Neil Young versus Spotify -osa 1

Alkuvuoden 2022 suurin musiikkiuutinen ei ole ollut Taylor Swiftin, Beyoncen tai jonkun X räppärin uusi levy, vaan vanhan liiton 78-vuotiaan ikämiehen Neil Youngin ulostulo ruotsalaisen Spotifyn nykyistä julkaisupolitiikkaa vastaan. Young on käärmeissään siitä ,että Spotify ei sensuroi Joe Roganin  Korona-rokotteita vastustavia podcasteja.  Neil Young ei pelkästään paheksunut asiaa, vaan ilmoitti ettei hän levyjään ja kappaleitaan saa jakaa Spotifyssä niin kauan kuin Joe Rogan on siellä. Ja Spotify valitsi Roganin ja poisti aika nopeasti Youngin sadat kappaleet palvelustaan. Vaikka Young myi musiikkinsa oikeudet viime vuonna englantilaiselle sijoitusfirmalle, oli kauppa hänen kannaltaan sikäli hieno, että sopimuksessa hän piti 50% päätäntäoikeuksista itsellään ja ostaja lupasi kunnioittaa tulevaisuudessakin Youngin toiveita. Myös Youngin levy-yhtiö kunnioitti tätä Youngin Spotify-protestia ja niin sitten Spotifylle ei jäänyt kuin huonoja vaihtoehtoja.  

Ruotsalaisella Spotifyn perustajalla Daniel Ekillä ei ole pikkurahasta pulaa!

Spotifyn historia voi olla nettimailmassa “pitkä”, mutta perinteisessä historiankirjoituksessa äärimmäisen lyhyt, sillä yhtiö aloitti toimintansa vasta 2010-luvun kynnyksellä eli Spotify on nykyään vasta 13 -vuotias “lapsi”.  Kuten nettimaailmassa tapana on noustaan siellä ryysyistä rikkauksiin parhaimmillaan muutamassa vuodessa. Niinpä Spotifynkin kehitys on ollut aivan huikea!  Ruotsalaisten nörttien 2008 betaversio-ohjelmasta on reilussa kymmenessä vuodessa tullut maailmanlaajuinen hitti, jolla on nykyään yli 300 miljoonaa käyttäjää! Osa vanhan liiton muusikoista vastusti pitkään Spotifyä, mutta antautui lopulta kun kehitys näytti vääjäämättömästi kohdistavan miljoonien musiikinkuulijoiden huomion striimipalveluihin fyysisten levyjen sijaan. Spotifyn konsepti oli nerokas, mutta tulevaisuus näyttää kestääkö se loppupeleissä. Kuulijat saivat rajattoman musiikkivalikoiman muutamalla roposella eli 10 euron kuukausimaksulla, mutta artisteille ei tarvinnut tilittää paljon mitään, koska artistit janosivat klikkauksia ja näkyvyyttä ja olivat siksi valmiita siihen että heidän musiikkiaan kulutettiin käytännössä lähes ilmaiseksi. En tässä nyt kertaa suomalaisten muusikkojen valituksia ala-arvoisista korvauksista, vaan otan vähän isomman luokan esimerkin Spotifyn korvauspolitiikasta. Aikoinaan Lady Gaga nousi maailmanmaineeseen megahitillään Poker Face . Levy-yhtiö jakoi sen myös Spotifyhin. Lopputulos?  Miljoona stiimausta, joista Spotify tilitti 224 euroa ja tämä raha jaettiin sitten vielä esittäjän ja kappaleen kirjoittajien kesken!  Eli Lady Gaga taisi saada hitistään Spotifylta alle 100 euroa. Ehkä hänen olisi sittenkin kannattanut mennä kadulle esiintymään, varmaan hän olisi päivässä ansainnut enemmän kuin mikä oli Spotifyn vuositilitys! 

