Peter Greenin levytuotanto – otos

Ohessa vuonna 2000 omasta levyhyllystäni kokoama listaus Peter Greenin levytyksistä. Tämä on siis vain otos, eikä mikään täydellinen diskografia! Vaikka Peter Green on siis ollut pitkiä jaksoja musiikkimaailman ulkopuolella on hän kuitenkin aktiivisina kausinaan ehtinyt julkaista melko paljon materiaalia.

fleetwood_mac_the_green_manalishi_7_pic_woc

A. Peter Greenin FLEETWOOD MAC -ajalta (1967-70) julkaistuja levyjä

  1. Alkuperäiset studioalbumit

Fleetwood Mac: Peter Green’s Fleetwood Mac. CBS 1968.
(LP, bändin ensimmäinen studioalbumi, uusintapainos 1973,1977)
Fleetwood Mac: Mr. Wonderful. CBS 1968.
(LP, toinen albumi, uusintapainos Castle 1989)
Fleetwood Mac: Then Play On. Reprise 1969.
(LP, kolmas ja viimeinen studioalbumi, jolla Green oli mukana)

      2.  LIVE-julkaisuja

Fleetwood Mac: Black Magic Woman. Platinum 198?.
(3LP, live -kokoelma)
Fleetwood Mac: The Blues Collection. Castle 1989.
(2LP, kokoelma, mukana harvinaista live-materiaalia)
Fleetwood Mac: Green Manalishi LIVE. Commander 198?.
(LP, kokoelma, mukana harvinaista live-materiaalia)
Fleetwood Mac: Fleetwood Mac LIVE. Br. Music 198?.
(LP, live -materiaalia)
Fleetwood Mac: London Live’68. Thunder Bolt 19??.
(LP, harvinainen live-äänitys)
Fleetwood Mac: Live at the BBC. Castle 1995.
(2CD, BBC-sessiot 1969/70)
Fleetwood Mac: The Boston Box. Snapper Music 1999.
(3CD, alkuperäiset Bostonin live- nauhoitukset digitalisoituina,
rajoitettu 10.000 kappaleen boxi)

        3. Kokoelmat

Fleetwood Mac and Christine Perfect: Albatross. CBS 1969.
(LP, kokoelma, uusintapainos CBS 1977)
Fleetwood Mac: The Pious Bird of Good Omen. CBS 1969.
(LP, kokoelma, uusintapainos CBS 197?)
Fleetwood Mac: The Original Fleetwood Mac. CBS 1971.
(LP, kokoelma, uusintapainos CBS 19??)
Fleetwood Mac: Looking Back On Fleetwood Mac. Pickwick 1989.
(LP, kokoelma)
Fleetwood Mac: The Vaudeville Years of Fleetwood Mac 1968-70.
Receiver Records 1998. (2CD, julkaisemattomia studionauhoituksia)
Fleetwood Mac: The Complete Blue Horizon Sessions. Sire 1999.
(6CD, upea boxi!  Amerikkalainen ”pitkä” boxi on suositeltavampi kuin
”lyhyt” eurooppalainen versio)

B. Peter Greenin SOOLOTUOTANTO

1. KAUSI 1970-1978 (vaikeneminen)
Peter Green:  The End of the Game. Reprise 1970.
(LP, uusintajulkaisu 1973)

petergreenintheskies514784

2. KAUSI 1979-1983  ( I paluu)
Peter Green: In the Skies. Sail Records 1979.
(LP, alkuperäinen amerikkalainen painos)
Peter Green. Little Dreamer. Lotus Records 1980.
(LP, alkuperäinen ruotsalainen painos)
Peter Green: Whatcha Gonna Do?  Polydor 1981.
(LP, alkuperäinen hollantilainen painos)
Peter Green: White Sky. PVK 1982.
(LP, alkuperäinen suomalainen painos)
Peter Green: Kolors. Headline Records 1983.
(LP, alkuperäinen englantilainen painos)
Peter Green: Blue Guitar. Creole 198?.
(LP, kokoelma 1979-83)
Peter Green: Legend. Creole 1988.
(LP,kokoelma 1979-83)
Peter Green: Katmandu. A Play 1996.
(CD, julkaisematonta studiomateriaalia)

