Pink Floyd 1965-72 kokoelman ensimmäisen boksin (PFREY1) ensimmäisellä CD:llä on Deccan studioilla vuonna 1965 tehdyn demonauhoituksen lisäksi 10 muuta kappaletta:

Arnold Layne / See Emily Play / Apples And Oranges / Candy And The Currant Bun / Paintbox / Mathilda Mother / Jugband Blues / In The Beechwoods / Vegetable Man / Scream Thy Last Scream

ARNOLD LAYNE on bändin ensimmäinen single, joka äänitettiin Lontoossa tammikuun lopussa 1967 ja julkaistiin UK:ssa maaliskuussa 1967 ja USA:ssa seuraavassa kuussa. Singlen B-puolella oli CANDY CURRENT BUN.  Molemmat olivat Syd Barrettin hengentuotteita. Singlesta tehtiin peräti kaksi promo-filmiä, joista ensimmäinen levisi laajalle ja sitä näytettiin useiden maiden TV-kanavilla.  Tämä yleisemmässä levityksessä oleva promo-filmi parodioi The Beatlesien HELP-elokuvaa. Myöhemmin tehtyä promo -filmiä on ilmeisesti näytetty vain Ranskan Tv:ssä. Englannissa singlen paras sijoitus oli no. 21.

SEE EMILY PLAY on bändin toinen single, jonka B-puoli Scarecrow äänitettiin Lontoossa maaliskuussa 1967 ja A-puoli saman vuoden toukokuussa. Single julkaistiin UK:ssa kesäkuussa 1967 ja USA:ssa seuraavassa kuussa. Nämäkin laulut olivat Syd Barrettin säveltämiä.  Englannissa Emily menestyi erinomaisesti eli nousi singlelistan sijaluvulle no.5, USA:ssa ei vielä tunnettu bändiä ja siksi toisen singlen sijoitus oli vielä kovin vaatimaton eli no. 134 Billboardin listalla.

APPLES AND ORANGES  on bändin kolmas UK single, jonka B-puolella oli kappale PAINTBOX.  Koska USA:ssa julkaistiin tätä ennen Flaming -single, jonka kappaleet oli poimittu debyyttialbumilta, oli Apples bändin maailmanlaajuisessa katalogissa neljäs single.  Apples -singlen molemmat kappaleet äänitettiin lokakuussa 1967 ja uudelleenmiksattiin seuraavassa kuussa. Apples-singleä ei julkaistu USA:ssa. Englannissa se ilmestyi heti valmistumisensa jälkeen eli marraskuussa 1967. Singlestä ei tehty varsinaista promo-filmiä, mutta bändin ensimmäisen USA:n kiertueen aikana bändi esitti sen kahdessa amerikkalaisessa Tv-ohjelmassa (American Bandstand ja Boss City). Apples -kappale oli Barrettin luomus, mutta Paintboxin tekijäksi oli merkitty Richard Wright.      

MATHILDA MOTHER on myös Barrettin käsialaa, se äänitettiin jo helmikuussa 1967 Lontoossa, mutta julkaistiin vasta elokuussa samana vuonna Pink Floydin legendaarisella debyyttialbumilla The Piper at the Gates of Dawn. Mathilda Motherista on nykyään olemassa useampi versio ja PF 1965-72 -kokoelmalla julkaistu versio on miksattu vuonna 2010.

JUGBAND BLUES  on viimeinen Barrettin kappale, jonka Pink Floyd julkaisi. Kappale  äänitettiin jo vuonna 1967, mutta se ei päässyt bändin debyyttialbumille, vaan julkaistiin vasta kakkosalbumilla A Saucerful of Secrets kesäkuussa 1968. PF 1965-72 -kokoelmalle on otettu uudempi, vuoden 2010 miksaus kappaleesta.

IN THE BEECHWOODS on Barrettin vuonna 1967 äänittämä instrumentaalikappale, joka julkaistaan virallisena versiona vasta tällä vuoden 2016 Pink Floyd -kokoelmalla. Kappaleesta on huhuttu vuosikymmeniä ja siitä on ilmestynyt huonolaatuisia versioita Youtubessa sekä bootlegeilla.  Tässä julkaistu versio on peräisin vuoden 2010 miksauksesta.

Myös VEGETABLE MAN äänitettiin  A Saucerful of Secrets -sessioissa vuonna 1967, mutta bändi ei halunnut ottaa sitä levylle ja siksi kappale jäi 50 vuoden ajaksi arkistoihin pölyttymään, tosin bootleg-piireissä se tunnettiin kyllä jo paljon ennen vuoden 2016 kokoelman julkaisua.  Kappaleen rakenne on hyvin erikoinen ja sanoitus jokseenkin synkkä. Barrett tajuaa että peli on menetetty ja että hänet, joka aikaisemmin johti bändiä, ollaan syrjäyttämässä.