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022                     

UNOHDETUT LEVYT -osa 6

Alvin Lee: Let It Rock  (1978)

Englantilainen kitaristi Alvin Lee nousi maailmanmaineeseen Ten Years After (TYA) -yhtyeen johtajana ja mainoslauseiden mukaan “lännen nopeimpana” kitaristina.  Kuten aikaisemmin olen kertonut  TYA:n maailmanmaine syntyi erityisesti legendaarisen Woodstock -esiintymisensa ansiosta kesällä 1969. Tämän jälkeen bändin levyt nousivat kohtalaisen korkealle USA:n myyntilistalla vuosina 1969-70. Myös Euroopassa bändin suosio oli samoihin aikoihin korkealla. Keikkoja riitti niin paljon kuin bändi vain jaksoi niitä tehdä. Alvin Lee kuitenkin kyllästyi jatkuvaan keikkailuun jo vuonna 1974 ja ehkäpä soolouralle siirtymistä vauhditti myös se, ettei bändin sinä vuonna tehty Good Vibrations -albumi enää myynyt yhtä hyvin kuin aikaisemmat levyt. Jälkikäteen arvioiden Leen siirtyminen soolouralle ei ollut kaupallisesti järkevä ratkaisu, sillä vaikka Lee teki vuosina 1975-2012 yli kymmenen soololevyä ei mikään niistä pärjännyt maailmalla yhtä hyvin kuin klassiset TYA -albumit. Tähän saakka olen myös ollut sitä mieltä, että parhaat levynsä Lee teki nimenomaa TYA:n riveissä. Harmi että hän jätti bändin jo 1974. Lee yritti paluuta alkuperäisen TYA- bändin kanssa vielä vuonna 1989, mutta musiikkimaailman trendit olivat auttamattomasti ajaneet bändin ohi. Bluesrock ei 1980 -luvun lopulla ollut enää sitä musiikkia joka nousi listojen kärkeen. Lisäksi vuoden 1989 TYA albumi ei ollut yhtä hyvä kuin bändin klassisen kauden albumit vuosilta 1967-71.   

Vuonna 1978 julkaistu Let It Rock  oli Leen toinen soololevy. Se ei noussut listoilla. Minäkin törmäsin levyyn vasta viime vuonna Helsingissä käydessäni. Luulenpa ettei tätä levyä ole aikanaan Suomessakaan noteerattu, vaikka klassisen TYA:n albumit kyllä yleensä sijoittuivat kohtalaisen korkealle Suomen levymyyntilistalla.  Ostin samalla Helsingin reissulla useamman Leen soololevyn ja Let It Rock ei suinkaan ole niistä paras. Esittelen sen kuitenkin tässä, koska levyllä on muutamia mielenkiintoisia ominaisuuksia. Ensinnäkin kun tämän kuuntelee nopeasti läpi kuulostaa albumi aika hengettömältä ja keskinkertaiselta, MUTTA toisella ja kolmannella kuuntelukerralla alkaa kuitenkin paljastua asioita, joiden vuoksi tätä ei voi luokitella ihan keskivertolevyksi. Lee on säveltänyt kaikki albumin kappaleet ja muutamissa kappaleissa on aika tyylikäs sanoitus. Albumin saksalaisessa painoksessa (6307644) ei edes kerrota ketkä muusikot tällä levyllä esiintyvät Leen lisäksi. Onneksi tiedot löytyvät muista lähteistä. Bassoa soittaa Alan Spenner , rumpuja John Susswell ja pianoa legendaarinen Zoot Money. Spenner kuoli valitettavasti jo 1991, mutta Susswell ja Zoot ovat tietävästi edelleen elossa. Parhaimmillaan Lee ja nämä edellä mainitut ovat B-puolen kolmannella kappaleella Through With Your Lovin’.

