Legendaarinen Who-yhtye on jälleen tien päällä, lähes kolmen vuoden pakollisen Korona-tauon jälkeen! Bändin edellinen kiertue Amerikassa päättyi lokakuussa 2019 ja nyt menossa oleva, uusin kiertue alkoi huhtikuussa 2022. Jälleen bändi keikkailee USA:ssa, koska on siellä suositumpi kuin Euroopassa. Nykyinen osakiertue päättyy toukokuun loppupuolella ja jatkuu jälleen USA:ssa loka-marraskuussa 2022. Yhteensä USA:n keikkoja bändille kertyy tännä vuonna lähes 30 ellei mitään peruutuksia syksylläkään tule. Alla tarkempia tietoja meneillään olevasta Who:n kiertueesta:
Nyt kun alkuperäinen Genesis on ilmeisesti jäänyt lopullisesti telakalle on bändin live -perintö maailmalla cover- ja tribuuttibändien varassa. Onneksi Suomessakin on ainakin yksi Genesis cover-bändi, nimittäin vuonna 2017 perustettu Rock Theatre (RT). Suomessa progemusiikkia soittavan bändin on vuonna 2022 hyvin vaikeaa luoda tuottoisaa uraa. Niinpä tällaiset bändit pysyvät kasassa vain intohimosta musiikkiin ja onneksi RT:llä sitä tuntuu riittävän, sillä edes kahden vuoden Korona-pandemia, jonka aikana keikkailu oli enemmän tai vähemmän mahdotonta, ei ole heitä lannistanut. Bändi on jatkanut Genesis-ohjelmistonsa hiomista ja päivittänyt säännöllisesti Facebook– sivustoaan, jonne on nyt löytänyt tiensä jo yli 1000 ihmistä. Facebook-kävijät ja keikoilla kävijät ovat kuitenkin eri asia eli RT ei valitettavasti voi olettaa että kaikki nuo 1000+ henkilöä kävisivät heidän keikoillaan. Toisaalta on hienoa, että yli 1000 ihmistä Suomessa lukee tällaista sivustoa, sillä kun katsoo levynmyyntilistoja niin siellä englantilaisia artisteja ei enää juurikaan näe ja lisäksi Suomessa listojen kärkeen nousevat säännöllisesti suomalaiset artistit jotka laulavat suomenkielellä.
Sunnuntaina 15.5.22 Turun Sanomissa oli vuosien tauon jälkeen erinomainen RT -artikkeli, jossa kerrottiin bändin nykytilanteesta. Jatkossakin RT:n keikat ovat ilmeisesti hajakeikkoja eli kysyntä ja/tai budjetti ei ilmeisesti riitä varsinaisen kiertueen järjestämiseen. Uusi RT -artikkeli on varmaankin julkaistu siksi ,että nyt RT palaa Paraisten Kulttuurisalille lähes neljän vuoden tauon jälkeen lauantaina 21.5.2022. En valitettavasti pääse paikalle, mutta ehkä hyvä niin sillä ensimmäinen RT -konserttini oli nimenomaa Paraisilla lokakuussa 2018 ja se oli niin hyvä keikka, että haluan säilyttää sen muiston koskemattomana. Seuraava RT keikkani oli vuonna 2020 omituisessa Loimaan ”Kanalassa”, jossa ’äänentoisto oli paljon huonompi kuin Paraisilla.
Parasta Jussi Hellen artikkelissa olivat tekniset tiedot jotka tulivat minullekin uusina. Helle on artikkelia varten haastatellut bändin johtajaa Charles Plogmania, joka kertoi hänelle muun muassa seuraavaa:
”Instrumenttimme ovat aika pitkälle autenttisia, joko alkuperäisiä tai kloonattuja…esimerkiksi minä soitan vuoden 1976 Shergoldia tai vuoden 1974 Les Paulia ja kaikki Genesiksen käyttämät kitarapedaalit olen katsonut netistä ja hankkinut samanlaiset. Poikani Anton Plogman soittaa 1968-vuosimallin urkuja ja vieläpä samanlaisella Leslie -vahvistimella kuin Tony Banks. ”
Suosittelenkin tulevaa Paraisten konserttia lämpimästi jokaiselle vähänkin proge-musiikista kiinnostuneelle!
Apple Studios, 3 Savile Road, Lontoo tammikuussa 1969. Bändi ja George Martin kuuntelevat ahtaassa kellaristudiossa Glynin sessioista tekemiä äänitteitä.