petergreensplintergroup-petergreensplintergroup-front

3. KAUSI 1997 – ???  ( II paluu)
Peter Green: Peter Green Splinter Group. Artisan Recordings CD 1997.
Peter Green: The Robert Johnson Songbook. Artisan Recordings CD 1998.
Peter Green: Soho Session. Artisan Recordings 2CD 1998.
(Rajoitettu 20.000 kappaleen painos)
Peter Green: Destiny Road. Artisan Recordings CD 1999.

Harri Huhtanen 2000

LARRY EDEN a.k.a LAMBCHOP (1953-2007)

Alla olevan suomenkielisen kirjoituksen julkaisin Goe-sähköpostikerhossa vuonna 1999. Lisään tähän päivitettyyn versioon Winterluden englanninkielisiä lukijoita ajatellen sitaatin eräästä kansainvälisestä artikkelista. Ikävää nyt vuonna 2016 huomata, että kovin vähän enää netistä löytyy Larrysta kertovia artikkeleita ja kuvia hänestä löytyy todellakin vain muutama ja nekin ovat heikkotasoisia. Sääli, sillä vuonna 1997 ollessani Englannissa ja Walesissa Dylan-konserteissa olisin voinut ottaa vaikka miten monta HYVÄÄ kuvaa Larrysta. Mutta silloin Larry tuntui ”ikuiselta”, ei sitä voinut uskoa että 10 vuotta myöhemmin hän kuolisi.

”Lambchop … usually sits in the middle of the front row, using any means he can to get the ticket. A few years ago, Sony reserved the first few rows for entertainment purposes and Lambchop was in danger of not getting his usual seat.

lambchop2

However, frantic phoning around got him the names of some of the ticket holders and he managed to exchange tickets. Therefore, we had Lambchop sitting amidst a few rows of Sony executives and guests. The lights go down and everybody rises to applaud as Dylan takes the stage – everyone, that is, except the Sony execs. A careful listen to [an audio recording of the show] reveals Lambchop’s unforgettable bellowing:

Stand up! Stand up! You stand up in church! You stand up for Bob!”
Ja alla GOE -kirjoitukseni:
Olin nähnyt sulkahattuisen, legendaarisen Lambchopin jo Prahan  konserteissa 1995 (NM37 & NM11) , mutta silloin en vielä tunnistanut häntä.  Mutta jo ensi kohtaamisella hän teki minuun syvän vaikutuksen!  Metrossa hän erottui välittömästi satojen ihmisten joukosta.  Jotenkin se valtava  määrä Dylan-kokemuksia suorastaan ”huokui” koko hänen olemuksestaan.  Englannissa 1997 näin häntä jatkuvasti, koska hän on John Baldwinin hyvä ystävä. Larry on tiettävästi nähnyt KAIKKI Ison Britannian Dylan-konsertit vuodesta 1965 lähtien (niitä on yli 80).  Hän on hiljainen, ehdoton mies, joka riehaantuu vain Dylanin konsertissa. Jos omistatte Englannin konserteista tehtyjä bootleg-levyjä, niin useilla niistä kuulette Larryä. Hän on se  yli 40-vuotias kaveri, joka huutaa kuin pikku lapsi:
THANKS FOR COMING BOB!  WE LOVE YOU!
THANKS FOR COMING, REALLY…THANKS BOB!
Harri Huhtanen 1999  (tekstilisäykset 2016)

Led Zeppelin: I, 1969.

led-zeppelin-good-times-bad-timesHeti levyn avauskappaleessa, GOOD TIMES BAD TIMES, henki salpautuu ja ylistysadjektiivit loppuvat. En tiedä mistä bändi lainasi alkuperäismelodian, mutta toteutus on kyllä 100%:sta Zeppeliniä!

BABE I’M GONNA LEAVE YOU on myös TÄYDELLINEN. Kappale on pieni sinfonia, dramatiikkaa on koko kylän tarpeiksi. Kuten avauskappaleella Jimmy Pagen ja Robert Plantin osasuoritukset saavat täydet pisteet.