Harmi, ettei levyn muilla kappaleilla kuulla yhtä hienoa yhteismusisointia. Jos kaikki albumin kappaleet olisivat olleet samaa tasoa voisi tämä levy olla klassikko, mutta nyt tämä jää kyllä tasoon kohtalaisen hyvä Alvin Leen sooloalbumi mitä se sitten ikinä merkitseekään 2020 -luvun maailmassa, jossa kovin moni ei ole tästä levystä koskaan kuullutkaan…                

Harri Huhtanen 2022              

UNOHDETUT LEVYT -osa 5

Greg Lake: Manoeuvres  (1983)

Vuonna 1969 Greg Lake (1947-2016) oli mukana legendaarisen King Crimsonin debyyttialbumilla. Greg hoiti levyllä lauluosuudet ja kun nuorena kuulin tuolta levyltä hänen laulamanaan majesteettisen Epitaphin tuli minusta elinikäinen King Crimson ja Greg Lake -fani.  Kuuluisuuteen Lake nousi kuitenkin Emerson Lake & Palmerin (ELP) laulusolistina 1970-luvulla. Kun 1970-luvun lopullla punk-aalto laittoi monia nimekkäitäkin proge-bändejä polvilleen päätti jopa huippusuosittu EPL laittaa pillit pussiin ja niinpä Lakekin joutui aloittamaan soolouran ikään kuin nollasta. Onneksi hän sai kavereikseen kuuluisan blueskitaristin Gary Mooren, Rory Gallagherin rumpalin Ted McKennan sekä Joe Cockerin kosketinsoittajan Tommy Eyren. Näiden kolmen hienon soittajan kanssa Greg teki ensimmäisen soololevynsä Greg Lake  vuonna 1981. Tämä levy ei päässyt lähellekään ELP:in myyntilukuja, mutta nousi sentään edes listoille ja sai kohtalaisen hyviä arvosteluja. Toinen Gregin studioalbumi oli vuonna 1983 ilmestynyt Manoeuvres , joka koki paljon ikävämmän kohtalon. Se ei noussut listoille ja levyn arvostelut olivat negatiivisia. Tämän jälkeen Greg Lake käytännössä päätti soolouransa levyttävänä artistina. Häneltä ilmestyi vielä joitain live-albumeja sekä muutamia yhteistyöprojekteja, mutta varsinaista soolouraa Lake ei enää tavoitellut muuta kuin live-artistina.  Valitettavasti Lake kuoli jo 2016 eli 69-vuotiaana. Hän ehti uransa loppupuolella saada vielä jotain harvinaisia tunnustuspalkintoja Italiassa, jossa ELP ja Lake olivat kunnioitettuja musiikintekijöitä vielä 2000-luvullakin.   

Manoeuvres  on oikeasti unohdettu ja jopa harvinainen levy. Näin sen ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna Black & Whitessa Helsingissä. Totta kai ostin heti tämän LP:n!  Pari ensimmäistä kuuntelukertaa olivat pettymyksiä ja aloin ymmärtää miksi levy ei aikanaan menestynyt.  Kolmannella kuuntelukerralla huomasin kuitenkin että itse asiassa levyn heikkous on ykköspuolella, joka on keskinkertainen ja mitäänsanomaton. Kakkospuoli sen sijaan alkoi kiinnostaa minua yhä enemmän uusien kuuntelukertojen myötä ja nykyään kuuntelen levyltä vain kakkospuolen, koska näissä biiseissä Gregin ainutlaatuinen lauluääni ja tulkinnat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Orkestraatio on myös tarkkaan harkittua. Levyn tuottajaksi onkin merkitty Greg. Omalla tavallaan hieno levy, jonka arvoa nostaa se että tämä jäi Gregin aivan liian lyhyen soolouran viimeiseksi varsinaiseksi studioalbumiksi.                   

Harri Huhtanen 2022              

MICK FLEETWOOD & FRIENDS: celebratate the music of PETER GREEN and the early years of FLEETWOOD MAC (2020) – osa 4 

Mick tuulettaa vuoden 2020 hienossa konsertissa!