Yleensä Beatlesien levyt julkaistiin melko nopeasti äänitysten jälkeen, kuten 1960-luvulla oli tapana. Beatlesien viimeinen studiolevy, Let It Be (1970), kuitenkin viivästyi yli vuodella. Alla lyhyt kuvaus siitä miksi näin tapahtui.
Vuoden 1968 lopussa Beatles alkoi suunnitella keikkalavoille palaamista tai ainakin yksittäisten spesiaalikonserttien järjestämistä. Tammikuussa 1969 bändi aloitti tulevaa konserttia tukevan albumin valmistelut Twickenhamin elokuvastudiolla. Sessiot kuvattiin ja äänitettiin kokonaisuudessaan. Säilyneen filmi- ja äänimateriaalin määrä on valtava ja siitä riittää Beatles- tutkijoille ammennettavaa vielä kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Isossa ja kolkossa tilassa kameroiden ja nauhureiden ympäröimänä bändi ei päässyt oikeaan fiilikseen ja lopulta George Harrison marssi ulos studiosta ja sanoi lopettavansa. Lopulta bändi sai hänet palaamaan ja tunnelman parantamiseksi sovittiin sessioiden siirtämisestä Applen Studion kellariin osoitteeseen 3 Savile Row.
Apuun kutsuttiin myös Beatlesien luottotuottaja George Martin jota ei oltu aluksi otettu mukaan uuteen projektiin. Sessioiden äänittäjänä toimi Glyn Johns . Glyn sai bändiltä tehtäväksi tuottaa uuden levyn, jonka työnimi tuossa vaiheessa oli vielä Get Back. Uuden albumin ensimmäinen versio valmistui toukokuussa 1969, mutta bändi hylkäsi sen ja alkoi valmistella uutta Abbey Road -albumia, joka sitten julkaistiinkin vielä samana vuonna. Glyn puolestaan jatkoi tammikuun 1969 sessiomateriaalin työstämistä ja esitteli bändille joulukuussa 1969 jo toisen version Get Back -albumista. Jälleen bändi hylkäsi Get Backin. Tilannetta mutkisti lisäksi se, että tässä vaiheessa John Lennon oli jo käytännössä eronnut bändistä ja vuonna 1970 oli tarkoitus lopultakin julkaista myös tammikuun 1969 sessioista kuvattu elokuva, jonka nimeksi vakiintui tässä vaiheessa Let It Be. Sitä tukemaan tarvittiin uusi albumi josta samalla tulisi Beatlesien viimeinen julkaisu. Lennon ja GeorgeHarrison sopivat että tammikuun 1969 nauhoitukset annettiin amerikkalaiselle tuotajaguru Phil Spectorille jota Lennon arvosti suuresti. Tässä vaiheessa Lennonin ja PaulMcCartneyn välit olivat jo pahasti tulehtuneet. Lennon valitti että keväällä 1970 elokuvateattereihin ilmestynyt Let It Be keskittyi aivan liikaa Paulin erinomaisuuden esittelyyn. Lennon jopa sanoi eräässä haastattelussa näin: “the film is set up by Paul for Paul” . Paul puolestaan kritisoi Spectorin lisäyksiä julkaistulla albumilla. Myös luottotuottaja George Martin kritisoi Spectoria siitä että hän oli ylituottanut levyä.
Harmi että Beatlesien viimeinen levy lopulta julkaistiin niin riitaisissa tunnelmissa ja riidat heijastuivat myös lehdistöön, joka oli levyn ilmestymisen aikoihin varsin kriittinen sitä kohtaan, vaikka melkein kaikki Beatlesien aikaisemmat levyt olivat saaneet vuolaita kehuja. Siksi on tärkeää että nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, julkaistaan vähän laajemmin tammikuun 1969 sessiomateriaalia. Erityisesti Peter Jacksonin vuonna 2021 Disney + -kanavalla julkaistu yli 8 tunnin kestoinen Get Back -elokuva tarjoaa monipuolisen ja vaikuttavan kuvan siitä mitä Beatles oli vielä tammikuussa 1969: ainutlaatuinen, luova neljän miehen yhtye joka teki kuolematonta musiikkia. Ikävää, että bändi lopetti ennenaikaisesti. Uskon että heiltä jäi monta hienoa kappaletta tämän vuoksi tekemättä. Isot bändit eivät voi kuitenkaan toimia, jos jäsenien egot muuttuvat liian isoiksi. Tästä negatiivisesta evoluutiosta on rockhistoriassa valitettavasti kymmeniä esimerkkejä.