I’ve been looking all over the place for a place for me
But it ain’t anywhere, it just ain’t anywhere
Vegetable man, vegetable man    

SCREAM THY LAST SCREAM äänitettiin sekin vuonna 1967 A Saucerful of Secrets -sessioissa, mutta tämänkin kappaleen bändi hyllytti ja nyt, vasta 50 vuotta myöhemmin tämä Barrettin erikoinen laulu julkaistaan.

Scream thy last scream old woman with a casket
Blam blam your pointers point your pointers
Waddle with apples to crunchy Mrs. Stores
She’ll be scrumping for apples on all fours
Scream thy last scream old woman with a casket

Sanoitus on Barrettia pahimmillaan tai parhaimmillaan siitä riippuen keneltä asiaa kysytään. Sanoituksessa on sanaleikkejä, erikoista huumoria, surumielisyyttä ja vaikeaselkoisuutta.  Siis Barrett-lyriikkaa niin kuin vain Barrett osaa kirjoittaa!

(jatkuu/continues…)

Harri Huhtanen 2017 

Oikealla nähdään harvinaisessa kuvassa ”puhtoinen” ja siistitukkainen, 19 vuotias Syd Barrett, joka ei vielä tuolloin ollut sekoittanut päätään kovilla huumeilla. Deccan alkuvuoden 1965 studiosessioista ei ole julkaistu ainuttakaan kuvaa, mutta ilmeisesti tältä Syd siihen aikaan näytti, koska kuva on merkitty otetuksi vuonna 1965 Lontoossa (?).  

Hienoa, että Pink Floydin ensimmäinen äänitysessio vuodelta 1965 on nyt vihdoinkin, 51 vuotta valmistumisensa jälkeen julkaistu!  Nämä kuusi äänitettä tarjoavat ainutlaatuisen dokumentin bändistä, joka edelleen pohjasi soundinsa perinteiseen rhythm’n’blues musiikkiin, mutta mukana on jo ripaus Syd Barrettin erikoista ääni- ja sanamaailmaa.

Alkuvuodesta 1965 Lontoon Decca -studioilla äänitetty demonauhoitus on kestoltaan vain 18 minuuttia, mutta bändin potentiaali tulee siinä kyllä kohtalaisen hyvin esille. Erityisesti Barrettin esitykset ovat yllättävän hyviä. Tässä vaiheessa Barrett ei vielä ollut addiktoitunut huumeisiin, kuten myöhempinä vuosina. Demonnauhoituksen parasta antia ovatkin Barrettin sävellykset Lucy Leave, Double Bo, Remember Me ja Butterfly.  Watersin kynästä on lähtöisin Walk With Me Sydney  ja lisäksi demolla on  cover-kappale I’m King Bee, jonka on kirjoittanut tunnettu blues-artisti Slim Harpo.   

Lucy Leave kertoo onnettomasta rakkaudesta. Lucyn rakastaja anelee tätä lopettamaan suhteen koska:

You got my heart, you got my heart, oh no
You tear me apart, you just won’t let me go
You hold on so tight, so tight I just can’t breathe
Now Lucy leave, Lucy  

Double O Bo on Bo Diddleyn (1928-2008) tavaramerkki -rytmityksellä ja soundeilla tehty huumoripläjäys, hyvin erikoinen sanoitus hyvin erikoiselta mieheltä nimeltään Syd Barrett. Viimeisessä säkeistössä todetaan että juotuaan kaikenlaista Bo Diddley kuoli lopulta ”janoon”. Enpä tiedä mitä Bob Diddley olisi ajatellut tällaisesta ”kunnianosoituksesta”, jos olisi eläissään sen kuullut!

Remember Me on  mielestäni tämän lyhyen demon paras esitys. Syd laulaa komeasti, tässä hän kuulostaa jo vähän Jim Morrisonilta (1943-1970). Säkeet ovat yksinkertaisia, mutta vaikuttava esitys ja myöhemmät tapahtumat tekevät kappaleesta unohtumattoman. Kuulijalle tulee väkisinkin sellainen vaikutelma että Syd profetoi tässä oman tulevaisuutensa:  

Remember me (aaaaah-ha!)
I’ve been here before
Remember me (aaaaah-ha!)
I’ve been here before
Can’t you see
I’m gonna stick around some more

Jotenkin nuo AAAH -huudot vielä lisäävät kappaleen kohtalonomaista ja hyytävää tunnelmaa..