Jos olet vähänkään kiinnostunut bluesista tai bluesrockistista niin sitten sinun kannattaa ehdottomasti hankkia tämä levy! Julkaisu on nyt rumpali Mick Fleetwoodin nimissä ja ehkä on oikein että hän saa hyvät rahat tästä, koska hän oli aina Peter Greenin uskollinen ystävä ja järjesti tämän konsertin  kun Peter Greenin terveys alkoi pettää.  Jos Mick ei olisi toiminut ajoissa olisi ollut vaara ,että tällaista hienoa konserttia ei olisi koskaan tullutkaan. Fleetwoodin ansioksi pitää  lukea myös se, että hän sai houkuteltua tähän tribuuttikonserttiin rockmaailman ehdottomia huippuja. Lisäksi on hienoa kuulla miten oikeaoppisesti nämä starat tulkitsevat Greenin kappaleita. Tässä helmikuun 2020 konsertissa taiteilijat olivat ihan oikeasti jättäneet egonsa narikkaan ja yrittävät vain tulkita Greenin klassisia kappaleita mahdollisimman artistiuskollisesti. Lopputulos on upea! Tämä äänite todella tekee kunniaa  ainutlaatuiselle bluesrockartistille,  joka valitettavasti siirtyi ajasta ikuisuuteen heinäkuussa 2020. Sävellykset ja äänitteet kuitenkin jäivät ja se on pääasia, sillä siten Peter Greenin perintö säilyy tästä ajasta pitkälle tulevaisuuteen tai ainakin niin kauan kuin ihmiset kuuntelevat bluesia ja bluesrokkia.  

Harri Huhtanen 2022    

Dylan myi äänitteidensä oikeudet Sonylle!

Joulukuussa 2020 maailmalla uutisoitiin jättikauppa jonka Dylan ja Universal olivat kaikessa hiljaisuudessa tehneet. Sekä Dylanin toimisto että Universal kieltäytyivät julkaisemasta kauppasummaa, mutta ilmeisesti joku sisäpiiriläinen oli vuotanut kauppasumman jollekin lehdelle, sillä varsin nopeasti kaikissa asiaan liittyvissä uutisissa kauppasummaksi ilmoitettiin 300 miljoonaa dollaria, eikä tuota väitettä ole vieläkään kaupan osapuolten taholta kumottu tai vahvistettu.  

Dylanin ensimmäinen Columbialle (nykyisin Sony) äänittämä masternauha on vuodelta 1961.

Vuoden 2020 kaupassa Universal sai ilmeisesti kaikkien Dylanin vuosina 1960-2020 kirjoittamien kappaleiden julkaisuoikeudet. Musiikkibisneksessä asiat eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia eli julkaisuoikeuksien (publishing rights) lisäksi taiteilijalla on myös ääniteoikeuksia (recorded rights). Ääniteoikeuksien haltijalla on mahdollisuus päättää ja laskuttaa äänitteiden striimauksesta ja käytöstä esimerkiksi elokuvissa, TV:ssä ja radiossa.  

Vasta nyt (25.1.22) maailmalla alkoi levitä uutinen että Dylan on myynyt myös nämä ääniteoikeutensa. Tällä kertaa ostajana oli Sony, jonka hallussa masternauhat jo ovat. Yllättävän pitkään kauppa pysyi salassa, sillä nyt ilmoitetaan että kaupasta olisi sovittu jo puoli vuotta sitten eli kesällä 2021. Jälleen kauppasumma pidetään salassa, mutta lehdistö tietää että joku summa uteliaille lukijoille pitää ilmoittaa ja siksi tämän kaupan arvoksi ilmoitetaan nyt 200 miljoonaa dollaria.