Irlantilaiset ymmärtävät sorrettuja kansoja, koska he ovat itse olleet vuosisatoja suuremman naapurin sorron kohteena. U2 on edelleen yksi maailman suosituimmista rockbändeistä. U2:n laulusolisti Bono on aina ottanut voimakkaasti kantaa maailman tapahtumiin ja niin nytkin. Hän teki kitaristi Edgen kanssa eilen (8.5.22) yllätysvierailun sotaa käyvään Ukrainaan. Eivätkä he olleet siellä pelkästään poliitikkoja tapaamassa, vaan he myös järjestivät yllätyskonsertin Kiovan metroasemalla. Yllätyskeikka sai paljon julkisuutta ympäri maailmaa! Alla muutamia aiheeseen liittyviä linkkejä:
En usko että Rolling Stones on ainoa anglobändi joka on keikkaillut jo yli 60 vuotta. Valitettavasti on kuitenkin niin, että valtaosa niistä bändeistä jotka aloittivat keikkailun jo varhaisella 1960-luvulla ja jotka jatkavat edelleen joutuvat esiintymään pienissä baareissa. Ainoa 1960-luvun bändi joka enää kilpailee live-suosiosta Rollareiden kanssa on The Who, joka on tänä vuonna aloittanut USA:n kiertueen pitkän Korona-sulun jälkeen. Rollarit kiersivät jo syksyllä 2021 USA:ssa ja tulevat nyt kesällä 2022 myös Eurooppaan ja kun Jaggerilta jälleen kerran kysyttiin onko tämä nyt sitten se viimeinen rollari-kiertue niin taas kerran hän vastasi, että mikäli se hänestä riippuu niin ei ole. Jagger on korkeasta iästään huolimatta edelleen hyvässä kunnossa ja arvioi voivansa jatkaa keikkailua vielä monta vuotta. Tulevaisuuttahan ei voi ennustaa, mutta lähitulevaisuutta ehkä voi eli uskon, että rollareille buukattu Euroopan kesäkiertue 2022 toteutuu suunnitelman mukaan. Rollarien suosiosta kertoo hyvin suurten esiintymisareenoiden lisäksi se, että liput näille keikoille ovat varsin kalliita. Kaikki vähänkin paremmat paikat maksavat 200-400e! Lisäksi rollarit eivät tällä kertaa tule Suomeen. Lähin rollari -keikka on 31.7.22 Tukholmassa ja sielläkin liput ovat hyvin kalliita. Lisätietoja rollarien kesäkiertueesta ja lippujen hinnoista löytyy täältä:
Dylan on saanut päätökseen 28 keikan osakiertueensa USA:ssa. Phoenixin keikan (3.3.22) jälkeen settilista ei juurikaan muutunut ja niinpä päätöskonsertissa Oklahomassa (14.4.22) kuultiin samat kappaleet kuin avauskonsertissakin. Hieman uumoilin että Dylan voisi USA:n kevätkiertueen jälkeen suunnata kolmen vuoden tauon jälkeen Eurooppaan, mutta se ei nyt ainakaan vielä toteutunut, sillä ensimmäisen USA:n osakiertueen jälkeen Dylan jatkaakin keikkailua edelleen USA:ssa. Alla listaus uusimmista keikoista:
Brennanin sisarukset ovat kotoisin Donegalista, joka sijaitsee aivan Irlannin pohjoisimmassa osassa. Sisarusten molemmat vanhemmat olivat erittäin musikaalisia ja niinpä sisarukset jo nuorena tutustuivat perinpohjaisesti alueen ikivanhaan kelttiläiseen musiikkiperintöön. Monet heidän keräämistään lauluista olivat kulkeneet sukupolvesta toiseen ilman säestystä, pelkästään laulettuina lauluina.
Clannad teki jo 1970-luvulla ahkerasti kenttätyötä ja äänitti näitä ikivanhoja lauluja ja sovitti niitä sitten esitettäväksi bändin kanssa. Yleensä vanhat donegalaiset sanoivat vain: “tehkää niistä vapaasti omat versionne”. Tähän musiikkiperintöön liittyy vahvasti myös Irlannin kielikysymys. Nuo ikivanhat laulut on laulettu iirinkielellä, joka on nykyään peräti Irlannin virallinen ykköskieli! Tämä ykköskielen asema tuntuu sikäli erikoiselta, että nyky-irlantilaisista vain häviävän pieni vähemmistö osaa enää puhua tai kirjoittaa iirinkieltä. Käytän tässä nimenomaa termiä iirinkieli siitä syystä että englanninkielinen nimitys “gaelic” eli gaelinkielinen on varsin harhaanjohtava, koska todellisuudessa gaelia puhutaan enää Skotlannissa ja iriinkieli eroaa siitä kielestä.
