Kuluvalla viikolla (7.- 13.3.22) ja seuraavalla viikollakin Suomessa järjestetään useita Ukraina-tukikonsertteja eli Suomessa on reagoitu voimakkaasti siihen mitä itänaapurimme paraikaa tekee Ukrainassa. En ole vielä havainnut samanlaista reaktiota suuressa angloamerikkalaisessa rockmaailmassa mikä on sääli ja vähän yllättävääkin. No, ehkä he sitten tulevat perässä ja toivottavasti tulevat, sillä kyseessä on äärimmäisen tärkeä asia. Ei kyse ole pelkästään Ukrainasta, vaan tässä taistellaan myös siitä saavatko pienet maat ylipäätään olla demokraattisia ja itsenäisiä. Eikä Ukraina ole edes pieni maa, sillä siellä on yli 40 miljoonaa kansalaista!
Laitan tähän linkit vain pariin kiinnostavimpaan vaihtoehtokonserttiin. Lisäksi viikonloppuna YLE lähettää oman konserttinsa, mutta jostain minulle tuntemattomasta syystä sen konsertin esiintyjäkaartia ei ole vielä paljastettu.
Jostain syystä tähän 2022 konsertti-ilmoitukseen on laitettu kuva Dylanista vuonna 1966. Tämä on tietysti aika hölmöä, mutta oletan että lipunostajat ymmärtävät että esiintyvä artisti on tosiasiassa jo yli 80-vuotias.
Nyt se on totta eli Dylan pääsi kuin pääsikin jatkamaan RARW-maailmankiertuetta USA:ssa. Avauskeikka oli torstaina 3.3.22Phoenixissä, Arizonan osavaltiossa. Kuten olen aina sanonut ja kuten myös Dylan on sanonut niin jos haluatte tietää mitä Dylan ajattelee asioista lukekaa hänen laulujensa tekstejä ja katsokaa mitä kappaleita hän esittää. Dylan rakentaa sanomansa hyvin tarkkaan settiinsä. Siellä ei ole sattumanvaraisia lauluja, vaan yleensä setti muodostaa tarinan jonka Dylan haluaa kertoa. Nyt kun hän vuoden 2022 avauskonsertissa esittää ensimmäistä kertaa RARW -albumin kappaleen Crossing The Rubicon niin se ei ole sattumaa, vaan selkeä kannanotto siihen mitä Ukrainassa tapahtuu juuri nyt. Putin ylitti oman “Rubiconinsa” torstaina 24.2.2022 ja se oli historiallinen tapahtuma, joka muutti kertaheitolla dramaattisesti Euroopan ja Venäjän suhteita. Luulen että nuoremmille tämä Rubicon -asia voi olla kovin vieras, joten laitan tähän linkin, jonka avulla voitte tutkia mistä tässä on kysymys:
RARW -albumi ilmestyi ensimmäisenä Korona-vuonna eli 2020. Ei Dylan eikä kukaan muukaan voinut silloin tietää että Crossing The Rubicon muuttuisikin lauluksi joka tavallaan ennusti tulevaisuutta!
