Helsinki 10.-12.5.2019 -osa 3

Sunnuntai 12.5.2019

kirpiläViimeinen matkapäivä alkoi tutustumisella Taidekoti Kirpilään (Pohjoinen hesperiankatu 7, 6.kerros). Helsingissä on nykyään useampikin yksityiskoti, jonka taidekokoelmat on säätiöitu ja joita esitellään ilmaiseksi yleisölle ja mikä parasta myös näissä paikoissa järjestetyt opastukset ovat ilmaisia. Aukioloajat tosin ovat hyvin rajoitettuja eli Kirpiläkin on avoinna vain kahtena päivä viikossa (ke ja su) neljä tuntia kerrallaan. Taidekoti Kirpilä on 6. kerroksen hulppea näköalahuoneisto, jossa olisi tilaa useammallekin perheelle. Esittelyssä hieman epäselväksi jäi mistä ihmeestä reumalääkäri Kirpilä (1931-1988) oli saanut niin paljon rahaa että oli kyennyt ostamaan niin ison ”poikamiesboksin” ja lisäksi keräämään sinne yli 500 arvokasta taideteosta!

hakasalmen huvilaKirpilästä matka jatkui Helsingin kaupunginmuseon hallinnoimaan Hakasalmen huvilaan (Mannerheimintie 13b). Siellä oli parhaillaan menossa Suruton kaupunki -näyttely, jossa esiteltiin monipuolisesti 1920-luvun Helsinkiä. Tämä taisi olla vasta toinen kerta kun vierailin paikassa. Hakasalmen huvila on jo rakennuksena tutustumisen arvoinen, koska se on rakennettu  jo vuosina 1843–1846 prokuraattori, maaherra ja salaneuvos Carl Johan Walleenin perheelle kesäpaikaksi. Huvilan  suunnittelijana oli saksalaissyntyinen arkkitehti Ernst Lohrmann

redkoithaiEnnen Turkuun paluuta ehdimme vielä nauttia lounasta The Red Koi Thai -ravintolassa (Lönnrotinkatu 27).  Vaikka ravintolaa mainostetaan thaimaalaisena, on siellä nykyajan tyylin mukaisesti ruokalistassa myös vietnamilaistyyppisiä annoksia. Ruokalista on monipuolinen ja Helsingin yleinen hintataso huomioiden annokset ovat jopa edullisia. Kolmen hengen ruokailu alku- ja pääruokineen ja viineineen maksoi vain 109e. Ruuan taso ei ole samaa luokkaa kuin Michelin tähden Demossa, mutta hinta-laatusuhde tässä ravintolassa on kuitenkin erittäin hyvä.

Harri Huhtanen 2019      

THE WHO: Who (2019) – osa 1

Who2019live

The Who oli punkkia jo 15 vuotta ennen punkkia!  Bändi raivasi tiensä rockmaailman huipulle 1960-luvulla ensi sijaisesti agressiivisilla, rajuilla konserteillaan. USA:n valloitus ei ole helppoa, kovin moni Euroopassa suosittu bändi on epäonnistunut siinä.  The Who kuitenkin onnistui voittamaan amerikkalaisen yleisön sydämet puolelleen jo 1960-luvulla ja bändin maine, yli 50 vuotta myöhemmin, on edelleen USA:ssa vankkumaton. Uusi levy Who (2019), jota on odotettu kuin kuuta nousevaa, singahti USA:n Billboard listalla välittömästi peräti kakkoseksi ja Kanadassa samoin! Euroopassa levyn menestys on ollut vaatimattomampaa, mutta on se kuitenkin noussut melkein kaikkien Euroopan maiden myyntilistoille. The Whota ei siis ole unohdettu! Bändin ongelma on aina ollut tuo punk-asenne, joka on tavallaan estänyt erinomaisten levyjen tekemisen. Pete Townsend  kyllä yritti 1960-luvun lopussa ja 1970-luvulla tehdä teemalevyjä, mutta ne eivät aina osuneet maaliinsa. Lopulta 1982 bändi päätti lopettaa levyjen teon. Päätös kesti peräti 24 vuotta, sillä vasta vuonna 2006 he tekivät uuden studiolevyn, mutta koska se ei menestynyt kovin hyvin seurasi taas tolkuttoman pitkä levytystauko. Vasta nyt, vuonna 2019, saamme The Wholta toisen studioalbumin 2000-luvulla.