Kulttuuritalon konsertin lauluista noin puolet oli iirinkielisiä. Pol Brennan erästä iirinkielistä kappaletta esitellessään totesi jotenkin näin: “this song is gaelic and if you don’t know what is gaelic then you are in a wrong concert”. Kommentti oli sen verran yllättävä ja hauska, että yleisö taputti sille spontaanisti.
Yleensä yli 50 vuotta toimineiden bändien kokoonpanossa tapahtuu vuosikymmenien vieriessä lukuisia henkilövaihdoksia ja lopulta alkuperäisestä bändistä jäljellä on vain yksi tai pahimmassa tapauksessa ei yhtään alkuperäistä jäsentä. Bändin nimi on kuitenkin usein tärkeämpi kuin yksittäiset soittajat ja siksi nimestä halutaan pitää kiinni. Niinpä joskus rajanveto sen suhteen milloin bändi muuttuu todellisuudessa tribuuttibändiksi on vaikeaa. Sanoisin, että jos bändissä ei ole enää yhtään alkuperäistä jäsentä on yleensä kyseessä pelkkä tribuuttibändi. Tosin poikkeuksiakin voi olla. Onneksi niitä on hyvin vähän.
Vasemmalta oikealle: Ciaran, Moya ja Noel.
Clannad on siitä onnellisessa asemassa, että fanien ei tarvitse miettiä onko se alkuperäinen ja aito, sillä bändin perustivat vuonna 1970 Brennanin sisarukset Chiaran, Moya ja Pol. Lisäksi mukaan tuli kaksi heidän enoaan eli Noel ja Padraig Duggan. Jälkimmäinen heistä kuoli vuonna 2016, mutta Noel on edelleen iskussa ja niinpä Kulttuuritalon lavalla 24.4.2022 kuultiin ja nähtiin todella aito ja alkuperäinen Clannad! Ja sen myös kuuli, sillä sisarukset ja Noel eno musisoivat todella komeasti yhdessä yli 50 vuoden kokemuksella! Päävokalisti Moya luo ainutlaatuisella äänellään Clannadin eteerisen ja ajoittain mystisenkin kelttiläisen soundin. Moyan suoritus Kulttuuritalolla oli täysin moitteeton, hän lauloi yhtä hyvin kuin levyllä, en kuullut mitään virheitä hänen laulussaan. Niinpä olin yllätynyt kun hiljattain luin Moyan Belfast Telegraph -lehteen antamasta pitkästä haastattelusta että hänellä on parantumaton, jopa kuolemaan johtava keuhkosairaus! Se ei onneksi ole edennyt vielä niin paljon että se vaikuttaisi Moyan lauluun, mutta toisaalta tämän tiedon valossa lienee totta että kyseessä oli viimeinen kerta kun näimme ja kuulimme alkuperäistä Clannadia Suomessa.
Moya Brennan Helsingin Kulttuuritalolla 24.4.2022.
Vuonna 1970 perustettu irlantilaisyhtye Clannad on viimeinkin päässyt jäähyväiskiertueelleen, jonka oli määrä alkaa jo vuonna 2020. Alunperin Helsingin keikan piti tapahtua huhtikuussa 2020 ja liput alkuperäiseen konserttiin tulivat myyntiin loppuvuonna 2019. Korona -rajoitukset siirsivät kuitenkin keikkaa peräti kahdella vuodella ja nyt tämä kolmas yritys (24.4.22) siis lopultakin toden sanoi!
Clannadin jäähyväiskiertue alkoi Korona-viivytysten jälkeen 29.lokakuuta 2021Oxfordissa. Ennen Helsinkiä bändi oli ehtinyt tehdä jo 9 keikkaa Iso Britanniassa, 7 keikkaa Hollannissa, 2 keikkaa Saksassa sekä 1 keikan sekä Belgiassa että Tanskassa. Helsingin jälkeen bändillä on vielä tulossa yli 40 keikkaa Euroopassa ja USA:ssa. Näillä näkymin Clannadin kiertue päättyy Dublinissa 3.joulukuuta 2022.