Harri Huhtanen 2022               

Barclay James Harvestin uran huippuhetket! -osa 2

Miksi BJH:sta tuli niin suosittu Saksassa 1970-luvun jälkipuolella ja 1980-luvulla? Pääasiallinen syy tähän lienee se, että bändi teki kolmessa vuodessa kolme hienoa levyä: Octoberon (1976), Gone To Earth (1977) ja XII (1978). Näistä kolmesta Gone To Earth (GTE) oli bändille todellinen läpimurto Saksassa ja muuallakin Keski-Euroopassa. Sitä myytiin yli miljoona kappaletta ja albumi pysytteli Saksan Top-listalla peräti neljän vuoden ajan, vastaavaan ovat pystyneet vain erittäin harvat rockartistit.  GTE:llä oli bändin toisen johtohahmon John Leesin  säveltämä kappale Poor Man’s Moody Blues.  Ymmärrän ettei oikean Moody Bluesin Justin Hayward  ollut kovin mielissään tästä “tribuutista”, sillä kyseessä ei ollut Moody Bluesien tunnetuimman Night In White Satin (NIWS) (1967)  -kappaleen cover-versio, vaan Leesin muunnelma alkuperäisestä biisistä, jolloin hän saattoi laittaa sen omiin nimiinsä. Miksi Lees teki näin? Hän halusi maksaa potut pottuina englantilaisille kriitikoille, jotka olivat arvosteluissaan kutsuneet BJH:ta “köyhän miehen Moody Bluesiksi”. Vertaus on sikäli kovin ontuva, että se pitää paikkansa vain levymyynnin osalta sillä oikea Moody Blues oli yksi 1970-luvun menestyneimpiä englantilaisbändejä, heidän levyjään on tähän päivään mennessä myyty jo yli 50 miljoonaa kappaletta, määrä josta BJH saattoi tuhansien muiden bändien ohella vain haaveilla. Tragikoomisesti tästä BJH:n NIWS -pastissista tuli yksi heidän suurimmista live-bravuureistaan!  Eikä ihme, sillä alkuperäinen kappalehan on klassikko ja Leesin versio on sen verran erilainen, ettei 1980-luvun nuoriso sitä enää välttämättä edes tunnistanut Moody Bluesin kappaleeksi. Tätä yksittäistä kappaletta lukuunottamatta BJH:n musiikilla on kuitenkin erittäin vähän yhtymäkohtia Moody Bluesiin. Mainitsemallani kolmella levyllä BJH:n uusi soundi (sanon uusi, koska varsinaiset proge-kappaleensa bändi teki jo 1970-luvun alkupuolella) vertautuu minusta Moody Bluesia enemmän seuraaviin samanaikaisiin artististeihin:  10CC, Eagles ja  (amerikkalainen) Fleetwood Mac.  Paljon bändin musiikissa on edelleen myös omintakeista. Kappaleiden sovitukset ovat hienosti viimeisteltyjä kautta linjan. Vaikka kitaristit John Lees ja Les Holroyd  ovat säveltäneet valtaosan kappaleista tarvitaan nautinnollisen kokonaissoundin viimeistelemiseksi vielä kolmas, tärkeä elementti joka syntyy kosketinsoittaja Stuart Wolstenholmen mellotronin ja hienojen orkesterisovitusten avulla.           

BJH ei koskaan tehnyt läpimurtoa USA:ssa, joka on jokaisen rockbändin Shangri’La eli maa, jossa menestyminen avaa “taivaan portit”, ainakin levymyynnin osalta.  BJH oli hyvässä nosteessa 1970-luvun lopulla ja heidän levyjään soitettiin paljon Keski-Euroopassa. Spekulointi on yleensä turhaa touhua, mutta näiden kolmen edellä mainitun levyn sarja lupaili sitä että bändi voisi lopultakin tehdä läpimurron myös USA:ssa, sillä tyylillisesti he olivat siirtyneet lähemmäs mainstreamia ja sellaista musiikkityyliä, jonka olisi olettanut menestyvän myös Amerikassa.  Haaveet läpimurrosta kuivuivat kuitenkin kasaan  heti vuoden 1978 XII -albumin jälkeen, sillä Wolstenholme päätti lähteä bändistä. Kuten aikaisemmin kirjoitin BJH oli hyvin suosittu Saksassa vielä 1980-luvullakin, mutta tuo suosio liittyi voimakkaasti siihen mitä he olivat levyttäneet jo 1970-luvulla.      

Harri Huhtanen 2022              

Barclay James Harvestin uran huippuhetket! 