Who (2019) ilmestyi kaksi viikkoa sitten ja ostin 2LP:n version, jossa toinen LP on koottu The Whon ”hiteistä”. Olen ehtinyt kuunnella levyn vasta kaksi kertaa ja odotukseni eivät olleet kovin korkealla, sillä kuten tuossa edellä totesin The Who on yleensä parempi livenä kuin levyllä. Mutta onko nyt toisin?  Ei tämä uusi ainakaan ole bändin huonoin, päinvastoin, uudella levyllä on muutama aika mielenkiintoinen kappale. Siksi toivon todella ettei tämä jää The Whon viimeiseksi studiolevyksi.  Tuntuu että bändillä on  edelleen annettavaa rockmaailmalle, vaikka alkuperäisjäsenet ovat jo yli 70-vuotiaita!    

Harri Huhtanen 2019

 

Gösta Sundqvist (1957-2003) – osa 8

leevirakkaudenplaneetta1995

Gösta julkaisi Leevi and The Leavings -bändinsä kanssa vuonna 1995 albumin Rakkauden Planeetta. Olisi liioiteltua sanoa ,että albumin päätöskappale Rakkauden planeetta on “profetiaalinen”, mutta ainakin se on edelleen relevantti, sillä se mistä aiheesta Gösta riimitteli albumin päätöskappaleen on nyt, 25 vuotta myöhemmin, entistä ajankohtaisempi:

Voiko asioiden kulkuun vaikuttaa
Onko olemassa joku joka uskaltaa
Ja edes haluaa auttaa maailmaa 

Tätä maailmaa
Vai onko ihminen menettänyt järkensä
Ja ehkä ehtinyt tuhota jo itsensä
Kun me löydetään Rakkauden planeetta
Se on sama vaikka miettisi mielessään
Miksi ihminen välitä ei itsestään
Kun se yrittää käyttää maailmaa
Likasankonaan

Mikä on tilanne vuonna 2019? Australiassa riehuvat parhaillaan maan kaikkien aikojen pahimmat metsäpalot. Kaliforniassa on jo useampana vuonna ollut epätavallisen laajoja metsäpaloja. Tyynen Valtameren muovilautta on entistä suurempi ja entistä enemmän meren pieneliöitä ja kaloja altistuu muoville, joka kulkeuttuu sitä kautta myös ravintoketjun yläosiin ja lopulta ihmiseen. Samanaikaisesti ilmastokonfrerenssissa useamman ison maan johtajat jarruttavat tarvittavia muutoksia. Nyt kyllä vaikuttaa siltä että runoilija Gösta Sundqvistin tekstit säilyttävät ajankohtaisuutensa pitkälle tulevaisuuteen.

Harri Huhtanen 2019   

Helsinki 10.-12.5.2019 -osa 2

Lauantai 11.5.2019

magritte”Minua moitittiin…siitäkin, että maalauksissani näytetään esineitä yhteyksissä, missä emme koskaan niitä kohtaa. Siinä toteutuu kuitenkin todellinen, joskin tiedostamaton halu, joka useammilla ihmisillä on…koska  oma pyrkimykseni oli saada arkipäiväisemmätkin esineet hätkähdyttämään, minun oli väistämättä myllerrettävä se järjestys, missä asiat tavanomaisesti esitetään…”

Näin Rene Magritte (1898-1967), yksi 1900-luvun suurimmista taiteilijoista, kirjoitti vuonna 1938 julkaisemassaan magritte2taidemanifestissa nimeltään Elämänviiva (Las Ligne de vie I).

Lasipalatsin Amox Rexiin kymmenen vuoden valmistelun jälkeen saatu näyttely on sensaatiomainen, koska esillä on peräti 80 Magritten teosta koko hänen 40 vuotta kestäneen uransa ajalta. Magritte aloitti abstrakteilla töillä, mutta siirtyi vähitellen surrealistiseen ilmaisuun ja kehitti siitä täysin omaleimaisen, magrittemaisen tyylin, joka tuotti ajattomia mestariteoksia. Myöhemmin hän kokeili muitakin tyylejä, mutta ei onnistunut niissä yhtä hyvin.