I crossed the Rubicon on the 14th day Of the most dangerous month of the year At the worst time, at the worst place
Päivämäärä on väärä eli Putin hyökkäsi 24.päivä, mutta koska Venäjän hyökkäys ei ole edennyt siten kuin Putin uskoi vaikuttavat muut säkeet oikeilta. Tiedän että nyt joku sanoo ,että Crossing The Rubicon on todellisuudessa laulu menetystä rakkaudesta ja niinhän se onkin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että laulun otsikko viittaa Caesariin, joka pohti onko oikein ylittää Italian Rubicon-joki ja lähteä valoittamaan Galliaa (nykyinen Ranska). Caesar onnistui valloituksessaan, mutta myöhemmin hänen omat luottomiehensä murhasivat hänet. Uskon että Dylan esitti nimenomaa tämän kappaleen debyyttinä Phoenixissä koska Ukrainassa tapahtuu mitä tapahtuu juuri nyt. Monet artistti puhuvat suoraan suunsa puhtaaksi konsertissa, mutta Dylanin tyyliin on aina kuulunut ilmaista sanomansa verhotusti omien laulujensa sanojen kautta. Phoenixin settilistassa oli muitakin lauluja, jotka minusta viittasivat Ukrainan sotaan , mutta jotta minua ei syytettäsi liian heppoisesta analyysistä ja perättömistä oletuksista niin jätän nämä muut kappaleet aiheeseen liittyen lukijoiden arvioitavaksi:
This handout picture released by the State Emergency Service of Ukraine, shows firefighters extinguishing a fire in the Kharkiv regional police department building, which is said was hit by recent shelling, in Kharkiv on March 2, 2022. Photo by UKRAINE EMERGENCY MINISTRY PRESS SERVICE / AFP)
Vuonna 1989 Berliinin muuri murtui 30 vuoden odotuksen jälkeen. Neil Young kirjoitti tapahtuman kunniaksi laulun Rockin’ In The Free World jota soitettiin paljon radiossakin aikanaan. Kuka kirjoittaisi klassisen biisin siitä mitä nyt tapahtuu? Vähän vaikea tehtävä, koska Berliinin murtuminen oli iloinen ja hieno tapahtuma, mutta se mitä nyt tapahtuu Ukrainassa on aivan hirveää. Siiviliuhreja tulee satoja päivittäin ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Ukrainassa on yli 40 miljoonaa ihmistä! He eivät halua liittyä Venäjään. He ovat olleet yli 30 vuotta itsenäisiä. Tällaisten tapahtumien ei pitäisi olla mahdollista enää 2020-luvulla, mutta niinpä vaan ovat.
En yleensä kirjoita hyväntekeväisyyskonserteista, mutta nyt on pakko poiketa linjasta. Ukrainan asia kun on koko Euroopan asia vai sanoisinko jopa koko vapaan maailman asia, koska vastakkain ovat autoritaarinen hallinto ja demokratia. Kysymys on siitä kumpi on vahvempi.
Jos nyt joku tämän jutun perusteella kiinnostuu Procol Harumista ja Gary Brookerista niin levyjen ohella kannattaa hankkia tämä suomennettu biografia.
Legendaarisen Procol Harum -yhtyeen perustaja ja johtaja Gary Brooker kuoli 76-vuotiaana kotonaan Englannissa 19.2.2022 ilmeisesti melko nopeasti edenneeseen syöpään. Bändille oli suunniteltu keikkoja Suomeen vielä vuodeksi 2021, mutta Korona-rajoitusten vuoksi he joutuivat niistä luopumaan. Niinpä viimeiset keikat Suomessa tapahtuivat 2017. Niille en valitettavasti päässyt mukaan, mutta 2016 Finlandia-talon keikalla sekä 2015 Logomon keikalla olin. Bändi soitti tiettävästi viimeisen keikkansa Sveitsissä 2019. Vuosina 2020-2021 Korona esti Procol Harumin keikat. Koko 2000-luvun bändi keikkaili aktiivisesti, mutta uusia levyjä bändi julkaisi vuosina 2000-2022 vain kaksi. Viimeksi levyksi jäi vuonna 2017 ilmestynyt Novum.
Ensimmäisen kerran bändi esiintyi Suomessa kesällä 1974 Turun Ruisrockissa. Olin mukana nuorena pojankloppina sillä keikalla, mutta en muista siitä paljonkaan. Hieno keikka taisi olla. Myöhemmin siitä on näytetty pätkiä Suomen TV:ssä. Tuohon aikaan Procol oli erittäin suosittu Suomessa, koska Musa-lehti oli kirjoittanut ylistäviä arvioita bändin levyistä. Yli 50 vuotta kestäneen uransa aikana bändi ehti julkaista vain 13 studioalbumia, joista valtaosa eli 11 ilmestyi 1960-70 -luvuilla. 1980-luvulla Brooker keskittyi soolouraansa ja niinpä bändi oli telakalla vuodet 1978-1990. Vuonna 1991 Procol yritti comebackia alkuperäisellä kokoonpanolla julkaisemalla albumin The Prodigal Stranger. Sekin jäi kovin vähälle huomiolle. Niinpä bändi Brookerin johdolla päätti keskittyä keikkailuun ja vuosina 1992-2019 teki satoja keikkoja eri puolilla maailmaa. Tässä vaiheessa bändin soittajat vaihtuivat melko tiheään tahtiin ja lopulta bändin eri kokoonpanoissa ehti soittaa reilusti yli 20 muusikkoa.
