Lauantai 25.5.2019 – Jääkiekkohuumaa Tartossa!

Eesti Rahva Muuseumin kierroksen jälkeen bussimme ajoi Dorpat– hotellin eteen. Ryhmä oli lähes yksimielinen siitä että hyvin lyhyen lepotauon jälkeen suuntaamme suoraan Pahad Poisid -pubiin, joka sijaitsi aivan Raatihuoneen torin vieressä osoitteessa Kuuni 2. Kyseessä on irlantilainen pubi, jonka nimi on suomeksi ”pahat pojat”. Nimestään huolimatta paikka on siisti eikä siellä tapella, vaan lähinnä siellä keskitytään oluenjuontiin ja rasvaisten baariruokien syöntiin sekä erityisesti urheilun seuraamiseen, sillä koko paikka on täynnä isoja TV:eitä. Itse en harrasta penkkiurheilua, mutta ryhmämme on siitä kovin innostunut ja tietenkin Suomen menestys (mikä nykyään on harvinaista jääkiekkoa lukuunottamatta) nostaa aina kansallistunteet pintaan. Keväällä 2019 Suomi oli lähettänyt täysin noviisin joukkueen jääkiekon MM-kisoihin, mutta yllättäen se alkoikin menestyä ja lauantaina pelattaisiin Suomi-Venäjä välieräottelu, jonka voittaja pääsisi taistelemaan maailmanmestaruudesta. Täytyy sanoa että tämä ottelu oli poikkeuksellisen jännittävä, jopa niin jännittävä että meikäläinenkin innostui kannustushuutoihin. Baarissa oli ottelun aikana ehkä 20 henkilöä, joista meidän ryhmämme oli kovaäänisin ja muodosti puolet yleisöstä. Toinen puoli oli lähinnä nuoria virolaisia, jotka tuntuivat oudoksuvan sitä että suomalaiset vanhat herrat eläytyivät niin voimakkaasti otteluun. Tosin ottelun edetessä muutama virolaisnuori siirtyi suomalaisten leiriin ja heimoveljeys alkoi ikäerosta huolimatta kukoistaa, vaikkei Virossa yleisesti ottaen enää välitetä suomalaisista enää niin paljon kuin esim. 1960-luvulla, jolloin ainoat ulkomaalaiset jotka enää pääsivät maahan olivat enimmäkseen suomalaisia.  Jännittäväksi ottelun teki se, että vaikka Venäjän painosti koko ajan, oli ottelu toisen erän päättyessäkin 0-0 tilanteessa! Ja sitten vasta kolmannessa erässä, 10 minuuttia ennen pelin loppua se tapahtui!  Suomi teki maalin! Tämän jälkeen venäläiset ryhtyivät jatkuvaan, raivoisaan hyökkäykseen ja hermojännitys säilyi aivan loppuun saakka. Suomen maalivahti oli kuitenkin ilmiömäinen ja torjui kaikki venäläisten laukaukset! Päätössummerin soidessa ryhmämme laulutaitoiset alkoivat laulaa Finlandiaa, mikä minusta meni jo vähän överiksi, ottaen huomioon että Suomi on ollut itsenäinen jo 102 vuotta ja Virokin 50 vuoden tauon jälkeen uudelleen 28 vuotta!  Mutta jännittävää ja hienoa se silti oli, siis voittaa mahtava Venäjä niin tärkeässä ottelussa. Suomihan voitti sitten myös Kanadaa vastaan käydyn loppuottelun eli kokematon joukkue eteni lopulta kultamitalliin saakka!

Superjännitävän jääkiekko-ottelun jälkeen oli aika siirtyä nauttimaan illallista maailman korkeimpaan pubiin eli Pussirohukelderiin,  joka on entinen ruutivarasto, rakennettu alunperin jo 1700-luvulla. Ryhmämme on ihastunut siihen paikkaan, sillä aina Tarton reisuilla he illastavat siellä.  Pubi on kahdessa kerroksessa ja lattiasta kattoon on tosiaan peräti yli 10 metriä!  Ruoka on rasvaista mutta hyvää ja tarjoilijat ovat pukeutuneet saksalaistyyppisiin kansallisasuihin. Alakerrassa kovaäänisesti soittava tanssiorkesteri tosin alussa vähän häiritsi tunnelmaa, koska tiiliseinät aiheuttivat melkoisia jälkikaikuja myös yläkertaan jossa illastimme.   Siten kun oli juotu tarpeeksi Viru Valgeata, viiniä ja olutta ei tanssimusiikki enää häirinnytkään meitä. Tartosta jäi taas hyvä muisto. Seuraavana päivänä oli vuorossa paluu Tallinnaan ja sitä kautta Suomen Turkuun, mutta paluumatkalla ei tapahtunut mitään merkittävää eli päätän tämän Viron raporttini nyt tähän.