YOU SHOOK ME on myös upea. Bluesia Zeppelin-formaatissa. Tässä kappaleessa bändin vähiten valokeilassa ollut jäsen, basisti John Paul Jones tulee aika hienosti esille.

DAZED AND CONFUSED on se kappale, josta murrosikäisenä finninaamana 1971 sain eniten positiivista energiaa. Tosin vanhempani eivät olleet aivan samaa mieltä kanssani kappaleen ainutlaatuisuudesta. 34 vuotta myöhemmin, vanhana miehenä olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä on TÄYDELLINEN (rock)kappale.

YOUR TIME IS GONNA COME ”saa miehen kyyneliin”…no, ei nyt sentään, mutta jotain kerrassaan ylimaallista tässäkin kappaleessa on!

BLACK MOUNTAIN SIDE on levyn eksoottisin kappale, mutta erittäin hieno sellainen. Tässä instrumentaalissa on paljon itämaista tunnelmaa, kaunis melodia! Viram Jasanin Tabla-rumpujen soitto on jännittävää kuunneltavaa!

COMMUNICATION BREAKDOWNista tehtiin myös promofilmi. Page loistaa tällä kappaleella, kuten muutoinkin. Jos Zeppelin nelonen on John Bonhamin juhlaa, niin ykkönen on tietyssä mielessä Pagen voimannäyttö. Tällaiseen tykitykseen Page ei enää pystyisi. Siksi on hyvä, että meillä on tämä levy todisteena, miten hurja rock-kitaristi Page 1960-luvulla oli.

I CAN’T QUIT YOU BABY on taas slow bluesia a’la Zeppelin. Draaman ainekset ovat taas upeasti koossa ja tätä kuuntelisi pidempäänkin kuin 4:42, mutta koska bändi oli päättänyt tehdä tavallisen yhden levyn vinyylin, ei heillä ollut mahdollisuutta venyttää esityksiä yhtä pitkiksi kuin mitä ne livenä olivat.

HOW MANY MORE TIMES on tämän uskomattoman levyn uskomaton päätöskappale. Herranjumala mikä riffi! Niin yksinkertainen, mutta niin mukaansatempaava. Ja jälleen energiaa luovutetaan kuulijalle aivan huikeita määriä. Tämä alkaa jo kuulostaa vähän uskonnolliselta, mutta nyt kun vuosien tauon jälkeen taas kuuntelen tätä kapaletta, niin kaikki stressi ja arkielämän typeryydet haihtuvat savuna ilmaan ja jäljelle jää vain puhdas (rock)energia!

Arvosana? Mitä luulettemarquee-poster! Minun on mahdoton löytää tältä levyltä mitään kritisoitavaa tai mitään keskinkertaista. Tämä on TÄYDELLINEN levy alusta loppuun. Ei ole mitään merkitystä mitä asteikkoa käyttää, koska mittarit pomppaavat punaiselle jo avausraidalla ja sama meno jatkuu koko levyn läpi. Sanonpa vaan, että jos Teillä on joskus päivä, jolloin olette ”down” tai V-käyrä nousee, niin laittakaapa tämä levy soimaan, niin olo kummasti paranee. Jos tämä ei ole uskonnollinen levy, niin ainakin erittäin terapeuttinen. Tällaista on TODELLINEN ROCK!

IKIKLASSIKKO!       Ω  Ω  Ω  Ω  Ω   ∞   !