Harri Huhtanen 2019      

Joy Division bootlegit

Photo of Ian CURTIS and JOY DIVISION

Joy Division keikkaili vain kaksi vuotta. Uskomatonta miten paljon tämä lyhyt ura on tuottanut bootlegeja! Tarkistin alla mainitulta sivustolta että erilaisiä tai ainakin eri nimikkeillä julkaistuja bootlegeja löytyy jo yli 200. Nämä bootlegit sisältävät  Joy Divisionin keikoista tehtyjä yleisöäänitteitä sekä julkaisemattomia sessionauhoituksia. Tarkempia tietoja aiheesta löytyy alla manitulta sivustolta:

https://www.joydiv.org/

 Harri Huhtanen 2019

 

 

 

Rock Theatre plays Genesis -osa 7

RockTNiinijoki2020

Wigwam ja Tasavallan Presidentti  –yhtyeet jo aikanaan 1970-luvulla totesivat, miten vaikea progemusiikkia esittämällä on saada elantonsa Suomessa. Niinpä he yrittivät läpimurtoa Englannissa ja muutamat kriitikot olivatkin kovin innostuneita näistä varhaisista ”vientituotteistamme”. Ei kuitenkaan maailmanvalloitus heiltä onnistunut ja 1970-luvun loppua kohden koko proge-trendi hiipui eli ei tuohon aikaan mennyt lujaa edes suuren maailman progebändeillä. 2000-luvulla proge palasi kuitenkin kuvioihin ja monet 1970-luvun suuruudet laittoivat uudestaan hynttyyt yhteen. Ne bändit, jotka eivät tehneet comebackiä jatkoivat elämäänsä lukuisten tribuutti -bändien toimesta. Genesis on ollut ”telakalla” jo 12 vuotta ja koska bändi on tehnyt niin hienoa musiikkia aikanaan on heidän musiikilleen edelleen kova kysyntä maailmalla. Suomessakin jo yli kaksi vuotta toiminut Genesis tribuutti-bändi Rock Theatre (RT) yrittää pitää bändin henkistä perintöä yllä. RT keikkailee harvakseltaan ja vaikka heillä oli keväällä 2019 yksi konsertti Tukholmassakin, ei siitä sitten seurannut mitään sen isompaa. Lokakuussa 2019 RT esiintyi Pietarsaaren Schaumansalissa . Ensi vuodelle on toistaiseksi sovittu vasta yksi keikka ja se on niinkin eksoottisessa paikassa kuin  Niinijoen Wanhassa Kanalassa ! Missä ihmeessä se on?! saattaa moni teistä ajatella!  Kyseessä on maaseudulla toimiva pieni majoituspaikka, jonka yhteydessä on Kuivuri -sali missä konsertti siis järjestetään. Kanoja ei siellä sentään ole!  Miksi näin erikoinen konserttipaikka?  En tiedä, kysykää sitä bändin Facebook-sivulla.  Sijainti on sikäli kuitenkin hyvä, että Turusta on sinne alle tunnin ajomatka ja Tampereeltakin paikalle pääsee aika nopeasti. Tulkaa ihmeessä sinne jos arvostatte proge-musiikkia ja erityisesti Genesistä.  Odotan mielenkiinnolla konserttia!

Harri Huhtanen 2019

HECTORin keikat 2019 – osa 5

Hector on nyt laulunsa laulanut, ainakin omien sanojensa mukaan.  Todellisuudessa näin ei varmaankaan ole, mutta taukoa hän ainakin pitää konsertoimisesta.  Luulen että tästä ”päätöskiertueesta” julkaistaan ensi vuonna DVD ja CD, lisäksi Hectorin muistelmien toinen osa ilmestyy joko ensi vuonna tai sitä seuraavana. Näitä ajatellen taiteilija Hector ei ole poistumassa näyttämöltä, vaan ura jatkuu, tavalla tai toisella.

Eilen (12.12.19) Hector päätti kiertueensa Helsingin Hartwall Arenalla  ja loppujen lopuksi sinne sitten tuli peräti 6000 kuulijaa mikä on hyvin sitä ajatellen että esimerkiksi Neil Youngin Hartwall Arenan konserttiin tuli muistaakseni vain 5000 kuulijaa.