Walk With Me Sydney on demonnauhan ainoa kappale, jonka Roger Waters on kirjoittanut. Kitaraa tällä raidalla soittavat Syd Barrett ja Bob Klose (s. 1945). Lauluosuudessa on mukana myös Richard Wrightin (1943-2008) silloinen

puoliso  Juliette Gale. Tämäkin kappale on lievästi tragikoomisella huumorilla höystetty, koska se kertoo henkilöstä, joka haluaisi rakastella Sydneyn kanssa, mutta ei voi koska potee seuraavia vaivoja:

 

 

Flat feet, fallen arches
Baggy knees and a broken frame
Meningitis, peritonitis
DTs and a washed-up brain

I’m King Bee’llä Barrett laulaa taas hienosti ja koko bändi soittaa tyylipuhtaasti. Mukava lopetus demolle, joka on tyylillisesti varsin kaukana siitä mitä Pink Floyd oli myöhempinä vuosina, mutta toisaalta bändin suuri potentiaali on osittain kyllä jo kuultavissa näillä demoäänitteilläkin. Erityisesti Syd Barrett on tällä äänittellä sekä laulajana että kitaristina vielä parhaassa iskussaan.

Lisätiedoista kiitokset GENIUS -sivuston ylläpitäjille!

(jatkuu / continues…)

Harri Huhtanen 2017

 

 

Kuten olen aikaisemmin todennut oli Pink Floydin The Early Years 1965-1972 -boxin julkaisu vuosi sitten (2016) merkittävä tapahtuma Pink Floydin pitkässä historiassa, sillä ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin he todella suostuivat avaamaan arkistonsa ja julkaisemaan merkittävän määrän kokonaan aikaisemmin julkaisemattomia äänitteitä. Siinä mielessä kyseessä oli vihdoinkin aito Pink Floyd ”Basement Tapes”- julkaisu. Valitettavasti kaikilta osin megaboksin mukana tulleet info-lehdykät eivät olleet yhtä perusteellisia ja siksi olen joutunut täydentämään näitä tässä julkaisemiani katsauksia muista lähteistä.

Ensimmäisen boksin nimi on CAMBRIDGE ST/ATION (PFREY1) ja se sisältää kaksi CD:tä sekä yhden DVD:n sekä samansisältöisen Blu-Ray -levyn.  CD2 -levyn olen arvioinut jo aikaisemmissa kirjoituksissani (Take 3 ja Take 2), joten nyt fokuksessa on CD1.

Tuleva Pink Floyd esiintyi vaihtelevilla kokoonpanoilla ja nimillä ennen vuotta 1965, mutta alkuvuodesta 1965 he onnistuivat pääsemään Deccan Lontoon studioille West Hampsteadiin  ja äänittivät Pink Floyd -nimellä kahdessa sessiossa kuusi kappaletta, jotka nyt viimeinkin, 51 vuotta äänittämisen jälkeen, näkevät ”päivänvalon”. Sessioista julkaistiin myös kourallinen superharvinaisia asetaatti -levyjä, joilla oli Decca -sessiossa äänitetyt kappaleet King Bee (James Moore) ja Lucy Leave (Syd Barrett) . Asetaattit valmistettiin promo -tarkoituksessa ja ne lähetettiin joillekin Lontoon pubien konserttien järjestäjille eli niiden avulla oli tarkoitus saada keikkoja uudelle bändille.

Julkisuuteen on tullut myös Syd Barrettin tyttöystävälleen Jenny Spiresille kirjoittamat kaksi kirjettä, joissa hän kuvaa bändin ensimmäistä sessiota. Kirjeistä ei kuitenkaan ole mitään mainintaa vuoden 2016 PF -megaboksin infolehtisissä. Syd kirjoittaa mm. seuraavasti (vapaamuotoinen käännös by HH):

”Kerron sinulle kaiken mitä tapahtui äänityksissä. Kuskasimme kamamme studioon, jossa oli karmaisevat valkoiset valot ja joka puolella johtoja ja mikrofoneja. Rogin vahvistin oli skreenin takana ja samoin Nickin. Hetken siinä sitten juteltuamme ja testattuamme että soittimet olivat balanssissa äänitimme viisi kappaletta putkeen. Mutta vain kitarat ja rummut äänitettiin. Tarkoitus on lisätä laulu ja piano ja niin edes päin ensi keskiviikkona. Jo tässä vaiheessa nauhat kuulostavat mahtavilta, erityisesti King Bee.”

Toisessa kirjeessään Syd kirjoittaa:

”Laulaessani minun pitää seisoa keskellä studiota kuulokkeet päässä muiden seuratessa toisessa huoneessa, en voi nähdä heitä, mutta he näkevät minut. Lisäksi tuskin kuulen mitä laulan.”

(jatkuu/ continues…)

Artikkelin täydentävistä tiedoista suurkiitos Pink Floyd -tutkija Glenn Poveylle, jonka upea THE COMPLETE PINK FLOYD (Carlton Books 2016, 448s.) sisältää myös paljon uusia, mielenkiintoisia tietoja Pink Floydin uran alkuvaiheista. 

Harri Huhtanen 2017