Harri Huhtanen 2005

TOP10 Marraskuu 2008

Alla marraskuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 11

01.(-)   LED ZEPPELIN: I. (1969) (RE, 2kk)
02.(1)  PINK FLOYD: The Dark Side Of The Moon (1973) ( 3kk)
03.(2)  BOB DYLAN: Modern Times (2006) (7kk)
04.(-)   LED ZEPPELIN: Houses Of The Holy (1973) (RE, 3kk)
05.(-)   CAMEL: Music Inspired by The Snow Goose (1975) (UUSI)
06.(-)   CANNED HEAT: Live At Toppanga Corral (1969) (UUSI)
07.(-)   THE SUPREMES: A- Go-Go (1966) (UUSI)
08.(-)   STEVIE WONDER: Looking Back (1962-1971, (3LP) (UUSI)
 09.(-)   FOUR TOPS: Live & In Concert (1974) (UUSI)
10.(-)   MARTHA AND THE VANDELLAS: Heat Wave (1963) (UUSI)

CAMEL on 1970-luvulla perustettu hieno proge-bändi, jonka kulta-aikaa olivat vuodet 1971-1984. Bändi teki vielä 1990- ja 2000-luvullakin muutaman levyn, mutta vaipui vuosien saatossa yhä enemmän marginaaliin. Lopullinen kuolinisku tuli keväällä 2007 kun bändin voimahahmo ja ainoa alkuperäisjäsen Andrew Latimer sairastui tappavaan myelofibroosiin. Bändin nettisivulla tosin vielä haaveillaan pienimuotoisesta comeback -kiertueesta. Latimer on luuydinsiirron jälkeen saanut voimiaan takaisin ja jos kaikki menee hyvin saattaa olla, että bändi jopa pystyisi vielä tekemään tuollaisen kiertueen, uusia levyjä voi myös ilmestyä, jos Latimerin voimat ja luovuus palautuu entiselle tasolleen. Mikäli synkempi vaihtoehto toteutuu, jää meille tästä hienosta bändistä muistoksi kymmenkunta komeaa proge-levyä (jotka kannattaa ehdottomasti hankkia vinyyleinä!).

1790-blueMyös loistavan bluerock bändin CANNED HEATin tarina on surullinen. Kaksi bändin voimahahmoa kuoli jo 1970- ja 1980-luvuilla. Soittajat ovat tämän jälkeen vaihtuneet tiheään tahtiin ja nykyinen Canned Heat on lähinnä brändi, jonka nimissä soitetaan Canned Heat musiikkia. Lisäksi bändi on kärsinyt taloudellisista vaikeuksista, koska heidän back kataloginsa koostuu lähinnä epämääräisistä live-levyistä, joita on surutta päivitetty ja julkaistu piraattiversioina ja joiden kustannusoikeudet ovat usein päätyneet bändin ulottumattomiin. Suomi-yhteys syntyy siitä ,että bändi esiintyi kaikkien aikojen suurimmalla Ruisrock festivaalilla 1971. Tuolloin Kansallispuistossa kävi kolmena päivänä yli 100.000 ihmistä ja Turun poliitikot ja tavalliset kadunmiehet vaativat loppua tälle hirviömäiset mittasuhteet saaneelle ”pilvi-festivaalille”. Poliitikkojen mielestä huumeet ja rikollisuus olivat tehneet festivaalista kaupunkille vaarallisen. Siitä alkoi Ruisrockin alamäki. Canned Heatin esiintyminen Turussa 1971 saatiin kuitenkin purkkiin ja julkaistiin 1990-luvulla.

Listan sijat 7-10 olen tällä kertaa omistanut MOTOWN soundille. Vaikka en harrasta soulia tai funkia, löytyi hyllystäni yllättävän paljon Motown albumeja, joista osa oli peräti alkuperäisiä 1960-luvun julkaisuja. Motownista ei voi puhua mainitsematta maagisia hittitehtailijoita Holland, Dosier & Holland. Heidän kynästään on lähtöisin suurin osa tuon ajan huippuartistien hiteistä.