Helsingin Sanomat ei onneksi ole vielä liittynyt niiden sanomalehtien sankkaan joukkoon, jotka eivät anna EI-tilaajien lukea digartikkeleitaan. Niinpä laitan tähän linkin hesarin keikka-arvioon, joka on siis meidän kaikkien luettavissa syntyperästä, ihonväristä, asuinpaikasta, varallisuudesta jne. riippumatta:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006342337.html

Minua ilahdutti se, että settilistassa näytti olevan muutamia sellaisia kappaleita, joita ei Turussa kuultu. Nämä ovat:

02 Vanhan kirkon puisto
13 Strawberry Fields Forever
15 Linnut, linnut

Hieman yllättävää on se, että settiä oli päätöskonsertissa lyhennetty. Turussa kuultiin 24 kappaletta, Helsingissä vain 20. Kiertueväsymys syynä?  No, yhden näkemäni ja kuulemani konsertin (Turku 5.12.19) ja muista konserteista lukemieni artikkelien perusteella todella toivon että Hector nähdään livenä myös 2020 tai 2021, sen verran vetreässä kunnossa hän oli ainakin tulkintojen ja lauluäänen osalta.  Puolityhjät keikkapaikat laskevat kuitenkin tunnelmaa eli suosittelen Hectoria valitsemaan jatkossa pienempiä estradeja. 6000 on mainio yleisömäärä eli sillä hän olisi myynyt neljä Kulttuuritalon konserttia loppuun!  Ja miten paljon komeammalta olisikaan näyttänyt tämä lehtiotsikko:

Hectorin neljä Kulttuuritalon konserttia myytiin loppuun tunnissa!

Harri Huhtanen 2019

HECTORin keikat 2019 – osa 4

hectortampereella2019
Hectorin kiertue päättyy TÄNÄÄN Hartwall Areenalle! Keikat eivät ole myyneet niin hyvin kuin hänen taustajoukkonsa ajattelivat. Kriitikkojen kommentit ovat olleet kuitenkin poikkeuksellisen kiittäviä.  Jotenkin jutuista tulee sellainen kokonaisvaikutelma, että ihmiset eivät vaikuta uskovan että Hector tosissaan aikoo lopettaa. Ehkäpä juuri siksi nämä isommat areenat eivät ole myyneet loppuun. Esimerkiksi tänään Hector soittaa Hartwall Areenalla, jonne lippuja on vielä paljon tarjolla.

Jyväskylän keikka (8.12.19) meni ilmeisesti varsin hyvin, koska alueen valtalehti Keskisuomalainen otsikkoi juttunsa näin:

Hector, 72, on huimassa taiteellisessa iskussa – mutta nähtiinkö hänet sunnuntaina viimeisen kerran Jyväskylässä?

Tampereen Aamulehti (10.12.19) otsikoi keikka-arvionsa näin:

Hectorin Hexit-kiertue nostatti tunteita täpötäydessä Tampere-talossa – Oliko se nyt tosiaan tässä?

Valitettavasti linkeistä ei nyt ole apua, koska molemmat jutut kokonaisuudessaan pääsevät lukemaan vain lehden tilaajat.

Tämän illan konsertin jälkeen Hectoria ei siis enää nähdä keikoilla?  En usko, sen verran hyvässä vedossa hän on juuri nyt. Sen sijaan uskon, että jatkossa hän tekee vain pistekeikkoja, sillä kuten juuri nyt esimerkiksi näissä hallituskysymyksissä on käsitelty kyllästymiseen asti luottamusta, niin jos on jo kerran aikaisemmin ilmoittanut lopettavansa keikkailun (2007) ja sitten jatkaakin, niin tuskin Hectorkaan uskaltaa  tämän toisen lopettamispäätöksen (2019)  jälkeen lähteä uudelle kiertueelle, sillä jos sekin olisi ”viimeinen” niin eihän sitä silloin kukaan enää uskoisi!  Mutta pistekeikat ovat ok ja toivottavasti niitä tulee jo ensi vuonna!

