Riikaa nimitetään Pohjolan Pariisiksi, eikä syyttä. Riikan keskustan taloista arviolta kolmasosa on rakennettu Jugend- ja Art Nouveau -tyylillä 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa, jolloin Riikassa asui paljon varakkaita porvareita.
Tämä oli vasta kolmas varsinainen matkani Riikaan. Lentokoneiden vaihdon yhteydessä olin lisäksi pari kertaa viettänyt päivän Riikassa, mutta yöpymisiä sisältäneitä matkoja olin aikaisemmin tehnyt tähän Balttian suurimpaan kaupunkiin vain vuosina 2004 ja 2016. Kolmessa vuodessa kaupunki ei juurikaan ollut muuttunut tai ehkä sikäli että ravintoloita oli entistä enemmän ja edelleen hintataso oli edullisempi kuin Suomessa ja kuten tällä neljän päivän matkalla ilmeni, ruuan taso monissa riikalaisissa ravintoloissa on nykyään erittäin hyvä.
Ensimmäisen päivän tärkein ohjelma oli kaksituntinen opastettu Art Nouveau -kävelykierros, jossa tutustuttiin varsin perusteellisesti Riikan lukuisiin Art Nouveau-taloihin, joita on erityisen paljon Alberta ja Elizabetes ieloilla (Iela= katu). Kierroksen päätteeksi oli vielä aikaa tutustua Riika Art Nouveau Museoon, joka oli kalustettu 1900-luvun tyyliin.
Sitten olikin aika nauttia illallinen Melnie Muki -ravintolassa. Mehukas pihvi maksoi alle 20 euroa, laatuviinikin vain 30 euroa pullo. Sisätilat olivat tunnelmalliset. Tätä ravintolaa voin kyllä suositella.
Blue Daugava hotelli sijaitsi Daugava-joen vastarannalla. Aurinko oli laskemassa. Vastarannalla liehui valtavan iso Latvian lippu ja joessa nuoret miehet meloivat seisontalautoillaan. Ensimmäinen päivä Riikassa oli onnistunut ja tuntui hienolta ajatella että matka oli vasta alussa!
Harri Huhtanen 2020
Jo lapsena Graham Anthony Barnes kuunteli ahkerasti vanhempiensa rock- ja jazz-levyjä ja päätti, että hänestä tulisi kitaristi. Hän otti taiteilijanimekseen Alvin Lee ja alkoi soittaa kitaraa jo 13-vuotiaana eikä ollut enää kiinnostunut koulusta, koska hän oli päättänyt kehittää itsestään huippukitaristin. Hän perustikin jo 15-vuotiaana, vuonna 1960, ensimmäisen bändinsä Jaybirds, joka saavutti suosiota Alvinin kotikaupungin Nottinghamin alueella. Jaybirds pääsi Beatlesien vanavedessä esiintymään myös Hampuriin, mutta suurempaa suosiota ei tullut ja siksi bändi muutti vuonna 1966 Lontooseen ja bändin uudeksi nimeksi valittiin Ten Years After (TYA). Bändi onnistui saamaan kiinnityksen Lontoon kuuluisalle Marquee Clubille sekä Winsdorin Jazz & Blues -festivaaleille. Levypomot kiinnostuivat ja bändi sai levytyssopimuksen, debyyttialbumi ilmestyi 1967, mutta aluksi TYA:n suosio oli vaatimatonta. Käänne parempaan alkoi kun eräs san franciscolainen radioasema alkoi soittaa debyyttilevyä ja sen jälkeen Amerikan kuuluisin kiertuemanageri Bill Graham kiinnostui bändistä. TYA sai kutsun Amerikan kiertueelle ja sitten pari vuotta myöhemmin tuli jättipotti! TYA kutsuttiin esiintymään Woodstockin jättifestivaaleille kesällä 1969. Festivaali kuvattiin ja parhaat esitykset näytettiin elokuvassa joka kiersi kaikki maailman tärkeimmät elokuvateatterit. Alvin Leen maaninen, maaginen ja ylipitkä versio kappaleesta I’m Goin’ Home räjäytti ”pankin”. Suuri yleisö ei ollut koskaan nähnyt tai kokenut sellaista kitarointia. Woodstockin kaksi suurta kitarasankaria olivat Jimi Hendrix ja Alvin Lee. Hendrixin vanavedessä myös Alvinista tuli supertähti. Hänen kitarointinsa oli niin intensiivistä ja nopeaa että lehdistö antoi hänelle lisänimen ”Lännen nopein kitaristi”. Suosio Amerikassa oli valtavaa. Kaikkiaan TYA ehti tehdä siellä seitsemän toimintavuotensa aikana ennätykselliset 28 kiertuetta. Vähitellen Alvin alkoi kuitenkin kyllästyä supertähteyteen ja jatkuvaan kiertämiseen Amerikassa ja niinpä vuonna 1974 TYA hajosi, koska Alvin halusi tehdä jotain muuta.
02 JIMMY PAGE (s. 1944)
Saksa 1