 

Radio suomen Dylan-ilta 29.5.2016 -take 2

Soitetut biisit, eka tunti:
1. Bob Dylan: Blowin’ in the wind
2. Bob Dylan: Skylark
3. Bob Dylan: Subterranean homesick blues
4. Bob Dylan: Love minus zero / No limit
5. Bob Dylan: Knockin’ on heaven’s
6. Bob Dylan: Drifter’s escape
7. Chris Farlowe: It’s all over now, baby blue
8. Bette Midler: I shall be released

Toka tunti:
1. Bob Dylan & The Band: Just like a woman
2. Mariska &.Wentus Blues Band: Mun ainoo rakkautein(= Make you feel my love)
3. Jukka Gustavson & Wentus Blues Band: Onko rakkautesi turhaa(= Is your love in vain?)
4. Bob Dylan: Lay lady lay
5. Bob Dylan: Senor (Tales of Yankee power).
6. The Jimi Hendrix Experience: All along the watchtower
7. Bob Dylan: Highway 51

Kolmas tunti:
1. Eric Clapton & Booker T. and the MG’s: Don’t think twice, it’s all right
2. Bob Dylan: Shelter from the storm
3. Walkabouts: Maggie’s farm
4. Katri Helena: Siksi mä elän
5. Bob Dylan & Johnny Cash: Girl from the North country
6. Bob Dylan: One too many mornings
7. Bob Dylan: Forever young

20160624hh

 

Kate Bush: The Kick Inside 1978

katebush4sucessos-wutheringheights467739Jos Kate Bush ei olisi julkaisut mitään muuta kuin debyyttilevynsä The Kick Inside , niin minusta tuskin olisi tullut Kate Bush -fania. Dave Gilmour ”löysi” Katen 15-vuotiaana ja olen kuullut Katen vuoden 1975 demot ja niitä kuuntelemalla maallikko ei välttämättä ymmärrä, että kyseessä on yksi rockhistorian nerokkaimmista naisartisteista. Onneksi Gilmour ymmärsi! EMI:llä Katea kasvatettiin kuin harvinaista kasvia. Vaikka Kate oli tiettävästi jo murrosikäisenä säveltänyt ja sanoittanut noin 200 kappaletta, ei levy-yhtiö halunnut julkaista niitä ennen kuin Kate olisi täysi-ikäinen. Odotteluaika käytettiin siihen, että Kate sai opetusta laulutekniikassa, tanssissa ja live-esiintymisessä. Hänellä oli bändi, jonka kanssa hän esiintyi lontoolaisissa pubeissa saadakseen esiintymisvarmuutta.

Debyyttialbumia rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa, sillä ensimmäiset äänitykset ovat jo vuodelta 1975. Levy julkaistiin kuitenkin vasta 1978. Kate Bush ja hänen edusmiehensä väänsivät levy-yhtiön pomojen kanssa pitkään kättä siitä mikä kappale valittaisiin ensimmäiselle singlelle. Kate halusi, että debyyttisingle olisi Wuthering Heights , EMI:n pomot sen sijaan halusivat julkaista rokkaavamman ja ”aikuisemman” James And The Cold Gun . Lopulta Kate voitti ja kun debyyttisingle teki Katesta hetkessä maailmantähden joutui levy-yhtiön johto myöntämään, että Katen bisnesvaisto oli ollut parempi kuin heidän. Ilmestymisvuonna 1978 Wuthering Heights soi ympäri Eurooppaa, muistan että jopa porilaisessa diskossa sitä soitettiin!

Pitkästä kypsyttelyajasta huolimatta debyyttilevyllä on tiettyjä heikkouksia. Suurin ongelma lienee Katen laulu, joka on monilla kappaleilla teennäisen pikkutyttömäinen. En tiedä ,miten paljon tähän on vaikuttanut levyn tuottaja Andrew Powell. Lisäksi sanoitukset eivät debyyttilevyllä ole yhtä hienoja kuin myöhemmillä mestariteoksilla. Myös kappaleiden orkestraatio ja koko levyn dramatiikka on vaatimattomampaa kuin 1980-luvun levyillä.  Tätä levyä kuunnellessa on vaikea uskoa, että jo joitain vuosia myöhemmin sama artisti lauloi kauhusta ja ahdistuksesta tavalla, joka sai kylmät väreet liikkeelle kuulijan selkärangassa!