Brooker piti valtavasti Suomessa, vaikka hänen ja bändin fanikunta täällä oli pienehkö eli ehkä vain muutamia satoja uskollisia kannattajia, joista monet olivat ihastuneet bändiin jo 1970-luvulla. Suomi-rakkautensa Brooker “betonoi” julkaisemalla kappaleen nimeltä Suomi , jonka hän esitti ainakin Finlandia-talon konsertissa loppuvuodesta 2016.
Konserteissa Brooker esiintyi hyväntuulisena ja erittäin huumorintajuisena. Hienon musiikin ja Brookerin ainutlaatuisen äänen lisäksi jään kaipaamaan hänen hauskoja välijuontojaan. Turussa 2015 hän muistaakseni kertoi juttua siitä, miten he vielä kultaisella 1970-luvulla asuivat hienoissa Grand Hotelleissa (ilmeisesti hän muisteli Tukholman komeaa Grand Hotelia, jossa bändi tiettävästi yöpyi 1970-luvulla) mutta että nykyään he matkustavat bussilla, syövät pikaruokaloissa ja asuvat halvoissa motelleissa. No, sehän oli sellainen tsoukki! Todellisuudessa Brooker oli miljonääri. Bändin suurinta hittiä, vuonna 1967 julkaistua A Whiter Shade Of Palea oli jo siinä vaiheessa myyty yli 10 miljoonaa kappaletta ja tiettävästi se on edelleen yksi maailman myydyimmistä singleistä. Ja nuoremmalle polvelle tiedoksi, että tämä tarkoittaa reaalista, fyysistä singlemyyntiä eikä aineettomia latauksia tai striimauksia (joista rahaa kertyy artistille vain murto-osa siitä mitä he saavat oikeiden levyjen myynnistä).
Levymyynnissä Suomessa Eppu Normaali on ehdoton ykkönen. Him, Nightwish ja Rasmus ehkä ohittavat Eput kokonaismyynnissä, koska ovat myyneet niin hyvin ulkomailla, mutta jos tarkastellaan vain myyntiä Suomessa niin Eput ovat ykkösenä. Luvut Eppu-levyjen myynnistä Suomessa vaihtelevat eri arvioissa 1.5 -2 miljoonan myydyn levyn välillä. Vaikka Eput eivät enää viime vuosina ole olleet kesäfestivaalien pääesiintyjiä on bändin levyjen myynti 2000-luvullakin jatkanut hyvässä mallissa. Striimauskulttuurista johtuen levymyyntimäärät eivät enää ole läheskään samaa luokkaa kuin vaikkapa 1980-luvulla ennen nettiä ja striimiaikaa, mutta edelleen uusi Eppujen levy menee lähes poikkeuksetta listan ykköspaikalle.
Logomossa 16.2.22 bändi esiintyi vapautuneesti ja hyväntuulisesti. Kaikki viittaa siihen että vuonna 2026 juhlitaan Eppujen 50-vuotista taivalta. Koska bändi on Tampereen kupeessa sijaitsevasta Ylöjärven pikkukunnasta kotoisin on se tähän saakka tehnyt megakeikkansa (2004 ja 2016) Tampereen 30 000 katsojaa vetävällä Ratinalla. Ehkäpä sitten 2026 on vihdoinkin vuorossa Helsingin Olympiastadion jonne mahtuu reilusti yli 40 000 katsojaa?
Eppu Normaali on myös tunnettu siitä , ettei se suostunut lähtemään mukaan supersuosittuun Vain Elämää -ohjelmasarjaan. Syykin on selvä. Sinne olisi haluttu vain Martti, koska ohjelma keskittyy laulajiin eikä bändeihin. Martti ei ”pettänyt” bänditovereitaan vaan torjui rahakkaan tarjouksen.