Harri Huhtanen 2020      

Lauantai 25.5.2019 – Tarton Kansallismuseo

Muistaakseni kävin ensimmäisen kerran Tartossa 1990-luvun loppupuolella. Silloin kaupungissa oli vielä paljon kunnostamattomia puutaloalueita, mutta 2000-luvun matkoillani olen huomannut että vuosi vuodelta kaupungin ilme siistiytyy neuvostoaikojen jäädessä yhä kauemmas menneisyyteen. 50 vuoden neuvostoaikana ikivanha yliopistokaupunki Tartto pääsi jo aika pahasti rapistumaan, mutta vuoden 1991 itsenäisyyttä seurasi uudelleenrakentamisen ja kunnostuksen aika. Nykyään tämän vajaan 100 000 asukkaan kaupungin keskusta on verrattavissa samankokoisiin kaupungeihin eri puolilla Pohjois-Eurooppaa. Uusia liikkeitä ja tarjontaa on paljon ja keskustan toiseen laitaan on jopa rakennettu uusi, 2000-luvun vaatimukset täyttävä ostoskeskus, vanhan pahasti ränsistyneen tilalle, joka oli toiminnassa vielä 1990-luvulla ensimmäistä kertaa kaupungissa vieraillessani.  Neuvostoajasta muistuttaa keskustassa enää muutama 1950-luvulla rakennettu, ruma kerrostalo.

Koska Tarton perusnähtävyydet olin nähnyt jo moneen kertaan olin sopinut että ryhmämme poikkeaa ennen hotelliin asettumista kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa upeassa, uudessa Kansallismuseossa (Eesti Rahva Muuseum), joka jo rakennuksena on nähtävyys. Uusi Kansallismuseo päätettiin rakentaa juuri Tarttoon perinteitä kunnioittaen, sillä Viron ensimmäinen Kansallismuseo (1909) oli nimenomaa sijainnut siellä. Järjestettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voitti kolmen arkkitehdin ehdotus nimeltään Muistojen Kenttä . Kesti 10 vuotta ennen kuin museo valmistui, avajaiset järjestettiin syyskuussa 2016. Tämä valtava rakennus (pituus 356 metriä, pinta-ala 33 876 m²) sijoitettiin kaupungin ulkopuolelle, entiselle Raadin lentokentälle.

Museo on täynnä uusinta tekniikkaa. Näyttelyesineiden vieressä on e-taulut, joiden kieltä voi vaihtaa nappia painamalla eli kaikille esineille löytyi pienen harjoittelun jälkeen suomenkieliset selostukset. Alakerrassa esitellään laajalti suomalaisugrilaisten kielien levinneisyyttä maailmalla. Ikävä tilanne on se, että valtaosa suomalais-urgilaisista kielistä on jo kuollut tai kuolemassa eli joitain noista kielistä puhuu enää muutama kymmenen ihmistä. Suomen kieli on pärjännyt parhaiten tässä taistossa eli suomenpuhujia on yli 6 miljoonaa, mutta maailman mittakaavassa tämäkin on kovin vähän. Viron kielen puhujia on vain 1,3 miljoonaa ja siksi on ymmärrettävää että he tuntevat sukulaisuutta juuri meitä kohtaan, ovathan kielemme ja kulttuurimme kuitenkin kovin lähellä toisiaan. Kielihuoneessa oli kuulokkeita, joiden avulla saattoi kuunnella kaikkia suomalais-ugrilaisia kieliä, myös jo kuolleita. Täytyy sanoa että valtaosa niistä oli niin kaukana suomen kielestä, ettei niistä kyllä ymmärtänyt yhtään mitään.

Tarton uusi Kansallismuseo on arkkitehtoninen mestariteos ja laajojen kokoelmien esittelyssä on käytetty nykyistä state-of-art -tekniikkaa eli kohdetta voi lämpimästi suositella kaikille Tarton matkaajille!

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2020