Persoonallinen levy!   * * * *

Harri Huhtanen   2008

Kirjoitin tämän arvostelun Winterludeen 2008. Kahdeksassa vuodessa näkemys voi kuitenkin muuttua eli levyn kokonaisuuden ja sanoituksien tason osalta Katen debyytti saa minulta nykyään suopeamman arvion, tässä vaiheessa en kuitenkaan nostanut arvosanaani, ehkäpä kirjoitankin levystä joskus vielä kokonaan uuden arvion (take 2)…  

RUISROCK 40 VUOTTA!

(Nythän Ruisrock on jo saavuttanut 46 vuoden iän ja siksi onkin mielenkiintoista seurata miten ennustukseni toteutuu? Tuo 50 vuottahan tulee täyteen jo vuonna 2020!) 

rrjulistep1Ruisrockilla on juhlavuosi. Ruisrock on jatkunut yhtäjaksoisesti Ruissalon kansallispuistossa jo 40 vuoden ajan. Juhlan kunniaksi järjestäjät lupasivat KAIKILLE yli 70-vuotiaille ILMAISEN sisäänpääsyn. Silti 30.000 hengen yleisöstä vain 40 ikävaatimuksen täyttäneistä lunasti tuon ilmaislipun. Mitä tästä voimme päätellä? Joko sen, että rockin harrastajat eivät elä kovin vanhoiksi tai vaihtoehtoisesti sen, etteivät ennen vuonna 1940 syntyneet ole kovin kiinostuneita Ruisrockista. Rockin yhteydessä yleensä puhutaankin sodan jälkeisen sukupolven musiikista. Luulenpa, etteivät Ruisrockin järjestäjät enää 10 vuoden kuluttua uskalla uusia tempaustaan, koska silloin ilmaislippulaisten määrä voisi jo kohota paljon suuremmaksi.

Harri Huhtanen 2010

MUSIC HUNTER, HELSINKI

metal_babe_0504 MUSIC HUNTER, HELSINKI

http://musichunter.info/blog/         info@musichunter.fi

Unioninkatu 45 ,  00170 Helsinki

Puh. 09‑6220 0334

Avoinna:  Ma‑Pe 11‑18,  La 11‑15

Tarkastuspäivämäärä   To 24.4.2014.

Pitkänsillan kupeessa, Kruunuhaan ja Hakaniemen välimaastossa on Unioninkadun oikealla laidalla Music Hunter -niminen levydivari, johon kauniina, auringonpaisteisena torstai-iltäpäivänä 24.huhtikuuta 2014 ensimmäistä kertaa kävelin sisään.  Heti ovella tein kardinaalimunauksen kysellessäni tiskin takana istuvalta, arvioni mukaan noin nelikymppiseltä  hardrock-myyjältä oliko liike hiljattain avattu kun en ollut sitä aikaisemmin huomannut. Myyjä vastasi sarkastisesti, että kyllä liike oli ollut toiminnassa jo kohta 20 vuotta!

dvd_hyllySisätiloiltaan MH oli melko psykedeelinen kokemus: pieniä sinne tänne labyrinttimaisesti risteileviä huoneita, jotka olivat katosta lattiaan aivan tupaten täynnä levyjä, mitä merkillisimpiä rock-oheistuotteita, julisteita jne. Vinyylien katselu oli  melko tuskaista puuhaa, koska ylitäytön vuoksi  selailu ei onnistunut. Kaikki levyt eivät olleet edes käden ulottuvilla. Genret olivat varmaan jossain järjestyksessä, mutta mikä tuo järjestys oli, se ei minulle kyllä selvinnyt lyhyen käyntini aikana. Lisäksi ensimmäiset huoneet olivat täynnä minulle täysin tuntemattomien metallibändien tuotantoa josta en ollut kiinnostunut. Vasta aivan liikkeen perältä löysin huoneen, jossa oli rockvinyylejä, mutta tämäkin huone oli aivan liian ahdas tavarapaljouden vuoksi. Monissa levyistä oli selviä naarmuja, hinnat vaihtelivat 5-50 euron välillä. Vähitellen aloin löytää helmiä: valitsin  alkuperäisiä, amerikkalaisia 1960-luvulla julkaistuja   Vanilla Fudge – ja Iron Butterfly -albumeja.  Kaikkiaan ostettavia albumeja kertyi kainalooni yli 100 euron edestä.