Mitä Eput sitten soittivat Logomossa? En kirjannut kappaleita ylös enkä edes tunnistanut niitä kaikkia. Luotin siihen että yli 1000 hengen yleisöstä joku laittaa settilistan Setlist FM -sivustolle. No, nyt kun keikasta on kulunut lähes viikko alkaa olla selvää, ettei kukaan Turun keikalla olleista lähetä settilistaa sinne. Onneksi sivustolla on edeltävän Mikkelin -keikan settilista ja minusta Turussa kuultiin lähes sama settilista. Yksi kappale tosin on sellainen jota ei varmaan soitettu Mikkelissä, koska Martti sanoi että tämä kappale kuullaan nyt debyyttinä Turussa. En valitettavasti saanut ylös kappaleen nimeä. Mutta pääpiirteisssään Turun setti oli siis sama kuin Mikkelissä ja sen näette alla olevasta linkistä:
Vuoden 2022 konserttisalikiertueella Eppu Normaali on valinnut tositeeveestä tutun esiintymisformaatin. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen kappaleen välissä Martti pitää seuraavan kappaleen juontopuheen. Tavallaan se on ihan sympaattista ja mielenkiintoista, mutta valitettavasti keikan intensiteetti kärsii siitä että jokaisen kappaleen jälkeen on puhetauko. Esimerkiksi vuoden 2016 Eppujen Ratinan keikka on paljon intensiivisempi juuri siksi että kappaleet esitetään peräjälkeen ilman juontoja. On tietysti niin että jos bändi esiintyy tuhannelle tai 30 000 kuulijalle ovat jännitteet ja intensiteetti aivan erilaiset. Logomon keikka oli ihan hyvä, mutta ei pääse lähellekään vuoden 2016 Ratinan keikkaa, jossa Eput todella laittoivat pöydälle kaiken mitä heillä on.
Iiro, Martti ja Torvinen Turun Logomossa 16.2.22.
Hiljaittain julkaistussa haastattelussa Martilta jälleen kerran kysyttiin milloin Eput julkaisevat uutta musiikkia. Martti vastasi että jatkossa Eput keskittyvät olemaan mahdollisimman hyvä live-bändi. Ja tämä lausunto on ihan ok, sillä bändillä on jo nyt niin laaja tuotanto ja niin paljon omia kappaleita että he voivat varioida konserttejaan loputtomiin. Ratina 2016 on hieno esimerkki siitä mitä bändi jolla on laaja tuotanto ja hyviä ideoita voi saada aikaan livenä. Myös Logomon konsertissa bändi ei suinkaan mennyt siitä missä aita on matalin, vaan bändi esitti kaksi settiä ja yhteensä 31 kapaletta!
Iiro Rantala ja Juha Torvinen vauhdissa Turun Logomossa 16.2.22.
Vaikka Eppu Normaali on ollut toiminnassa 1970-luvulta lähtien olen ollut vain muutaman kerran heidän konsertissaan ja noista kerroista on jo ikuisuus aikaa. Siksi oli mielenkiintoista vihdoinkin päästä lähietäisyydelle analysoimaan miten Eppujen konsertti rakentuu ja kuka vastaa mistäkin.
Itsestään selvä ”tähti” ja keskushahmo on luonnollisesti laulaja Martti Syrjä. Uskoisin että aika monet luulevat että hän myös vastaa Eppujen musiikista, mutta todellisuudessa Martti ei vastaa Eppujen kappaleiden säveltämisestä, vaan hänen veljensä Mikko eli ”Pantse” Syrjä. Pantse säveltää kappaleen ja sen jälkeen Martti tekee siihen sopivan sanoituksen. Bändin toinen kitaristi, Juha Torvinen on lavalla paljon enemmän esillä kuin Pantse joka mielellään vetäytyy taka-alalle. Olen nähnyt useita bändin TV-haastatteluja, joissa äänessä ovat lähinnä Martti ja Juha. Juha kuuluu kuitenkin Eppujen perustajajäseniin eli siinä mielessä hänenkin roolinsa on bändissä aika keskeinen. Kolmas perustajajäsen on rumpali Aku Syrjä, joka hänkin on edelleen mukana bändissä. Eppujen ”keskiössä” on siis kaksi Syrjän veljestä ja Torvinen. Bändin basisti sen sijaan on vaihtunut jo kahdesti. Aluksi Eppujen basistina toimi Mikko Saarela (1976-79), sitten Mikko Nevalainen (1979-1989). Nevalaisen jälkeen basistina Epuissa on soittanut Sami Ruusukallio eli hän on bändin pitkäaikaisin basisti, ”Eppu” -työvuosia kun hänelle on kertynyt jo 33!