Jo 1960-luvulla aloittanut Barclay James Harvest (BJH)  sai kohtuullisen nopeasti levytyssopimuksen englantilaisen EMI -levy-yhtiön kanssa. EMI oli siihen aikaan maailman johtavia levy-yhtiöitä, jonka tallissa oli mm. The Beatles. Suuren levy-yhtiön siipien suojissa luulisi bändin levyjen menestyvän helpostikin. Mutta aina näin ei käy ja BJH kärsi uransa alussa huonosta levymyynnistä. Kuluneen sanonnan mukaan kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Tosin se on siinä mielessä hölmö sanonta että kyllä jotkut selvästi ovat profeettoja omalla maallaan, mutta siis BJH ei alkuaikoina eikä oikeastaan sen jälkeenkään kunnolla menestynyt kotimaassaan Englannissa.  Niinpä he 1970-luvun puolivälissä vaihtoivat EMI:ltä Polydorille ja katso: levymyynti ja suosio lähtikin nousuun!  Erityisesti Saksassa BJH oli kova nimi 1970-luvun jälkipuolella.

Kun punk-aalto pyyhkäisi rockmaailman yli 1970-luvun jälkipuolella joutuivat monet, jopa kuuluisat, proge-bändit leivättömän pöydän ääreen. Pahimmillaan bändit lopettivat ja soittajat siirtyivät normaaleihin siivilitöihin.  BJH:a tämä progemusiikin hetkellinen alunnustila ei koskenut, päinvastoin he kokivat uransa huippuhetket juuri proge-musiikin laihalla 1980-luvulla, sillä 30.elokuuta 1980 he esiintyivät historiallisessa ilmaiskonsertissa Berliinin kuuluisan Valtiopäivätalon edustalla peräti 250 000 kuulijalle! Tästä merkittävästä konsertista julkaistiin sekä LP että VHS-video. Berliinin muuri oli silloin vielä voimissaan, joten Berliinin DDR:n puolelta ei päästy osallistumaan konserttiin ja tämä kismitti suuresti sikäläistä nuorisoa. BJH:n hieno konsertti poikikin heille jatkotilauksen sillä vuonna 1987 DDR:n johto lähestyi bändiä ja toivoi että he voisivat pitää samanlaisen konsertin myös Itä-Berliinissä. Tällä kertaa sovittiin että yleisö myös maksaisi konsertista. DDR:n lippumyyntisysteemi oli kuitenkin alkeellinen ja järjestelmän kaaduttua lopputuloksena 170 000 yleisöstä suuri osa seurasi keikkaa ilmaiseksi. BJH:ta tämä ei varmaankaan haitannut, sillä nämä kaksi mega-konserttia olivat betonoineet heidät Keski-Euroopassa progebändien ykkösluokkaan. Itä-Berliinin konsertti julkaistiin vuonna 1990 nimellä Glasnost ja englantilaisen Prog Archives-sivuston arvosteluissa sitä kehuttiin äänityksen ja esityksen osalta. BJH oli siis 1980-luvun päättyessä uransa huipulla!  

Harri Huhtanen 2022              

UNOHDETUT LEVYT -osa 4

Barclay James Harvest: Early Morning Onwards  (1972)

Jokaisella suurella bändillä on signatuuri- kappaleensa eli sellainen laulu, joka tekee heistä kuolemattomia. Led Zeppelinillä se oli Stairway To Heaven  jota  yli 50 vuotta sen julkaisun jälkeenkin soitetaan ahkerasti jopa Suomen radiossa. King Crimsonilla se oli Epitaph jota ei tosin Suomen radiossa enää  kuule, mutta joka on vähintään yhtä hieno kuin Zeppelinin STH -kappale. Barley James Harvest (BJH) -bändi on aika tuntematon Suomessa enkä tiedä ovatko he koskaan edes esiintyneet Suomessa.  Siksi BJH:n signatuuri -kappale Mockingbird (1971)  lienee Suomessa aika tuntematon. Aikanaan eli 1970-luvulla BJH esiintyi Euroopassa isoilla festivaaleilla yhteensä sadoille tuhansille ihmisille eli he ainakin muistavat Mockingbirdin. Tuo kappale on BJH:lle yhtä tärkeä kuin Lynyrd Skynyrdille  Sweet Home Albama .