Asiakaspalvelu on kompleksinen käsite, mutta hyvään asiakaspalveluun kuuluu mielestäni asiakkaan toiveiden toteuttaminen sikäli kuin se on mahdollista tai jos ei ole mahdollista, niin asian esittäminen niin, että asiakas selityksen hyväksyy. Music Hunterin myyjä oli aika tyly. Pyytäessäni paljousalennusta, hän tarjosi heidän alennuskuponkejaan ja kun selitin olevani Turusta ja etten ollut varma voisinko lähivuosina asioida heidän liikkeessään uudestaan, niin hän totesi ykskantaan, ettei voi antaa yhtään raha -alennusta. Ostin kuitenkin levyt, koska ne olivat harvinaisia,  mutta asiakaspalvelusta tai lähinnä sen puutteesta jäi kyllä aika karvas mieli. Liiketilat olivat sekavat, tuotteiden esillepano ja järjestely oli melko ”luovaa”, hyllyt oli ahdettu aivan liian täyteen, tavaraa oli kyllä valtavasti, tuhansia levyjä, mutta tuotteiden seulonta oli vaikeaa ja liike tuntui aivan liian voimakkaasti keskittyvän metallimusiikkilevyihin ja oheistuotteisiin. Levyjen hinnoissa ei ollut huomauttamista, mutta kuten kotikuuntelu myöhemmin paljasti, kannattaa MH:sta vinyylejä ostaessaan varautua siihen että osa levyistä rahisee, naksuu ja ritisee eli jäi sellainen vaikutelma ettei myyntiin päätyviä levyjä ole aina kunnolla tarkastettu.

Pisteytys:

  1. Tuotevalikoima 1.25 / 2
  2. Tuotteiden hinta‑laatusuhde 0.50 / 2
  3. Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0.25 / 1
  4. Henkilökunnan palveluasenne 0.25 / 1

 Kokonaispisteet: 2.25 / 6

Sanallinen arvio: parannettavaa löytyy     

TOP10 Kesäkuu 2016

Alla Kesäkuun 2016 TOP 10 albumilistani 

hank_grande

         ALBUMILISTA 102

  1. (02) HANK WILLIAMS: 173 Hits and Rarities 1946-1952 (10 CD) (2013) (13kk)
  2. ( – ) THE DOORS: Live In Boston 1970 (2007) (3CD) (UUSI)
  3. ( – ) VAN MORRISON: Astral Weeks (1968) (LP) (UUSI)
  4. (07) THE SENSATIONAL ALEX HARVEY BAND: Next (LP) (1973) (4kk)
  5. (04) PINK FLOYD: Animals (LP) (1977) (4kk)
  6. ( – )  DEEP PURPLE: Machine Head (LP) (1972) (RE from 3/10) (UUSI)
  7. (05) BOB DYLAN: The Bootleg Series Vol. 12, The Cutting Edge 1965-1966 (6CD) (2015) (5kk)
  8. (06) EMERSON, LAKE & PALMER: Tarkus (LP) (1971) (4kk)
  9.  (08)  LOU REED: Transformer (LP) (1972) (2kk)
  10. ( – )  PRINCE: Purple Rain (LP) (1984) (UUSI)