Logomon konsertissa mukana oli pianovirtuoosi Iiro Rantala ja vaikka hänen roolinsa jäi monissa kappaleissa aika vähäiseksi niin sitten taas joissain kappaleissa Iiro pääsi iroittelemaan oikein kunnolla ja osoittamaan miten valtavan lahjakas pianisti hän on. Aikaisemmin Iiro on esittänyt enimmäkseen jazzia, mutta kun tunnetusti sillä saralla keikat ja tulot ovat aika vähissä on mies viime vuosina siirtynyt populaarimman musiikin saralle ja on nyt siis mukana Eppujen kiertueella ulkojäsenenä. Iiro on erittäin hauska mies ja hallitsee myös show -elkeet suvereenisti. Siksi on hienoa että hän on nyt lähtenyt Eppujen matkaan koska se antaa uudenlaista potkua Eppujen konserteille.
Eppujen biisit ovat hyvin kitaravoittoisia ja Logomossakin miksaus oli tehty niin että selkeimmin Martin laulun lisäksi kuuluivat kitarat, Iiron piano ja rummut. En ymmärrä miksi, mutta sen lisäksi että basisti Ruusukallio oli siirretty aivan lavan taakse ja syrjään niin hänen soittonsa oli myös miksattu niin alas etten oikein missään vaiheessa erottanut kokonaissoundista bassoa. Akun ruummut kyllä kuuluivat, mutta aika peruskuvioita hän tuntui soittavan. Ovelin ja vaikeimmin tulkittava oli Dire Straits -tyylinen kahden kitaran yhteissoundi. Jouduin aika pitkään pohtimaan kumpi soitti mitäkin, mutta vähitellen ilmeni että kyllä Pantse oli se, joka enimmäkseen vastasi leadistä ja Torvisen rooliksi jäi enemmän komppaaminen. Pantse on yllättävän hyvä kitaristi, ei maailman omaperäisin, mutta soittaa kokonaisuutena hienosti ja onhan hänen sävelkynästään vuosikymmenien kuluessa syntynyt lisäksi useita kuolemattomia Eppu-hittejä. Yllätys oli myös se, että hän on kohtalaisen hyvä laulaja ja tavallaan olisin mielellään kuullut hänen esittämänään useampiakin kappaleita. Mutta ehkä Pantse ei mielellään laula tai sitten Martti vain haluaa pitää laulajan ja keulakuvan tontin itsellään. Rockhistoriassa on lukuisia esimerkkejä siitä että veljekset eivät pidemmän päälle pärjää samassa bändissä eli riitoja syntyy varsinkin jos bändi alkaa menestyä kovin hyvin. Onneksi Eppujen veljessarja on tällaiselta destruktiiviselta valtataistelulta säästynyt ja yhteistyö jatkuu edelleen, 46 vuotta bändin perustamisen jälkeen, hyvissä merkeissä.
Eppu Normaali ja Iiro Rantala Turun Logomossa 16.2.22
Eput ovat sinnitelleet hyvin jatkuvasti muuttuvassa musiikkimaailmassa. Trendit tulevat ja menevät mutta Eput ovat ja pysyvät vuosikymmenestä toiseen. Bändi ei ole tehnyt uutta musiikkia enää 15 vuoteen, mutta on silti edelleen valtavan suosittu Suomessa. Tämä perustuu siihen että Eppujen lähes kaikkia levyjä on myyty 50 000 -100 000 kappaletta ja kun studioalbumeja bändi on yli 40 vuotta kestäneellä urallaan julkaissut jo 14 niin on selvää että sadoilla tuhansilla suomalaisilla on lämpimiä muistoja bändistä ja silloin harvoin kun he lähtevät kiertueelle on lipunmyynti taattu. Niin oli asian laita myös keskiviikkona 16.2.2022 Turun Logomossa sillä lippuja oli myyty niin paljon kuin AVI:n asettamat Korona-rajoitukset sallivat. Koska Logomon ison konserttisalin katsomo on liikuteltava voidaan siitä tehdä pieni tai hyvin iso. Nyt käytössä oli kaikkein isoin versio, jolloin saatiin salin nousevaan osaan varattua riittävästi niitä tyhjiä