Harri Huhtanen 2019

HECTOR: Gatorade Center Turku 5.12.2019 ! – osa 4

IMG_20191205_230008

Hector on rutinoitunut radiotoimittaja. Tuoreessa haastattelussa hän sanoikin että vaikka lopettaisi keikat kokonaan aikoo hän jatkaa jossain muodossa radio-ohjelmien tekoa ”tappiin saakka” eli radiosta hän ei aio vetäytyä ja se on hyvä, koska Hectorin juontoja on aina ilo kuunnella. Hector lanseerasi jo 1970-luvulla Yleisradioon ohjelman Pop eilen tänään jota hän juonsi kollegoidensa kanssa vuosikausia. Vuonna 2014 YLE kuitenkin tylysti hyllytti hänet ja asiasta kirjoitettiin siihen aikaan paljon lehdissä ja netissä. Ohjelma jatkui kuitenkin pienen tauon jälkeen Radio Novassa Pop eilen-toissapäivänä -nimellä,  mutta  hävisi sitten sieltäkin mystisesti loppuvuodesta 2015. Ohjelman Facebook -sivun linkit eivät enää toimi enkä löytänyt Novan nykyisiltä sivuilta enää mitään merkintöjä Hectorista. Ilmeisesti hän ei siis tällä hetkellä tee radio-ohjelmia?

Vuoden 2019 kiertueen avauskeikalla Turussa äänessä oli kuitenkin taas hyväntuulinen ja nokkela radiotoimittaja, joka esitteli useammankin kappaleensa taustoja. Hector kertoi avoimesti ihailustaan, joka kohdistui useisiin 1960-luvun suuruuksiin. Vuonna kuollut 2016 Leonard Cohen  on ollut Hectorille jopa niin tärkeä, että hän nuorena miehenä päätti matkustaa Kreikkaan Hydran saarella, jossa Leonardilla oli asunto. Ihailu näkyi ja kuului konsertissa kuullussa Cohen coverissa Halleluja (1995), jonka Hector esitti voimallisesti ja tunteella.

Välijuonnoissa oli myös paljon itseironiaa ja huumoria. Parissakin kohtaa Hector vitsaili että “tässä iässä asiat jo tahtovat vähän unohtua”. Miehen mukana ikääntynyt yleisö oli alusta loppuun saakka hillittyä, jopa varovaista, josta myös Hector sai aiheen vitsailuun. Hän totesi yhdessä vaiheessa iltaa mm. “nythän täällä meno muuttuu jo aivan villiksi” kun joku 3000 päisestä yleisöstä oli huutanut lyhyen välikommentin kesken Hectorin juontoa. Toisessa kohtaa Hector kysyi ironisesti “onko yleisöllä toiveita…”  ja heti perään naureskellen “emmehän me niitä kuitenkaan toteuta”. Toiveita kuitenkin oli, sillä joku takaa huusi “Pikku Kalle”, joka teki Hectoriin vaikutuksen, sillä kyseinen kappale todella on olemassa ja Hector totesi että kappale on hänen esikoissinglensä Palkkasoturi (1965)  B -puolella. “Sitä emme valitettavasti voi tänään soittaa” totesi hieman häkeltynyt Hector.

Hector yritti parhaansa mukaan osallistuttaa yleisöä, mutta hänen ikäpolvensa yleisö ei sellaiseeen ole tottunut ja siksi vetoomuksista huolimatta reaktiot olivat loppuun saakka varsin hillittyjä. Lumi teki enkelin eteiseen (1973) kohdalla Hector vetosi yleisöön jotenkin näin: “tämä on ehkä tunnetuin biiseistäni ja kun se tänään täällä kuullaan viimeistä kertaa niin olisi todella hienoa jos voisitte laulaa mukana…”. Jotkut lauloivatkin, mutta sellaista todellista yhteislaulua ei kuitenkaan saatu aikaiseksi kuin esim. Ruisrockin nykyisten nuorten artistien keikoilla. Yleisö ei sittenkään tuntunut osaavan sanoja riittävän hyvin laulaakseen täysin rinnoin mukana. Sen sijaan ”kännykkäsytkärit” valaisivat koko salin ja se näytti aika hienolta.