Jotkut ovat nimenneet Hank Williamsin countryn kuninkaaksi. Selvää toki on, ettei Hank tullut tyhjästä,vaan myös hänellä oli edeltäjiä ja innoitajia, mutta siltikin jotain aivan ainutlaatuista tässä miehessä ja hänen musiikissaan on. Hank teki suuren osan kappaleistaan itse, vaikkei ollut koskaan varsinaisesti opiskellut musiikkia. Hän kirjoitti ja soitti ”korvakuulolta”.  Hankin musiikkiin nykykuulija ehkä ihastuu hitaasti, mutta sitten kun lopulta ihastuu, on ihastus pysyvää. Olen nyt kuunnellut yli vuoden ajan tätä ainutlaatuista 173 kappaleen kokoelmaa. Materiaali levyillä on sikin sokin, joukossa TOP10 hittejä, mutta myös harvinaisia live- ja radioäänitteitä. Olisi ollut monta tapaa järjestää paljon fiksummin tämä materiaali, mutta loppupelissä kappaleiden järjestys on kuitenkin sivuseikka, sillä Hankin aikana sellainen käsite kuin teema-albumi oli täysin tuntematon.  En siis pelkästään palkitse tätä kokoelmaa, vaan ensi sijaisesti Hankin koko tuotannon, josta lähes kaikki on saatu koottua tälle boksille ja siksi tämä on niin tärkeä julkaisu. Maailmalla on julkaistu lukemattomia Hank -kokoelmia, minä nyt vain satuin törmäämään ja ihastumaan tähän. Jatkossa varmaan hankin ne muutkin kokoelmat tai ainakin osan niistä. Sitä odotellessa nautin tästä 10cd:n boksista ja kirjoitan Hankin tarinaa ”uuteen” Winterludeen:

https://winterlude.fi/category/hank-williams-1923-53/

 

20160621hh

TOP10 Lokakuu 2008

Alla lokakuun 2008 TOP10 albumilistani:

113306-c

ALBUMILISTA 10

01.(-)  PINK FLOYD: The Dark Side Of The Moon (1973) (RE, 2kk)
02.(2)  BOB DYLAN: Modern Times (2006) (6kk)
03.(-)  PINK FLOYD: The Division Bell (1994) (RE,2kk)
04.(-)  PINK FLOYD: Wish You Were Here (1975) (RE, 3kk)
05.(-)  PINK FLOYD: Meddle (1971) (UUSI)
06.(3) ROGER WATERS: Amused To Death (1992) (5kk)
07.(-)  PINK FLOYD: Atom Heart Mother (1970) (UUSI)
  08.(-)  PINK FLOYD: A Saucerful Of Secrets (1968) (UUSI)
  09.(-)  PINK FLOYD: Ummagumma (1969) (UUSI)
  10.(-)  RICHARD WRIGHT: Wet Dream (1978) (UUSI)

Ihminen harvoin miettii jalkojaan, mutta jos yllättäen menettäisi esim. toisen jalkansa, huomaisi kyllä varsin nopeasti jalkojen todellisen merkityksen! Sama pätee ylivaatimattoman Richard Wrightin (1943-2008) suhteen. Hänen osuutensa Pink Floydin soundissa oli samanlainen itsestäänselvyys, asia jota kukaan ei vaivautunut hänen eläessään pohtimaan, mutta kuten Gilmour hienosti muistosanoissaan totesi: ”sen (Wrightin luoman soundin) merkityksen huomaa vasta sitten kun se puuttuu”.

richard_wright__pink_floyd__by_deragon1030-d8t817eOlen viime viikkoina kuunnellut koko Pink Floydin tuotannon uudestaan yrittäen auditiivisesti hahmottaa Wrightin todellista osuutta Floydin mestariteoksissa ja jos joku ihmettelee millä perusteella yllä oleva lista on laadittu, niin voin kertoa, että kyseessä on puhtaasti Wrightin kunniaksi laadittu MUISTOLISTA. Tämä selittää myös sen ,että albumit ovat eri järjestyksessä kuin mihin ne pitäisi sijoittaa ko. levyille antamieni kokonaispisteiden perusteella. Erittelevä uusintakuuntelu paljasti aika hätkähdyttävällä tavalla, miten keskeisessä asemassa näennäisesti täysin taustalla musisoinut Wright todellisuudessa oli monilla Pink Floydin varhaiskauden levyillä, juuri niillä levyillä joita rakastan eniten!

Menetetyn jalan voi korvata proteesilla, muttei proteesi koskaan ole sama kuin oma jalka. Gilmour ja Waters voivat vielä joskus palata tekemään yhteistyötä Pink Floyd nimellä, mutta luulen, että Pink Floyd magia on iäksi kadotettu. Ikävä tunnustaa itselleen, mutta se Pink Floyd jota aikanaan rakastin kuoli Wrightin mukana.

Harri Huhtanen 2008