Early Morning Onwards (1972) vinyyli lienee myös aika tuntematon Suomessa. En tiedä onko siitä edes tehty CD-painosta. Minulla on tuo alkuperäinen vinyyli. Se on kokoelma sekä BJH:n suuria kappaleita että harvinaisempia julkaisuja vuosilta 1968-72. Nuo vuodet olivat musiikillisesti bändin huippuaikaa, tosin suurempi suosio tuli vasta 1970-luvun jälkipuolella, mutta niinhän nämä asiat ainakin 1970-luvulla menivät eli bändi julkaisi aluksi sarjan hienoja levyjä, mutta yleisö ymmärsi vasta 3-5 vuoden viiveellä miten hienoja ne olivat eli siksi BJH:n yleisösuosion huippu ajoittuu aikaan jolloin heidän huippulevyjensä ilmestymisestä oli kulunut jo useampi vuosi.    

Harri Huhtanen 2022      

David Bowien TOY (2022) nousi suoraan Suomen fyysisen albumilistan ykköseksi!

Bowien postuumisti ilmestynyt Toy julkaistiin maailmalla nostalgisesti myös C-kasettiversiona! Albumin kansikuva on Bowien itsensä suunnittelema ja kuvastaa aika hyvin Bowien erikoista huumorintajua. Albumi äänitettiin jo vuonna 2001, mutta Virgin ei suostunut silloin julkaisemaan albumia. Ehkäpä yhtenä syynä oli juuri tuo hieman karmaiseva kansikuva.

Olipa melkoinen yllätys nähdä että Suomen virallisen myyntilistan 2022 viikolla kaksi David Bowien ikivanhoista kappaleista (1964-71)  koottu Toy -boksi nousi suoraan fyysisen albumilistan ykköseksi! Toy on tähän mennessä menestynyt hienosti myös suurimmassa osassa Euroopan maita. En luettele nyt muita sijoituksia tässä, toteanpa vain että yli kymmenessä maassa albumin sijoitus on ollut yllättävän hyvä.  Vuosina 1990-2015 Bowie jäi jotenkin pimentoon mutta nyt tuntuu että Bowien kuolema (2016) oli  lähtölaukaus jonkinlaiselle Bowie-renesanssille. Suuri yleisö sai silloin todellista ”sokkihoitoa”, koska Bowien kuolema tammikuussa 2016 tuli lähes kaikille suurena yllätyksenä. Bowie oli pystynyt taitavasti salaamaan sairastavansa parantumatonta syöpää ja viimeiset, hieman karmaisevat videot sekä  viimenen albumi julkaistiin vasta aivan Bowien kuoleman kynnyksellä.           

Toyn menestys on sikälikin suuri yllätys, ettei albumista julkaistu ainakaan Suomessa ollenkaan halpaa 1CD:n ”karvalakkipainosta”, vaan saatavilla on ainoastaan 3CD:n versio, joka tosin on yllättävän maltillisesti hinnoiteltu eli maksaa vain vähän yli 30e. Vinyylin ystävät sen sijaan joutuvat sijoittamaan tähän tuotteeseen noin 130e, sillä jostain kumman syystä Toy-vinyyliboksi julkaistiin epätavallisina  10 tuuman EP-levyinä, joita vinyyliboksissa on kuusi kappaletta. Vinyyliboksin sisältö on sama kuin 3CD:n eli jos on kiinnostunut vain musiikista, kannattaa hankkia tuo 3CD:n versio.         

Harri Huhtanen 2022

Kotimaiset artistit TOP10 -listallani -osa 1

Kuten kaikille Winterluden lukijoille on tähän mennessä jo varmaan käynyt selväksi on TOP10-listoillani pääasiassa angloamerikkalaisia artisteja ja taitaa olla myös niin, että tuo anglo-artistien edustus on suurempi kuin amerikkalaisten artistien.  Tämä johtuu varmaan siitä, että nuoruudessani altistuin enemmän englantilaiselle rokille kuin amerikkalaiselle. 1970-luvulta lähtien tosin Suomessakin oli hienoja rockbändejä ja -artisteja, joten vähitellen nekin ovat päässeet listoilleni.  