img_20191205_231101.jpg

Loppua kohden Hector silminnähden alkoi herkistyä eli hän tuntui todella uskovan että tämä on hänen viimeinen Turun keikkansa. Encorena kuultiin herkkä tulkinta herkästä kappaleesta Yhtenä iltana (1990), jonka loppuessa Hector tuli vielä eteen kumartamaan yleisölle ja sanoi jotenkin näin: “sanat tuntuvat nyt loppuvan…kiitos teille kaikille !”. Sitten hän poistui ja vaikka oli soittanut vain yhden encoren tajusivat kaikki, ettei tästä voinut jatkaa, sen verran herkäksi tunnelma oli muuttunut. Yleisö lopetti taputtamisen ja kaikki poistuivat salista. Vaikutelmakseni jäi, että yleisö oli kuitenkin erittäin tyytyväistä kuulemaansa ja näkemäänsä ja minäkin olin hyvin iloinen että olin saapunut paikalle, vaikka en uskonutkaan että kyseessä oli viimeinen kerta, mutta jos oli niin hyvät muistot tästä keikasta kuitenkin jäi!

img_20191205_231358.jpg

Text and photos by Harri Huhtanen 2019

HECTOR: Gatorade Center Turku 5.12.2019 ! – Osa 3

IMG_20191205_200854

Laskujeni mukaan Hector on julkaissut vuosina 1972-2018 jo 23 studioalbumia ja katalogiin voi lisätä saman verran live- ja kokoelmalevyjä. Jos siis fanittaa Hectoria niin ainakin kuunneltavaa riittää vuoden jokaiselle päivälle!  Kiivain julkaisutahti oli 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin Hector julkaisi uusia studiolevyjä lähes vuosittain. 2000-luvulla runoilijan tahti kuitenkin hiipui ja kuluneen 19 vuoden aikana Hector onkin julkaissut enää kaksi uusia, omia sävellyksiä sisältänyttä levyä.  Viimeisin omia sävellyksiä sisältänyt studiolevy on vuodelta 2014 ja sitä edeltävä on vuodelta 2004! Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut Hectorin piti lopettaa keikkailu jo vuonna 2007 Näkemiin – kuulemiin  -kiertueella. Veri veti kuitenkin takasin lavoille ja vuoden 2007 jälkeen Hector onkin keikkaillut ahkerammin kuin tehnyt uusia levyjä. Nyt tällä loppuvuoden 2019 minikiertueella Turussa Hector sanoi moneen kertaan että tämä on viimeinen kiertue. Haastattelussa hän ei kuitenkaan ole poissulkenut yksittäisiä keikkoja ja olen aivan varma että sellaisia hän tulee  jatkossakin tekemään sen verran hyvässä vedossa hän ja hänen Power bandinsä olivat Turussa että olisi sääli, jos Hector jättäytyisi kokonaan pois esiintymislavoilta.

Kun katalogi on niin laaja kuin Hectorilla on selvää, että koko tuotantoa ei pysty esittelemään yhden illan aikana. Melko kattavan läpileikkauksen koko uransa ajalta Hector oli kuitenkin saanut mahdutettua vajaan kolmen tunnin settiinsä. Järjestelin  Turussa soitetun setin kappaleita alle sen mukaan miltä albumilta ne ovat peräisin:

Nostalgia 1972 
Mandoliinimies / Nostalgia / Neitoperho

Herra Mirandos 1973 
Asfalttiprinssi / Olet lehdetön puu / Herra Mirandos / Lumi teki enkelin eteiseen

Hectorock I 1974
Ake, Make, Pera ja mä / Laura (sua kauheesti kaipaan)

Hotelli Hannikainen 1976
Kaipaava haavanlehtinen

Kadonneet lapset 1978
Kissojen yö

Eurooppa 1981
Eurooppa

Nuku idiootti 1987
Sota on kaunis

Varjot ja lakanat 1988
Olen nielaissut kuun / Jos sä tahdot niin

Yhtenä iltana 1990
Yhtenä iltana

Ensilumi tulee kuudelta 1992
Ensilumi tulee kuudelta

Salaisuuksien talo 1994
Velisurmaaja

Kultaiset lehdet 1995
Halleluja

Ei selityksiä 2004
Kuunnellaan vaan taivasta

Vain singleinä ilmestyneet
Palkkasoturi 1965 /  Kuningatar 1969 /  Kaikki tahtoo rakastaa 1987

 

Text and photo by Harri Huhtanen