroopan 1966 konsertit on virallisesti julkaistu, tosin osa näistä nauhoituksista on puutteellisia eli ne eivät sisällä koko settiä (15 kappaletta).