Esitän listoilleni päässeet artistit tässä listalle nousun mukaisessa aikajärjestyksessä joka on siis eri asia kuin paremmuusjärjestys. Kuten tämän sarjan alussa totesin ei se ettei joku artisti ole vielä päässyt listalleni tarkoita sitä etteikö hän joskus vielä pääsisi. Ainoa mistä pidän kiinni on se, että näkemykseni mukaan kaikki TOP10 listalleni päässeet kotimaiset artistit ovat sellaisia, joihin kannattaa tutustua, jos on rockmusiikin ystävä. Jos sitten ei kolahda niin ei voi mitään. Osittain nämä ovat makuasioita ja musiikissa paremmusjärjestykset ovat joskus vähän kuin myrkkyä, mutta johonkin on rima asetettava ja valikointia joutuu tekemään kun miettii ketä suosittelee.      

Marraskuu 2009 –  TUOMARI NURMIO

Ensimmäinen kotimainen artisti, jonka otin TOP10 listalleni oli Tuomari Nurmio, jolta ilmestyi vuonna 2009 komea 7CD:n Dumari -boksi. Se on kattava läpileikkaus koko Tuomarin urasta, mutta koska itse olen kronologian ystävä vierastin aluksi sitä, että boksille valitut ääniteet olikin järjestetetty aiheen eikä julkaisuvuoden mukaan. No, tämä on sitä Tuomarin artistiutta ja pitänee hyväksyä. Tuomarin uran alkuvaiheen levyt ovat kuitenkin niin komeita että oli ihan pakko ottaa hänet Top10 listalle. Myöhemmin nostin mukaan myös Punaisen Planeetan (1982), joka on yksi hienoimpia Suomessa tehtyjä rocklevyjä.

Huhtikuu 2010 -KALEVALA   

Kalevala on nykyään vaipunut enemmän tai vähemmän unholaan Suomen progepiirien ulkopuolella. Sen verran hieno bändi kuitenkin on kyseessä että oli pakko nostaa vuonna 2008 julkaistu kahden albumin CD People With No Names (1972) ja Boogie Jungle (1975) hetkeksi listalleni.

Elokuu 2010 -KASEVA     

1970-luvun hetkellinen Suomi-suosikki Kaseva  on esiintynyt satunnaisesti vielä 2000-luvullakin ja siksi minullakin on ollut onni nähdä bändi kahdesti ihan livenäkin (Porissa ja Raumalla).  Aikanaan Kasevaa soitettiin ahkerasti radiossa. Nykyään bändi lienee vaipunut aika hyvin unholaan ja sitä muistelevat lähinnä vain bändin fanit. Annan kuitenkin vahvan kuuntelusuositukseni tämän bändin kohdalla. Ei ole räppiä vaan jotain paljon sofistikoidumpaa.  Ensimmäisenä listalleni nostin Kun maailma elää (1976) -albumin.

Lokakuu 2010 -HASSISEN KONE  

1970-luvun lopussa Suomessa tapahtui suomalainen “punk -vallankumous”, jonka kärkinimiä olivat Ismo Alankon johtama Hassisen Kone sekä Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja tavallaan myös Tuomari Nurmio, vaikkei hän punkkia esittänytkään. Hassisen Kone jäi lyhytikäisesksi mutta sai kaikki mahdolliset palkinnot ja voitti kaikki yleisöäänestykset.  Vuonna 2009 julkaistiin Hassisen Koneen tuotannosta upea kuuden CD:n boksi Jurot nuorisojulkkikset , joka oli pakko nostaa TOP10 listalleni, sen verran merkittävä julkaisu oli kyseessä. Nyt jännitetään onnistuuko Hassisen Koneen moneen kertaa siirretty paluukeikka edes kesällä 2022.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022