paikkoja joita AVI vaatii. Etukatsomossa ei kuitenkaan ollut mitään turvavälejä, vaan liput oli myyty sinne ilman tyhjiä paikkoja. Olin onnistunut ostamaan itselleni eturivin paikan keskeltä eli näkyvyys ja kuuluvuus oli varsin hyvä. Liput maksoivat alle 60e ja sillä rahalla sai melkoisen paketin! Kaksi yli tunnin kestoista settiä ja yli 30 kappaletta koko eppujen pitkältä uralta. Yleisön ikäjakauma vaihteli ilahduttavasti eli paikalla ei ollut pelkästään keski-ikäisiä miehiä, vaan näin salissa ja käytävillä paljon pariskuntia sekä jopa nuorempaa väkeä, ei kuitenkaan sentään ”Instagram– nuoria”. Enemmänkin kuulijat olivat ”Facebook– ja Twitter-väkeä”, jos sitäkään. Voi olla että joukossa oli niitäkin jotka eivät edes ole mukana sosiaalisessa mediassa. Sellaisia jotka ostavat levyjä ja kuuntelevat niitä kotona eivätkä harrasta striimausta. Voiko sellaisia ihmisiä vielä olla olemassa? No, minä ainakin olen sellainen. Toivottavasti en ole ainoa. Jatkan kuitenkin valitsemallani tiellä ja niinpä ostin Logomon myyntipisteeltä kolme uudempaa Eppujen vinyylilevyä, joita en vielä omistanut. Eihän leopardikaan pääse eroon täplistään!
Syd Barrettia näyttelee Janne Laurila. Roger Waters hänen takanaan on Tomi Alatalo ja Nick Mason rummuissa on Antti Laukkarinen. Richard Wrightina nähdään avauskappaleessa Arnold Layne Kaisa Sarkkinen.
Juha Hurmeen kirjoittaman Syd Barrett -musiikkinäytelmän kestoaika on vain 60 minuuttia. Laulujen lomassa Pink Floyd-miehet Roger Waters (Tomi Alatalo) ja Nick Mason (Antti Laukkarinen) kertovat lyhyitä anekdootteja Sydin elämästä. Richard Wrightin ja Barrettin äidin kaksoisroolin näyttelee produktiossa Kaisa Sarkkinen . Kun juttujen lomassa Syd (Janne Laurila) ehtii lisäksi esittää peräti 13 lauluaan on selvää, että täysiverisestä näytelmästä ei voi olla kysymys eikä liioin konsertista, vaan pikemminkin esitys tuntuu keskittyvän siihen miksi Syd jouduttiin erottamaan Pink Floydista. Waters oli ratkaisijan roolissa erottamisessa ja kun ajattelee minkälaiseksi Pink Floydin musiikki myöhempinä vuosina kehittyi niin selvää kaikille lienee, että erottaminen ei ollut pahansuopaisuutta, vaan pakon sanelema tilanne. David Gilmour liitettiin bändin toiseksi kitaristiksi jo alkuvuodesta 1968 ja hänen tehtävänään oli paikata Sydiä keikoilla silloin kun hän ei soittanut vaikka olisi pitänyt soittaa. Näytelmä ei käsittele Sydin myöhempiä vaikeita eli vuosia 1968-72 jolloin hän yritti käynnistää soolouraansa. Gilmour auttoi Sydiä kahden vuonna 1970 julkaistun soololevyn koostamisessa. Näistä ensimmäinen, The Madcap Laughs saavutti pientä menestystäkin, mutta loppuvuodesta julkaistu Barrett jäi jo huomattavasti vähäisemmälle huomiolle. Tämän jälkeen Syd ei enää tehnyt uusia levyjä. Alkuperäisistä sessioista julkaisematta jääneistä kappaleista koottiin vielä 1988 Opel- niminen kokoelma. Sekään ei ollut mikään kaupallinen menestys, mutta Syd Barrett -fanit tervehtivät julkaisua ilolla, sillä se sisälsi muutamia todella hienoja, aikaisemmin julkaisemattomia esityksiä. Telakka Teatterin Barrett-produktiossa kuultiin Sydin säveltämiä lauluja aika kattavasti hänen lyhyeksi jääneeltä uraltaan: 4 oli peräisin Pink Floydin ajalta, 5 Madcapilta, 2 Barrettilta ja 2 Opelilta.
